Pitäisikö ostoskeskusten baareja kieltää, sillä ne lisäävät turvattomuutta? Kyllä, jos kaupunginjohtajalta kysytään. Ei missään nimessä, sanovat baarien asiakkaat.

Helsingin Kontulan ostoskeskuksen kävelykujat ovat lokakuisena maanantaiaamupäivänä ankeat ja melkein autiot. Katot ovat tasaiset, valkoiset seinät ajan tahrimat, katujen kivetys somistettu erivärisillä laatoilla. Ostari on sellainen, joita nousi 1960-luvun lopulla jokaiseen nuoreen asutuskeskukseen.

Himabaarin oven takaa paljastuu toinen todellisuus. Väenpaljous!
Puheensorina peittää alleen seinillä mölyävät televisiot. Kattovalot ovat baariksi kirkkaat, keskikaljan haju humahtaa kasvoille heti.

Ulkopuolinen maailma kävelee ohi teipattujen ovien ja ikkunoiden, mutta niiden suojissa, yhdeksältä auenneen baarin jokaisessa pöydässä istuu seurue. Tarjoilu on melkein kaikilla sama: puoliksi juotu keskikaljatuoppi. Happy hour kestää täällä puoleenpäivään.

– Jokaisessa baarissa on oma porukkansa. Jos baareja vähennetään, porukat sekoittuvat. Tulee roskasakki tänne, selittää Asko.

Uhkakuva, baarien vähentäminen, viittaa Helsingin kaupunginjohtajan Jussi Pajusen lausuntoon toissa viikolla. Kaupunginjohtaja esitti Helsingin Sanomien haastattelussa huolensa erityisesti kaupungin itäisten lähiöiden ”pubistumisesta”.

– Ostareista on tullut paikkoja, joita kaikki pelkäävät, varsinkin lapset, Pajunen laukoi.

– Pitäisi kieltää toimintoja, jotka tuottavat häiriötä ympäristölle.

Himabaarin kulmapöydän mielestä kaupunginjohtaja ei tiedä mistä puhuu. Huolto-Juha kertoo asuneensa ja työskennelleensä Kontulassa vuosikymmeniä, ”eikä koskaan ole ollut mitään uhkaavaa”.

 "V***ttaa, kun ei ole tekemistä"

Tapulikaupungin ostarilla on muutama baari, mutta myös kirjasto ja nuorisotalo. Lähiö kasvoi Helsingin koillisreunalle nopeasti 1970-luvun lopulla, mutta 90-luvun lama söi osan kaupunginosan palveluista.

On jo iltapäivä, ja nuorisotalon oven pielessä pyörii poikaporukoita potkulautoineen. Kulman takana Tapulin Mestari -baari on hiljaisempi. Ikkunapöydissä istuu kaksi yksinäistä miestä, ja suuren baarin takanurkassa kolikkopeliä naputtavat Nora ja Taru. Heille Tapulin Mestari on päiväsaikaan rauhallinen tapaamispaikka.

– Voisin hyvin tulla tänne päiväsaikaan poikanikin kanssa keittoa syömään, jos ei olisi päiväkodissa, Nora miettii.

Ostarin toisella laidalla, kirjaston naapurissa, nuokkuu toinen yhtä hiljainen kapakka, Pub Domino. Eloa hiljaiseen asiakaskuntaan tuovat Heikki Parviainen ja Emil Jääskeläinen.

Eläkeläiset istuvat Dominossa maanantai-iltapäivää tappamassa. Parviainen vasta opettelee tämän eläkeläiselämän tavoille. Ystävä, 14 vuotta eläkkeellä ollut Jääskeläinen, on siinä jo konkari.

– Välillä vituttaa niin paljon, kun ei ole mitään tekemistä, Jääskeläinen sanoo.

– Istun kotona ja mietin, että mitä sitä tekisi. On hyvä, että silloin voi tulla baariin. Tällaista tarjontaa täytyy olla, kun on työttömyyttä ja eläkeläisiä.

Lue koko juttu ostaribaareista Me Naisten numerosta 42.

Neljät häät Suomi -ohjelman morsiamen puvulla on liikuttava tarina. Juhlavieraiden arvioita tausta ei höllennä.

Neljät häät Suomi -ohjelmassa neljä toisilleen ennestään tuntematonta morsianta pääsee vieraiksi toistensa häihin. Kukin morsian arvioi häät pisteyttämällä. Pisteitä annetaan niin juhlapaikasta, hääpuvusta, ruuasta kuin tunnelmasta. Parhaat pisteet saanut morsian voittaa kumppaninsa kanssa häämatkan.

Tänään nähtävässä jaksossa yksi illan morsiamista kertoo avioituvansa edesmenneen serkkunsa hääpuvussa.

– Serkkuni piti mennä 2007 naimisiin, mutta hän sairastui vakavasti ja heidän häät jouduttiin peruuttamaan.  2011 mun serkku kuoli. Ajattelin, että nyt serkkuni on jollakin tavalla häissä mukana, Marianne kertoo jakson muille morsiamille Sabahille, Jonnalle ja Elisalle.

Edesmenneen serkun puvun käyttäminen on kolmikon mielestä ihana ajatus ja hieno ele. Yksi asia kuitenkin mietityttää porukkaa:

– Toivottavasti serkulla on ollut hyvä tyylitaju, Elisa sanoo.

”Ehkä olisi ollut järkevämpi valita itselle sopiva puku eikä ottaa toisen valitsemaa ja itselle sopimatonta pukua.”

Kun Marianne kävelee alttarille, muut morsiamet eivät näytä innostuneilta. Puku ei herätä hurraahuutoja, ja puheet kauniista eleestä unohtuvat nopeasti.

– Puvulla on tosi kaunis tarina, mutta ei se ole ihan mun tyyppinen hääpuku. En itse pukisi sellaista päälleni, Jonna kertoo.

– Se näytti roolipuvulta. Prinsessapuvulta näytelmästä, Elisa sanoo.

– Mun mielestä siinä oli vähän liikaa kaikkea. Oli ruusua, rypytystä ja nauhaa… Ei ollut mun mieleinen, Sabah toteaa.

Elisan mielestä Mariannen hääpukuvalinta oli suorastaan sopimaton.

– Ehkä olisi ollut järkevämpi valita itselle sopiva puku eikä ottaa toisen valitsemaa ja itselle sopimatonta pukua, hän sanoo.

Katso jutun yllä olevalta videolta, miten Sabah, Jonna ja Elisa kommentoivat Mariannen pukua! 

Neljät häät Suomi -ohjelma nähdään keskiviikkoisin klo 21 Livillä. Me Naiset ja Liv kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

Illan elokuvassa Leijonasydän uusnatsiporukan johtohahmo rakastuu kiihkeästi. Uudella avovaimolla on tummaihoinen poika. Voittaako rakkaus ennakkoluulot? 

Dome Karukosken Leijonasydän on todellinen sydämen elokuva. Se haastaa pohtimaan syvästi sellaisia tunteita kuin viha, kunnia, rakkaus ja veljeys. Näin vahvaa elokuvaa suomalaisesta rasismista ei ole ennen tehty ja nähty.

Teppo (Peter Franzén) ja Sari (Laura Birn) kohtaavat ja rakastuvat suin päin. Sari kuitenkin käyttäytyy oudosti nähtyään Tepon isänmaalliset tatuoinnit. Kummallakin on salaisuus: Teppo kuuluu vihamielisten uusnatsien jengiin, Sarilla taas on lapsi tummaihoisen ex-miehen kanssa. Rakkaus on rajoja vahvempi, mutta ulkomaailmasta tulee ongelma.

Franzénin täydellisesti tulkitsema, moniulotteinen Teppo rikkoo helppoa hyvä–paha-asetelmaa. Äärivihainen pikkuveli Harri (Jasper Pääkkönen) on kopean julma vastus. Sarin poikaa esittävä Yusufa Sidibeh on aito ja hauska.

Tarina sisältää hieman liikaa rönsyjä ja muutaman kuopan, mutta säilyttää lämmön rajuun loppuun saakka.