Ei koulutusta, päivät ulkosalla ja palkka kuin erikoislääkärillä – tämä trendiammatti kuulostaa melkein liian hyvältä ollakseen totta.

Väistykää, bloggaajat ja lifecoachit, Britanniassa on uusi muotiammatti: koiranulkoiluttaja. Koulutusta ei tarvita, mutta vuositienestit voivat olla kolmesti maan keskitulojen suuruiset.

Ei ihme, että moni hylkää Iso-Britanniassa vanhan uransa ja heittäytyy ammattimaiseksi koiranhoitajaksi.

Ulkoiluttajille on eniten kysyntää Lontoossa. Ammattilaisulkoiluttaja Lisa Carroll-Goles kertoo Daily Mailille, että tyypillinen asiakas on kovapalkkainen pankkialan ammattilainen, joka haluaa lemmikin muttei ehdi huolehtia siitä.

– Vierailen joidenkin koirien luona kolmesti päivässä: heti aamulla, lounasaikaan ja viimeiseksi yhdeksältä illalla, koska omistajat eivät ole vieläkään palanneet töistä.

Lontoossa koiranulkoiluttaja laskuttaa tyypillisesti noin 19,50 euroa tai enemmän tunnilta per musti. Jos ulkoiluttaa kerralla vaikka kuutta karvaturria, työpäivän aikana ehtii hyvin hoidella 30 tunnin lenkkiä. Silloin on jo kasassa liki 600 euroa.

Suurimmat tienestit rapsahtavat hoitajille, jotka huolehtivat koirista viikkojen tai kuukausien ajan, kun niiden isännät ja emännät matkustavat. Kokopäiväisten koiranhoitajien vuositulot voivat huidella liki 90 000 eurossa eli samoissa lukemissa kuin johtajien tai yksityisten erikoislääkäreiden palkat Suomessa.

Periaatteessa kuka tahansa voi ryhtyä koiranulkoiluttajaksi, mutta internet on lisännyt kilpailua alalla. Netti on täynnä koiranhoitajia välittäviä sivustoja, joille pääsee listautumaan vain kovan seulan läpi. Omistajat eivät halua päästää koteihinsa ja murustensa lähelle ketä tahansa. Vaativimmat isännät ja emännät turvautuvat Walkies3-sovellukseen, jolla voi valvoa lemmikin liikkeitä kartalla. Omistaja näkee, miten pitkälle ja kovaa koira on tepastellut ja paljonko se on kuluttanut kaloreita.

Jos siis au pair -vuosi jäi teininä välistä, miltä kuulostaisi irtiotto koiranulkoiluttajana Lontoossa? Sen jälkeen voisikin sitten pitää toisen sapattivuoden jättitienestien turvin.

Mutta on hommassa myös haasteita: koetapa itse olla sotkeutumatta kuuteen talutushihnaan ja pitää vieraat koirat irti toistensa kurkuista samalla, kun poimit kuuliaisesti jokaisen jätökset.

Lue myös:

Vain 6 prosenttia meistä saavuttaa uraunelmansa

Haaveiletko uudesta työstä? Näin onnistut

Unohda nutturat ja mutturat, nyt tulevat koirien hutturat!

Muusikko ja tutkija Linda Urbanskin isä lähti, kun Linda ja hänen kehitysvammainen sisarensa Sandra olivat pieniä. Siitä saakka Linda on miettinyt, missä menevät rakkauden ja anteeksiannon rajat.

Tutkija ja muusikko Linda Urbanski, 32, viettää tänäkin vuonna joulun kuten aina – äitinsä, tätinsä, isäpuolensa ja pikkusiskonsa Sandran kanssa.

Sandralla on Downin syndrooma. Siskosten välit ovat läheiset.

– Olisin sydämestäni toivonut, että Sandra olisi saanut olla terve. Toisaalta olen kiitollinen siitä, että hän on elämässäni juuri sellaisena kuin on. Hän on opettanut minulle suvaitsevaisuutta, armollisuutta ja hetkistä nauttimista, Linda kertoo.

Sandran Downin syndrooma todettiin heti synnytyslaitoksella. Vuosi Sandran syntymän jälkeen Lindan isä jätti perheensä. Tuli avioero, isä aloitti tahollaan uuden elämän.

– Isäni ei kestänyt erityislapsen syntymää. Isä oli minulle tosi rakas. Yhtäkkiä häntä ei enää näkynyt. Kaipasin isää hirveästi koko lapsuuteni ajan, Linda sanoo.

”On asioita, jotka jollakin tasolla voi ymmärtää, vaikkei niitä hyväksykään.”

Vuosia myöhemmin, kun Lindan isä oli vakavasti sairas, hän pahoitteli esikoistyttärelleen tapahtunutta.

– Perheen hylkääminen on äärimmäisen julma teko, mutta annoin sen isälle anteeksi. Halusin antaa hänelle rauhan. Mikä oli tapahtunut, oli tapahtunut, Linda Urbanski sanoo.

– Maailma ei ole mustavalkoinen. On asioita, jotka jollakin tasolla voi ymmärtää, vaikkei niitä hyväksykään. Anteeksianto on valtavan tärkeää.

Linda Urbanski kertoo, millainen hänen suhteensa pikkusiskoonsa on, millaista oli yhdistää tutkijan ammatti muusikon työhön ja miten Sandra auttaa häntä rentoutumaan Me Naisten uudessa numerossa 50–51. Tuoreen digilehden voit lukea täältä.

Sohvikset katsovat televisiota, ja me katsomme heitä. Tänään heitä saa seurata 8 tuntia putkeen!

IS TV-LEHTI: Sohvaperunat on kätevä ohjelma. Se on hauskaa viihdettä. Sohvikset katsovat televisiota, ja me katsomme heitä. Nauramme siis itsellemme.

Sohviksista on myös tullut suomalaisten kavereita. Eiväthän ihmiset enää käy toistensa luona kylässä läheskään niin paljon kuin ennen, joten nämä toimivat hyvänä korvikkeena.

Lisäksi Sohvaperunoita katsomalla voi kelata aika nopeasti viikon tv-puheenaiheet – ja nyt myös koko syksyn puheenaiheet, sillä kauden kaikki jaksot esitetään perjantai-illan ja yön ratoksi putkeen!

Alkujaksossa tunteita nostattaa Vain elämää -sarja, jossa Kaija Koo esittää Sannin kappaleen Että mitähän vittua. Voimakas tulkinta saa kyyneleet useamman sohviksen silmiin.

Kummallisesti kuvioituja sukkiaan esittelevät turkulaiset Osku ja Juhani kuuluvat nyt erityisiin suosikkeihini.

Vihoviimeisessä jaksossa katsellaan Suomen suosituinta ohjelmaa eli Linnan juhlia. Loistavaa: tästä ne parhaat palat voi kerrata pikakelauksella.

Joka kaudella katsoja voi ihastua eri sohvakuntiin. Ukkiskerho on niittänyt mainetta, eikä se petä tälläkään kaudella, mutta itse tykkään rovaniemeläisparista eli Jormasta ja Soilesta iltapalalla tv:n ääressä. Myös helsinkiläisten nuorten Iidan ja Nellin juttuja kuuntelen hymyillen.

Kummallisesti kuvioituja sukkiaan esittelevät turkulaiset Osku ja Juhani kuuluvat nyt erityisiin suosikkeihini. He naureskelevat leppoisasti tv-ohjelmien erikoisille piirteille ja pienille ihmisille – kuitenkaan ketään halveksimatta.

Sohvaperunat, TV2 pe klo 21.00–4.57