Hillittömiä hillybilly-covereita tunnetuista hitestä sorvaava suomalaisyhtye kerää miljoonia katsojia Youtubessa.

Tuore versionne AC/DC:n Thunderstruck-klassikosta on kerännyt muutamassa viikossa yli viisi miljoonaa katsojaa. Yhtyeen laulaja Tomi Tajakka, joko teitä viedään levytysstudioon tai maailmalle?

Kyllä tällä hetkellä käydään muutaman tahon kanssa levytyssopimusneuvotteluja. Tämän kuun aikana pitäisi selvitä, mihin levytalliin hyppäämme. Keikkakyselyjä on tullut sekä Suomesta että ulkomailta Etelä-Amerikkaa ja Austraaliaa myöten. Ehkä eksoottisin paikka, josta pyyntöjä on tullut, on Aruba. Syksyllä olemme lähdössä ainakin Ruotsiin ja Viroon.

Onnistuiko äkillinen menestys yllättämään teidät?

Bändi on ollut pystyssä vuodesta 2010 asti, ja olemme keikkailleet noin sadan keikan vuositahtia. Keikoilla on syntynyt fiilis, että tämä juttu toimii ja saa ihmiset hyvälle tuulelle. Silti Youtube-suosio tuli puskista.

Olimme tehneet ensimmäisen videomme Iron Maidenin The Trooper -kappaleesta lähinnä promomateriaaliksi ja keikkamyynnin tueksi. Sitten se lähtikin leviämään. Joten tuli tämä yllätyksenä. Meiltä on kyselty esimerkiksi t-paitoja ja muita fanituotteita, mutta eihän meillä ole mitään mitä antaa. Jos olisimme arvanneet, että tässä käy näin, olisimme varautuneet paremmin.

Oletteko vielä ehtineet juhlia menestystänne?

On vähän keretty. Tosin viime viikkokin painettiin tiiviisti keikkoja. Täytyy ottaa rauhalliseti ja pitää jalat tukevasti Keski-Suomen savessa, mutta on tässä vähän pulloja korkkailtu.

Videoillanne ajellaan traktoreilla, soitetaan banjoa, lusikoita ja alasinta. Millaisista elementeistä Steve 'N' Seagulls rakentuu?

Keskisuomalaisesta maaseudusta, haitarista ja sopivasta älyttömyydestä. Alun perin kaikki lähti ohjelmamyyjän ideasta tehdä lännenhenkinen show ravintoloihin, mutta bändin jäsenet lähtivätkin viemään hommaa enemmän hillybilly-suuntaan. Viimeisen yhdeksän kuukauden aikana asiat ovat muotoutuneet tähän oikein mukavalta tuntuvaan muotoonsa.

Pukeudutte farkkuhaalareihin, henkseleihin, intiaanipäähineisiin ja tuohilippiksiin. Kuka on tyylinne takana?

Tyylimme syntyy täysin harkitsematta ja lähinnä siitä, mitä kukin sattuu milloin löytämään. Esimerkiksi tuohilippis vain ilmestyi kuvauksiin. Rehellisesti sanottuna, harkinnalla on sopivan vähän jalansijaa tässä orkesterissa. Me mennään perstuntumalla. Ehkä se näkyy videoillakin ja tekee meistä helposti lähestyttäviä.

Tunnustuksia tiskiin, kuka on esikuvanne?

Shakira ja Veikko Lavi. Veikko Lavin tyyli puhuttelee vahvasti sydäntä, ja haitaristimme Hiltusen lavaliikehdintä perustuu Shakiran liikkeisiin.

Teette suomalaisia hillybilly-covereita tunnetuista hiteistä. Mikä on sellainen klassikko, johon ette koskisi tikullakaan?

Vielä ei ole tullut sellaista vastaan, mihin ei uskallettaisi koskea. Mutta kaikissa klassikoissa ei ole riittävästi maaperää, mitä työstää. Kaikki biisit eivät vain taitu tyyliimme. Paranoidia pyydetään välillä keikoilla, mutta onneksi harvinaisen vähän. Väittäisin, että siinä on biisi, josta emme tule tekemään coveria.

Mitä aiotte tehdä seuraavaksi?

Paljon ratkeaa tämän kuukauden aikana. Levytyssopimus ja levyasiat ovat nyt tärkeitä. Jatkamme positiivisella fiiliksellä ja keikkailemme ympäri Suomen. Samalla keittelemme uusia käärmekeittoja, ja mietimme josko sieltä Keski-Suomen farmilta löytyisi vielä jokin uusi soitin soitettavaksi. Päivisin testailemme uusia sovituksia ja lauluharmonioita. Meiltä on jo muutama uusi rakkauden osoitus musiikille tulossa.

Mihin toivotte ympärillenne kehittymässä olevan pöhinän teidät johdattavan?

Haitaristimme tuossa vieressä sanoo, että maineeseen ja kunniaan. Ulkomailla olisi kiva käydä keikalla. Jos sen verran meille suodaan tämän myötä, se olisi hieno juttu. Ja itse tykkään niin paljon pehmiksestä, että jos joskus saisin ostettua oman pehmiskoneen, se olisi mahtavaa.

Tiistain Ensitreffit alttarilla jaksossa riidellään – taas. Siitä huolimatta yhden parin tulevaisuudessa pilkahtaa myös valoa. Varo juonipaljastuksia!

Kirjoitimme aikaisemmin, että Ensitreffit alttarilla -ohjelman Johannan ja Markuksen suhteesta ei oikein ota selvää.

Aikaisemmissa jaksoissa heillä on vaikuttanut menevän ihan mukavasti, ja kumpikin on todella halunnut saada suhteen toimimaan. Silti matkaan on mahtunut myös vastoinkäymisiä, erityisesti siksi, että heidän tapansa kommunikoida ovat hyvin erilaiset.

Tämän viikon jaksossa erilaiset viestintätavat räiskähtävät jälleen esille. Tarkoitus on viettää mukavaa kesäpäivää veneretkellä, mutta jo aiemmin päivällä käyty pieni riita kasvaa retken loppumetreillä suureksi.

Seuraa klassista riitelydialogia.

– Niin mut mä en ymmärrä, kerro mulle syy, miksi sä halusit... Et se sua nyt alkoi mietityttään uudestaan, Johanna ihmettelee.

– Miksi tästä pitää nyt vääntää, en mä oo tätä vääntämässä enää yhtään mitään, Markus yrittää.

– Sähän alotit uudestaan! Johanna tulistuu.

– No enhän mä oo enää sanonut yhtään mitään, ei mua kiinnosta tää homma, Markus mutisee.

– Ei mua kiinnosta tommonen hiljaisuus! Johanna syyttää.

– Sua ei kiinnosta hiljaisuus. Sitten kun sä räyhäät, niin sua kiinnostaa räyhääminen. Sit kun sua ei kiinnosta, niin tässä pitäis mennä sun mukaan joka asiassa, Markus tuskailee.

”Sua ei kiinnosta hiljaisuus. Sitten kun sä räyhäät, niin sua kiinnostaa räyhääminen.”

Lopulta Markus saa tarpeekseen riitelystä ja yrittää lähteä pois tilanteesta.

– Mä meen nyt jonnekin, ei tästä tule hevonv****a tästä hommasta.

– Miks näin typerästä asiasta lähtee tämmönen, mä en ymmärrä, Johanna jatkaa vielä.

– Älä minulta kysy, mä oon täs nyt yrittänyt ja yrittänyt, Markus sanoo.

– Aivan juu, sinä oot yrittänyt, Johanna toteaa kuivasti.

Seuraavaksi Markus turvautuu klassikkolausahdukseen:

– Älä nyt oo tommonen marttyyri.

– Itte sää, älä viitti hei, Johanna vastaa.

Videoklippi riidasta on katsottavissa MTV:n julkaisemassa ennakkojutussa.

Nyt käsi sydämelle. Kuulostaako tutulta? Tästähän parisuhderiidoissa lopulta on kyse. Jokin pieni asia saa kinan käyntiin, mutta todellisuudessa riidellään ihan jostain muusta: huomiosta, hyväksynnästä, rakkaudesta. Kumpikin haluaisi jo tehdä sovinnon, mutta kuitenkaan ei tee mieli antaa ihan kokonaan periksi.

Johanna ja Markus keskustelivat kommunikointitavoistaan edellisessä jaksossa psykologi Tony Dunderfeltin vastaanotolla. Riitojenkin keskellä molemmilla on vahva tahto saada suhde toimimaan. Kuukauden avioliiton jälkeen näyttää siltä, että yhteys alkaa löytyä.

– Kun se alku oli niin vaikea, en ikinä ajatellut, että me olisimme tässä tilanteessa. Että olen löytänyt tämmöisen systeemin kautta ihmisen, kenestä oikeasti välitän ja tykkään, niin onhan se aika hurjaa, Johanna sanoo jaksossa.

Mikään ei valaise lokakuista päivää kirkkaammin kuin asenneröyhtäys 1950-luvulta.

Et saa vaativia työtehtäviä, jos sinulla on silmäpussit. 

Harmaantuminen ei saa näkyä. 

Käytä hametta, jos haluat vaikuttaa menestyneeltä.

Muun muassa näin Menesty tyylillä – Bisnespukeutumisen uusi aika -kirjan (Alma Talent) kasanneet Minna Kiistala ja Jani Niipola opettavat Helsingin Sanomissa

– Jos ei tarvitse miettiä hoitamattomia kynsinauhoja tai silmäpakoa sukkahousuissa, voi keskittyä tärkeiden työasioiden hoitamiseen, Kiistala kuvailee lehden haastattelussa.

En ole urani aikana käyttänyt sekuntiakaan kynsinauhojeni pohtimiseen. Tuskin on muuten Juha Sipiläkään.  

Kaksikko antaa myös joukon järkeviä (miehille suunnattuja) pukeutumisvinkkejä, mutta nämä muut... Voi hyvä jumala.

Voin vakuuttaa, etten ole urani aikana käyttänyt sekuntiakaan kynsinauhojeni pohtimiseen. Tuskin on muuten Juha Sipiläkään.  

Silmäpussit eivät estäneet Bill Clintonia saamasta ihan merkittäviä työtehtäviä (ne olivat ihan toisenlaiset pussit, jotka tuhosivat hänen uransa).

Ja harmaantuminen – ei edes mennä tähän. Jos vilkaisee Maailman varakkaimpien ihmisten -listaa, harmaa vyöryy päälle. Mutta ei siinä joukossa toki naisiakaan juuri näy.

Johtuu varmaan siitä, että he eivät ole tajunneet käyttää niitä hameita. Vai tuleeko mieleen mitään muuta mahdollista selitystä?