Väliaikaistissien sulaminen kestää sentään vähän kauemmin kuin näiden jäätelöpallojen. Kuva: Shutterstock
Väliaikaistissien sulaminen kestää sentään vähän kauemmin kuin näiden jäätelöpallojen. Kuva: Shutterstock

24 tuntia kestävä rintojensuurennus maksaa pari tuhatta euroa.

”Tämä mekko istuisi paremmin, jos minulla olisi suuremmat tissit.”

”Rantalomaa varten olisi kiva, että rinnat täyttäisivät bikinit.”

Saattaahan joku noinkin ajatella. Newyorkilaisen plastiikkakirurgin Norman Rowen InstaBreast-rintojensuurennus on saanut tällä viikolla runsaasti huomiota kansainvälisessä mediassa.

Toimenpiteessä plastiikkakirurgi ruiskuttaa neulalla steriiliä suolavettä rintakudokseen. Rintamus kasvaa väliaikaisesti, ja muhkeampi lopputulos kestää noin 24 tuntia. Rinnat palautuvat ennalleen, kun suolaliuos imeytyy vähitellen verenkiertoon. Rowen mukaan toimenpide on täysin turvallinen.

Testitissit

Vaikka väliaikainen rintojensuurennus voi kuulostaa hienolta mahdollisuudelta esimerkiksi juhliin, Norman Rowe kehitti toimenpiteen alun perin sitä varten, että rintaimplantteja harkitsevat voisivat testata, miltä suuremmat rinnat oikein tuntuvat. Tietokoneohjelmien ja rintaliiveihin laitettavien täytteiden avulla kokemusta ei pysty jäljittelemään yhtä tarkasti.

Malli ja näyttelijänalku Shavon Jovi, 28, kertoo Harper’s Bazaarille, että InstaBreastin avulla hänen rintansa kasvoivat A-kupista kokoon C.

– Olen jo pitkään haaveillut rintojen suurennuksesta. Kun näin rintani, olin hieman järkyttynyt, mutta rakastuin niihin heti.

Kahden päivän kuluttua Shavonin rinnat olivat ennallaan.

Plastiikkakirurgi Rowe myöntää, että jotkut hänen asiakkaistaan laitattavat ”väliaikaistissit” esimerkiksi häitä, syntymäpäiviä tai rantalomaa varten. Halpaa lysti ei ole, sillä hinnat alkavat noin 2 000 eurosta.

Toimenpidettä on myös kritisoitu. Ihoon voi tulla mustelmia ja se voi myös venyä – tuskin kuitenkaan peruuttamattomasti, sillä suurennus on niin lyhytaikainen. Toistuvalla käytöllä voi kuitenkin olla seurauksia. Kuten kaikissa pistoshoidoissa, myös rintapistoksissa riskinä ovat tulehdukset.

Lue myös:


Tällaiset ovat tutkitusti täydelliset rinnat


Onko seinäkalenterissa oltava rinnat?


Plastiikkakirurgi: Suomessa nuorimmat asiakkaat 13-vuotiaita

Historiallinen draama Synkin hetki suhtautuu kritiikittä sankariinsa Winston Churchilliin.

Eletään vuoden 1940 toukokuuta ja toinen maailmansota riehuu Euroopassa. Englannissa ollaan tyytymättömiä pääministeri Neville Chamberlainiin. Hänen tilalleen valitaan Winston Churchill, jolla riittää vihollisia. Churchillillä on edessään mahdottomalta vaikuttava tehtävä: pysäyttää Hitlerin voittokulku.

Englantilainen ohjaaja Joe Wright muistetaan parhaiten loisteliaista pukudraamoistaan, kuten Keira Knightleyn tähdittämä Anna Karenina vuodelta 2012. Hänen uutuusdraamansa Synkin hetki tarjoaa sekin pienintä yksityiskohtaa myöten hiottua ajankuvaa.

Puvustaja Jacqueline Durran loihti myös Wrightin läpimurtoelokuvan, vuonna 2005 ilmestyneen Ylpeys ja ennakkoluulo -filmatisoinnin, häikäisevän puvustuksen. Churchillin aloittaessa pestinsä sota ei ollut tuhonnut Englannin kansantaloutta. Niinpä myös tavallisilla naisilla oli vielä varaa tyylikkäisiin asukokonaisuuksiin. Eniten vaivaa Durran on kuitenkin nähnyt Kristin Scott Thomasin näyttelemän Winstonin vaimon Clementine Churchillin tyyliin, jonka asua täydentää aina elegantti hattu tai hiuskoriste.

Pääroolia esittävällä Gary Oldmanilla oli työtä muuntautua Churchilliksi. Oldman on laiha, kun taas pääministeri oli virkaan astuessaan suorastaan muhkeassa kunnossa. Maskeeraaja Kazuhiro Tsuji onnistui taikomaan Oldmanille uskottavan kaksoisleuan. Yhdennäköisyyttä Churchillin kanssa Tsuji ei ole kuitenkaan tavoittanut. Oldman on Oldman, vain vanhempana ja tuhdimpana.

Elokuva pönkittää kuvaa Churchillistä suurmiehenä, sankarina, joka onnistui yksin pelastamaan Britannian – ja siinä sivussa koko Euroopan – Hitleriltä. Historiantutkimus suhtautuu Churchilliin kriittisemmin. Joidenkin näkemysten mukaan pääministeri ei ollut mikään nerokas strategi. Voitto saavutettiin pikemminkin Churchillistä huolimatta kuin hänen ansiostaan. 

Synkin hetki ***

 

Hugh Jackmanin musikaali The Greatest Showman nostalgisoi viihteen muotoa, jota ei ole ikävä.

P. T. Barnum (1810–1891) rikastui freak show -esityksillä, joissa yleisö sai pällistellä sellaisia ”kummajaisia” kuin parrakas nainen, maailman lihavin mies tai siamilaiset kaksoset. Nykynäkökulmasta viihde ei ollut eettistä: liikakarvoituksesta kärsiviä naisia, sairaalloisen ylipainoisia miehiä tai yhteen kasvaneita kaksosia ei enää pidetä friikkeinä, vaan ihmisiä siinä missä muitakin.

Tämä on Michael Graceyn uutuusmusikaalin The Greatest Showman ongelma. Se kertoo Barnumin (Hugh Jackman) menestystarinan kyseenalaistamatta yhteiskunnan hyljeksimien ihmisten hyväksikäyttöä. Elokuvassa esiintyjät laulavat ja esittävät huikeita tanssikoreografioita. Todellisuudessa ”luonnonoikkuja” oli tapana esitellä häkeissä.

Elokuvan pelastaisi esiintyjien oma näkökulma. Sen sijaan tapahtumat kerrotaan Barnumin kannalta. Asenne on nostalginen: oi niitä aikoja, kun kansa vielä pääsi nauttimaan näin ihmeellisestä viihteestä! ”Friikit” saavat sentään yhden oman laulunumeron, jossa juhlitaan jokaisen oikeutta olla sellainen kuin on. Tai niin kuin Barnum toteaa kenraali Tom Thumbiksi (suom. Pekka Peukaloiseksi) nimeämälleen lyhytkasvuiselle miehelle: ”Jos sinulle joka tapauksessa nauretaan, on parempi ottaa siitä maksu”. Maksusta tosin valui suurin osa Barnumin omaan taskuun.

Moraaliset pohdinnat sikseen. Musikaalinakaan elokuva ei ole katsomisen arvoinen. Voimaballadit ovat laskelmoituja ja tanssikoreografiat jäykkiä. Barnumin vaimoa näyttelevä Michelle Williams on muovinen kuin Barbie ja Barnumin liikekumppania tulkitseva Zac Efron vahamainen kuin Ken. Elokuvasta on turha hakea mitään tunteita. Ilo, riemu ja taika loistavat poissaolollaan. Niin kuin freak show’sta aikanaan.

The Greatest Showman **