Psykiatrin mukaan toisten liikkuminen voi riipiä monesta syystä. Pelissä saattaa olla kateutta ja riittämättömyydentunteita – tai sitten liikunnasta hehkuttaja on ihan vain ärsyttävä tyyppi.

Kerroimme aiemmin tällä viikolla somessa kiertäneestä mielipidekirjoituksesta, jonka laatijaa ärsyttää pitkän työpäivän jälkeen tuhottomasti, jos kotimatkalla vastaan tulee ”itseensä tyytyväinen lenkkeilijä”. Kirjoituksen innoittamina kysyimme Me Naisten lukijoilta, riipiikö heitäkin muiden liikkuminen ja siitä tiedottaminen somessa.

Suurinta osaa kyselyyn vastanneista muiden liikkuminen ei rassannut – moni kannusti kaikkia harrastamaan liikuntaa sydämensä kyllyydestä. Mukaan mahtui kuitenkin myös heitä, jotka jakoivat mielipidekirjoituksen tuskan:

"Kun näen ihmisen reippaana lenkillä tai tomeran somepäivityksen, minulle tulee tunne, että olen jotenkin huono ihminen verrattuna häneen. Tiedän, että se tuskin on urheilijan tarkoitus, mutta en voi tunteelle mitään", eräs kyselyyn vastanneista kommentoi.

Aktiivisuusvaatimuksia ja kateutta

Psykiatri Juhani Mattilan mukaan muiden liikuntaharrastuksesta ärsyyntyminen on vakavasti otettava ilmiö. Yksittäistä syytä hän ei sille osaa nimetä.

– Ärsyyntymistä voi aiheuttaa esimerkiksi omat riittämättömyyden, huonommuuden ja kateuden tunteet, hän kertoo.

Muiden tekemisestä johtuva ärsytys kumpuaa usein siis omasta elämästä. Jos ihmisellä ei esimerkiksi riitä aikaa ja energiaa revetä lenkkipolulle, saattaa se heijastua negatiivisina tunteina muita kohtaan.

– Nykyään työn lisäksi myös vapaa-ajalta vaaditaan jatkuvaa tekemistä. Kaikkien pitäisi koko ajan olla tekemässä jotain tai lähtemässä lenkille – muuten on huono ihminen. Muiden liikkuminen saattaa muistuttaa nyky-yhteiskunnan aktiivisuusvaatimuksesta ja aiheuttaa sitä kautta riittämättömyydentunteita, jos ei jaksakaan koko ajan olla menossa.

"Muiden liikkuminen saattaa muistuttaa nyky-yhteiskunnan aktiivisuusvaatimuksesta ja aiheuttaa sitä kautta riittämättömyydentunteita, jos ei jaksakaan koko ajan olla menossa."

Myös kateudella on ilmiössä sormensa pelissä.

– Jos näkee lenkkipolulla hyvässä kunnossa ja uusissa vaatteissa juoksevan ihmisen, saattaa alkaa ajatella kaikkia niitä asioita jotain itsellä ei ole: aikaa, rahaa, voimia tai tilaisuutta.

Moni Me Naisten kyselyyn vastanneista kertoo ärsyyntyvänsä muiden liikuntaan juuri siksi, että se muistuttaa oman elämän haasteista.

”Minulla on hankala selkä- ja polvivamma joka estää liikkumisen. Hidas kävely on oikeastaan ainoa laji, jota voi vaihtelevasti kivuista ja säryistä johtuen harrastaa. Jotkut ”urheilijat” jaksavat aina kertoa minulle, että minun pitäisi harrastaa enemmän liikuntaa. Se on törkeää. Heillä ei ole mitään hajua, mikä minun tilanteeni on!”

”Teen vähintään 10-tuntisia työpäiviä ja käyn vanhan äitini luona hoitokodissa päivittäin. Ottaa suuresti pannuun, että jollain on aikaa kuntoilla. Haluisin itsekin, mutta minulle ei ole aikaa.”

”Ottaa suuresti pannuun, että jollain on aikaa kuntoilla. Haluisin itsekin, mutta minulle ei ole aikaa.”

”Suorituksista kailottaminen somessa ja työpaikoilla ärsyttää kaikista eniten. Varsinkin, jos kailottaja tietää, että kuulolla on ihmisiä, joilla ei ole mahdollisuutta tai aikaa harrastaa. Minulla on kotona lapset ja kumppani reissutöissä. Minulle ei yksinkertaisesti ole mahdollisuutta lähteä juoksulenkille ihanaan talvisäähän, vaikka mieli tekisi!”

Liikkujat huomio!

Savon Sanomien mielipidekirjoituksen kirjoittaja arveli, että ”tiukoissa trikoissa laukkaaminen on monelle vain tapa tehdä toiselle paha mieli”. Onko tässä ajatuksessa mitään perää? Mattila mukaan voi ollakin.

– On olemassa ihmisiä, joilla on kova tarve olla muiden yläpuolella ja voittajia. Ymmärrän hyvin, miksi tällaiset ihmiset ärsyttävät muita.

Esimerkiksi omasta urheilustaan someen päivittelemisessä saattaa hyvinkin olla kyse siitä, että haluaa korostaa omaa tomeruuttaan ylitse toisten.

"On olemassa ihmisiä, joilla on kova tarve olla muiden yläpuolella ja voittajia. Ymmärrän hyvin, miksi tällaiset ihmiset ärsyttävät muita."

– Somessa asioista ylvästely on itsekeskeistä puuhaa. Kun kerrot muille käyneesi lenkillä, tiedon tarkoituksena ei yleensä ole herättää keskustelua muiden kanssa. Kertomisesta saa mielihyvää, koska oma reippaus tulee kaikkien tietoon.

Toki osalla voi Mattilan mukaan olla myös pyyteetön pyrkimys tsempata muita liikkumaan, kun he postaavat treenipäivityksiä muiden nähtäville.

– Kannattaa muistaa, että leuhkimisella on tapana ärsyttää ihmisiä. Liikuntapäivityksille pitäisi valita sellainen yleisö, joka haluaa nähdä niitä. Kaikille ne eivät nimittäin ole ensinkään innostavia, vaikka kuinka yrittäisi olla kannustava esikuva.

Entä mitä sellaisen ihmisen kannattaisi tehdä, jos muiden urheilu ärsyttää? Mattilan mielestä ärsytykseen ei auta muu kuin tilanteen hyväksyminen.

– Toki sosiaalisesta mediasta voi piilottaa ne päivitykset, jotka aiheuttavat itselle negatiivisia tunteita. Mutta lenkkipolulla meneville ihmisille ei voi mitään: maailmaa ja todellisuutta ei voi muuttaa.

ei kadehdita

”Suorituksista kailottaminen somessa on pahinta” – lukijat ja asiantuntija kertovat, mikä muiden urheilemisessa ärsyttää

Uskoisin, että kateus vaan on suomalaisten valitettava perusominaisuus. Toisella ei saa olla sitä mitä itsellä, ei menestystäkään - eihän Suomessa tuhansia työllistävä ympäri vuorkokaudet töitä tekevä yritysjohtajakaan saa saada työstään kunnollista korvausta saatikka käyttää rahojansa (meidän kaikkien hyväksi, muuten - jokainen rakennettu talo tuo työtä monelle!). Jos lähdettäisi siitä, että ei vaan kadehdita, ollaan iloisia että jollain menee hyvin, jaksaa jne. Itse lapsettomana en kadehdi...
Lue kommentti

Uutuussarjassa Lea, 74, ja Pentti, 91, haluavat oppia tietokoneen käyttöä. Apuun saapuu muotiblogaajana tunnettu naaG.

IS TV-LEHTI: 91-vuotias Pentti on yksi tulevan kevään tv-tähdistä uutuusohjelmassa Seniorit somessa.

Pentti haluaa oppia käyttämään paremmin internetiä – erityisesti hän haluaisi oppia lähettämään valokuvia sekä soittamaan videopuheluita omalle rakkaalleen Lealle, 74.

– Pentille pitäisi saada Skype. Se on asennettu sinne koneelle, mutta se ei ole jotenkin toiminnassa, Lea selvittää uutuusohjelmassa.

”Me jäämme ihan nuijiksi, kun tulee pienikin este.”

Pentti ja Lea saavat apua nettiajan konkarilta, videobloggaaja eli tubettaja Janne Naakalta. Hän on yksi niistä nuorison fanittamista tubetähdistä, jotka opettavat kevään aikana senioreita netin käytössä.

– Tämä on tosi pinnalla oleva aihe, kun monesti seniorit jäävät asioiden ulkopuolelle, sillä monet asiat tapahtuvat nykyään netissä, Janne sanoo.

– Hienoa ohjelmassa on myös se, että saan viettää aikaa senioreiden kanssa. Vaikka opetan heitä, uskon, että opin heiltä jopa itse enemmän.

Pentti ja Lea osoittautuvat niin mainioiksi senioreiksi, että Janne haluaisi tehdä heistä jopa tubettajia. Kumpikin osoittautuu hyvin humoristiseksi persoonaksi.

– Voin itsekin ottaa oppia 91-vuotiaan Pentin elämänasenteesta: hän on niin myönteinen kaikessa, ja netin opettelussakin hän on ollut tosi kärsivällinen, Janne kehuu.

Netin opettelussa lähdetään liikkeelle ihan perusasioista, sillä Pentillä ja Lealla on monta pulmaa.

– Me jäämme ihan nuijiksi, kun tulee pienikin este. Emme pysty sitä ratkaisemaan. Kun yritän googlata jotain, niin olen ihan torvi niissä asioissa, kiteyttää Lea ongelmat.

”Penallahan tuo Facebookin käyttö on hyvin vilkasta. Siellä tulee sydämiä, ja naiset laittaa Penalle, että ihana Pena.”

Facebook nousee myös pariskunnan keskustelunaiheeksi.

– Penallahan tuo Facebookin käyttö on hyvin vilkasta. Siellä tulee sydämiä, ja naiset laittaa Penalle, että ihana Pena, Lea kertoo.

– Mutta olen sanonut niille, että ei saa laittaa, kun olen yhden naisen mies, Pena jatkaa.

61 vuotta aviossa ollut Pentti oli pitkään yksin vaimonsa kuoltua, mutta lähti lopulta lastensa painostuksesta ulos seuraelämään ja löysi Lean.

He ovat pitäneet yhtä kuusi vuotta ja vierailevat toistensa luona päivittäin. Nyt he haluaisivat oppia soittamaan toisilleen videopuheluita.

Yhdessä he myös miettivät, millaisilla filttereillä Pentti saisi rypyt häviämään.

Janne tuo pariskunnalle tabletit, joilla Pentti ja Lea opettelevat FaceTime -puheluita ja muiden applikaatioiden käyttöä, kunhan oppivat ensin tabletin pyyhkäisytekniikan ja saavat laitteen auki. Yhdessä he myös miettivät, millaisilla filttereillä Pentti saisi rypyt häviämään.

Erityisen iloisiksi Lea ja Pentti tulevat, kun he tekevät yhteisen YouTube-videon Jannen kanssa.

– Näitä haluamme tehdä lisää!

Seniorit somessa, TV1 to klo 20.00

Tubettaja Janne Naakan vinkit netin opetteluun:

1. Hanki toimivat laitteet.

Jos kotona on useampi laite, laitteiden on hyvä olla samanmerkkiset, jotta ne saa synkronoitua helposti keskenään.

2. Muista kärsivällisyys.

Vaikka joku asia menisi väärin, älä mene paniikkiin äläkä painele kaikkia nappuloita. Se pahentaa tilannetta.

3. Pyydä rohkeasti apua.

Uuden laitteen tai toiminnon opettelu on kaikille aluksi vaikeaa. Monille voi olla iso kynnys opetella uusi asia, mutta pyydä rohkeasti apua.

Mitä tähdet lupaavat sinulle tällä viikolla?

OINAS 21.3.–19.4.

Karista negatiivisuus ja keskity auttamaan muita. Ystävällisyytesi tullaan vielä huomioimaan. Sinun voi olla vaikea hallita tunteitasi, joten pyristele vastaan, kun joku yrittää saada kanssasi väittelyä aikaiseksi. Panosta omaan hyvinvointiisi ja terveyteesi.

HÄRKÄ 20.4.–20.5.

Raivaa tilaa uusille asioille, se lievittää stressiäsi. Tasapaino on tärkeää, joten muista myös levätä. Omia asioita ei kannata jakaa ihan kaikkien kanssa, muuten saatat joutua vastaamaan kysymyksiin, joita haluaisit välttää.

KAKSONEN 21.5.–21.6.

Jos et todella tarvitse jotain, älä osta sitä. Rahankäyttösi saattaa johtaa hankaluuksiin loppukuusta, ellet ole tarkkana. Nyt on parempi säästää tulevaisuutta varten. Ota aikaa itsellesi ja rentoudu rauhallisessa ympäristössä. Nappaa seuraksi joku, josta oikeasti välität. Kunnon lepo tekee sinulle nyt hyvää.

RAPU 22.6.–22.7.

Älä pelkää, vaikka ajattelisitkin asioista hieman eri tavalla kuin muut. Tuo omat ajatuksesi rohkeasti esiin. Kun jaat mietteesi muiden kanssa, tulet huomaamaan, että joku muukin ajattelee samoin. Pidä terveydestäsi huolta ja ota oma kuntosi vakavasti. Harjoittele kohtuullisuutta.

LEIJONA 23.7.–22.8.

Läheinen ihmissuhteesi joutuu vaakalaudalle, ja joudut tekemään kompromisseja. Myös töissä saatat kohdata ongelmia, joiden seuraukset vaikuttavat maineeseesi. Nyt kannattaa unohtaa kritiikki ja kohdata ihmiset ymmärrys ja positiivisuus edellä.

NEITSYT 23.8.–22.9.

Älä epäröi heittäytyä mukaan johonkin, mistä olet kiinnostunut. Panosta enemmän aikaa, rahaa ja vaivaa johonkin, mikä kasvattaa osaamistasi. Vieraile jonkun sellaisen luona, jolla on yhteinen menneisyys kanssasi. Hän voi auttaa sinua tekemään päätöksen, joka on roikkunut ilmassa kyllin pitkään.

VAAKA 23.9.–22.10.

Nyt olisi sopiva hetki panostaa kampaajaan, tehdä itselle vaikka rentouttava kasvonaamio tai jotain sellaista, mistä tulee hyvä, itsevarma olo. Näköpiirissä on romanssi. Saatat päätyä tunteikkaaseen tilanteeseen alkuviikosta. Kuuntele hyviä neuvoja.

skorpioni 23.10.–22.11.

Älä välitä muiden tekemisistä. Keskity sellaisiin ihmisiin ja asioihin, joista sinulle tulee hyvä olo. Sinua saatetaan jopa hieman painostaa, mutta pysy silti kannassasi. Kumppanuuden merkitys korostuu jakson loppupuolella. Oli kyseessä sitten työkaveruus, ystävyys tai parisuhde, suhtaudut tulevaisuuteen valoisammin älykkään keskustelun jälkeen.

JOUSIMIES 23.11.–21.12.

Tällä jaksolla kotiin panostaminen kannattaa. Jos olet harkinnut kevätverhoja tai piristystä sohvatyynyrivistöön, nyt on sille hyvä hetki. Kunnonkohentamiseen kannattaa suhtautua maltilla. Hiljalleen etenemällä voit päästä parhaaseen lopputulokseen.

KAURIS 22.12.–20.1.

Anna päätöksille aikaa, ja nuku yön yli ennen kuin lyöt asiat lukkoon. Luota tietoosi, älä siihen, mitä sinulle kerrotaan. Nyt on hyvä hetki viettää enemmän aikaa kotona. Tee suunnitelma tulevan varalle ja päästä hauska puolesi valloilleen.

VESIMIES 21.1.–19.2.

Pidä kehostasi hyvää huolta ja yritä välttää houkutuksia, joilla on huonoja seurauksia. Anna päätöksille tarpeeksi hautumisaikaa, sinulla ei ole kiire. Suhteeseesi tulee tämän jakson aikana pilkahdus romantiikkaa, joka nostaa kumppanuuden uudelle tasolle.

KALAT 20.2.-20.3.

Päätä olla apuri sen sijaan että katsoisit muiden aherrusta vierestä. Panoksesi saa sinut erottumaan ja mahdollistaa odottamattoman mahdollisuuden. Joku tuttu ihminen menneisyydestäsi tekee sinulle tarjouksen. Muista, että voit aivan hyvin kieltäytyä. Luota vaistoihisi. Älä oleta mitään, pyydä mieluummin vastauksia.