Päivi Huovinen viettää Pärnussa aikaa enimmäkseen suomalaisten seurassa. Viron Suomi-seurojen kesäpäivillä otettiin toisista mittaa muun muassa tikanheitossa. Kuvat: Liina Aalto-Setälä
Päivi Huovinen viettää Pärnussa aikaa enimmäkseen suomalaisten seurassa. Viron Suomi-seurojen kesäpäivillä otettiin toisista mittaa muun muassa tikanheitossa. Kuvat: Liina Aalto-Setälä
Asunnot ovat Pärnussa huomattavasti halvempia kuin Suomessa. "Samanlaisesta asunnosta saisi Hyvinkäällä pulittaa kolminkertaisen hinnan", Marika kertoo.
Asunnot ovat Pärnussa huomattavasti halvempia kuin Suomessa. "Samanlaisesta asunnosta saisi Hyvinkäällä pulittaa kolminkertaisen hinnan", Marika kertoo.
"Tänne jään, kun eläkkeelle pääsen", sanoo Marika Kaatrasalo. Hän käy laitattamassa kyntensä ennen kesäjuhliin lähtöä.
"Tänne jään, kun eläkkeelle pääsen", sanoo Marika Kaatrasalo. Hän käy laitattamassa kyntensä ennen kesäjuhliin lähtöä.
Vaikka viime vuosien aikana Pärnu on siistiytynyt paljon, kunnostettavaa riittää.
Vaikka viime vuosien aikana Pärnu on siistiytynyt paljon, kunnostettavaa riittää.
Lasse, Noora, Päivi ja Perttu Huovisen kodissa ei ole unohdettu Suomea. Pöydässä on kotimaista makkaraa ja seinää koristaa Helsingin kartta.
Lasse, Noora, Päivi ja Perttu Huovisen kodissa ei ole unohdettu Suomea. Pöydässä on kotimaista makkaraa ja seinää koristaa Helsingin kartta.
Perttu Niskanen on kadottanut toisen suksensa. Hiekkahiihto järjestettiin naisille tarkoitetulla nudistirannalla. Viime aikoina rannallaolijoita on närkästyttänyt EU-päätös siitä, että sinne saavat tulla myös miehet.
Perttu Niskanen on kadottanut toisen suksensa. Hiekkahiihto järjestettiin naisille tarkoitetulla nudistirannalla. Viime aikoina rannallaolijoita on närkästyttänyt EU-päätös siitä, että sinne saavat tulla myös miehet.
Ranta on yksi Pärnun vetonauloista.
Ranta on yksi Pärnun vetonauloista.

Marika tuli Pärnuun vain lomalle, mutta omistaa nyt sieltä kakkoskodin. Huovisten perhe käy Suomessa enää vain hakemassa lenkkimakkaraa ja leipää. Suomalaisyhteisön mielestä kaikki virolaisessa merenrantakaupungissa on vähän parempaa kuin kotimaassa.

Kello yhdeksältä perjantai-iltana hotelli Alex Majan alakerrassa käy kuhina. On karaokeillan aika, ja tupa on täynnä laulunnälkäisiä suomalaisia. Biisikansio kiertää kädestä käteen.

Pian musiikkilaitteista kajahtaa Kari Tapion Olen suomalainen, ja Tapani Uusitalo­ tarttuu mikkiin.

– Voi jospa tietäisivät maailmalla, nyt mitä voikaan olla taivaan alla. On täällä kansa, jonka kyyneleistä aikaan saisi aika monta valtamerta… Tapani aloittaa tummalla äänellään.

Muutama pari kutsuu toisensa tanssiin, ja yleisössä harva malttaa olla laulamatta. Vaikka kapakassa vallitsee välitön­ suomalaispubin tunnelma, nyt ollaan Viron länsirannikolla Pärnussa. Sitä saattaisi tosin olla vaikeaa arvata, sillä pubinpitäjä Hansia lukuun ottamatta kaikki ovat suomalaisia.­

Alex Majassa viihtyy myös hyvinkääläinen Marika Kaatra­salo, 42. Paikka on hänen kantiksensa, jossa hän käy aina kun on paikalla lomakodissaan. Täyteen ahdetussa huoneessa tuttuja on vaikka kuinka.

Jos suomalaisilta kysyy Pärnun parhaita puolia, vastaus on sama: Täällä tavallinen ihminen pystyy tekemään niitä asioita, joista Suomessa voi vain unelmoida. Kaikki on puolet halvempaa ja palvelu parempaa.

Alex Majan suomalaisjoukossa on niitäkin, joille Pärnu on pysyvä koti.­ Päivi Huoviselle, 45, Pärnu ei ole manikyyrejä ja kylpylöitä vaan tavallista arkea. Tosin vähän mukavampaa sellaista.

Jotenkin vain hyvä

Ensimmäisen kerran Marika Kaatrasalo vieraili Pärnussa 2000-luvun alussa. Oli helteinen heinäkuu, ja vajaan 130 kilometrin matka Tallinnasta Pärnuun taitettiin autolla Via Balticaa pitkin.

Autossa ei ollut ilmastointia, ja ennen kuin porukka ehti edes keskustaan, oli pakko pysähtyä vilvoittelemaan rannalle. Pienen polun päässä siinsi valkoinen hiekkaranta ja sen takana meri. Matalana avautuva vesi oli niin lämmintä, ettei se virkistänyt ollenkaan.Talvea vihaavalle Marikalle paahteinen heinäkuu oli kuitenkin kuin pala paratiisia.

Vierailtuaan vuosien ajan Pärnussa Marika päätti kolme vuotta sitten ostaa sieltä oman lomakodin. Sopivan löytyminen vei vuoden verran.

Nyt Marika istuu pelkistetyn yksiönsä leveän ikkunalaudan edessä jakkaralla. Kädessään hänellä on pala lempiherkkuaan meekookia eli hunajakakkua. Se on paikallinen erikoisuus.

– En oikein tiedä, miksi tämä on minun mielestäni hyvää. Se vain on, Marika naurahtaa ja haukkaa palan.

Samaa Marika sanoo, kun häneltä kysyy,­ mikä Pärnussa viehättää. Kaikkien näiden vuosien jälkeen hän ei edelleenkään osaa antaa tarkkaa vastausta. 

Marika käy Pärnussa vähintään kerran kahdessa kuukaudessa. Suomessa hänet pitää projektityö nuorten ja ikä­ihmisten parissa. Ilman sitä hän muuttaisi pysyvästi kaupunkiin saman tien. 

Parasta suomalaista seuraa

Päivi Huovisen, 45, kotitalo sijaitsee kymmenen minuutin ajomatkan päässä Pärnun keskustasta keskellä omakotitaloaluetta. Rakennus on silmiinpistävän suomalainen. Seinät ovat valkoiset ja katto sininen. Päivin mukaan se on sattumaa.

– Väritys on ihan vuokranantajan päätös, Päivi kertoo.

Kaupungin kadut ovat täynnä värikkäitä puutaloja. On huvikumpumaisia puukartanoita, mutta niiden sekaan on eksynyt myös moderneja kivikuorisia yksilöitä.­ Moni asumus on hieman rempallaan, ja joidenkin julkisivussa maali lohkeilee.

Suurimmassa osassa taloista on kuitenkin siistit pihat. Niitä koristavat runsaat puutarhat, ja ilmassa tuoksuu vastaleikattu nurmi.

– Kaikilla naapureilla tuntuu olevan hirveän paljon siistimpi puutarha kuin meillä, Päivi nauraa.

Päivi, hänen aviomiehensä Perttu ja perheen kolme teini-ikäistä lasta Veera, Lasse ja Noora ovat asuneet Pärnussa viisi vuotta. Sinne heidät toi alun perin Pertun työ suomalaisessa omistuksessa olevan tehtaan johtajana. Päivi työskentelee samassa­ yrityksessä myyntiassistenttina.

– Sopivan kodin löytäminen oli aika vaikeaa. Eestiläisillä on omituinen tapa rakentaa hyvin pieniä huoneita, Päivi kertoo avaran olohuoneensa sohvalla.

Kulttuurieroja on muitakin. Ne näkyvät pieninä asioina arjessa: Kaupassa hedelmiä ja vihanneksia ei punnita itse vaa'alla vaan vasta kassalla. Ikkunat eivät avaudu samalla tavalla kuin Suomessa, vaan ne ikään kuin kaatuvat päälle. Nuoret saavat mopokortin jo 14-vuotiaina, ja lapsilla täytyy olla ajokortti myös pyöräilyä varten.

– En voinut uskoa, että lapsilla pitäisi olla joku pyörälläajokortti. Kun kuulin siitä, olin ihan varma, että minua huijataan! Päivi nauraa.

Muut suomalaiset matkustavat löhöilylomalle Pärnuun, mutta Huoviset lähtevät pari kertaa vuodessa Helsinkiin ostaman "HK-blöötä ja saaristolaisleipää". Päivin mukaan elämä Pärnussa ei eroa paljoakaan elämästä Suomessa– mitä nyt jotkin pienet asiat ovat paremmin.­ Ruoka on halvempaa, terveydenhuolto toimii loistavasti ja kaupungissa on turvallista liikkua.

– Meidän koko elämämme on rakentunut tänne. Lapset käyvät koulussa, heillä on kaverit ja harrastukset, Päivi kertoo.

Perheen nuorison ystävät ovat pitkälti eestiläisiä. Päivi itse viettää suurimman osan ajastaa suomalaisessa seurassa.

– Suomalaisten kanssa on helpompaa olla jo pelkästään kielen takia. Täällä olevat suomalaiset ovat hyvällä tavalla hullua porukkaa.

Nainen kesäjuhlakuntoon

Talvisin Pärnu hiljenee, ja lähinnä vanhemmat ihmiset käyvät kaupungissa hoidoissa. Kesällä kauneussalongeissa käyvät nuoremmatkin Lomalta­ on melkein häpeällistä lähteä kotimaahan, jos ei ole käynyt vähintään kasvohoidossa.

Tällä reissulla Marika on päättänyt hoidattaa kyntensä. Viikonloppuna on tiedossa Pärnun Suomi-seuran kesä­juhlat, joiden kunniaksi on hieman puunattava. Kolme eestiläisnaista hoitaa Marikan kädet ja jalat ja tarjoilee kahvia ja makeisia. Kynsiinsä Marika valitsee vaaleanpunaisen lakan. Varpaisiin saa laittaa pari hopeanväristä kukkaa.

Keskustelu käydään suurimmaksi osaksi suomeksi, vaikka Marika osaakin puhua viroa sujuvasti. Hän kävi vuonna 2003 kielikurssin, minkä jälkeen hän on esimerkiksi ohjeistanut kotiinsa ikkunaremontin kokonaan viron­ kielellä.

– Remonttimies nauroi ääneen yritykselleni selittää asiaa eestiksi, mutta ihan hyvät ikkunat niistä kuitenkin tuli, Marika­ kertoo loikoillessaan kauneussalongin tuolilla.

Suurin osa muistakin asiakkaista on suomalaisia. Marika sanoo, että jotkut nuorista asiakaspalvelijoista ovat alkaneet puhua ulkomaalaisille asiakkailleen vain englantia, mutta melkein kaikissa paikoissa on aina joku suomea taitava.

– Täällä pärjää monesti paremmin suomella kuin englannilla. 

Eksoottinen mutta lähellä

Kolme vuotta sitten perustettu Suomi-seura on lisännyt entisestään suomalaisten yhteisöllisyyttä. Seura järjestää ohjelmaa ja erilaisia tapahtumia. On peli-iltamia ja lounastapaamisia. Viikoittain pelataan yhdessä mölkkyä ja käydään keilaamassa.

Mutta minkä takia tällainen yhteisö on muodostunut? Kosti Uusitalon selitys kuulostaa vakuuttavalta: Vielä 90-luvulla suomalaiset saattoivat kokea Virossa kielteistä kohtelua. Paikalliset kutsuivat suomalaisia kahiseviksi – tuulipukujen mukaan – ja poroiksi. Suomalaisten turistien valtavaa määrää ei haluttu myöntää, vaan suurimmassa osassa hotelleista lipputangoissa heiluivat vain Eestin, Ruotsin ja Ison-Britannian liput.

– Aikaisemmin suomalaisten oli pakko tukeutua toisiinsa, minkä takia yhteisöstäkin tuli niin vahva, Kosti kertoo.

Nykyisin paikalliset kohtelevat suomalaisia lähes silkkihansikkain, ja ruokakulttuurikin on ottanut isoja harppauksia eteenpäin.

Kaikki kuulostaa olevan Pärnussa täydellistä. Mutta mikä kaupungissa on parasta?­ Siihen on jokaisella omanlaisensa vastaus, kaupunki kun tarjoaa vähän­ jokaiselle jotakin.

– Pidin mökkitalkoita 40 vuotta, kunnes vaihdoin tähän! Tänne pääsee valmiiseen paikkaan lomailemaan, sanoo Heikki Martikainen.

– Tämä on eksoottinen, mutta silti lähellä.­ Rantalomaa ei aina tarvitse etsiä Välimereltä, tiivistää Kosti.

Suomi Virossa

■ 1,3 miljoonan asukkaan Virossa asuu vakituisesti yli 6 000 suomalaista. Loma-asunnon omistajia on moninkertaisesti.

■ Suomalaisten suosiossa ovat erityisesti Länsi-Viron rannikko ja Saarenmaa. Vuonna 2013 Virossa tilastoitiin yli 1 400 000 suomalaisturistien yöpymistä.

■ Pärnulaisten kylpylöiden asiakkaista 60–75 prosenttia on suomalaisia.

Musiikintunti ei ole kaikille rentoja rytmejä sekä nautinnollista laulua. Se on jättänyt joillekin jopa liikuntatuntien kaltaiset – tai pahemmat – muistot.

Käsi ylös, kuka muistaa vielä musiikintuntien laulukokeet! Ne, joissa piti esiintyä koko luokalle? Tai nokkahuilutreenit, joissa oli vaikeaa jo pelkästään koskea instrumenttiin?

– Pojat pesivät nokkahuilut yleensä huonommin kuin tytöt ja sitten ällötti jo valmiiksi, jos seuraavalla kerralla itselle osuisi sellainen poikalimahuilu, kertoo Me Naisten haastattelema 38-vuotias Sari. 

Sari sai ala-asteella muutenkin tarpeekseen nokkahuilun soittamisesta eikä ole kapistukseen koskenut sen jälkeen.

Joidenkin nounou-listalla on nyt jopa hyväntuulinen karaoke, kiitos nolojen musatuntien. Tai no, ehkä muutaman tuopin jälkeen sitä voi kokeilla, jos ei ole kauheasti yleisöä.

Me Naiset selvitti, mitä kaikkea traumaattista koulujen musiikkitunneilla on tapahtunut. 1980–90-lukujen koululaiset kertovat nyt tarinansa.

1. Pikarunolausuntaa ankeassa varastossa

”Laulukokeet olivat ala-asteella horroria. Ensimmäisinä vuosina niitä laulettiin koko luokan edessä. Myöhemmin ne laulettiin opettajalle jossain varastossa, jossa ne nauhoitettiin ja soitettiin vielä myöhemmin koko luokalle. En osannut kunnolla sanoa r- ja s-kirjaimia, joten jännitin jo pelkästään niiden lausumista. Lauluni olivat usein yhtä pikarunonlausuntaa ilman mitään rytmiä.” Jenna, 32

2. Ällöttäviä lainasoittimia

”Lainanokkahuiluista jäi kammottavia fiiliksiä. Jos oma oli sattunut unohtumaan kotiin, joutui lainamaan yleiseen käyttöön tarkoitettuja nokkiksia. Ehkä ne eivät oikeasti edes olleet niin saastaisia, koska pestiinhän ne aina käyttäjien välissä, mutta oppilaiden kesken onnistuimme kehittämään niille maineen ehkä maailman ällöttävimpänä asiana.” Sanna, 29

3. Levyraadin epäreilu päätös

”Meillä oli musiikintunnilla usein levyraati. Vein sinne kerran isoveljeni C-kasetin, jonka olin kelannut Sabrinan suositun Boys, boys, boys -kappaleen kohtaan. Musiikinopettajamme oli vanhoillislestadiolainen, vähän vanhempi nainen, joka keskeytti vihaisesti mankan heti alussa ja käski minun mennä rehtorin kansliaan. Myöhemmin sain puhuttelun siitä, kuinka tokaluokkalaisen ei pidä kuunnella niin irstaita lauluja eikä varsinkaan tuoda niitä kouluun. Täysin epäreilua, sillä en edes ymmärtänyt puoliakaan renkutuksesta.” Mimmi, 35

”Sain puhuttelun, kuinka tokaluokkalaisen ei pidä kuunnella niin irstaita lauluja eikä varsinkaan tuoda niitä kouluun.”

4. Säestäjäkään ei kuullut ääntäni

”Mulla oli kakkosluokalla niin hento ääni, että opettaja joutui lopettamaan säestyksen pianolla kesken, kun hän ei kuullut lauluani. Kappale oli Pii, pii, pikkuinen lintu.” Katariina, 37

5. Opettajan nauru traumatisoi

”En ole ikinä ollut musikaalinen ja olen sen kyllä aina tiennyt. Silti sain vuosikymmenien traumat, kun jouduin ala-asteella laulamaan laulukokeessa. Opettaja säesti pianolla luokan takahuoneessa. Heti, kun aloin laulaa, opettaja hörähti nauramaan. Sen jälkeen meni noin 30 vuotta ennen kuin seuraavan kerran lauloin muiden kuullen. Ja tämäkin tapahtui aamuyöllä karaokebaarissa noin kahden promillen humalassa.” Pauliina, 42

6. Karaoke jäi kokonaan, enkelirooli melkein

”Meillä ei onneksi tarvinnut laulaa koko luokan edessä, mutta traumat jäi silti, kun näytti siltä, etten pääsisi lauluäänen takia joulukuvaelmaan enkeliksi. Muun muassa tästä syystä en koskaan laula karaokea – oli promillet mitä vaan.” Mari, 26

”Meni noin 30 vuotta ennen kuin seuraavan kerran lauloin muiden kuullen.”

Nyt on sinun vuorosi! Kerro alla kommentointikentässä, millaisia muistoja sinulla musiikintunneilta.

Kysely

Koulun musatunnit: parasta vai pahinta?

Miina on osoittautunut hauskaksi ja rennoksi tyypiksi. Kuvat: Ava
Miina on osoittautunut hauskaksi ja rennoksi tyypiksi. Kuvat: Ava

Mistä saisi ostettua Ensitreffit alttarilla -sarjan Miinan rentoa asennetta ja itsevarmuutta?

Kuten moni tietää kokemuksesta, avioliitto ei ole ihan helppo konsepti toteuttaa onnistuneesti käytännössä. Etenkään, jos puolisonsa tapaa ensimmäisen kerran vasta alttarilla.

Eikä avioelämää suoranaisesti helpota sekään, jos yhteiselo täytyy aloittaa tv-kameroiden valvovan silmän alla. Jotkut meistä kuitenkin suoriutuvat tästä haasteesta – eräät jopa hyvin.

Esimerkki mallisuorituksesta löytyy Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta Miinasta.

1. Luottavainen mieli

Miinan ja Heikin hääpäivä ei ollut mieltäylentävää katsottavaa. Heikki säikkyi Miinan tyyliä, kommentoi tämän lempirunoilijavalintaa tylysti ja kieltäytyi kysymästä, onko Miinan hameen alle meneminen okei. Tuoreen avioparin yhdessäolo näytti parhaimmillaankin vaivaannuttavalta. 

Miina ei alkuvaikeuksista lannistunut. Hän malttoi antaa aikaa kivikasvoiselle puolisolleen eikä ryhtynyt tekemään kankeasti sujuneesta hääpäivästä liian pitkälle vietyjä tulkintoja. 

2. Loistava huumorintaju

Moni meistä toivoo puolisoa, jonka kanssa huumorintaju kävisi yksiin. Heikillä on käynyt tässä suhteessa erinomainen tuuri. Hän kehuu neljännessä jaksossa, että Miina on hauskin nainen, jonka hän on ikinä tavannut.

3. Makaronilaatikko valmiina

Kun Heikki saapuu seminaarimatkalta kotiin Miinan luo, on Miina loihtinut makaronilaatikkoa. Huomaavaista ja fiksua! Turhien nälkäkiukkuriitojen välttäminen lienee yksi toimivan avioliiton salaisuuksista.

(Jos puolisopisteiden kerääminen kiinnostaa, ota talteen makaronilaatikon ohje.)

4. Ihailtava itsevarmuus

– Ei tarvi lototakaan, kun voitit jo elämäsi loton, Miina kuvailee itseään vaimona. 

Hänen itsevarmuutensa ei pienestä hetkahda. Hän kertoo, että Heikillä on ollut paljon odotuksia siitä, millainen tuleva puoliso olisi, eivätkä esimerkiksi Miinan tatuoinnit ole Heikin mieleen. Miina toteaa tyynesti, että odotuksia puretaan yhdessä pikkuhiljaa. 

Perhepotretissa Heikki, Miina ja Manuela-koira.
Perhepotretissa Heikki, Miina ja Manuela-koira.

5. Rento asenne

– Tuu sitten kun tuut, ei se oo sen kummempaa! 

Näin Miina ohjeistaa Heikkiä, joka miettii, tulisiko seitsemän aikaan nukkumaan käyvän Miinan viereen makaamaan. Turha vaiheilu ja asioiden pyörittely eivät kuulu Miinan tapoihin.

”Olen tällainen Pertsa Perusmuija, ja ihan hyvin pärjään.”

Telkkarinkatsojien näkökulmasta on tietysti kiva, että Ensitreffit alttarilla -kaudesta löytyy myös draamaa, mutta Heikin ja Miinan avioliiton kannalta rento suhtautuminen asioihin on vain hyvä juttu. 

6. Ihana koiranomistaja

Miten Miinan pörröinen Manuela-hauva liittyy avioliittoon, te kysytte? Ei mitenkään, tietenkään. Valkoinen karvakaveri Manuela on silti sen verran hellyttävä tapaus, että se on mainittava.

Miina on sitä paitsi hieno esimerkki koiranomistajasta, joka selvästi rakastaa lemmikkiään, mutta jonka koko elämä ei pyöri koiran ympärillä. Heikki mainitsee neljännessä jaksossa, että Miinalla on hyvät verkostot, jotka auttavat koiranhoidossa ja mahdollistavat matkustelun. 

7. Pertsa Perusmuija

Miinalla on viehättävä pukeutumistyyli – vaikka Heikki ei Miinan hääeleganssista heti syttynytkään – ja kauniisti sisustettu koti. Toisaalta hän on ihan tavallinen tyyppi, joka ei hienostele turhia. Hän esimerkiksi herkuttelee makaronilla ja ketsupilla. 

– Et sä kyllä mikään kulinaristi ole, Heikki kommentoi. 

– En olekaan. Olen tällainen Pertsa Perusmuija, ja ihan hyvin pärjään.