Muun maailman mielestä tiedottaja Sean Spicer valehteli Valkoisen talon nimissä, mutta Donald Trumpin neuvonantajan mielestä Spicer tarjosi ”vaihtoehtoisia faktoja”. Kuva: Reuters
Muun maailman mielestä tiedottaja Sean Spicer valehteli Valkoisen talon nimissä, mutta Donald Trumpin neuvonantajan mielestä Spicer tarjosi ”vaihtoehtoisia faktoja”. Kuva: Reuters

Donald Trumpin tiedottaja Sean Spicer lateli omiaan Trumpin virkaanastujaisten yleisömäärästä – ja tuli aloittaneeksi välittömästi meemitulvan.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin virkaanastujaisista muistetaan tällä hetkellä parhaiten se, miten paljon – tai vähän – väkeä tilaisuutta oli seuraamassa. Esimerkiksi CNN:n julkaisemat vertailukuvat osoittavat, että Trumpin perjantaisissa virkaanastujaisissa oli selkeästi vähemmän yleisöä kuin Barack Obaman ensimmäisissä virkaanastujaisissa vuonna 2009.

Yleisömäärä saattaisi olla melko merkityksetön yksityiskohta, ellei Trumpin tiedottaja Sean Spicer olisi vääristellyt totuutta. Esimerkiksi tällä Washington Postin videolla näkyy, miten Spicer selitteli ensimmäisenä työpäivänään lauantaina virkaanastujaisten yleisömäärää. Hän väitti valheellisesti, että kyseessä oli ”suurin yleisö, joka on koskaan seurannut virkaanastujaisia – piste.”

Trumpin neuvonantaja Kellyanne Conway puolestaan puolusteli Spiceriä NBC Newsin haastattelussa toteamalla, että Spicerin kommentit eivät olleet valheita vaan ”vaihtoehtoisia faktoja”. Selityksen kuultuaan NBC:n toimittaja Chuck Todd puuttui puheeseen ja totesi, että Spicerin sanomista viidestä asiasta neljä ei ollut totta – ja että vaihtoehtoiset faktat eivät ole faktoja vaan epätotuuksia.

Twitterissä vaihtoehtoisen faktan käsite otettiin heti käyttöön ja alettiin tehdä pilaa Trumpista ja hänen avustajistaan.

Mark Zohar arvuutteli, että karkkeja on kulhossa 1,5 miljoonaa, vaikkei siltä näytä – olihan virkaanastujaisissakin Spicerin mukaan 1,5 miljoonainen yleisö, vaikkei siltä näyttänyt. 
Jamie Todd Foreman arveli, että Spicer voisi väittää kaikkien Titanicin matkustajien nauttineen olostaan. 
Mitch Benn vitsaili, että Beatles kaikkine jäsenineen soitti virkaanastujaisissa, ja Trump aplodeerasi bändille valtavilla käsillään.
Andy Birss totesi, että Sean Spicerin mukaan ”valehtelevalta medialta” on jäänyt huomaamatta, että virkaanastujaispäivänä yleisölle oli jaettu miljoona näkymättövyysviittaa.
Benjamin Howard tuumi, että eiköhän Trump ole tappanut Hitlerinkin ihan omin käsin – kieroileva media vain ei raportoi siitä.
Tilaajille
Nuori Johanna Holmström ajatteli poikaystävästään, että tämä oli täysin erilainen kuin muut maahanmuuttajat.
Nuori Johanna Holmström ajatteli poikaystävästään, että tämä oli täysin erilainen kuin muut maahanmuuttajat.

Vasta vuosien jälkeen kirjailija Johanna Holmström tajusi elävänsä eriarvoisessa avioliitossa. Eron jälkeen hän ei kaipaa uutta suhdetta. 

Lapsena kirjailija Johanna Holmström, 36, halusi olla mies. Hän oli varma, että naiset ovat huonompia kuin miehet – tai että mies on jollain ääneen lausumattomalla tapaa enemmän ihminen kuin nainen.

– Olin tyttömäinen, mutta vihasin sukupuoltani ja samastuin pitkään...

Psykoterapeutti Maaret Kallio on kiitollinen pitkästä parisuhteestaan ja lapsistaan. – Perhe ja lapset eivät ole itsestäänselvyyksiä.

Psykoterapeutti ja tietokirjailija Maaret Kallio täytti viime elokuussa 40 vuotta.

– Juhlin synttäreitäni isosti ystävien kanssa. 40 oli hyvä paikka miettiä, miten olen elänyt, mitä saanut ja mitä haluan tehdä. Olen vanha sielu, eikä minulla ole ikinä ollut ikäkriisiä. Odotan innolla seuraavaa vuosikymmentä, Maaret kertoo.

Uusi vuosikymmen tuo tullessaan ainakin lisää opiskelua, sillä Maaret kouluttautuu parhaillaan kouluttaja-pyskoterapeutiksi. Opinnot sisältävät teoriaopetuksen lisäksi 125 tuntia psykoterapiaa.

– Ilman pitkiä terapioitani kykyni lukea mieltäni ja tapojani olisi huomattavasti heikompi. Jos en itse voisi hyvin, en voisi auttaa ketään. Tätä työtä ei pystyisi tekemään, jos jäisin vapaa-ajalla liiaksi pohtimaan asiakkaiden ongelmia, hän sanoo.

Jaksamisessa Maaretia auttaa se, että hän on perheenäiti. Perheeseen kuuluvat aviomies ja kaksi lasta. Maaretille perhe on lähestulkoon koko elämä.

– Toivoin pitkää ja hyvää parisuhdetta sekä lapsia, ja olen äärimmäisen kiitollinen, että sain ne. Perhe ja lapset eivät ole itsestäänselvyyksiä.

Jaksamisessa auttaa myös se, että Maaret sammuttaa sähköpostinsa eikä käy somessa arkisin enää kello 18:n jälkeen.

Maaret kertoo käsitelleensä terapiassa myös omaa lapsuuttaan. Hän on nelilapsisen perheen toinen lapsi, ja luonnehtii lapsuudenperhettään puuhakkaaksi ja tavalliseksi monella tapaa. 

Mitä tietokirjailija ja Lujasti lempeä -bloggaaja kertoo kirjoittamisesta? Entä parisuhteesta ja lempimaastaan? Lue Maaretin Elämäni numeroina -haastattelu Me Naisten tuoreimmasta numerosta 3/2018. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.