Mmm. Olisiko suppilovahveroitakin hiljaisuuden lisäksi? Kuva: Shutterstock
Mmm. Olisiko suppilovahveroitakin hiljaisuuden lisäksi? Kuva: Shutterstock

Syrjäisestä suomalaispusikosta saa kuin saakin houkuttelevan matkailutuotteen.

Olisiko ihanaa istua tihkusateessa ja kuunnella pisaroiden ääntä ihan hissunkissun? Ei vai? Mutta esimerkiksi kiinalaisia sellainen kiinnostaa, ja Kolilla heitä on jo nähtykin hiljaisuutta ihastelemassa. Viime talvena yksi ryhmä istui sateessa pilkillä ja aneli lisäaikaa. Suurkaupunkilaisille on elämys kuulla ensimmäistä kertaa pelkkiä luonnon ääniä, ilman taustahälyä.

Hiljaisuudesta tuote

Hiljaisuudesta kaavaillaan uutta matkailutrendiä – se kiinnostaa sitä enemmän, mitä tiheämmin ihmiset pakkautuvat kaupunkeihin. Pohjois-Karjalassa yliopiston äänimaisematutkijat ja matkailuyrittäjät kehittävät parhaillaan luonnon rauhasta matkailutuotteita ELY-keskuksen EU-rahoitteisessa hankkeessa. Tarkoituksena on houkutella lisää matkailijoita hiljaiseen Itä-Suomeen: järjestää rauhallisia lomia, joissa oleillaan kiireettömästi kaukana kaupungin äänistä ja tehdään hiljaisuuden kuunteluretkiä ympäristöön.

– Kyllähän luonnossakin on kovia ääniä, metelöiviä lintuja tai tuulen kohinaa – mutta niitä ihmiset pitävät usein asiaankuuluvina. Kaupungissa äänenlähteitä on hankalaa erottaa toisistaan, ja silloin puhutaan lo-fi-äänimaisemasta, sanoo hankkeen vetäjä, äänimaisematutkija Noora Vikman Itä-Suomen yliopistosta.

Vikman kertoo, että hankkeen aikana on löydetty paljon hienojen hiljaisuuksien paikkoja myös muualta Suomesta.

– Hiljaisten äänimaisemien lumoa kannattaisi perisuomalaisenkin arvostaa. Ei me suomalaista hiljaisuutta täältä loppuun haluta myydä, eikä ole tarkoitus ryöstöviljellä voimakasta hiljaisuusmielikuvaa markkinoinnissa. Mutta mahdollisuus kannattaa tuoda uteliaiden tietoon.

Ota loma hälystä

Hiljaisuus on myös terveellistä vaihtelua. Ihminen sopeutuu nimittäin jatkuvaan meluun huonosti. Jo jatkuvassa pikkumelussa eläminen pitää kehoa stressitilassa. Terveysriskirajana pidetään yli 55:ttä desibeliä, ja se voi ylittyä jo kahvilassa, jossa lusikat kilisevät ja puheensorina kaikuu. Lääketieteellisissä tutkimuksissa on jopa arvioitu, että kolme prosenttia sydäninfarktikuolemista johtuu metelistä.

Lääkkeeksi Vikman neuvoo kuuntelemaan välillä hiljaisuutta omalla sohvalla tai kylppärissä. Tai sitten voi tehdä retken luontoon. Kannattaa myös varautua sivuvaikutuksiin:

– Kun ulkoiset virikkeet vähenevät, alkaa usein kuulla viestejä sisältä. Mieli karkailee omaan menneisyyteen tai keskeneräisiin ajatuksiin... mutta sekin on rentoutumista, ettei yritä taistella ajatuksia vastaan, Vikman rohkaisee.

Lue myös:

Näillä retkeilyvälineillä pääset alkuun

Tämä harrastus kampittaa stressin

Miten metsäpelosta pääsee eroon? Asiantuntija vastaa