Kyllähän sitä nättiä naamaa kannattaakin kuvata! Pääsevät muutkin siitä nauttimaan. Kuva: Shutterstock
Kyllähän sitä nättiä naamaa kannattaakin kuvata! Pääsevät muutkin siitä nauttimaan. Kuva: Shutterstock

Tuoreen tutkimuksen mukaan paljon selfieitä julkaisevat yliarvioivat viehättävyytensä. Mitä tähän sanovat sarjaselfaajat? – Selfieistä on tullut minulle kuin peili, vastaa eräs.

Taas se laittoi kuvan itsestään! Ja taas sillä on tuo duckface!

Tuntuuko sinustakin joskus tältä, kun selaat sosiaalista mediaa? Vai kuulutko kenties niihin, jotka postaavat itsekin päivittäin selfieitä?

Meitä on nimittäin somessa kahteen junaan: toiset ottavat jatkuvasti selfieitä ja myös jakavat niitä, kun taas toisista jo Facebookin profiilikuvan vaihtaminen kerran vuodessa voi tuntua kiusalliselta.

Tuore kanadalaistutkimus väittää, että paljon omakuvia räpsivät ja jakavat ihmiset pitävät itseään viehättävimpinä kuin he todellisuudessa ovat. Tutkimuksessa myös selvisi, että selfieiden ottajat kokivat näyttävänsä paremmilta itse ottamissaan kuvissa kuin niissä, jotka joku toinen oli ottanut.

Mutta mitä sanovat sarjaselfaajat? Miksi itsensä kuvaaminen koukuttaa?

Hanna, 41: "Kasvot ovat paras puoleni"

"Selfiestä on tullut minulle vähän kuin peili: tsekkaan niistä, että tukka ja meikki ovat hyvin. Saatan ottaa viikon aikana huomaamatta useamman selfien. Tosin läheskään kaikki eivät päädy julkaistaviksi. Joskus selfiet toimivat myös itsetunnon buustereina: kun joku kehuu Instagramissa kauniiksi, niin tuleehan siitä kiva fiilis.

"Painajaiseni olisi, jos joku nappaisi ahteristani salaa belfien."

Tähän ikään mennessä sitä on myös oppinut oman kehon vahvuudet. Voisin painaa vaikka 150 kiloa, mutta jostain syystä en liho naamasta. Ehkä siksi koen, että kasvot ovat paras puoleni eikä niitä tarvitse hävetä.

Nykyään esiinnyn muuten rohkeammin somessa myös meikittä enkä läheskään aina käytä filttereitä. Veikkaan, että se on tullut selkeästi Snapchatin myötä. Kiva, että ihmiset uskaltavat näyttää muutakin kuin siloiteltua pintaa. Tosin se ei päde kaikkeen. Painajaiseni olisi, jos joku nappaisi ahteristani salaa belfien ja heittäisi sen someen."

Sara, 35: "Olisi hassua, jos oma naama ei koskaan näkyisi somessa"

"Kun kyseessä on oma, henkilökohtainen sometili, olisi jopa hieman hassua, jos oma naama ei koskaan siellä näkyisi. Kun kerrotaan kuvallisesti omasta elämästä, niin on luontevaa, että on myös itse kuvissa. Aina ei kehtaa pyytää muita kuvaamaan, selfien napsaisee helposti itse.

Selfiessä kuva tulee konkreettisesti iholle, kun räpsyt otetaan läheltä, juuri siksi niihin usein tallentuu tunnelma aidoimmillaan. Melkein kaikki selfieni ovat nopeita, lennossa otettuja tilannekuvia. Niihin ikuistuu kivalla tavalla juuri sen hetken fiilis.

"On inhimillistä, että haluaa esittää itsensä mahdollisimman hyvässä valossa."

Kavereiden kanssa tulee otettua porukalla selfietä, kun fiilis on kohdillaan. Samoin jonkin verran matkoilla, etenkin jos on yksin liikkeellä. Ja tietenkin kampaajan jälkeen on otettava aina selfie, koska tukka on kerrankin hyvin!

Minulla selfiet liittyvät yleensä iloiseen hetkeen tutussa seurassa. En räpsi kuvia tilaisuuksissa, jossa taustalla on henkilöitä, jotka eivät liity minuun mitenkään.

Selfieissä onnistuu ehdottomasti paremmin kuin muiden ottamissa kuvissa, koska selfietä ottaessa voi valita itselleen suotuisan kuvakulman. On ihan inhimillistä, että haluaa esittää itsensä mahdollisimman hyvässä valossa!"

Ellu, 38: "En varmaan ottaisi kuvia, jos en olisi tyytyväinen ulkonäkööni"

"Olen ottanut selfieitä aktiivisesti ehkä 3–4 vuotta. Vielä pari vuotta sitten eräs ystäväni sanoi, että ihan älytöntä hommaa poseerata yksikseen, mutta nyt hänelläkin vaihtuu profiilikuva aika usein. Ja kyllä sen huomaa, että kyseessä on selfie. Selfieiden räpsiminen on muuttunut koko ajan vähemmän ja vähemmän noloksi.

"Pakko myöntää, että täytyy tässä jotain ekshibitionismiakin olla mukana."

Yksi syy kuvien ottamiseen ovat juuri Facebookin profiilikuvat. Vaihdan usein hiusten väriä ja leikkausta ja haluan, että kuva näyttää itseltäni. On kiva jälkikäteen vertailla, miltä eri lookit ovat näyttäneet. Pidän myös meikkaamisesta, ja jos lopputulos on mielestäni hyvä, se on kiva ikuistaa. Pakko kuitenkin myöntää, että tässä täytyy jotain ekshibitionismiakin olla mukana. Olen keskimäärin tyytyväinen ulkonäkööni enkä varmaan ottaisi kuvia, jos näin ei olisi.

En juurikaan harrasta inhorealistisia kuvia, joissa näytän täysin räjähtäneeltä. Ehkä jotkut ottavat sellaisia osoittaakseen, että eivät ole liian turhamaisia ja että pokkaa on. Joskus olen ottanut juoksukuvia, mutta en loppulenkistä, jolloin olen tulipunainen. Luulen, ettei kukaan jää kaipaamaan hikisen lärvini näkemistä.

"Luulen, ettei kukaan jää kaipaamaan hikisen lärvini näkemistä."

Selfie on mukavin ottaa kotona tai jossain melko rauhallisessa ympäristössä. Olen joskus kokenut palavaa halua ikuistaa uudet hiukset heti kampaajareissun jälkeen, mutta tuntuu vähän urpolta muikistella kameralle Helsingin keskustan vilkkailla kaduilla. Kimppaselfien ystävän kanssa voi sen sijaan ottaa melkein missä vaan. Avopuolisoni ei ole Facebookissa eikä juurikaan ota selfieitä, mutta hän suostuu aina mukisematta yhteiskuviin ja ottamaan "vielä ihan pari kuvaa", jos en ole ensimmäisiin ruutuihin tyytyväinen.

Yksi selfieiden parhaista puolista on se, että itse tietää parhaiten, mikä rajaus ja kuvakulma on se imartelevin. Ilmeetkin on helppo hallita, kun poseeraa yksikseen. Kuvia voi myös räpsiä tasan niin kauan, että on tyytyväinen."

 

 

 

Riku Rantalan ja Tuomas Milonoffin lapset olivat pieniä juuri silloin, kun ura Yhdysvalloissa olisi saattanut aueta. 

Riku Rantala ja Tuomas ”Tunna” Milonoff viettävät perinteisesti tammikuun matkaillen, mutta nyt he ovat poikkeuksellisesti Suomessa Mad Cook Show'nsa toisen tuotantokauden kuvauksissa.

– Olen viidestätoista tammikuusta viettänyt vain yhden Suomessa, koska silloin kolmas lapseni syntyi, Riku kertoo.

Mad Cook Show'n lisäksi Riku ja Tunna ovat tehneet yhdessä esimerkiksi  palkittua Madventures-matkailuohjelmaa ja Ylen Docventures-dokumenttisarjaa. He omistavat myös Gimme Ya Wallet -tuotantoyhtiön.

”Olemme molemmat familymaneja¨.”

Miehet kertovat, että Madventures-ohjelman menestys poiki aikanaan isojakin työtarjouksia.

– Emme lähteneet kansainväliselle tielle, koska saimme juuri silloin skidejä. Amerikan tuotannot ovat niin paljon kovempia ja järjettömän työläitä. Sinne olisi pitänyt jalkautua, eikä se ollut siinä vaiheessa mahdollista. Katsotaan sitten, kun lapset kasvavat. Me ei haluta olla niitä faijoja, jotka laittoivat uran lasten edelle. Olemme molemmat familymaneja, Tunna sanoo.

Perhelomailua

Mad Cook Show'n kuvausten jälkeen molemmilla miehillä on reissusuunnitelmia yhdessä perheen kanssa. Tunna lähtee  yhdistetylle työ- ja lomareissulle Intiaan Goaan perheensä kanssa.

– Talvehdin siellä. Menin suoraan lukiosta vuonna 1994 ensimmäistä kertaa puoleksi vuodeksi Intiaan. Seuraavana vuonna menin taas puoleksi vuodeksi – ja olen edelleen samalla tiellä. Goasta tuli kuin toinen koti, ja siellä myös Madventures-ohjelma sai alkunsa, Tunna kertoo.

Tunnan perhe vuokraa Goalta talon normaalisti kahdeksi kuukaudeksi kerran vuodessa.

– Parhaat ideat syntyvät yleensä Goalla riippumatossa. Ideoita tulee myös silloin, kun on suihkussa, juuri nukahtamassa tai muuten rentoutunut. Sen takia meille on ehdoton edellytys, että olemme joka vuosi reissaamassa, Tunna kertoo.

– Teemme siellä asioita, joita ei täällä kiireisessä elämässä ehdi tehdä: luemme, kirjoitamme uusia ideoita ylös, syömme hyvää ruokaa, uimme ja keskitymme läsnäoloon.

”Parhaat ideat syntyvät yleensä Goalla riippumatossa.”

Riku lähtee kuvausten jälkeen perheensä kanssa Meksikoon Puerto Vallartaan.

– Eniten kiinnostaa meksikolainen sapuska. Duunimielessä haluaisin päästä käymään pohjoisessa, koska emme ole pyörineet siellä niin paljoa.

Telkkarista tutut

Riku ja Tunna tunnistetaan toisinaan myös maailmalla, sillä Madventuresista tehtiin yksi kansainvälinen tuotantokausi, joka myytiin National Geographicille. Ohjelma pyöri yli 200:ssa maassa, ja ohjelman dvd:tä myytiin yli 200 000:ta kappaletta.

– Ohjelma pyöri Naurusaarista lähtien kaikkialla. Olin kerran jossain mitättömän pienessä pikkukylässä, jossa yhtäkkiä baarin telkkarista alkoi pyöriä Madventures. Reissureiden keskuudessa ohjelmalla on kulttimaine, ja dvd:t saattavat pyöriä guesthouseissa, Tunna kertoo.

Silti kumpikaan ei koe olevansa maailmalla iso julkkis.

–On huvittavaa, että bangkokilaisessa ostoskeskuksessa jengi tuli ottamaan selfieitä. Sri Lankassa pienessä maalaiskaupungissa yksi riksakuskeista osoitti minua, ja jengi ryntäsi luokseni juttelemaan ja ottamaan selfieitä. Totta kai tuntuu mahtavalta, että oma työ menestyy, Riku sanoo.

Terveellinen startti vuodelle

Tv-ohjelmien tekemisen vastapainoksi Riku ja Tunna elävät kiireistä lapsiperheen arkea. Rikulla on kolme poikaa puolisonsa Saija Rantalan
kanssa ja Tunnalla kaksi lasta vaimonsa Jenni Milonoffin kanssa.

”Olen dokannut vähemmän ja syönyt terveellisemmin.”

Riku kertoo, että hän on myös alkanut syödä terveellisemmin ja liikkua enemmän.

– Olin aika väsynyt ja housut alkoivat kiristää vyötäröstä. Nyt kilot ovat karisseet. Olen dokannut vähemmän ja syönyt terveellisemmin ja monipuolisemmin aiempaa pienempiä annoskokoja. Olen myös lisännyt liikuntaa. Harrastan joogaa, jumppailen ja fillaroin. Talvikeleillä luistelen lasten kanssa, ja toivottavasti pääsen hiihtämään, Riku kertoo.

Ulkonäköä tärkeämpää on hyvä fiilis.

– On huvittavaa, että olen kirjoittanut kirjoja ja tehnyt televisio-ohjelmia näistä asioista, mutta vasta nyt aloin lukea omia kirjojamme ja kuunnella, mitä Mad Cook Show'ssamme puhutaan. Tavoittelen hyvää fiilistä ja välttelen kakkostyypin diabetesta.
 

Korkeushyppääjä Patrik Sjöberg voitti maailmanmestaruuksia ja olympiamitaleja. 40 vuotta uransa jälkeen Sjöberg hoitaa lapsuutensa traumaa terapiassa.

IS TV-LEHTI: Vuonna 1987 ruotsalainen korkeushyppääjä Patrik Sjöberg (s. 1965) oli huipulla. Hän hyppäsi maailmanennätykseksi 242 senttiä kotiyleisön edessä Tukholmassa ja voitti maailmanmestaruuden Roomassa. Vuonna 1999 päättyneen uransa aikana hän ylsi muun muassa kolmesti olympiamitaleille sekä dominoi sisäratojen EM-kisoja.

Menestysvuosien taustalla oli kuitenkin synkkä salaisuus. Vuonna 2011 Sjöberg julkaisi muistelmateoksen, jossa hän kertoi joutuneensa vuosien ajan seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi.

Hyväksikäyttäjä oli yksi Sjöbergin läheisimmistä ihmisistä: pitkäaikainen valmentaja ja isäpuoli Viljo Nousiainen. Paljastus oli Ruotsissa valtava skandaali, nauttivathan sekä Sjöberg että vuonna 1999 kuollut Nousiainen suurta arvostusta Ruotsin urheilupiireissä.

Asian paljastuminen oli ensimmäinen askel Sjöbergin tiellä kohti mielenrauhaa. Vuonna 2015 hän aloitti terapian käsitelläkseen traumaansa. Tuore ruotsalaisdokumentti Patrik Sjöbergin taakka (Patrik Sjöberg i tearpi, 2017) vie katsojan kolmanneksi pyöräksi Sjöbergin ja psykologi Rebecka Malmin intiimeihin terapiaistuntoihin.

Malmin johdolla Sjöberg avaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan, kipeää suhdettaan suomalaiseen Nousiaiseen sekä tapahtumien vaikutusta myöhempään elämään.

Thomas Reckmanin ohjaaman dokumentin sävy on vakava ja rauhallinen. Sosiaalipornoilulle ei anneta onneksi tilaa. Vaikean aiheen takaa pilkistää myös toivoa.

Dokumenttiprojekti: Patrik Sjöbergin taakka, TV1 ma klo 21.30