Pyöreästä pepusta on parissa vuodessa tullut The Big Thing. Kuva: Shutterstock
Pyöreästä pepusta on parissa vuodessa tullut The Big Thing. Kuva: Shutterstock

Tämän hetken kuumin trendipeppu hankitaan treenaamalla pakarat pyöreiksi.

Laulaja Beyoncélla, tosi-tv-julkkis Kim Kardashianilla, bikinifitness-voittaja Anna Virmajoella ja kohta myös sali­kavereillasi on sellainen. Haluaisitko sinäkin pyöreän pepun?

Vielä muutama vuosi sitten takamuksen piti olla huomaamaton. Kukaan ei halunnut herättää huomiota pepullaan. Parasta oli, jos pienen takamuksen sai kätevästi piiloon paidan alle. Jopa bodariporukoissa isot pakarat lähinnä huvittivat.

Kuntosalin omistaja repesi nauruun 90-luvulla, kun bodausta harrastanut Taina Kinnunen kyseli häneltä vinkkejä takamuksensa kasvattamiseen. 

– Olin kai salihistorian ensimmäinen nainen, joka halusi isomman takamuksen, Kinnunen muistelee. Hän työskentelee nyt sukupuolen tutkimuksen professorina Tampereen yliopistossa.

Bodarit ovat joutuneet nielemään naurunsa. Naisilla on nimittäin uudet ulko­näkötavoitteet. Pyöreästä pepusta on parissa vuodessa tullut The Big Thing, kova juttu. Sitä muovataan jumppa- ja punttisaleilla entistä muodokkaammaksi, eikä todellakaan peitellä vaan korostetaan. Pyöreä pyrstö on seksikäs.

Pienipyllyiselle uusi naisihanne tietää isoja haasteita, eikä lattapakarakaan pääse helpolla.

– Kapea lantio, mutta pyöreä pylly. Pitkät sääret, mutta voimakkaat reidet. Ihanne on geneettisesti lähempänä afrikkalaisen naisen mittasuhteita kuin meidän omiamme, Kinnunen huomauttaa.

Hänen mielestään peppu on samalla tavalla etninen muotivillitys kuin rastatukka  oli 90-luvulla tai japanilaisittain ehostetut silmät 2000-luvun alussa.

Ilman häpeän häivää

Ehkä pepusta on tullut kehonosista kuumin, koska siihen on alettu saada villiä liikettä zumballa, salsalla, reggaetonilla, dance hallilla ja muilla uusilla muotilajeilla.

Tanssipiireissä ollaan vakuuttuneita siitä, että Karibian rytmeillä on kovastikin tekemistä uuden ihanteen kanssa.

Lattaritanssit musavideoineen ovat tuoneet muhkean vartalotyypin kaikkien ihailtavaksi. Niissä jokainen on voinut nähdä Shakiran, Beyoncén ja muiden tanssijakaunotarten sheikkaavan isoja bootyjaan pienissä sortseissa ilman häpeän häivää.

– Ujoille ja itseään korostamattomille suomalaisille se on ollut tarpeellinen herätys, uskoo kuubalaisia tansseja opettava Hanna Terán.

Nyt suomalaisetkin haluavat, että peppu näkyy ja sitä katsotaan.

Helsingissä järjestettiin hiljattain SM-kisat twerkkauksessa, lajissa, jossa keskitytään hytkyttämään ja pyörittämään takapuolta. Mestariksi leivottu Belinda Heinonen huomautti, että peppuun saa vauhtia vain, jos lihakset ovat kunnossa.

Kehonrakennuksesta väitöskirjaa tehdessään Kinnunen huomasi, että afrikkalainen vartalotyyppi on juuri sitä, mitä yhä suositummaksi käyvässä fitneksessä tavoitellaan ja minkä eteen naiset hikoilevat myös trendijumpissa.

Ja kyllä, treenaamalla me lattapeput voimme saada pakaroihimme muotoa.

Pyöreys kertoo elinvoimasta...

Naiset pakkautuvat kuntokeskuksissa tunneille, joilla keskitytään rääkkäämään pakaralihaksia. Vatsa-peppu-reisijumpat ovat vaihtuneet pelkkiin peppu- ja bootylicious-tunteihin. Ennen punttisalilla miehet jonottivat smith-tangolle rintalihastreeniin. Nyt samassa jonossa ovat naiset. He kärkkyvät smithille kyykkyvuoroa, koska ilman kyykkyä ei ole peppua.

He tietävät, että pakarat eivät pyöristy ilman työtä ja tuskaa. Tulokset näkyvätkin yhä useamman salilla treenaavan takamuksessa.

Mutta liittyy muokkaamiseen muutakin, sanoo fitness figure -sarjan EM-voittaja Johanna Lind. Hänen peppunsa herättää ihastusta fitness-tuomaristossa ja kääntää katseita kadulla. Lindin mielestä pepun muodosta voi jopa lukea naisen elintavat.

– Pyöreä takapuoli kertoo elinvoimasta. Se on aktiivisen ihmisen merkki, Lind sanoo.

... ja itsekurista

Näinä aikoina kun istumatyön vaaroista varoitellaan, pyöreäpeppuinen kantaa todistetta siitä, että hän jaksaa nähdä vaivaa itsensä eteen vielä toimistopäivän jälkeen. Pinkeä peppu kertoo myös itsekurista.

Ruokavaliokin pitää suunnitella niin, ettei takamukseen tule selluliittia. Vaaditaan siis kanttia pysyä erossa sokeriherkuista, alkoholijuomista ja jopa kahvista.

– Pyöreys on terveen merkki, Johanna Lind linjaa.

Myös tanssija on samoilla linjoilla.

– Hyvä lihaskunto pitää meidät ryhdikkäinä ja jaksavina. Vanhanakaan ei tarvitse olla muiden avun varassa, kun oma liikuntakyky säilyy hyvänä, Hanna Terán sanoo.

Tutkija Taina Kinnunen ei tosin allekirjoita terveysvertausta: käsitys terveen näköisestä muuttuu samaa tahtia kuin kauneus­ihanteet. Peppu­treenistä on silti hyötynsä.

– Vahvat pakaralihakset tukevat ryhtiä. Ne pitävät lonkat ja lantion oikeassa asennossa, mikä taas tukee takareittä ja siten myös polvea, kuntosaliohjaajia ja personal trainereita kouluttava Lind valistaa.

Pepputreeniä ei siis kannata jättää väliin siksi, että kuittaisi sen ohimeneväksi muoti-ilmiöksi.

Lue lisää:

Twerking – pyllyn heiluttelu sai virallisen termin

Fitnessmalli Janni Hussin pepputreeni – katso liikkeet videolta

Parinmuodostuksen suurimmat vaikeudet liittyvät seksuaalisen kipinän löytämiseen. Sen vuoksi lähentymistä harjoitellaan Ensitreffit alttarilla -sarjan kulisseissa tarvittaessa asiantuntijan kanssa.

Ensitreffit alttarilla -sarjassa sinkkujen olkapäänä toimii koko kauden ajan joukko rakkauden asiantuntijoita. Nyt viidennellä kaudella mukana ovat seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen, psykologi ja kirjailija Tony Dunderfelt sekä parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow.

Sinkut voivat kääntyä tukijoukkojen puoleen milloin tahansa, mutta sarjan kulisseissa tapahtuu myös rakkausvalmennusta, jota ei paljasteta katsojille sarjassa.

”Ollaan reilusti puhuttu seksuaalisuudesta ja siitä, mitä kaikkea se sisältää.”

Tony Dunderfelt on sarjassa asiantuntijana nyt kolmatta kautta. Hän paljastaa Me Naisille, että hän on kaikilla kolmella kaudella järjestänyt ohjelmaan osallistuneille miehille erilaisia kosketusharjoituksia. Hän opettaa miehiä kahdenkeskisesti ymmärtämään naisen psykologiaa.

– Harjoituksiin kuuluu yksinkertaisia vinkkejä siitä, miten naista lähestytään ja kosketetaan – myös seksuaalisella tavalla. Ollaan reilusti puhuttu seksuaalisuudesta ja siitä, mitä kaikkea se sisältää, Dunderfelt kertoo.

Sarjan tuottaja Onerva Österberg on kertonut aiemmin Me Naisille, että seksi ei juurikaan ole osa näkyvää ohjelmantekoa, sillä ohjelmaa ei ole käsikirjoitettu, eikä ennalta ole sovittu, mitä kaikkea siinä käsitellään.

– Olemme tehneet ohjelmaa hyvin pitkälti parien ehdoilla. Meillä on se linja, että jos parit eivät halua puhua asiasta, emme utele siitä, hän sanoo.

Dunderfeltin kosketusharjoituksien ajatus on opastaa ujompia miehiä, jos he eivät tiedä mikä on sallittua tämän kaltaisessa ohjelmassa.

– He voivat myös kysyä minulta apua, että mitä voisi nyt tehdä paremmin, jos seksi ei ole toiminut aiemmissa suhteissa, Dunderfelt sanoo.

”He voivat kysyä apua, mitä voisi nyt tehdä paremmin, jos seksi ei ole toiminut.”

Dunderfeltin mukaan aiempien kausien suhteissa suurimmat kompastuskivet ovat juurikin liittyneet läheisyyden ja kipinän puuttumiseen. Pareilla saattaa olla parinmuodostusvaiheessa paljon yhteistä, mutta valitettavasti papereilla yhteensopiminen ei aina riitä.

– Nykysuhteiden vaikeudet liittyvät siihen, että parien välillä ei ole kipinää. Ennen riitti, että puolisolla oli hyvä työ.

Se on suurin vaikeus myös sarjan ammattilaisten työssä: läheisyyttä ja kipinää ei voi testata etukäteen.

 

Laura Nerg ja hänen puolisonsa kyllästyivät Suomen kylmään talveen. Nyt oululaispari on muuttamassa runsaaksi puoleksi vuodeksi Espanjan auringon alle.

25-vuotias Laura Nerg ja hänen aviomiehensä Ville ovat jo pidempään haaveilleet ulkomaille muutosta. Toteutus on kuitenkin jäänyt uupumaan, kunnes pariskunta viime helmikuussa kyllästyi Suomen sääoloihin ja teki päätöksen Espanjaan muuttamisesta. Tarkoituksena on asua seitsemän kuukautta Torreviejassa, Costa Blancan alueella.

– Viime talvi oli niin pitkä, kylmä ja synkkä, että alkoi kyllästyttää. Mietimme, että miksei nyt, Laura kertoo.

Aikaisemmin parin ajatuksena oli lähteä ulkomaille töihin. Heistä kuitenkin tuntui, ettei arki ulkomailla olisi tarpeeksi erilaista.

– Ajattelimme, että miksemme vaan säästäisi rahaa ja lähtisi ulkomaille ihan lomalle. Lisää innostusta antoi, kun serkkuni oli poikaystävänsä kanssa viime talven maailmanympärimatkalla. Siitä tuli olo, että miksemme mekin pystyisi lähtemään, jos hekin pystyivät.

Laura ja Ville ovatkin helmikuusta saakka säästäneet ja tehneet järjestelyjä muuttoa varten. Lähtö koittaa lokakuun alussa.

Loman tarpeessa

Kylmän talven lisäksi lomantarve vaikutti päätökseen. Laura ei ole vielä koskaan päässyt viettämään palkallista kesälomaa. Aika on mennyt tiiviisti yhteisöpedagogin opintojen ja työnteon parissa.

– Viime talvena olin jo hyvin väsynyt. Aina, kun olen ollut lomalla, olen opiskellut. Ja kun en ole opiskellut, olen ollut töissä. Samalla olen yrittänyt ehtiä harrastamaan.

”Aina, kun olen ollut lomalla, olen opiskellut. Ja kun en ole opiskellut, olen ollut töissä.”

Lauran määräaikainen työsopimus ohjaajana kehitysvammapuolella on juuri päättynyt. Ville puolestaan on päättänyt matkan vuoksi irtisanoutua vakituisesta työstään keittiövuoromestarina.

Pitkä tehtävälista

Työkuvioiden lisäksi on pitänyt selvittää kaikkea asuntoasioista autovakuutukseen. Pariskunnan kaksi koiraa, sekarotuinen Pipsa ja lapinporokoira Pihla, ovat lähdössä mukaan Torreviejaan, mikä on osaltaan lisännyt kohtia tehtävälistaan.

– On vaatinut muutamia eläinlääkärikäyntejä ja soittoja Eviraan, jotta olemme saanut koirille kaikki tarvittavat rokotukset, passit ja sirut kuntoon, Laura luettelee.

– Isoin homma on ollut hankkia kaikki tarvittavat dokumentit sekarotuiselle koiralle.

Koirat vaikuttivat myös päätökseen matkustaa Euroopan halki autolla lentämisen sijaan. Samalla Laura ja Ville saavat autonsa käyttöön myös Espanjassa.

”Oulun omakotitaloon on löytynyt matkan ajaksi vuokralainen ja Torreviejasta puolestaan järjestyi asunto suomalaisen vuokranvälitysfirman kautta.”

Asumisjärjestelyt niin Suomen kuin Espanjankin päässä on jo hoidettu. Oulun omakotitaloon on löytynyt matkan ajaksi vuokralainen ja Torreviejasta puolestaan järjestyi asunto suomalaisen vuokranvälitysfirman kautta. Nyt Laura pyrkii saamaan Suomen-kodin tyhjäksi ennen matkaa: osa tavaroista myydään, osa laitetaan varastoon odottamaan kevättä.

Kaiken kaikkiaan valmistelut ovat Lauran mukaan hoituneet melko vaivattomasti siitäkin huolimatta, että järjesteltävänä olivat myös parin vastikään vietetyt häät.

Hänen mukaansa kunkin asian hoitamiseen on yleensä riittänyt yksi puhelinsoitto.

”En edelleenkään tiedä, olenko muistanut hoitaa kaiken.”

– Pitää muistaa irtisanoa sähkösopimus, jätesopimus ja netti. Ja huolehtia, että puhelinliittymät toimivat ulkomailla ja niin edelleen. En kyllä edelleenkään tiedä, olenko muistanut hoitaa kaiken, Laura nauraa.

Kohde Googlesta

Hektisten viime vuosien jälkeen Laura odottaa Espanjassa asumiselta aikaa ajatella ja nauttia elämästä. Myös harrastusmahdollisuudet ovat liikunnalliselle pariskunnalle tärkeitä. Laura harrastaa ilma-akrobatiaa ja Ville kehonrakennusta.

Urheilun lisäksi pari suunnittelee paikallisen kielen ja kulttuurin opiskelua sekä ympäristöön ja ruokakulttuuriin tutustumista. Laura aikoo kirjoittaa Espanjasta myös blogia, jolle on antanut nimeksi Aurinkoa kiitos! Hän kertookin odottavansa eniten juurikin aurinkoa ja lämpöä.

– Siellä on vuodessa keskimäärin 320 aurinkoista päivää. Se ratkaisi kohteen valinnan.

”Internet osasi kertoa, että Torreviejassa on pieni suomalaisyhteisö, muttei mahdotonta määrää turisteja talvisin.”

Aurinkoisten päivien määrä selvisi googlettamalla. Internet osasi kertoa myös, että Torreviejassa on pieni suomalaisyhteisö, muttei mahdotonta määrää turisteja talvisin.

– Kohde piti valita niin, että siellä on sen verran suomalaisia tai turisteja, että siellä puhutaan englantia. Emme puhu kummoisesti espanjaa, joten emme me voisi mennä asumaan ihan natiiviespanjalaiseen paikkaan, Laura selvittää.

Ennen Torreviejaan päätymistä pari oli asettanut kriteeriksi lämpimän sään lisäksi sijainnin EU-alueella. Kiinnostus Espanjaa kohtaan oli herännyt jo aiemmilla reissuilla.

Kannustusta läheisiltä

Epätavalliseen irtiottoon on Lauran ja Villen lähipiirissä suhtauduttu innostuneesti.

– Ajattelin, että meidän vanhemmat olisivat sillä tavalla, että ”eihän tuollaista voi tehdä”, mutta kaikki ovat sanoneet, että ehdottomasti kannattaa lähteä, että ihan huippu juttu, Laura kertoo.

”Kaikki ovat sanoneet, että ehdottomasti kannattaa lähteä, että ihan huippujuttu.”

Reilu puoli vuotta Torreviejassa on tarkoitus elää säästöjen turvin. Oulun kodista saatavat vuokratulot pariskunta aikoo jättää sivuun kotiinpaluuta varten. Sen kummemmin pariskunta ei ole vielä valmistautunut Suomeen paluuseen.

– Mietimme sitä sitten vasta myöhemmin. Meillä on siihen seitsemän kuukautta aikaa.