Tämä vuodenaika on teille, jotka rakastatte joulun taikaa. Nauttikaa siitä! Nämä asiat vain todellinen joulufani tunnistaa.

1. Ensimmäiset pimeät ja viileät illat – vaikka jo elokuussa – ovat varma merkki: joulu on kohta täällä.

2. Jouluihmiset ovat kuin Pavlovin koirat: ehdollistuvat vahvasti. Joulumieli voi syttyä vaikka sammuvan tulitikun tuoksusta.

3. Lahjojen paketointi on meditatiivista. Täydellinen joulupaketti saa pään surisemaan, tuottaa suurta mielihyvää.

4. Joulun lähestyessä kauppojen joulukoristeosastolla voi viettää tunteja – vaikka ei edes ostaisi mitään. (Psst. Tänä vuonna erityisen in ovat eläinaiheiset koristeet ja riikinkukkoväritys. Kimallusta on takavuosiin verrattuna vähemmän.)

5. Jouluvaloja ei voi ripustaa liian aikaisin. Riittää, että ulkona on pimeää. Ne voi oikeuttaa helpolla tempulla: kutsu jouluvaloja kaamos- tai koristevaloiksi!

6. Joulutavaroiden ilmestyminen kauppaan aiheuttaa lämpimän läikähdyksen rinnassa. Voi myös itkettää.

7. Kun aloittaa jouluun valmistautumisen ajoissa, pyhien lähestyessä saa rauhoittua. Ah!

8. Suurin harhaluulo on, että jouluihmiset olisivat pahimpia juoksemaan kaupoissa ja hössöttämään. Tärkeintä joulussa on tunnelma ja perheen ja rakkaiden kanssa oleminen.

9. Joulu voi olla harrastus. Silloin askarrellaan, tehdään käsitöitä ja saatetaan vaikka pitää joulublogia.

10. Antijouluihmisen sanoma "nyt on vasta lokakuu" saa verenpaineen kohoamaan. Se tuntuu ahdistavalta hyökkäykseltä, jolla viestitetään, että jouluihminen olisi jotenkin vähä-älyinen ja kaupallisuuden orja.

11. Jouluihminen ei tuputa joulun sanomaa, mutta saattaa olla harmissaan sellaisen puolesta, joka ei juhlaa ymmärrä. "Olisi ihanaa, jos hän saisi kokea joulun joskus samalla tavalla kuin minä", jouluttaja saattaa ajatella.

12. Joulumusiikin takia voi kuunnella myös sellaisia musiikkityylejä, jota ei muuten kuuntelisi. Vaikkapa Yötä, jolla muuten on joulukappaleita (katso vaikka Youtubesta)!

13. Sinkulle se voi olla suuri kriisi, jos deitti paljastuu joulunvihaajaksi. Tai se voi olla viimeinen niitti vaikeassa suhteessa.

14. Ensimmäiset joulumainokset televisiossa tai postilaatikossa saavat hymyilemään.

15. Glögiä voi juoda vaikka joka ilta.

16. Loppuvuoden lähestyessä kirjaston henkilökuntaa pitää anella hakemaan joulukirjat jo varastosta.

17. Omakoti- tai rivitalossa pihan pitää olla kutsuva, sellainen, että jouluiseen kotiin on kiva tulla. Siellä voi loimottaa vaikka muutama lyhty.

18. Joulukorteista voi iskeä pieni paniikki. Ovatko ne so last season? Miksei kukaan enää lähetä kortteja?

19. Lapsuuden kodissa pitää olla samat koristeet kuin parikymmentä vuotta sitten. Pöytäliina, kappa ikkunassa, katosta roikkuvat himmelit.

20. Love Actually. Se elokuva.

Juttua varten haastateltiin kahta joulufania.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Äänestä

Oletko joulufani?

Kyllä.
Kyllä.
92.7%
En.
En.
7.4%
Ääniä yhteensä: 608
Niklas Räsänen ja Eva Wahlström. Kuva: Jonna Öhrnberg
Niklas Räsänen ja Eva Wahlström. Kuva: Jonna Öhrnberg

Nyrkkeilijäpari Eva Wahlström ja Niklas Räsänen ovat yksi Urheilugaalan näyttävimpiä pariskuntia. 

Glamour ja sporttisuus yhdistyivät Eva Wahlströmin ja Niklas Räsäsen asuissa. Evan Björn Borgin hameita on valmistettu vain kaksi.

– Toinen niistä on ollut Lady Gagalla! Näin tämän Tukholmassa Borgin muotinäytöksessä ja kysyin, voinko saada tämän Urheilugaalaan. Se meni aika helposti, Eva kertoi tänään gaalaan saapuessa.

Parin gaalaan valmistautuminen ei sujunut ongelmitta. Tiistaina Niklas joutui sairaalaan sydämen rytmihäiriöiden vuoksi.

– Kyseessä on flimmeri, eli kammion eteisvärinä. Siinä sydän veti omaa rallia. Ensi viikolla tutkitaan lisään. Odotan lääkäriltä vihreää valoa, että saisin aloittaa treenaamisen.

Eva suhtautui aviomiehen vaivaan maltillisesti. 

– En ollut paniikisissa, ennemmin pettynyt. Niklaksen piti lähteä sunnuntaina treenileirille Iso-Britanniaan. Meille on urheiljoina aika normaalia, että joudutaan tutkailemaan omaa kehoa.

Nyrkkeily on kova laji, mutta molemmat aikovat jatkaa niin kauan kuin mieli kestää.

– Nuoruuden innokkuudesta usein rokotetaan kehässä. Siellä tarvitaan myös viisautta. Uskon olevani nyt 37-vuotiaana lajissa parempi kuin koskaan, Eva sanoo.

Keskenään pari ei nyrkkeile.

– Ei siis täysillä. Minulle kävisi siinä huonosti. Fysiikkaero miehen ja naisen välillä on tässä lajissa niin suuri.

Pari haluaa jatkossa järjestää Suomessa kovatasoisempia otteluita. He ovat mukana yrityksessä, joka järjestää isoja nyrkkeilyiltoja Suomessa.

Koira selviää talvesta itsetehdyn lämpimän takin avulla. Se syntyy vaikkapa vanhan villapaidan hihasta!

Suomessa on hurja määrä koiria, Kennelliiton mukaan noin 800 000, mutta silti lemmikkiliikkeiden takkivalikoima on melko suppea ja väritön. Kovilla pakkasilla harva koira pärjää enää ilman talvitakkia.

Onneksi karvaiselle kaverille voi tehdä talvitakin myös itse vanhasta villapaidasta leikkaamalla.  

Helpot ohjeet pienen koiran takkiin:

  1. Leikkaa vanhan villapaidan hiha irti niin, että saat siitä koiran selän pituisen palan. Jos haluat, että koiran takin selkäosa on pidempi ja vatsan puoli lyhyempi, leikkaa hiha hieman viistoon. Hiha-aukosta tulee koiran paidan kaula-aukko.
  2. Mallaa palaa koiran selkää vasten, jotta näet, mihin kohtaan voit leikata jalkojen mentävät aukot. 
  3. Tadaa, paita on valmis! Varmistathan, että takki on turvallinen käyttää: se ei saa kiristää mistään, eikä siitä saa roikkua lankoja tai muita osia, mistä koira voisi jäädä kiinni. 
 

😳 #genius #diy #diydogsweater

Henkilön Savin' like Jesus🙏🏽 (@modernbettyrubble) jakama julkaisu

Tee ison koiran takki näin:

  1. Valitse koiralle sopivan iso paita ja varmista, että koiran pää mahtuu kaula-aukosta sisään. Voit tarvittaessa leikata kaula-aukkoa suuremmaksi.
  2. Helpointa on leikata paita viittamaisesti niin, että koiran selkä ja rinta peittyvät.

Koiran talvitakin kuosin voi valita koiran luonteen mukaan. Tässäpä hieman inspiraatiota maailmalta!

TYYLITIETOISELLE

Instatähti poochofync näyttää, miten trenssi puetaan karvakaverille.

HIPPIHAUVALLE

Hippihauva ilahtuu psykedeelisestä kasarifleecestä tehdystä takista.

 

Bailey's newest sweater #tiedye #dogsweater #diydogsweater #imadeitmyself

Henkilön Kate (@katelitaker) jakama julkaisu

HIENOHELMALLE

Elegantille edustuskoiralle askarrellaan takki helmenharmaasta tai beigestä villapaidasta. Koristeeksi voi ommella rusetin hauvan lempiväriä kunnioittaen.

 

Dog sweater! #diy #handmade #dogsweater #diydogsweater #lambwool #purplebow

Henkilön Peony&Wildflower (@peonyandwildflowercrafts) jakama julkaisu

HUPSULLE

Hupsulle ja rämäpäiselle koiralle ommellaan takki lasten vanhasta värikkäästä paidasta.

UNIIKILLE

Uniikin turren paita koristellaan kangasmerkeillä, napeilla tai helmillä. Taitava kirjoo takkiin koiran nimen.