15 euroa baariin vai sijoituksiin? Sinä päätät. Kuva: Shutterstock
15 euroa baariin vai sijoituksiin? Sinä päätät. Kuva: Shutterstock

Pienikin säästö kannattaa. Nainen ja rikastumisen taito -kirjan kirjoittaneet taloustoimittajat Emilia Kullas ja Ninni Myllyoja neuvovat, miten pikkuhiluillakin voi kerryttää varallisuuttaan.

Nainen, nyt loppuu se vetkuttelu! Säästäminen kannattaa aloittaa heti. Verkkopankki auki ja laskin käteen, kannustavat taloustoimittajat ja sijoituskirjailijat Emilia Kullas ja Ninni Myllyoja. Rahaa tuskin jää säästöön, ellei asian eteen tee mitään. Naisten neuvoilla säästämisestä ja sijoittamisesta voi kuitenkin tehdä helppoa ja ihan mukavaakin puuhaa.

– Säästäminen on vanhanaikainen hyve, jonka sietäisi palaavan takaisin, Emilia Kullas sanoo.

Ensi viikolla julkaistava Nainen ja rikastumisen taito on jo toinen talousopas, jonka Emilia Kullas ja Ninni Myllyoja ovat kirjoittaneet naisille. Siinä he neuvovat, miten keskituloinenkin pääsee hyötymään roposistaan – ja kenties jopa rikastumaan. Kaksikon ensimmäinen kirja Mitä jokaisen kotiäidin (ja muidenkin naisten) tulee tietää sijoittamisesta ilmestyi vuonna 2010.

Talouselämä-lehden uutispäälliköinä työskentelevät naiset elävät itse kuten opettavat.

– Joka palkkapäivä tilistä lähtevät ensin laskut, sitten säästöt. Ei kannata jättää säästämistä sen varaan, että kuun lopussa katsoo, ”mitä jäi”, koska silloin yleensä ei jää mitään, he kertovat.

Naisten mukaan säästämisestä ja sijoittamisesta kannattaa tehdä tapa – ei pelkästään rikastumisen vuoksi, vaan jo ihan pahan päivän varallekin.

– Kiität itseäsi sinä päivänä, kun kolaroit auton, pesukone laukeaa ja lapset rikkovat iPadin. Silloin helpottaa kummasti, kun on edes rahasto-osuuksia mitä myydä.

Miten päästä alkuun?

Emilia ja Ninni vastasivat yleisimpiin kysymyksiin, joita säästämistä ja sijoittamista aloitteleva pohtii.

”Palkasta varmaan jäisi säästöönkin, mutta tällä hetkellä kaikki rahat kuluvat milloin mihinkin. Mitä kannattaisi tehdä?”

”Tsekkaa ensin rahasi ja mihin ne menevät. Ota istunto verkkopankissa, kynä, paperia ja laskin. Laske, paljonko kuukaudessa menee eri menoihin: ruokaan, vaatteisiin, omiin ja lasten harrastuksiin, bussikorttiin tai bensaan ja niin edelleen. Kerro summat 12:lla ja näet, paljonko oikeasti käytät rahaa esimerkiksi vaatteisiin vuodessa.

Vasta kun tiedät, miten paljon ja mihin rahaa kuluu, voit haarukoida, paljonko pystyt säästämään. Voit esimerkiksi päättää, että säästät 10 prosenttia nettotuloistasi.

Älä tee asiasta liian vaikeaa, vaan aloita tekemällä jotain, vaikka vain se, että siirrät joka kuukausi palkkapäivänä sivuun muutaman kympin myöhemmin sijoitettavaksi, jos sopivaa kohdetta ei ole vielä löytynyt.”

”Mutta kun alkuun pääseminen tuntuu edelleen vaikealta.”

”Alkuun pääset vaikka katsastamalla oman pankkisi sijoitusosion verkkopankissasi. Internetissä on loputon määrä tietoa tarjolla, samoin talousmediassa. Ensin selvitä, paljonko voit säästää, sitten hae itsellesi sopiva sijoituskohde.”

”Haluan nauttia työni hedelmistä nyt. Miksi minun pitäisi odottaa kymmenen vuotta, että säästöt (toivottavasti) kaksinkertaistavat itsensä?”

”Ei tarvitse olla joko–tai, voi olla sekä–että. Jos käytettävissä on satanen joko kulutukseen tai säästämiseen, kuluta viisikymppiä ja säästä toinen viisikymppinen. Jos haluamasi uudet saappaat maksavat 200 euroa, se vaatii 4 kuukauden säästön. On ihan terveellistä välillä laskea, miten paljon pitää tehdä töitä esimerkiksi uusien kenkien eteen.”

”Rahaa jää säästöön vain vähän – onko pikkuhilujen säästämisestä tai sijoittamisesta mitään hyötyä?”

”Jos rahaa on vain vähän, kannattaa sijoittaa niin, että se maksaa sinulle vain vähän – eli rahastoihin, joiden kulut ovat pienet. Nordnetillä on esimerkiksi Superrahastoja, jotka sijoittavat Helsingin, Tukholman, Kööpenhaminan tai Oslon pörssin suurimpiin yrityksiin. Minimisijoitus on 15 euroa, ja rahastot ovat kuluttomia. Osakkeita ei kannata ostaa kympeillä eikä edes satasilla, vähintään 500 eurolla, muutoin kertakustannukset nousevat liian isoiksi.

Otetaan esimerkki pikkuhiluista: laitat 15 euroa kuussa Seligsonin pörssinoteerattuun OMX Helsinki -indeksirahastoon. Kymmenen vuoden päästä oletetulla 8 prosentin vuosituotolla sinulla on säästössä 2694 euroa, jossa tuoton osuus on 894 euroa. (Lähde: Seligsonin tuottolaskuri).

Kannattaako tuo? No kyllä, siihen verrattuna että pistät sen 15 euroa baariin – Helsingin keskustan hinnoilla se on parin tuopin verran.”

”Ovathan ne rahat turvassa säästötililläkin. Miksi ottaisin riskin, että menetän sijoittamalla vähätkin säästöni?”

”Säästötilillä rahojesi kimpussa on mörkö nimeltä inflaatio. Se oli lokakuussa prosentin verran. Inflaatio syö rahojesi ostovoimaa, jos ne ovat nollakorkoisella talletustilillä. Siksi pienetkin summat kannattaa sijoittaa.

Kaikessa sijoittamisessa on mahdollista hävitä kaikki rahansa, mutta se ei itse asiassa ole lainkaan niin yleistä kuin Talvivaara-uutisten keskellä voi luulla. Se, että pääomasi arvo laskee, on eri asia kuin se, että menetät kaikki rahasi. Sijoitustesi arvo voi vaihdella, mutta kun hajautat eli laitat pienetkin sijoituksesi eri kohteisiin, niiden arvo heittelee vähemmän ja tuotto-odotus nousee.”

”Entä jos ei vain kiinnosta käyttää aikaa siihen, että perehtyy sijoittamisen monimutkaisiin kiemuroihin?”

”Sijoittamiseen voi käyttää kuinka paljon aikaa haluaa, mutta siitä selviää ihan hyvin niinkin, että panee kerran kuussa tietyn summan sijoituksiin ja lopun aikaa on ajattelematta asiaa. Monet osakesijoittajat seuraavat yhtiöitä aktiivisesti silkasta kiinnostuksesta, mutta sekin riittää, että katsastaa osakesalkkunsa kerran pari vuodessa. Rahastosijoituksiin pätee sama juttu.

Ei sijoittamisesta tarvitse tulla uutta elämäntapaa eikä tarvitse ’hurahtaa uskoon’. Eikä se välttämättä tunnu hauskalta. Se voi olla kuten hammaslääkäri tai kuntosali, se tuntuu hyvältä vasta sitten, kun suoritus on tehty. Mutta sijoittaminen on järkevän taloudenpidon olennainen keino. Sitä ei kannata sivuuttaa!”

Lue myös:


Tutkimus: Tämän ikäisenä nainen ansaitsee eniten


Aina rahat lopussa? Karsi nämä shoppailutavat viimeistään kolmikymppisenä


10 vinkkiä – Näin syöt terveellisesti vähällä rahalla

Vuosi 2017 toi mukanaan paljon hyvää – tai noh, ainakin se toi Suomen kieleen paljon uusia sanoja. Testaa, kuinka monta myös Kielitoimiston sanakirjaan tänä vuonna poimituista sanoista sinä tunnista!

 

Linda Urbanskin isä lähti, kun Linda ja hänen kehitysvammainen sisarensa Sandra olivat pieniä. Voiko sellaista antaa anteeksi?

Tutkija ja muusikko Linda Urbanski, 32, viettää tänä vuonna joulun kuten aina. Äitinsä omakotitalossa Tampereen Kissanmaalla.

Aattoaamuna äiti keittää riisipuuron. Jokaisen lautaselle on piilotettu manteli, ettei kenellekään tulisi paha mieli. Linda tietää jo, että ensimmäisenä lautasensa saa tyhjäksi sisar Sandra, 29.

Ja Linda kysyy kuten joka vuosi, huomasiko Sandra mantelin puurossaan. Ja niin kuin aina, Sandra tekee vitsinä hassun ilmeen. Mikä manteli?

Lindaa hymyilyttää. Sellainen Sandra, rakas pikkusisko, on. Sandralla on Downin syndrooma, ja hän on huumorintajuisin ihminen, jonka Linda tuntee.

–Olisin sydämestäni toivonut, että Sandra olisi saanut olla terve. Toisaalta olen kiitollinen siitä, että hän on elämässäni juuri sellaisena kuin on. Hän on opettanut minulle suvaitsevaisuutta, armollisuutta ja hetkistä nauttimista, Linda kertoo.

–Sandra on erilainen, älyllisesti lapsen tasolla, mutta perheessämme häntä ei ole koskaan kohdeltu toisin kuin muita.

Sisarukset ovat toisilleen läheisiä, mutta elävät täysin erilaista elämää.

”Olen pienestä pitäen ollut luonteeltani suorittaja, perfektionisti.”

Linda on koulutukseltaan diplomi-insinööri. Hän asuu omassa kodissaan ja tekee väitöskirjatutkimusta Tampereen yliopistolla. Tieteellisen työn ohella hän on musiikillinen lahjakkuus, klassinen sopraano, joka konsertoi ympäri Suomen.

Sandra taas asuu synnyinkodissaan äitinsä Sinikan ja isäpuolensa Jarin kanssa. Arkipäivänsä hän viettää kehitysvammaisten päivätoimintakeskuksessa. Vaikean änkytyksen takia kommunikointi vieraiden ihmisten kanssa on Sandralle vaikeaa. Kotona ollessaan hän vetäytyy huoneeseensa omiin maailmoihinsa, järjestelee tussejaan, värittää ja kuuntelee musiikkia.

–Tiedän, että monet ihmiset näkevät perheemme tilanteen niin, että minun pitää elää meidän molempien puolesta. En haluaisi heidän ajattelevan siten. Silti koen jollakin lailla velvollisuudekseni vastata tuohon mielikuvaan, Linda Urbanski kertoo.

–Olen pienestä pitäen ollut luonteeltani suorittaja, perfektionisti.

Satu kahdesta nallesta

Ensimmäiset vuodet olivat ihania. Lindan isä soitti usein kitaraa ja lauloi esikoistyttärelleen pehmeästi puolaksi. Isällä oli kaunis ääni ja juuri samanlainen kihara musta tukka kuin Lindalla itsellään. Isä pörrötti usein hiuksia ja otti syliin.

Ihan parasta oli leikkiä isän ja äidin kanssa biisonia. Ensin sukellettiin peiton alle. Siellä oltiin ihan hiljaa, pidäteltiin hengitystä. Sitten äiti alkoi tömistellä sängyn ympärillä. Isä ja Linda työnsivät päänsä esiin peiton alta ja huusivat yhdessä: Biisoni! Pientä Lindaa nauratti, leikki oli yhtä aikaa ihana ja jännittävä.

–Isä ja äiti rakastuivat Ruotsissa, jossa he molemmat olivat kesätöissä sairaalassa. Kun isä sai loppuun opintonsa Varsovassa, hän muutti äidin perässä Suomeen, Linda kertoo.

Lokakuussa 1988, kun Linda oli kolmevuotias, syntyi Sandra.

Downin syndrooma todettiin heti synnytyslaitoksella.

–Jo sairaalassa isä ja äiti kertoivat, että sisko on erilainen kuin minä. Sanottiin, ettei hän ehkä isompanakaan osaa leikkiä kanssani, Linda kertoo.

–Minulle tuli jo pienenä voimakas halu suojella Sandraa, hän oli niin pieni ja hauras. Äiti antoi minun auttaa hänen hoitamisessaan.

”Isä oli minulle tosi rakas. Yhtäkkiä häntä ei enää näkynyt.”

Mutta kotona ei enää naurettu eikä leikitty yhdessä biisonia.

Vuotta myöhemmin Lindan isä jätti perheensä ja muutti Helsinkiin. Tuli avioero, isä aloitti tahollaan uuden elämän.

–Isäni ei kestänyt erityislapsen syntymää. Äitini jäi yksin meidän kanssamme. Onneksi hänellä oli tukenaan omat vanhempansa ja siskonsa, Linda sanoo.

–Isä oli minulle tosi rakas. Yhtäkkiä häntä ei enää näkynyt. Kaipasin isää hirveästi ja kadehdin kavereitani, joilla oli ehjät perheet, Linda muistaa.

Onneksi oli äiti. Hän halasi ja suukotti, peitteli nukkumaan ja luki usein ääneen Lindan lempikirjaa, Richard Bachin Lokki Joonatania. Äidillä oli vilkas mielikuvitus. Kun Sandra vähän kasvoi, äiti alkoi kertoa tytöilleen tarinoita kahdesta nallesta, Lindasta ja Sandrasta.

Pieni Sandra kuunteli tarkasti. Joskus suu jäi auki jännityksestä, välillä hän nauroi ääneen samoissa kohdissa kuin Lindakin.

Äidin uudesta miesystävästä, Jarista, tuli tytöille nopeasti tärkeä. Sandra kutsui häntä alusta asti iskäksi.

Linda ja Sandra ovat lapsesta asti olleet läheisiä. Kuva: Heli Blåfield
Linda ja Sandra ovat lapsesta asti olleet läheisiä. Kuva: Heli Blåfield

Sisko opettaa

Kouluiässä Linda kuunteli asiantuntijoiden ja terapeuttien yleistyksiä ja ärsyyntyi: Downin syndroomaa sairastavat eivät opi juomaan pillillä tai leikkaamaan saksilla. Eivät hypi yhdellä jalalla. Eivät syö veitsellä ja haarukalla.

Sandra on fiksu. Paljon fiksumpi kuin nuo luulevat. Varmasti Sandra oppii. Minä opetan, hän päätti.

Se vei aikaa, mutta onnistui.

Nyt Sandra on aikuinen nainen, joka leikkaa sujuvasti saksilla ja käyttää ruokailuvälineitä sirosti.

”Sandralla on loistava tilannetaju ja mahtava muisti. Hän osaa myös olla oikea jääräpää.”

–Suhteemme on aina ollut läheinen. Kaverinikin hyväksyivät Sandran. Veimme häntä paljon jätskille ja leffaan, Linda kertoo.

–Sandran kanssa meillä on aina ollut omat inside-juttumme, pelleilemme paljon. Sandra nauraa katketakseen esimerkiksi silloin, kun hieron nenääni hänen kaulaansa.

–Sandralla on loistava tilannetaju ja mahtava muisti. Hän osaa myös olla oikea jääräpää. Lapsena riitelimme usein niin, että äiti joutui tulemaan erotuomariksi, Linda muistelee.

Musikaalisuus on aina yhdistänyt sisaruksia. Linda opiskeli vuosia klassista laulua ja pianonsoittoa. Sandra taas haltioitui musiikista fiilispohjalta. Jo pienenä hän oppi helposti ulkoa kappaleiden sanoituksia ja kuunteli musiikkia tuntikausia. Suosikkeja ovat Leevi and the Leavings, Jari Sillanpää ja Anne Mattila. Sittemmin Sandra löysi myös Anna Puun ja Antti Tuiskun.

Sandra tykkää myös Disney-elokuvien melodioista ja kimaltavista puvuista.

–Olemme vuosia laulaneet yhdessä saunan lauteilla. Jos minä en muista sanoja, Sandra muistaa, Linda sanoo.

Isän kanssa

Lindan suhde isään alkoi lämmetä uudelleen vuonna 2002. Linda oli 17-vuotias lukiolainen, kun isä pyysi hänet mukaansa Puolaan, synnyinkyläänsä lähelle Varsovaa. Äidin mielestä yhteinen matka oli hyvä idea.

–Äiti ei koskaan moittinut isää meille. Hänestä oli hyvä asia, että välimme vähitellen korjaantuivat, Linda sanoo.

Puolassa Linda tapasi isänpuoleiset isovanhempansa, tätinsä sekä serkkunsa ja näki talon, jossa hänen isänsä oli varttunut.

”Tieto siitä, että isäkin rakasti minua ja oli minusta ylpeä, riitti.”

–Se viikko oli ihana. Isällä oli ensimmäistä kertaa aikaa vain minulle. Matkasta lähtien aloimme pitää enemmän yhteyttä, Linda muistaa.

Vielä silloin ei puhuttu paljoa menneestä, lähdöstä ja hylkäämisestä. Sen aika tuli vasta myöhemmin.

–Rakastin isää valtavasti. En halunnut tuottaa hänelle pahaa mieltä kyselemällä asioista, joiden tiesin olevan vaikeita. Tieto siitä, että isäkin rakasti minua ja oli minusta ylpeä, riitti.

Lindan äidin mielestä oli tärkeää, ettei kipeitäkään asioita salailla. Hän antoi tyttärensä luettaviksi asiakirjat ja kirjeet avioeron ajalta ja vastasi kaikkiin kysymyksiin.

Kyllä, isä rakasti meitä. Hän oli onnellinen meidän kanssamme.

Ei, hän ei pystynyt hyväksymään Sandran erilaisuutta.

Linda Urbanskin mielestä anteeksianto perheen sisällä on tärkeää. Kuva: Heli Blåfield
Linda Urbanskin mielestä anteeksianto perheen sisällä on tärkeää. Kuva: Heli Blåfield

Piano soi saattohoidossa

Syksyllä 2012 Lindan isä sairastui vakavasti vain 58-vuotiaana. Alkuvuosi 2013 kului saattohoitokodissa. Noina pitkinä kuukausina Linda matkusti usein Tampereelta Helsinkiin isää katsomaan.

”Viimeisinä aikoinaan hän katui ja suri eniten sitä, että Sandra oli jäänyt hänelle etäiseksi.”

Viedäkseen isän ajatukset mahdollisimman kauas lähestyvästä kuolemasta Linda soitti hänelle pianoa ja lauloi. Erityisen tärkeitä kappaleita olivat Miley Cyrusin When I look at you ja John Denverin Leaving, on a Jet Plane. Sitä isä pyysi Lindaa laulamaan aina uudelleen.

Oli aika puhua avoimesti menneistä. Linda ja isä ehtivät sanoa toisilleen kaiken tärkeän.

–Isä sanoi tehneensä virheitä ja pahoitteli menneisyyttä moneen kertaan. Viimeisinä aikoinaan hän katui ja suri eniten sitä, että Sandra oli jäänyt hänelle etäiseksi.

”Perheen hylkääminen on äärimmäisen julma teko, mutta annoin sen isälle anteeksi.”

Isä oli nähnyt Sandraa muutaman kerran lähtönsä jälkeen.

–Perheen hylkääminen on äärimmäisen julma teko, mutta annoin sen hänelle anteeksi. Halusin antaa hänelle rauhan. Mikä oli tapahtunut, oli tapahtunut.

–Maailma ei ole mustavalkoinen. On asioita, jotka jollakin tasolla voi ymmärtää, vaikkei niitä hyväksykään. En ollut isän saappaissa hänen tehdessään ratkaisunsa, enkä voi tuomita häntä.

Linda tietää, että on paljon perheitä, joissa vaikeista ja traumaattisista asioista vaietaan vuosikymmeniä. Hänestä hiljaisuus on väärä tie. Riidat ja kaunat satuttavat kaikkia. Jos asioista ei puhuta, ne eivät korjaannu. Hänen mielestään on hirvittävän surullista, jos perheenjäsenet menettävät toisensa lopullisesti.

–Anteeksianto on valtavan tärkeää, Linda sanoo.

–Perheemme oli aiemmin läheinen. Sitten tapahtui asia, joka repi kaiken rikki. Halusin korjata sen minkä pystyin.

Lindalle oli tärkeää nähdä, että myös hänen äitinsä ja isäpuolensa kävivät hyvästelemässä isän. Hautajaisiin keväällä osallistuivat kaikki isän läheiset. Myös Sandra.

Kun Linda hautajaisissa itki, sisko silitti hänen kättään ja selkäänsä.

–Sellainen Sandra on aina ollut. Hän lohduttaa ja halaa, kun joku on surullinen, Linda kertoo.

–Elämäni on ollut loputonta luovimista tärkeiden ihmisteni välillä. Perheessämme on aina ollut valtavasti rakkautta, mutta siihen on liittynyt häivähdys surua. Vaikka isä on kuollut, hänen elämänsä jatkuu meissä sisaruksissa. Yhtäkään päivää ei mene niin, ettenkö ajattelisi häntä.

Rennosti yhdessä

Sen minkä teen, teen täysillä. Sen minkä aloitan, myös lopetan. Keskinkertainen ei riitä. Linda Urbanski ei oikeastaan edes muista, miksi ja miten hänestä tuli ihminen, joka ei osaa hellittää.

–Äiti ja kaverit ovat usein muistutelleet, että iisimminkin voisi ottaa. En oikein osaa sitä.

Harrastuksissa täydellisyyden tavoittelu näkyy niin, että Linda treenasi yksitoista vuotta taekwondoa ja kilpaili maajoukkuetasolla, kunnes jalan eturistiside petti.

”Sandran kanssa voin olla yhtä huoleton kuin lapsena,”

Musiikissa se näkyy intohimoisena laulunopiskeluna, työelämässä kiihkeänä omistautumisena. Elämä on niin täyttä, että stressioireilta on joskus vaikea välttyä.

–Jo vuosia olen nukkunut vain pätkissä. Minun on vaikea rentoutua, Linda sanoo.

Paras rauhoittaja hänen kiireisessä elämässään on sisar Sandra. Siskokset ovat reissanneet paljon, yhdessä on nähty niin Egypti, Dubai kuin Kanariansaaretkin.

–Reissuillamme rentoudun. Sandran kanssa voin olla yhtä huoleton ja heittäytyvä kuin lapsena, Linda kertoo.

Tärkeitä yhteisiä hetkiä sisaruksille ovat myös Lindan esiintymiset. Kun Linda laulaa, Sandra istuu eturivissä ja kuuntelee tarkasti. Siskon kirkas ääni saa hänet hymyilemään. Ja aina, kun Linda vilkaisee hänen suuntaansa, Sandra vilkuttaa vähän.