Avovankilan arki on vapaata, mutta tietyissä rajoissa. ”Olen normaali työssä käyvä ihminen. En vain voi ex tempore lähteä jonnekin”, Mira sanoo huoneessaan Laukaan avovankilassa. Kuvat: Minna Kurjenluoma
Avovankilan arki on vapaata, mutta tietyissä rajoissa. ”Olen normaali työssä käyvä ihminen. En vain voi ex tempore lähteä jonnekin”, Mira sanoo huoneessaan Laukaan avovankilassa. Kuvat: Minna Kurjenluoma

Vielä 2000-luvun alussa Miralla oli kaupan alan työ, neljä lasta ja maatila. Sitten kaikki romahti. Nyt Mira odottaa vankilatuomionsa päättymistä. Vankilassa omiin kykyihin on vaikea uskoa, ja vapaus pelottaa. Miten vangin identiteetistä voi päästä eroon?

Kivet kopisevat vaaleanvihreän pakettiauton pohjaan. Hiekkatie on röpelöinen ja pieneltä pätkältä remontissa. Ikkunasta näkyy koivumetsää ja rypsipeltoa.

– Just ehditään, Mira, 46, sanoo ja kurvaa auton Laukaan avovankilan pihaan.

Kello on 17.23. Mira istuu Laukaalla tuomiotaan ja on juuri viettänyt kaksi tuntia hevosensa kanssa läheisellä tallilla. Puolelta pitää olla takaisin, ja jos myöhästyy minuutinkin, tuomioon lisätään yksi päivä.

– Olisi ihanaa, kun pääsisi menemään eikä tarvitsisi välittää mistään, mutta kyllä tähän tottuu ja tämän hyväksyy. Tämän mukaan on vain mentävä, koska ei ole muita vaihtoehtoja.

Vielä 2000-luvun alussa Mira eli aivan tavallista perheenäidin arkea: Oli kaupan alan työ, neljä lasta ja maatila. Hevosia, lampaita, vuohia.

– Sitten kaikki vain romahti. En pystynyt pitämään palettia kasassa, Mira sanoo.

Lapset otettiin huostaan Miran huumeiden käytön vuoksi vuonna 2005. Sen jälkeen Mira päätyi asumaan kadulle ja sai ensimmäisen vankilatuomionsa. Nykyistä hän on istunut vuodesta 2012 lähtien.

Tuomiot ovat tulleet päihteistä ja petoksista.

– Olin 35-vuotias, kun varastin elämäni ensimmäisen auton ja asuin kadulla. Kama on niin kova juttu. Se lyö kaikesta yli. Hyvin nöyränä saa tässä mennä eteenpäin.

”Sitten kaikki vain romahti. En pystynyt pitämään palettia kasassa.”

Toistuvat päivät

Laukaan pihapiirissä ei uskoisi olevansa vankilassa. Kun seisoo keskellä pihaa, näkee vaalean 1950-luvun kivitalon, nurmikenttää, rantaa, puita. Runkoa pitkin juoksee orava.

Naisten asuinsiiven vaaleilla käytävillä tuoksuu pesuaine. Miran asunto on käytävän päässä. Koska hän on Laukaan pitkäaikaisimpia asukkaita, hän saa jakaa kaksion kämppiksen kanssa.

Se näyttää ihan tavalliselta kerrostaloasunnolta. On suihku, wc, keittiö ja kummallekin oma huone. Miran ikkunassa roikkuvat koivukuvioiset verhot ja rivi tuikkukippoja. Seinillä on lasten ja Miran maalaamia tauluja.

– Pyysin tytöltäni, että tee äidille sellainen taulu, missä on toivo. Se teki tällaisen, Mira sanoo.

Mira näkee 21-, 18-, 16- ja 13-vuotiaita lapsiaan perhetapaamisessa kerran kuussa. Sen lisäksi on muutama lomapäivä parissa kuukaudessa.


Mira viettää vapaa-aikaa mielellään tallilla hevosensa luona. ”Tiedän, että sinä haluat juoksemaan. Mamma tietää.”

 

Laukaan vankila on avovankila eli sinne siirrytään suljetusta vankilasta ennen vapautumista. Koko avovankilassa olo on tulevan arjen harjoittelua: vapautumiseen sopeudutaan esimerkiksi tekemällä töitä, kokkaamalla itse ja sitoutumalla päihteettömään elämään. Säännöt kertovat, mihin aikaan syödään, milloin on hiljaisuus ja missä saa liikkua, mutta vapaa-ajan kukin saa käyttää, miten haluaa.

Kaikki vangit työskentelevät joko vankilassa tai sen ulkopuolella, Mira paiskii hommia Laukaan kunnalla puuseppänä. Lisäksi järjestetään muuta kuntouttavaa toimintaa: rikoskeskusteluja, päihdekeskusteluja, psykologi- ja perhetapaamisia. Opetetaan ottamaan vastuuta ja uskomaan itseensä.

Kun vapaus lähestyy, työllistymisessä ja asunnon löytämisessä autetaan. Puoli vuotta ennen tuomion päättymistä on mahdollista testata siviiliin pääsyä valvotussa koevapaudessa.

Kaikki eivät pääse avovankilaan, vaikka se on tavoite.

– Kun vapautuu suoraan suljetusta, on paljon pelkoja selviytymiseen liittyen. Avovankilassa on mahdollisuus harjoitella elämää ja ottaa vastuuta, Laukaan vankilan johtaja Tuula Tarvainen sanoo.

Monella vapautuvalla vangilla on ongelmia mielenterveydessä ja ihmissuhteissa. Lisäksi pitää kantaa syyllisyyttä rikoksesta. Suurin haaste ovat päihderiippuvuudet.

Vankila ei voi pelastaa jokaista, mutta aina on niitäkin, jotka eivät enää uusi rikostaan.

– Osa palaa vankilaan, mutta tehdään töitä, että osa selviää, Tarvainen sanoo.

– Väistämättä tulee myös epäonnistumisia ja retkahtamisia. Ne on käytävä läpi ja mentävä eteenpäin. Ei voi ajatella, että nyt meni kaikki.


”Välillä tuntuu, että olen kesäleirillä. Tukea tulee niin paljon kuin tarvitaan, kunhan vain hoitaa hommat kuntoon ja yrittää”, vankilassa taidetta tekevä Iida sanoo.

 

Vangin identiteetti

Huone voisi olla minkä tahansa taiteilijan ateljee. Betonilattian päällä lojuu pahveja, spray-maaleja ja pahvilaatikoita. Kiviseinään nojaa suuri, Miran maalaama hevostaulu. Se on vielä kesken, mutta kun Mira astuu huoneeseen, kehuja satelee.

Mira näyttää vaivaantuneelta. Muiden ihailua on vaikea ottaa vastaan.

– Kun ihmiset sanovat, että vitsi, miten hieno tuosta hevosesta on tullut, olen, että ää, olkaa hiljaa. Se on jotenkin arka paikka, Mira sanoo.

Hän on päässyt maalaamaan, koska Laukaalla järjestetään taidetoimintaa vangeille. Toiminnan tarkoituksena on vahvistaa vankien itsetuntoa ja luoda onnistumisen kokemuksia. Se valmistaa vapauteen: kun itseluottamus kasvaa, on helpompi uskoa omiin kykyihin vankilan ulkopuolellakin.

– Taidetoiminnalla ei paranneta ketään, mutta jospa tämä antaisi pienen sysäyksen, hyvän kokemuksen. Ihminen kokisi, että hetken aikaa häntä katsotaan uusin silmin, idean äiti, taideohjaaja Sara Rapo, 34, sanoo.


Kun tunteet virtaavat kankaalle, ajatukset oikenevat. ”Enää en halua tuhlata jäljellä olevia vuosia. Se aika on tärkeämpää”, melkein 10 vuotta vankilassa ollut Mira sanoo.

 

Mira on jo toista kertaa Saran taidekurssilla. Kun hän tuli tänne ensimmäisen kerran, aloittaminen tuntui vaikealta. Mitä haluaisin tehdä? Mitä uskallan? Oli vaikea uskoa itseensä.

– Kun teen jotain, mietin heti, teenkö nyt jotain väärin. Vaikkei olisi väärässäkään, pitää puolustella itseään. Joka hetki on sellainen alempiarvoisuus.

Sara ja hänen työparinsa Minna Mänttäri, 38, tietävät, mistä Mira puhuu. Melkein kaikilla taidepajaan osallistuvilla on vangin identiteetti, lannistunut olo.

– Voi viedä paljon aikaa ymmärtää, että nyt minä saankin päättää. Sillä, mitä minä ajattelen, on merkitystä. Se on monelle uusi asia. Tämä saattaa olla ensimmäisiä kertoja, kun kukaan kysyy, mitä sinä haluat tai ajattelet, Minna sanoo.

Aluksi vangin voi olla vaikea vastata. Moni kokee epäonnistuneensa ihmisenä, koska on joutunut vankilaan.

Miran mielestä taidekurssin kaltaisia henkireikiä tarvittaisiin juuri siksi lisää.

– Kun löytää uusia puolia itsestään, tulee itseluottamusta. Se on iso juttu, varsinkin täällä, kun on kaikkien näiden asioiden takia lyöty alas. Onnistumisen kokemuksia tarvitsee, Mira sanoo.

Kun vangit tulevat tunneille ensimmäistä kertaa, suurin osa ilmoittaa jo ovella, että minä en osaa sitten mitään. Juuri sen tunteen Sara ja Minna haluavat karkottaa.

– On hirveän tärkeää, että joku on kiinnostunut siitä, mitä mieltä olet. Että ei kohdella niin, että koska olet vanki, olet idiootti, Minna sanoo.


Minnasta (vas.) ja Sarasta on tärkeää nähdä ihminen jokaisen teon takana. ”Tekoja ei tarvitse hyväksyä, mutta ihminen on muutakin kuin hänen tekemänsä rikos. Virheitä tekevät kaikki”, Sara sanoo.

 

Ihminen ihmiselle

Taukotilasta leijailee kahvin tuoksu. Huoneeseen on laskeutunut keskittynyt hiljaisuus, jonka katkaisee vain ilmastoinnin humina.

Iida maalaa seinän vieressä pöllöä. Siipiin hopeaa, sitten pronssia. Silmiin pitäisi saada vielä sitä jotakin.

– Tykkään niin paljon pöllöistä. Minulla on pöllötatskakin, Iida sanoo ja näyttää kuvaa jalassaan.

– Rupesin ensin tekemään suojelusenkeliä. Olen niin kiitollinen siitä, että olen vielä hengissä. Etsin kuvia netistä ja vastaan tuli pöllö. Tämä on minun suojelusenkelini.

”Kun teen jotain, mietin heti, teenkö jotain väärin.”

Iida on siitä erilainen oppilas, että hänellä ei ole ollut vaikeuksia tarttua työhön. Pää pursuaa ideoita, ja on ihanaa, kun voi tehdä ihan mitä huvittaa.

Taiteen tekeminen on Iidalle uusi juttu, mutta vankilassa hän on jo neljättä kertaa. Tämä tuomio loppuu lokakuussa.

– Elämänhallintani on ollut huonoa ja päihteet ovat vieneet. En ole huono ihminen, olen vain ajautunut siihen. On hirveän ihanaa, että vankilassa on ihminen, joka näkee, että sinussa on potentiaalia ihan niin kuin kenessä tahansa muussakin.

Sara näkee. Hän kuuntelee jokaisen idean, ei lyttää, eikä ikinä kysy, mistä kukin on tuomionsa saanut. Iidan mielestä se on harvinaista.

– Kivitalossa on inhottava ilmapiiri. Siellä olet kerran vanki, aina vanki. Kerran narkkari, aina narkkari. Se lietsoo vihaa yhteiskuntaa kohtaan, kun ei anneta toivoa paremmasta.


Iida on neljättä kertaa vankilassa. ”Olen aina ollut perso päihteille. Tasainen reitti ei ole minun juttuni, mutta minulla on halu löytää tasaista elämää. Niin kauan kuin on elämää, on toivoa.”

 

Iidalle avovankila on ollut mahdollisuus järjestellä elämäänsä.

– Ajattelin jo siviilissä, että on ihanaa päästä hetkeksi tänne. Että en jaksa enää. Oli helpottavaa päästä lepäämään.

Iidasta kaikkien pitäisi vapautua avovankilan kautta. Suljetuissa vankiloissa työnteko ei ole aina mahdollista.

– On niin pitkäveteistä, kun vain makaa päivästä toiseen. Itsetunto menee, ja on tosi alistunut olo, Iida sanoo.

– Joillain on parempi olla täällä kuin siviilissä. Täällä tuetaan sitä, että saa asiansa kuntoon.

Monen rikoksen takana on rankka tausta: huumeita, alkoholismia, psyykkisiä oireita, sijoituskodista toiseen heittelyä. Joskus Sarasta ja Minnasta tuntuu, että työkalut loppuvat ja terapeutin koulutuksesta voisi olla apua.

Minnalle niin käy erityisesti silloin, kun hän kohtaa nuoria miehiä täynnä uhoa ja ongelmia. Heidän pahaan oloonsa ei ole ehkä kiinnitetty tarpeeksi huomiota.

– Heissä on paljon vihaa, välinpitämättömyyttä ja uhmaa, vuosien paskakerrostuma sisällä. Sille vihalle ei ole mitään paikkaa. Välillä on sellainen olo, että olen ihan keinoton. Että tässä ei enää piirustuspaperi auta.

Sara ja Minna tahtovat silti yrittää.

– Vankila ei korjaa ketään. Mutta ei sekään ole toimiva vaihtoehto, että tänne vain tullaan ja murjotetaan tuomio. Pitäisi antaa ihmisille työkaluja itsensä työstämiseen, Sara sanoo.

Suurin osa Saran saamasta palautteesta on hyvää. ”Suurella yleisöllä on hyvin stereotyyppinen käsitys siitä, millaista vankilassa on. Välillä saan sellaisiakin kommentteja, että tämä on vain vankien pään taputtelua.”
Suurin osa Saran saamasta palautteesta on hyvää. ”Suurella yleisöllä on hyvin stereotyyppinen käsitys siitä, millaista vankilassa on. Välillä saan sellaisiakin kommentteja, että tämä on vain vankien pään taputtelua.”

Rangaistus vai terapiaa?

Huoneen nurkassa on laatikollinen vihreäksi maalattuja kukkakeppejä. Niistä on tarkoitus tehdä Hattivattimetsä-työnimeä kantava tilataideteos vankilan pihalle.

– Ajattele, nämä olisivat menneet roskiin kaikki. Järjetöntä, Iida sanoo ja nostaa yhden kepin ilmaan.

Hänen äänestään kuultaa innostus.

– Tulee välillä mieleen, että miten vankilassa voi olla näin hauskaa.

Se kysymys nousee silloin tällöin myös julkiseen keskusteluun: Pitäisikö tuomioita koventaa? Kuuluuko vankilan olla rangaistus vai terapiaa?

Vankilanjohtaja Tuula Tarvaisen mielestä kumpaakin tarvitaan.

– Yhteiskunnan kannalta on tärkeää, että rikoksesta seuraa rangaistus. Mutta kun mietitään yhteiskuntaan palaamista, pelkkä rangaistus harvoin ratkaisee ongelmia, Tarvainen sanoo.

Hän on huomannut, että esimerkiksi taiteen tekemisestä on oikeasti hyötyä: se edistää kuntoutumista ja vahvistaa itseluottamusta. Monelle taidekurssi on ainutlaatuinen tilaisuus tehdä omin käsin jotain hyvää ja näkyvää.

– Se auttaa yhteiskuntaan sopeutumisessa ja rohkaisee vastuunottoon omassa elämässä, Tarvainen sanoo.

– Mutta ei se itsestään synny. Sellaista ilmapiiriä pitää tietoisesti rakentaa. Emme voi sanoa vain, että tämä ei ole mahdollista vankilassa. Pitää miettiä, miksi ei olisi.

”Tulee välillä mieleen, että miten vankilassa voi olla näin hauskaa.”

Miraa auttavat taiteen lisäksi hevoset. Tallilla käyminen on henkireikä silloin, kun syyllisyys painaa.

– Eläimen luo ihminen joutuu menemään omana itsenään. Ei voi feikata jotain muuta.



Häivähdys vapaudesta

Miran läheiset ovat suhtautuneet vankilavuosiin vaihtelevasti.

– Varsinkin ekalla kerralla se oli lapsille järkytys. Mutta olen silti heidän mielestään maailman paras äiti. Eivät he minulle kauheasti välitä omaa huonoa oloaan, Mira sanoo.

– Minulla on ollut niin pitkään näitä tuomiota. Lapset ovat tavallaan kasvaneet niihin. Varmaan heille on isompi asia se, että he joutuvat elämään lastenkodissa.

Välillä lapsia oltiin kotiuttamassa, mutta sitten aineet veivät taas mennessään. Lasten huostaanoton tuomasta syyllisyydestä on vaikea päästä eroon.

– Ei syyllisyydestä varmaan koskaan pääse. Mutta sen kanssa oppii elämään. Pitää olla itselleen armollinen.

Mira vapautuu syksyllä 2018. Se käy jo usein mielessä. Eniten hän haaveilee ihan tavallisesta arjesta: hevosten kanssa touhuamisesta, siitä, että lapsia saa nähdä silloin, kun haluaa.

Mutta kyllä vapaus pelottaakin. Mitä jos vanhat tavat ottavat vallan?

– Minulla on kamankäyttöhistoria. Se pelottaa vähän. Että ei tarvitsisi mennä enää ikinä vetämään sitä kamaa. Minulla on pelonsekainen kunnioitus sitä asiaa kohtaan.

”Ei syyllisyydestä varmaan koskaan pääse. Mutta sen kanssa oppii elämään.”

Mirasta tuntuu, että vankilassa monista huolista tulee suurempia. Kun ympäristö on suljettu, on liikaa aikaa ajatella. Siksi on usein helpompaa vain elää päivärytmiä eteenpäin ja jättää murheet siviiliin.

Siinä taiteen tekeminen on auttanut. Kun tunteet virtaavat kankaalle, ajatukset oikenevat. Mira on käsitellyt tunteitaan myös terapiassa.

– Siellä olen saanut oivalluksia. Kuka meistä koskaan on oikeasti hyvä ja valmis?

– Vaikka olen niin paljon kaikkea pahaa tehnyt ja läheisille aiheuttanut, en kuitenkaan vaihtaisi pois sitä, millainen ihminen minusta on tullut.

Mira yrittää nykyään ajatella, mitä hyvää vankilassa olosta on seurannut. Päihteiden käyttö on jäänyt. Mira uskoo vahvasti, että lopullisesti.

– Lapsillakin on ollut parempi ilman minua. Se on raadollisuudessaan totta. Elämäni on ollut sellaista, vaikka ei se lastenkotielämäkään kovin mukavaa ole.

Tuleva vapautuminen tuntuu erilaiselta kuin aiemmat kerrat.

– Aiemmin minulla on ollut voittajafiilis, liian itsevarma. Nyt olen nöyrempi. Uskon, että olen tarvinnut näin pitkän tuomion, että pääsen eteenpäin.

Mikä taidetoiminta?

  • Nurjapuoli ry järjestää taidetoimintaa laitoksissa, kuten vankiloissa ympäri Suomen.
  • Sara Rapo sai idean toimintaan kymmenen vuotta sitten toimiessaan englanninopettajana Konnunsuon vankilassa. Ensimmäinen taidepaja järjestettiin opinnäytetyönä vuonna 2014.
  • Toiminnan tarkoitus on vahvistaa vankien itsetuntoa. ”Kun olin pieni, opettajani sanoi, että sinusta ei Sara tule ikinä mitään. Samaistun siihen, jos joku sanoo, että on ihan paska. Tiedän sisimmässäni, miltä se tuntuu. Mutta minulla on ollut niitäkin ihmisiä, jotka ovat luoneet uskoa. Haluan olla jollekin se ihminen”, Sara sanoo.

Laura Nerg ja hänen puolisonsa kyllästyivät Suomen kylmään talveen. Nyt oululaispari on muuttamassa runsaaksi puoleksi vuodeksi Espanjan auringon alle.

25-vuotias Laura Nerg ja hänen aviomiehensä Ville ovat jo pidempään haaveilleet ulkomaille muutosta. Toteutus on kuitenkin jäänyt uupumaan, kunnes pariskunta viime helmikuussa kyllästyi Suomen sääoloihin ja teki päätöksen Espanjaan muuttamisesta. Tarkoituksena on asua seitsemän kuukautta Torreviejassa, Costa Blancan alueella.

– Viime talvi oli niin pitkä, kylmä ja synkkä, että alkoi kyllästyttää. Mietimme, että miksei nyt, Laura kertoo.

Aikaisemmin parin ajatuksena oli lähteä ulkomaille töihin. Heistä kuitenkin tuntui, ettei arki ulkomailla olisi tarpeeksi erilaista.

– Ajattelimme, että miksemme vaan säästäisi rahaa ja lähtisi ulkomaille ihan lomalle. Lisää innostusta antoi, kun serkkuni oli poikaystävänsä kanssa viime talven maailmanympärimatkalla. Siitä tuli olo, että miksemme mekin pystyisi lähtemään, jos hekin pystyivät.

Laura ja Ville ovatkin helmikuusta saakka säästäneet ja tehneet järjestelyjä muuttoa varten. Lähtö koittaa lokakuun alussa.

Loman tarpeessa

Kylmän talven lisäksi lomantarve vaikutti päätökseen. Laura ei ole vielä koskaan päässyt viettämään palkallista kesälomaa. Aika on mennyt tiiviisti yhteisöpedagogin opintojen ja työnteon parissa.

– Viime talvena olin jo hyvin väsynyt. Aina, kun olen ollut lomalla, olen opiskellut. Ja kun en ole opiskellut, olen ollut töissä. Samalla olen yrittänyt ehtiä harrastamaan.

”Aina, kun olen ollut lomalla, olen opiskellut. Ja kun en ole opiskellut, olen ollut töissä.”

Lauran määräaikainen työsopimus ohjaajana kehitysvammapuolella on juuri päättynyt. Ville puolestaan on päättänyt matkan vuoksi irtisanoutua vakituisesta työstään keittiövuoromestarina.

Pitkä tehtävälista

Työkuvioiden lisäksi on pitänyt selvittää kaikkea asuntoasioista autovakuutukseen. Pariskunnan kaksi koiraa, sekarotuinen Pipsa ja lapinporokoira Pihla, ovat lähdössä mukaan Torreviejaan, mikä on osaltaan lisännyt kohtia tehtävälistaan.

– On vaatinut muutamia eläinlääkärikäyntejä ja soittoja Eviraan, jotta olemme saanut koirille kaikki tarvittavat rokotukset, passit ja sirut kuntoon, Laura luettelee.

– Isoin homma on ollut hankkia kaikki tarvittavat dokumentit sekarotuiselle koiralle.

Koirat vaikuttivat myös päätökseen matkustaa Euroopan halki autolla lentämisen sijaan. Samalla Laura ja Ville saavat autonsa käyttöön myös Espanjassa.

”Oulun omakotitaloon on löytynyt matkan ajaksi vuokralainen ja Torreviejasta puolestaan järjestyi asunto suomalaisen vuokranvälitysfirman kautta.”

Asumisjärjestelyt niin Suomen kuin Espanjankin päässä on jo hoidettu. Oulun omakotitaloon on löytynyt matkan ajaksi vuokralainen ja Torreviejasta puolestaan järjestyi asunto suomalaisen vuokranvälitysfirman kautta. Nyt Laura pyrkii saamaan Suomen-kodin tyhjäksi ennen matkaa: osa tavaroista myydään, osa laitetaan varastoon odottamaan kevättä.

Kaiken kaikkiaan valmistelut ovat Lauran mukaan hoituneet melko vaivattomasti siitäkin huolimatta, että järjesteltävänä olivat myös parin vastikään vietetyt häät.

Hänen mukaansa kunkin asian hoitamiseen on yleensä riittänyt yksi puhelinsoitto.

”En edelleenkään tiedä, olenko muistanut hoitaa kaiken.”

– Pitää muistaa irtisanoa sähkösopimus, jätesopimus ja netti. Ja huolehtia, että puhelinliittymät toimivat ulkomailla ja niin edelleen. En kyllä edelleenkään tiedä, olenko muistanut hoitaa kaiken, Laura nauraa.

Kohde Googlesta

Hektisten viime vuosien jälkeen Laura odottaa Espanjassa asumiselta aikaa ajatella ja nauttia elämästä. Myös harrastusmahdollisuudet ovat liikunnalliselle pariskunnalle tärkeitä. Laura harrastaa ilma-akrobatiaa ja Ville kehonrakennusta.

Urheilun lisäksi pari suunnittelee paikallisen kielen ja kulttuurin opiskelua sekä ympäristöön ja ruokakulttuuriin tutustumista. Laura aikoo kirjoittaa Espanjasta myös blogia, jolle on antanut nimeksi Aurinkoa kiitos! Hän kertookin odottavansa eniten juurikin aurinkoa ja lämpöä.

– Siellä on vuodessa keskimäärin 320 aurinkoista päivää. Se ratkaisi kohteen valinnan.

”Internet osasi kertoa, että Torreviejassa on pieni suomalaisyhteisö, muttei mahdotonta määrää turisteja talvisin.”

Aurinkoisten päivien määrä selvisi googlettamalla. Internet osasi kertoa myös, että Torreviejassa on pieni suomalaisyhteisö, muttei mahdotonta määrää turisteja talvisin.

– Kohde piti valita niin, että siellä on sen verran suomalaisia tai turisteja, että siellä puhutaan englantia. Emme puhu kummoisesti espanjaa, joten emme me voisi mennä asumaan ihan natiiviespanjalaiseen paikkaan, Laura selvittää.

Ennen Torreviejaan päätymistä pari oli asettanut kriteeriksi lämpimän sään lisäksi sijainnin EU-alueella. Kiinnostus Espanjaa kohtaan oli herännyt jo aiemmilla reissuilla.

Kannustusta läheisiltä

Epätavalliseen irtiottoon on Lauran ja Villen lähipiirissä suhtauduttu innostuneesti.

– Ajattelin, että meidän vanhemmat olisivat sillä tavalla, että ”eihän tuollaista voi tehdä”, mutta kaikki ovat sanoneet, että ehdottomasti kannattaa lähteä, että ihan huippu juttu, Laura kertoo.

”Kaikki ovat sanoneet, että ehdottomasti kannattaa lähteä, että ihan huippujuttu.”

Reilu puoli vuotta Torreviejassa on tarkoitus elää säästöjen turvin. Oulun kodista saatavat vuokratulot pariskunta aikoo jättää sivuun kotiinpaluuta varten. Sen kummemmin pariskunta ei ole vielä valmistautunut Suomeen paluuseen.

– Mietimme sitä sitten vasta myöhemmin. Meillä on siihen seitsemän kuukautta aikaa.

Anna 46

Oululaiset Laura ja Ville lopettivat työt ja lähtevät 7 kuukauden Espanjan-lomalle – takana puolen vuoden säästöurakka

Torrevieja on tosi hyvä paikka asua ja ihanan lähellä Alicante, Murcia, Valencia ja San Pedro del Pinatar😊 voit tutustua muihin paikkoihin kivasti bussilla. Elämä on halpaa- todella😊 ja melkein jokainen päivä aurinko paistaa. Olen todella tyytyväinen että kokeilin tätä asumismuotoa 6 täällä, 6 kotona😄
Lue kommentti

Keskenkasvuisia sikoja, en ainakaan minä – ajatteletko sinäkin näin pettäjistä? Kun Salla Nazarenko petti puolisoaan, hän tajusi, että uskottomuuteen voi ajautua kuka vain.

Eräänä päivänä kyllästyin väitteeseen, että seksuaalisuus on Suomessa vapautunutta. Kirjoitin Facebookissa, että seksi varattujen miesten ja naisten kanssa on yhä tabu. Kirjoitin myös, että olen ollut näissä suhteissa osapuolena, niin itse vielä naimisissa ollessani kuin sen jälkeenkin.

Aloitusta seurasi syyllistämisen myrsky: minä halusin seksiä miesten kanssa, joita en ”saisi oikeaan parisuhteeseen”, ja uskottomat miehet ovat sikoja.

Minä puolestani väitin, että pettäjä on useimmiten tavallinen hyvää tarkoittava ihminen, joka haluaa seksiä tai toisenlaista seksiä kuin kotonaan saa eikä pysty puhumaan siitä. Tämän lisäksi kyse voi olla ”vain” seksistä tai yhtä hyvin läheisyyden, hellyyden tai kumppanuuden kaipuusta – jopa kostosta. Mukana voi myös olla lapsuudesta kumpuavaa poissaolevan vanhemman etsimistä tai kapinaa vanhempien moralismia vastaan.

Oma aviollinen uskottomuuteni oli yhdistelmä näitä kaikkia: pikkulapsiarjen kuluttavuutta ja muuta elämän stressiä, naiseen kohdistuvaa seksuaalista kaksinaismoralismia, johon olen koko elämäni törmännyt, sekä sitä, etten ollut vielä löytänyt omaa seksuaalisuuttani.

Kun seksi ja puhe puuttuvat

Psykoterapeutti, kliininen seksologi (NACS) Leena Piikoski tuntee ilmiön. Piikosken vastaanotolla suurin yksittäinen kävijäryhmä ovat pariskunnat, joiden suhteeseen uskottomuus on lyönyt kiilan.

Miksi asia tuntuu niin mahdottoman kipeältä?

– Monet ovat puhuneet parisuhteen alussa tärkeistä asioista, kuten siitä, että uskollisuus on tärkeää. Jossakin vaiheessa puhuminen jää, ehkä seksikin jää, ja jompikumpi ajautuu sivusuhteeseen.

”Olen tavannut paljon ihmisiä, jotka ovat tunnustaneet, että ei heistä ehkä olekaan yksiavioisuuteen.”

Piikosken mielestä pettämisen takana on aina pelkoa ja häpeää. Häpeää tapahtuneesta ja myös sen huomaamisesta, että ei ehkä olekaan sitä, mitä on toiselle esittänyt.

– Olen tavannut paljon ihmisiä, jotka ovat vasta pettämisen myötä kyenneet tunnustamaan kumppanilleen, että ei heistä ehkä olekaan yksiavioisuuteen. Loppuelämä yhden seksikumppanin kanssa voi tuntua ahdistavalta. Kyse voi olla siitä, että ihminen ei ole ehkä saanut lapsuudessaan pohjaa turvallisille ihmissuhteille.

Turvattomia ihmisiä on Piikosken mukaan kolmenlaisia: itseriittoisia, takertuvia ja pelokkaita. Itseriittoinen on tottunut selviytymään yksin, hän vähättelee kiintymystä eikä usko, että toinen on saatavilla. Takertuva on sen vastakohta: hän ei usko selviävänsä yksin ja tarvitsee koko ajan toisen apua. Pelokas on elänyt kaoottisissa olosuhteissa, ei luota omaan selviytymiseensä eikä koe maailmaa turvallisena.

– Yksiavioisuushan sinänsä on yhteiskunnan luoma normi, joka ei vastaa kaikkien ihmisten luontaisia seksuaalisia taipumuksia. Bi- ja homoseksuaalisissa suhteissa seksuaalinen yksiavioisuus on vähemmän ehdotonta, heterosuhteissa tämä normi on erittäin voimakas.

Piikosken mielestä tarpeesta tapailla muita pitäisi kertoa kumppanille.

– Jokaisessa pitkässä parisuhteessa tulee eteen tilanne, jossa joku toinen yhtäkkiä viehättää. Siihen pitäisi olla valmistautunut ja pelisäännöt valmiina.

Jatkuvasti uskoton on ylimielinen

Leena Piikosken mielestä jatkuvasti uskoton ihminen nostaa itsensä tehtyjen sopimusten yläpuolelle ja antaa itselleen ylimielisesti luvan käyttäytyä toisin kuin sovittiin.

Salaisuudet, joita erityisesti jatkuva uskottomuus suhteeseen langettaa, ovat läheisyyden ja aidon kumppanuuden este. Miesten ja naisten välillä on tutkitusti eroa siinä, miltä uskottomuus tuntuu. Miehet kokevat erityisesti satunnaisen seksisuhteen uhkaavana, kun taas naista satuttaa miehen mahdollinen läheisyys ja tunneside toisen naisen kanssa.

"Jos seksistä ei keskustella, se epäonnistuu aika varmasti."
"Jos seksistä ei keskustella, se epäonnistuu aika varmasti."

Kaiken kaikkiaan uskottomuus heijastuu aina laajemmalle: lapsiin ja myös toisen osapuolen lähipiiriin.

Omat kokemukseni tukevat tätä. Varattu rakastajani kaipasi usein hellyyttä ja kuulluksi tulemista, ja samaan aikaan salailu ja kaksoiselämä herättivät meissä molemmissa surua ja tuskaa. Varatun halu jatkaa perhe-elämää on kokemukseni mukaan voimakas, ja ajatus avioerosta pelottaa, vaikka seksi olisi suhteessa olematonta. Vain yksi tuntemistani varsin monista sarjauskottomista miehistä on eronnut, loput jatkavat liitoissaan, useimmat myös sivusuhteissaan.

Traumat tulevat makuuhuoneisiin

Leena Piikosken mukaan pettämisessä on usein kyse siitä, että pettäjä on tuntenut itsensä hylätyksi ja kokee emotionaalisen yhteyden katkenneen. Seksi on loppunut tai ei tyydytä, eikä tilanteesta pystytä puhumaan.

– Esimerkiksi monelle naiselle seksuaalisuuden löytäminen on pitkä polku. Mies voi määrittää hitaasti syttyvän naisen vialliseksi. Jos seksistä ei keskustella, se epäonnistuu aika varmasti. Lisäksi toiveemme seksin suhteen ovat erilaisia.

”Meillä on kauhean kapea käsitys siitä, miten esimerkiksi parisuhteessa ollaan.”

Seksistä puhuminen on varsinkin pitkissä parisuhteissa ilmeisen vaikeaa. Piikosken mielestä se selittyy osin sillä, että suomalaiset ovat traumatisoitunut kansa.

– Olemme vieläkin sotatraumaisia. Meillä on kauhean kapea käsitys siitä, miten esimerkiksi parisuhteessa ollaan. Ei saa epäonnistua, mutta ei liikaa onnistuakaan. Ja siinä, missä vaikkapa sadomasokistiset leikit tai sidonta ovat tulleet tavallisemmiksi, yhden seksikumppanin normi sekä käsitys siitä, että vain monogaaminen parisuhde on ”oikea”, on erittäin vahva.

Piikosken mielestä suomalaiset pariskunnat myös keski-ikäistyvät liian aikaisin. Vastarakastuneet keskittyvät talonrakennukseen, uraan ja lastentekoon. Aistien ilot jäävät paitsioon, vaikka juuri niitä ylläpitämällä myös perhe-elämä kukoistaisi. Tilanteeseen, jossa perheessä on pieniä lapsia, väsymystä ja ajoittaista haluttomuuttakin, ollaan valmistauduttu huonosti.

Halujen eriparisuus on lähes sääntö

Tiia Forsström on sekä auktorisoitu seksuaalineuvoja että seksipalvelujen myyjä. Enemmistö hänen miesasiakkaistaan on parisuhteessa eläviä ihmisiä, ja vain ani harva on pystynyt kertomaan kumppanilleen ostavansa seksipalveluja. Forsströmin kokemus on, että halujen eriparisuus on äärettömän tavallista. Monilla on seksiongelmia – ja lähes kaikki luulevat, että muilla ei näin ole.

– Ylipäätään se, että kaikki osa-alueet mätsäisivat saman ihmisen kanssa, on aika mahdotonta.

Forsströmin mukaan hassua on myös se, että puhumme seksistä aivan kuin se tarkoittaisi samaa asiaa kaikille.

– Jos en kerro kumppanille, mitä seksiltä haluan, todennäköisesti en sitä saa.

”Minun seksipalvelujani ostaa moni seksittömässä, mutta muuten hyvässä liitossa elävä mies.”

Forsström ei kuitenkaan pidä halujen ja seksitoiveiden eriparisuutta kuolemantuomiona suhteelle.

– Mitä luovemmin tilanteessa pystyy ajattelemaan, sen parempi. Ammattiapu kuten seksuaalineuvonta tai -terapia voi myös olla tarpeen.

Forsström on erikoistunut fetisseihin ja seksuaalisiin alakulttuureihin. Hänen mukaansa muun muassa kinky-piireissä ihmiset ovat kenties valmiimpia luoviin ratkaisuihin, jotta molemmat saisivat toteuttaa seksuaalisuuttaan.

– Mitä normatiivisemmissa kuvioissa muuten pyörii, sitä vaikeampi asia vaikkapa uskottomuus on, vaikka se on äärettömän tavallista. Minun seksipalvelujani ostaa moni seksittömässä, mutta muuten hyvässä liitossa elävä mies. Heille seksin ostaminen on kompromissi – taloudellinen sopimus takaa sen, että minä en soittele perään tai ettei peliin tule liikaa tunteita.

Osa ei toivu koskaan

Forsström suosittelee kaikille monisuhteisuutta koskevan opaskirjallisuuden lukemista. Kun suhteessa on sovitusti enemmän kuin kaksi osapuolta, on asioista pakko puhua avoimesti, käydä läpi omat tuntemukset ja miettiä, mitä esimerkiksi mustasukkaisuuden takana on. Näihin tilanteisiin sopivat neuvot toimivat Forsströmin mukaan myös monosuhteissa.

Leena Piikosken pariterapiassa niin pettäjä kuin petetty joutuvat töihin. Pettäjän on näytettävä olevansa luottamuksen arvoinen ja petetyn on opeteltava luottamaan.

– Hirveintä on se, että vielä 20 vuoden päästä muistutellaan menneistä tapahtumista. Sekään ei ole reilua, jos toinen joutuu kyttäyspositioon vuosiksi.

– Toisaalta se, että pettäjä sanoo, että ”en petä enää”, ei riitä. On mietittävä sitä, miten suhteesta saisi aukinaisen. Pettäjän tulee ottaa vakavasti toiselle tuottamansa kipu ja pettymys.

"Olen nähnyt upeita pariskuntia, jotka todella käyvät läpi kaiken sen pelon, kivun ja häpeän. Kriisistä voi tulla mahdollisuus."
"Olen nähnyt upeita pariskuntia, jotka todella käyvät läpi kaiken sen pelon, kivun ja häpeän. Kriisistä voi tulla mahdollisuus."

Entä pitääkö uskottomuudesta kertoa? Asiantuntijat varoittelevat automaattisesta avoimuudesta. Tärkeämpää olisi pohtia, onko näennäisen rehellisyyden syynä oma syyllisyys ja omantunnon putsaus vai aito halu uppoutua siihen, miksi syrjähyppy tapahtui.

Leena Piiskosken mielestä ainoa vastaus on vastuunotto.

– Olen nähnyt upeita pariskuntia, jotka todella käyvät läpi kaiken sen pelon, kivun ja häpeän. Kriisistä voi tulla mahdollisuus.

Huonompi mahdollisuus on ikuinen haava. Kaikki eivät toivu uskottomuudesta koskaan.

Oma liittoni kaatui sinänsä vilpittömään yritykseen elää avoimessa liitossa, jossa molemmilla sai olla ulkopuolisia suhteita. Jälkeenpäin sekä minä että ex-puolisoni olemme löytäneet oikeanlaisen tavan elää ja toteuttaa seksuaalisuuttamme – ja jakaa vanhemmuutta.

Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita.

Maria Magdalena

Salla petti aviomiestään ja tajusi, että kuka tahansa voi olla uskoton

Vierailija kirjoitti: "Asiantuntijana" tässä on prostituoitu ja pettäjä. Vau! Kannattaa katsoa tarkkaan kenen neuvoja seuraa, eikä nyt ainakaan näiden kahden, jos haluaa terveen parisuhteen. Näissä norminpurkutalkoissa mennään kyllä täysin metsään. Yksiavioisuus on parisuhteen onnistumiselle ehdoton vaatimus eikä pitäisi mennä pettäjän pillin mukaan. Joskus ero on terveempi ratkaisu - ainakin terveempi kuin hyppiä sinne tänne muiden sänkyihin. Avioliitto käsitteenä tulee muuten vahvasti...
Lue kommentti