Johanna Vilpas (vas.), asiakas ja astetta jännempi autoinnovaatio! Kuvat: Rami Marjamäki
Johanna Vilpas (vas.), asiakas ja astetta jännempi autoinnovaatio! Kuvat: Rami Marjamäki

Johanna Vilppaan Zena-autoinnovaatio kulkee sinne, minne tilataan ja missä ihmiset haluavat henkilökohtaista alusvaatepalvelua.

Jykevä matkailuauto peruuttaa teollisuushallin pihasta, kaartaa kohti koillista ja kiihdyttää kohta moottoritielle. Auton katolla pilkottaa Leveä kuljetus -kyltti, mutta se on nyt lappeellaan. Tänään Johanna Vilpas ei ole kuljettamassa ylileveää eikä ylipitkää, vaan kyydissä on topattua, kaarituellista ja -tuetonta.

– Mulla on kaksi työtä: myyn rintaliivejä ja teen erikoiskuljetusten liikenteenohjausta. Eivät ne nyt niin kaukana ole toisistaan! Kummassakin on koolla väliä. Ei voi ahtaa 95D-rintoja 75B-liiveihin eikä kuuden metrin korkuista lastia viiden metrin tunnelista, Johanna toteaa.

Kuulostaako huvittavalta: matkailuauto, jossa voi sovittaa ja ostaa alusvaatteita? Ei kannata nauraa, tällä elää. Johannan yksittäiskatsastettu autoinnovaatio on ollut toiminnassa reilun vuoden. Ohjaamossa kyyti tuntuu hiljaisen luotettavalta, ja kun katsoo auton takatilaan, siellä näkyy matkailuautoksi erikoinen sisä­tila. Seinällä on sepän varta vasten takomia rekkejä, joihin voi ripustaa liivejä. Toisella seinällä on ylös kääntyvä sänky. Se on tarpeen yön yli -reissuilla.

– Olen suunnitellut tämän itse. Tuon säilytysarkun paikalle on vielä tulossa minikeittiö. Olisit nähnyt niiden äijien ilmeet, kun kerroin mitat… mutta kyllä se onnistuu.

Auto alkaa olla niin mukava, että Johanna saattaa työpäivän päätteeksi panna musiikin soimaan, levittää pöydän, oikaista jalat ja rentoutua. Mutta sitä ennen pitää myydä muutamat liivit – tänään täytyy olla sitä varten Nokialla kello yksitoista.

Missä työssä tapaisi naisia?

Kaikki alkoi oikeastaan siitä, kun vastavalmistunut logistiikkainsinööri Johanna muutti Jyväskylästä Tampereelle vuonna 2009. Hän oli tehnyt opinnäytetyönsä erikoiskuljetuksista ja sai töitä Tiehallinnosta samasta aihepiiristä, reittien suunnittelijana. Työt olivat kivoja, mutta oli niissä miinuksensa.

– Pohdin yhtenä päivänä kaverilleni ääneen, että olisipa kiva puhua joskus jonkun naisenkin kanssa. Hän sanoi, että rupea myymään rintsikoita!

Idea kuulosti Johannan mielestä aika hyvältä. Hän oli käyttänyt vuosikaudet saman Evelace-merkin liivejä, joita kaveri myi kotiesittelyissä – miksei kokeilisi itsekin? Evelace toimii alusvaatebisneksessä samalla tavalla jälleenmyyjien kautta kuin vaikka Oriflame tai Tupperware.

Johanna osoittautui tehokkaaksi alusvaatemyyjäksi.

– Kotiesittelyistä tulee vieläkin suurin osa mun tuloista, ja vien liivejä myös työpaikoille. Lisäksi mulla on Kangasalla putiikki, jossa otan vastaan yksittäisiä asiakkaita ja isompia porukoita sekä järjestän tapahtumia. Ja sitten on tämä auto. Sen voi kutsua vaikka juhliin tai mökille.

Kohti Nokiaa! Auton nimi on muuten Zena.
Kohti Nokiaa! Auton nimi on muuten Zena.

Auto on kulkenut enimmäkseen sadan kilometrin päähän Kangasalta, mutta käy se kauempanakin. Tänä keväänä se on parkkeerattu esimerkiksi Lievestuoreen Kaivuupäivä-tapahtumaan. Siellä naiset pääsivät Jyväskylän Aikuisopiston ja Naisparkin tapahtumassa kokeilemaan kaivinkoneella kaivamista, nosturilla nostamista ja linja-auton peruutusta – sekä rintaliivejä.

Hulabaloopäivä

Navigaattori on ohjannut Johannan auton Nokian Ruskeepäänkadulle. Omakotialue näyttää keväisessä yllätyslumisateessa hiljaiselta, mutta parturi-kampaamo Bluesin ovessa on ilmoitus: Tänään Hulabaloo-päivä! Luvassa on tuotetarjouksia, aloe vera -esittelyä, kahvitarjoilua ja vetonaulana liikkuva rintaliivikauppa.

Sisällä kampaamossa on lämmintä ja pirteää: raita-aine tuoksuu, takahuoneessa tippuu kahvi, aloe vera -myyjä Miia Lehtinen on jo paikalla. Seinän takana on myös toinen kampaaja ja Timanttikynnet-kynsihoitola. Kampaamoyrittäjä Anu Salonen ohjeistaa Johannan auton sopivaan paikkaan.

– Pitkään on mietitty, että jotain tapahtumaa pitäisi järjestää, ja asiakkailta on tullut toiveita alusvaatemyynnistä. Saa nähdä; ei ole tietoa, keitä tulee vai tuleeko ketään!

Ikinä ei voi tietää, tietää Johannakin. Toissa kesänä hän järjesti omassa putiikissaan tapahtuman, jossa oli alusvaatteiden ja tarjoilun lisäksi ammattivalokuvaaja ottamassa pin up -kuvia. Päivästä tuli hurja suksee – mutta sitten taas proteesiliivipäivä ei kerännyt kuin pari tyyppiä, vaikka ilma oli ihan yhtä hyvä.

Kampaamoyrittäjä Anu Salonen (vas.) ehtii asiakkaiden välissä käydä vilkaisemassa rintsikka-autoa.
Kampaamoyrittäjä Anu Salonen (vas.) ehtii asiakkaiden välissä käydä vilkaisemassa rintsikka-autoa.

Ehkä Johannan auto on tänään sellainen juttu, joka kerää asiakkaita? Kohta se nähdään. Rintaliivit on jo levitetty telineille, lämmitin lämmittää, peili on paikallaan.

Juuri se oikea

– Mulle sopii yleensä balconette-malli.

– Kokeiles tätä, tää on push up -tuellinen, lämpömuovautuva.

– Täähän on tosi hyvä.

Bisnes on lähtenyt käyntiin: ensimmäinen asiakas on noussut auton sivuovesta sisään, ihmetellyt hetken sisätiloja ja alkanut sitten sovitella liivejä. Hänen mukaansa lähtevät perusmallistosta kauniit pitsikoristellut rintaliivit 53 eurolla. Johanna on varannut mukaan reilusti kokoja ja värejä, eri eroottisuusasteita, bodyja ja aluspaitoja. Parasta olisi, jos asiakas saisi heti ostoksensa mukaan. Suunnilleen puolet saa, ja lopuille lähetetään oikea väri ja koko perässä.

”Ihmiset alkavat kyllästyä palvelemaan itseään.”

Rintaliivejä saa toki halvemmallakin, ja varmasti myös Nokian marketeista löytyy monenlaisia malleja. Johannan bisnesetuna on yksilöllinen palvelu. Ainakin tänään näyttää siltä, että kun kampaamon asiakkaalle ehdottaa pistäytymistä rintaliiviautossa, hän tarttuu mielellään tarjoukseen.

– Ihmiset alkavat kyllästyä palvelemaan itseään. Täällä ei tarvitse laittaa rintsikoita takaisin rekille, ja mulle voi ulkoistaa kaiken muun paitsi oman mielipiteen, Johanna toteaa.

Johanna mittaa mittanauhalla, mutta on hänelle seitsemän rintaliivivuoden aikana kehittynyt sisäänrakennettu skannerikin. Kaikille löytyy Johannan mielestä sellaiset liivit, joissa tuntuu ja näyttää hyvältä.

– Mites tämmöselle vanhemmalle, jolla roikkuu? kuuluu nyt auton takaosasta.

Kaikille!

Yrittämisen jännyys

Johanna jätti päivätyönsä nopeasti, kun kävi ilmi, että erikoiskuljetuksien ja alusvaatemyynnin yhdistelmä voisi elättää yhden naisen.

– Jännitti se tietysti hirveästi, alkaa täysipäiväiseksi yrittäjäksi. Enkä osannut aluksi edes oikein ajaa autoa.

Pankissa vähän nieleskeltiin, kun Johanna kertoi aikovansa maksaa ensimmäisen autonsa myymällä rintaliivejä. Mutta ei heitä enää varmaan naurattaisi: liiketoiminta on kehittynyt, ensimmäinen pakettiauto on vaihtunut varta vasten suunniteltuun matkailuautoon, ja Johannalla on vaikuttavan insinöörimäinen Excel-taulukko, jossa on jo 3 000 asiakasta kaikkine tietoineen. Kun sopivat liivit ovat löytyneet, niitä on aika helppo myydä samalle asiakkaalle lisää.

Johannan työelämähän kuulostaa tällä hetkellä suoraan Suomen hallituksen tavoitemallilta: idea, itsensä työllistäminen, sinnikkyys, ennakkoluuloton monialaisuus! Johannan tuloista neljäsosa tulee erikoiskuljetuksista, kolme neljäsosaa rintsikoista.

– Viime vuonna, kun olin Evelace-jälleenmyyjien ykkönen, kuljetusten osuus oli vähän pienempi.

Johanna ei ryve rahassa, mutta elättää itsensä ja pystyy investoimaan bisnekseensä. Autoon tulee koko ajan lisää ominaisuuksia.

– Onhan siinä eroa: palkkatyöläisestä tuntuu epävarmalta, jos ei tiedä, onko parin vuoden päästä enää töitä. Mua taas on alkuvaiheessa mietityttänyt, mistä saan seuraavalla viikolla rahaa. Mutta en mä alkaisi hirveästi valittaa yrittäjän asemasta, omasta asenteesta on niin paljon kiinni.

Marilyn-liivien pitsinen selkäkoriste on kerännyt yleisöä.
Marilyn-liivien pitsinen selkäkoriste on kerännyt yleisöä.

Parturi-kampaamo Bluesin asiakkaita on taas ovella lisää. Heitä vähän huvittaa kömpiä autoon, mutta kun sisältä paljastuu liivivalikoima, he viettävät verhon takana pitkät ajat. Johanna näyttää melkein jokaiselle, miten rinnat asetetaan kuppeihin oikein: kaikki peliin -liike, noin!

Suomalaiset tekevät kuulemma edelleen rintsikoita ostaessaan sen klassisen virheen, että he valitsevat liian leveän rinnanympäryksen ja liian pienen kupin.

– Mutta vaikka mä mittaan, niin he sen päättävät. Sen ihmiset muuten ovat hoksanneet, että juhlapukeutumisessa on pakko satsata alusvaatteisiin. Vielä kun he tajuaisivat, että ensin kannattaa ostaa alusvaate, ja sitten vasta mekko…

Et kai sä miehelle kerro!

Yhdessä nokialaisessa liikehuoneistossa kohtaa tänään monta sellaista perinteistä naisten toimialaa, joita ei rahoittajien kannata ollenkaan väheksyä. Ihmiset tarvitsevat hiustenleikkausta, alusvaatteita ja kosmetiikkaa, vaikka olisi huonommatkin ajat – ja kynsihoitolankin bisnes on alkanut lupaavasti.

Evelacen omistaja Eeva-Riitta Fingerroos työllistää Oulun-varastollaan kuusi ihmistä, ja jälleenmyyjiä on 160. Yksi jälleenmyyjistä on löytänyt juuri asiakkaalleen istuvan liivin hintaan 125 euroa.

– Huokaus. Voisin kai mä ne tilata, on se liivistä kyllä hirvee hinta. Varsinkin miehen mielestä.

– Et kai sä sille kerro! Mieti, kuinka monta ruuvimeisseliä sillä on ja kuinka usein se käyttää niitä. Jos vertaat sun rintsikoihin.

– No se on kyllä totta.

Kaupanteon tahdista huomaa hyvin, että ollaan Tampereen kulmilla. Tunnelmassa on harkitsevuutta, joka tuo vähän mieleen Tankki täyteen -sarjan.

– Emmää tosta tykkää.

– Entäs tää, onks tää susta hyvä väri?

– Noo ei paha.

– Eli täkäläisittäin loistava, mulla meni kauan ennen kuin opin tulkitsemaan teitä! Mä kiristän vähän, miltä tuntuu?

– No täytyy sanoo, että ei paha.

Kolmen vartin päästä asiakkaalle on löytynyt paritkin ei-pahat.

”Liftatessa oppi, että pitää olla ihmisille mukava.”

Johanna tekee kauppojen eteen paljon töitä: hän kyselee, onko asiakkaan päällä olevissa liiveissä hyviä puolia, mikä näyttää nätiltä, missä värissä voisi kuvitella olevansa. Hän on kiristänyt olkaimen toisensa perään ja ehdottanut uusia vaihtoehtoja. Keskeiset myyntitaidot on kuulemma hankittu kymmenen vuotta kestäneellä liftausuralla.

– Liftatessa oppi, että pitää olla ihmisille mukava. Ja jos ne puhuvat hitaasti, munkin kannattaa puhua hitaasti. Mä tavallaan liftaan asiakkaiden kyytiin.

Rintaliivit kotiovelle

Liftaakohan nykyään enää kukaan? Johanna ei varmasti kohdannut liftausaikoinaan Suomen maanteillä montaa lajitoveria. Samanlainen harvinaisuus hän on nytkin: ei tule vastaan muita asuntoautoja, joista myytäisiin alusvaatteita. Johannan bisnesideassa on jännällä tavalla menneisyyden henkäys. Se on vähän kuin paluu niihin aikoihin, kun romaninaiset kävivät ovilla myymässä pitsiliinoja ja pölynimurikauppias oli uravaihtoehto.

Johannan tukikohta, Putiikki Kangasalla, on sisustettu teollisuushalliin.
Johannan tukikohta, Putiikki Kangasalla, on sisustettu teollisuushalliin.

Vai onko sittenkään? Ehkä asia on päinvastoin: nyt, kun kivijalkakaupat eivät kannata ja palvelut kaikkoavat yhä kauemmas ihmisistä, tarvitaankin juuri tällaista palvelua. Jos haluaa oikeasti sopivat rintaliivit, niitä ei osta netistä.

Ja kas kas: Johanna kuuli vähän aikaa sitten lapinlahtelaisesta Sarista, jolla on parturiautobisnes.

– Soitin hänelle saman tien ja kerroin, että meitä on muitakin! Ehdotin kesäksi yhteisiä treffejä levähdyspaikalle.

Parturi-kampaamon Hulabaloo-päivä näyttää sujuvan, jos ei nyt villissä hulabaloohengessä, niin hyväntuulisesti soljuen. Joku soittaa auton vierestä juuri puhelua ilmeisesti äidilleen.

– Ei ku kyl sun kannattaa nyt tulla. Täällä on ihminen, joka etsii sulle! Mullekin löytyi semmoset, missä se luu ei ollenkaan paina kylkeen.

Päivän päätteeksi

Yrittäjillä on tietysti myös tylsempiä päiviä hulabaloo-päivien lisäksi. Johannan viime kesäksi aiotusta lomasta meni iso osa postittaessa liivejä, ja kun talvella selkä reistaili, alkoi pelottaa tosissaan. Mitäs sitten, jos työkyky heikkenisi pitkäksi aikaa?

Onneksi ei heikentynyt: nyt jaksaa taas nostaa alusvaatelaatikoita. Kun hulabaloot tänään kuuden aikaan loppuvat, Johanna ajaa auton takaisin kotiputiikkinsa pihaan Kangasalle ja kokoaa Exceliinsä päivän uudet tilaukset.

Myynti oli hyvää, kannattavuutta on hankalaa arvioida: sen näkee myöhemmin. Ihannetilanne on tietysti se, että asiakas laittaa viestin ja sanoo haluavansa uudet samanlaiset liivit. Johanna kertoo värivaihtoehdot, katsoo koon taulukostaan ja laittaa liivit postiin. Pysyvät asiakkaat ovat parasta bisnestä.

– Sellaiseen palveluun olisin ainakin itse tyytyväinen. Ja vaikka mä lähdin tähän autohommaan vähän vitsillä, niin joka kerta kun mä katson tonne taakse, ajattelen, että onpa tää hieno juttu.

Musiikintunti ei ole kaikille rentoja rytmejä sekä nautinnollista laulua. Se on jättänyt joillekin jopa liikuntatuntien kaltaiset – tai pahemmat – muistot.

Käsi ylös, kuka muistaa vielä musiikintuntien laulukokeet! Ne, joissa piti esiintyä koko luokalle? Tai nokkahuilutreenit, joissa oli vaikeaa jo pelkästään koskea instrumenttiin?

– Pojat pesivät nokkahuilut yleensä huonommin kuin tytöt ja sitten ällötti jo valmiiksi, jos seuraavalla kerralla itselle osuisi sellainen poikalimahuilu, kertoo Me Naisten haastattelema 38-vuotias Sari. 

Sari sai ala-asteella muutenkin tarpeekseen nokkahuilun soittamisesta eikä ole kapistukseen koskenut sen jälkeen.

Joidenkin nounou-listalla on nyt jopa hyväntuulinen karaoke, kiitos nolojen musatuntien. Tai no, ehkä muutaman tuopin jälkeen sitä voi kokeilla, jos ei ole kauheasti yleisöä.

Me Naiset selvitti, mitä kaikkea traumaattista koulujen musiikkitunneilla on tapahtunut. 1980–90-lukujen koululaiset kertovat nyt tarinansa.

1. Pikarunolausuntaa ankeassa varastossa

”Laulukokeet olivat ala-asteella horroria. Ensimmäisinä vuosina niitä laulettiin koko luokan edessä. Myöhemmin ne laulettiin opettajalle jossain varastossa, jossa ne nauhoitettiin ja soitettiin vielä myöhemmin koko luokalle. En osannut kunnolla sanoa r- ja s-kirjaimia, joten jännitin jo pelkästään niiden lausumista. Lauluni olivat usein yhtä pikarunonlausuntaa ilman mitään rytmiä.” Jenna, 32

2. Ällöttäviä lainasoittimia

”Lainanokkahuiluista jäi kammottavia fiiliksiä. Jos oma oli sattunut unohtumaan kotiin, joutui lainamaan yleiseen käyttöön tarkoitettuja nokkiksia. Ehkä ne eivät oikeasti edes olleet niin saastaisia, koska pestiinhän ne aina käyttäjien välissä, mutta oppilaiden kesken onnistuimme kehittämään niille maineen ehkä maailman ällöttävimpänä asiana.” Sanna, 29

3. Levyraadin epäreilu päätös

”Meillä oli musiikintunnilla usein levyraati. Vein sinne kerran isoveljeni C-kasetin, jonka olin kelannut Sabrinan suositun Boys, boys, boys -kappaleen kohtaan. Musiikinopettajamme oli vanhoillislestadiolainen, vähän vanhempi nainen, joka keskeytti vihaisesti mankan heti alussa ja käski minun mennä rehtorin kansliaan. Myöhemmin sain puhuttelun siitä, kuinka tokaluokkalaisen ei pidä kuunnella niin irstaita lauluja eikä varsinkaan tuoda niitä kouluun. Täysin epäreilua, sillä en edes ymmärtänyt puoliakaan renkutuksesta.” Mimmi, 35

”Sain puhuttelun, kuinka tokaluokkalaisen ei pidä kuunnella niin irstaita lauluja eikä varsinkaan tuoda niitä kouluun.”

4. Säestäjäkään ei kuullut ääntäni

”Mulla oli kakkosluokalla niin hento ääni, että opettaja joutui lopettamaan säestyksen pianolla kesken, kun hän ei kuullut lauluani. Kappale oli Pii, pii, pikkuinen lintu.” Katariina, 37

5. Opettajan nauru traumatisoi

”En ole ikinä ollut musikaalinen ja olen sen kyllä aina tiennyt. Silti sain vuosikymmenien traumat, kun jouduin ala-asteella laulamaan laulukokeessa. Opettaja säesti pianolla luokan takahuoneessa. Heti, kun aloin laulaa, opettaja hörähti nauramaan. Sen jälkeen meni noin 30 vuotta ennen kuin seuraavan kerran lauloin muiden kuullen. Ja tämäkin tapahtui aamuyöllä karaokebaarissa noin kahden promillen humalassa.” Pauliina, 42

6. Karaoke jäi kokonaan, enkelirooli melkein

”Meillä ei onneksi tarvinnut laulaa koko luokan edessä, mutta traumat jäi silti, kun näytti siltä, etten pääsisi lauluäänen takia joulukuvaelmaan enkeliksi. Muun muassa tästä syystä en koskaan laula karaokea – oli promillet mitä vaan.” Mari, 26

”Meni noin 30 vuotta ennen kuin seuraavan kerran lauloin muiden kuullen.”

Nyt on sinun vuorosi! Kerro alla kommentointikentässä, millaisia muistoja sinulla musiikintunneilta.

Kysely

Koulun musatunnit: parasta vai pahinta?

Anna Ruohonen ei ainakaan pelkää herättää keskustelua. Kuva: Jaakko Lukumaa
Anna Ruohonen ei ainakaan pelkää herättää keskustelua. Kuva: Jaakko Lukumaa

Muotia turkiksista – muotisyksy tarjoaa uutuutena myös aineksia eettisiin pohdintoihin!

”Suunnittelija Anna Ruohosen uusi mallisto jatkaa hänen vahvaa kestävän kehityksen linjaansa", sanotaan tiedotteessa. Pariisissa toimivan designerin avainsanoja ovat jo pitkään olleet eettisyys, ekologisuus ja luonnonmateriaalit. Nyt mallistossa on mukana uusi luonnonmateriaali: turkis. Mitä ihmettä? Se ei tunnu oikein sopivan yhteen "vahvan kestävän kehityksen linjan" kanssa?

–  Toki mietin tätä asiaa ja tiesin, että turkis tulee jakamaan mielipiteitä. Mutta olen sitä mieltä, että keskustelu turkiksista pitää avata uudelleen. Seison valinnan takana, ja on tässä provokaatiotakin mukana, Ruohonen sanoo.

Turkis kuulostaa tosiaan provokaatiolta vaikka sitä faktaa vasten, että monet isot muotitalot ovat ilmoittaneet luopuvansa kokonaan turkiksista. Ruohosen mielestä sellainen on helppoa populismia.

– Ei turkiksista luopuminen ole Guccilta mikään aatteellinen päätös, se on kaupallinen päätös. 

Kaupallinen päätös on toki myös Ruohosen aluevaltaus turkiksiin. Hän tekee yhteistyötä suomalaisen turkisfirma Saga Fursin ja kiinalaisen EP China -vaateyrityksen kanssa, ja Ruohosen suunnittelemaa turkismallistoa on myynnissä yli 500 kiinalaisliikkeessä. Kuulostaa kaupallisesti kannattavalta!

Näkyykö tässä kuvassa turhaa kärsimystä vai luonnonmukaisia materiaaleja? Kuva syksyn mallistosta (kuvaaja Elena Pallaskivi).
Näkyykö tässä kuvassa turhaa kärsimystä vai luonnonmukaisia materiaaleja? Kuva syksyn mallistosta (kuvaaja Elena Pallaskivi).

Vaikeita kysymyksiä

Mutta turkis eettisenä, uusiutuvana luonnonmateriaalina - siinäpä eksoottinen ajatus. Se olisi helpompaa hyväksyä, jos kysymys olisi kierrätysturkiksista, mutta nyt ei ole. Vaateteollisuudessa eettiset valinnat ovat kyllä kaikin puolin kiven alla: Puuvillan viljelyyn tarvitaan hirveästi lannoitteita, vettä ja peltoalaa. Tekokuidut taas ovat muovia. Sekoitekuituja ei voi kierrättää. Vaatteiden valmistus voi olla vaaraksi halpatyövoiman maissa paiskiville työntekijöille. Nahka ja turkis edellyttävät tuotantoeläimiä, ja turkistarhaus on lopetettu epäeettisenä monissa maissa. Suomessa ei ole.

Ruohosen mielestä tuuli on nyt kääntynyt niin, että tuotantoeläinten kärsimys on pienempi ongelma kuin muut ympäristökysymykset, erityisesti mikromuovi.

– Minusta on aika katsoa isoa kuvaa. On naiivia, että samaan aikaan halutaan kieltää muovikassit ja toisaalta eettisyyden nimissä vaihdetaan käsilaukkujen materiaalina nahka muoviin. Catwalkit ovat täynnä tekoturkista, ja se on ympäristörikos. Ennemmin muovivaatteita pitäisi spreijata kuin turkiksia...

Turkikset edustavat Ruohoselle kestävää ajattelua, käsityövaltaista perinnettä ja kertakäyttövaatteiden vastustamista. Hän toteaa, että turkis on häneltä juuri tämän hetken ratkaisu: ei ongelmaton, mutta monessa suhteessa ok. Jos ja kun viskoosia opitaan kunnolla kierrättämään, siinä olisi Ruohosen mukaan mahdollisuudet aidosti hyvän mielen materiaaliksi. Siihen asti, onhan tämä yksi näkökulma:

– Paremmin ne tarhaketut varmasti voivat kuin valaat ja delfiinit, jotka tukehtuvat pian meidän muoviimme.
 

Vierailija

Suomalaissuunnittelijan uudessa mallistossa turkista: ”Ennemmin muovivaatteita pitäisi spreijata kuin turkiksia”

Itku tuli tästä jutusta, miten tyhmä ja julma ihminen voikaan olla. Tarhatussa turkiksessa ei tule koskaan olemaan mitään eettistä eikä ekologista. Ihminen ei tarvitse turkiksia eikä tekoturkiksia tai muovivaatteita. Hyvä suunnittelija pystyy tekemään mallistonsa ilman noita materiaaleja. Häpeä Ruohonen.
Lue kommentti
Ihana elämä

Suomalaissuunnittelijan uudessa mallistossa turkista: ”Ennemmin muovivaatteita pitäisi spreijata kuin turkiksia”

Ei kai kukaan niin höplö ole että käyttää tekoturkisvaatteita! Turkki kestää vuosia, kun taas tekosellaiset ovat kertakäyttötavaraa - ja kaiken lisäksi pilaavat luontoa- Tätäkö te viherppurit haluatte ihannoida. Olet oikeilla linjoilla Anna Ruohonen, tästä mitä sanoit.
Lue kommentti