Netti, älypuhelin, kaverit, lehdet, some... Uutta informaatiota on tarjolla joka sekunti. Kuva: Shutterstock
Netti, älypuhelin, kaverit, lehdet, some... Uutta informaatiota on tarjolla joka sekunti. Kuva: Shutterstock

Tiedät, millainen on Facebook-kaverisi uusi kampaus ja kenet Suomen Bachelor valitsi tyttöystäväkseen. Infoähky uhkaa, mutta turhaa tietoa ei oikeasti ole.

Jokainen meistä tietää hirvittävän määrän asioita, joilla ei äkkiseltään ajateltuna ole mitään merkitystä. Mieti vaikka, mitä kaikkea sellaista olet tänään kuullut tai nähnyt, mikä ei vaikuta elämääsi oikeastaan millään tavoin?

Esimerkiksi: eräs bloggaaja oli hankkinut makuuhuoneeseensa uuden lampun, yksi vauva oli oppinut kääntymään vatsalleen, joku kaveri tykkää tallinnalaisen teknoklubin Facebook-sivuista, vanha työkaveri oli käynyt juomassa kermavaahtoisen kaakaon kahvilassa ja joku oli tehnyt vegaanista pavlovaa synttäreilleen. Tämän kaiken minä opin sosiaalisesta mediasta samalla, kun hairahduin tämän jutun kirjoittamisesta.

Tietoa sataa oikealta ja vasemmalta aamusta iltaan, mikä johtaa siihen, että keskittymisemme herpaantuu tuon tuosta. Nykyään ihmiskunta tuottaa joka päivä tuhansia kertoja enemmän tietoa kuin on Yhdysvaltain kongressin kirjastossa, joka on maailman suurin kirjasto – eikö ollut kiva tieto tämäkin?

Tosin sana tieto itsessäänkin on ongelma.

– Suomen kielen perusongelma on se, että ”tieto” on huono termi, epäonnistunut käännös, joka johtaa harhakäsityksiin, sanoo tutkija Timo Tiuraniemi Filosofian Akatemiasta.

Liikaa aquafabaa?

Joskus tietotulva ihan tuskastuttaa. On päivän lehti ja tv-uutiset, jatkuvasti päivittyvät nettiuutiset ja sosiaalinen media. Puhutaan infoähkystä ja informaatiotulvasta, joka vyöryy päälle.

Ja mitä tieto itse asiassa edes on? Suomeksi voidaan puhua informaatiosta, tiedosta ja viisaudesta, ja niilläkin on eronsa.

Informaatiota voi olla se, mitä tapahtui Suomen Bachelorissa, mistä blogeissa nyt kuhistaan ja se, että pavlovaa voi tehdä vegaanisena.

Vegaanisesta pavlovasta tulee tietoa – tai tietämystä, kuten Timo Tiuraniemi sitä toivoisi nimitettävän – silloin, kun alat selvitellä, miten marenkia voi tehdä ilman kananmunaa ja mitä muuta tästä aquafabasta voisi valmistaa. Siis kun tulkitset tietoa, ja se vaikuttaa omaan ajatteluusi.

On helppo sanoa, että informaatiota on liikaa tai että sillä voi olla huonoja vaikutuksia meihin. Tietämys taas on asia erikseen.

Mitä hyötyä klingonista?

Kaikki maailman tieto on turhaa sillä hetkellä, kun yrität meditoida.

Mikä sitten on turhaa? Tietenkin se, mikä ei ole tarpeellista. Ja tarpeellisuus taas, se riippuu siitä, keneltä kysytään.

Mikä tahansa knoppitieto nousee arvoon sillä hetkellä, kun on Haluatko miljonääriksi -visassa Jaajo Linnonmaan tentattavana. Face-päivitykset vauvoista ja kaakaosta voivat olla turhia minulle, mutta ne ovat äärettömän tärkeitä Facebookille, jonka koko arvo perustuu informaatioon, jota me sinne tuotamme.

”Jos pyritään kohti totuutta, on kaikki tieto tarpeellista.”

Talouden näkökulmasta turhia voivat olla runot, jotka on kirjoitettu kielillä, joita puhuu maailmassa 2 000 henkilöä. Kuitenkaan tieteen tai sivistyksen näkökulmasta näin ei voida ajatella.

– Jos arvostetaan sivistyksen ideaa, ei turhan tiedon käsite ole mahdollinen. Jos pyritään kohti totuutta, on kaikki tieto tarpeellista. Mutta toisaalta, jos pidetään mittarina taloudellista menestystä tai bruttokansantuotteen kasvua… pohtii Timo Tiuraniemi.

Puhe turhuudesta ja tarpeellisuudesta onkin usein puhetta paitsi omasta identiteetistä myös tavoitteista, tehokkuudesta, taloudellisuudesta ja hyödystä.

Mutta miten hyöty voidaan määritellä? Jollekulle muuten vain opiskellut koodaustaidot tai klingonin kielen perusteet voivat olla paras mahdollinen keino rentoutua ja torjua stressiä. Yleinen hyvinvointi taas ruokki valppautta, uteliaisuutta ja luovuutta – tietämystä ja viisautta.

Voiko knoppitieto tyhmentää?

Mutta voiko kaikkialta pursuileva informaatio olla haitallista? Knoppitieto ei tee kenestäkään viisasta, mutta voiko se tehdä ihmisestä vähän tyhmemmän?

Aivot eivät kulu tiedonkäsittelyssä, koska hermoverkostot ovat olemassa juuri tätä tehtävää varten, kertoo neuropsykologi Pekka Kuikka. Siksi tietoa ei voi olla aivoille liikaa, mutta aivot rasittuvat, jos ne joutuvat koko ajan sulkemaan pois hälyä, häiriöitä ja muita houkutuksia. Se vaatii keskittymistä ja ponnistelua, ja ihminen väsyy, Kuikka kuvailee.

Yksi keskeyttäjä on älypuhelin, jota vilkuillaan noin 150 kertaa päivässä. Useissa tutkimuksissa on todettu, että älypuhelin häiritsee keskittymistä, vähentää luovuutta, hidastaa oppimista ja sotkee unirytmin. Some-päivitysten kilahdukset, viestien merkkiäänet ja kaiken maailman informaation loputon virta aiheuttavat väistämättä sen, että ajatus katkeaa ja keskittymiskyky kärsii.

”Utelias suhtautuminen elämään on tutkimusten mukaan hyvä juttu.”

On tutkittu, että ihmisen keskittymiskyky on nykään huonompi kuin kultakalalla: kultakala pystyy keskittymään yhdeksän sekuntia, ihminen kahdeksan.

Itse voi kuitenkin vaikuttaa siihen, miten tietoon suhtautuu ja mitä sillä tekee.

– Utelias suhtautuminen elämään on tutkimusten mukaan hyvä juttu. Jos tiedon etsiminen ja luominen tuottavat iloa, on vaikea sanoa, että mikään tieto olisi haitallista, sanoo Timo Tiuranemi.

– Mutta jos tietoa ei osaa järjestellä, rakentaa sirpaleisen maailmankuvan.

Bachelor-valuuttaa

Ihminen viisastuu, kun tietämys jäsentyy ja uudet ajatukset täydentävät vanhaa tietämystä. Samalla hän arvioi, millaista informaatiota juuri otti vastaan. MV-lehti on esimerkki siitä, miten informaatioon liittyy ideologiaa ja valtaa.

– Kun tarjolla on rajaton määrä valheellista, puoliksi totuudenmukaista tietoa, korostuu lähdekritiikin merkitys. Tärkeää on myös, että on taitoa suodattaa tietoa ja hyödyntää eri tietolähteitä omiin tarkoituksiinsa, Tiuraniemi sanoo.

”Sillä, että juorut ja knoppitieto jäävät mieleen, voi olla jonkinlainen sosiaalinen tilaus.”

Informaatio, tietämys ja viisaus. Mutta entä kokemus, tietotaito ja tunneäly? Entä tiedon sosiaalinen arvo?

Se, että on kartalla Bachelorissa jaetuista ruusuista, voi olla arvokasta valuuttaa työpaikan kahvipöydässä.

– Sillä, että juorut ja knoppitieto jäävät mieleen, voi olla jonkinlainen sosiaalinen tilaus: on kiva, kun voi olla yhdessä muiden kanssa, vaihtaa ajatuksia, tunteita ja kokemuksia, Pekka Kuikka pohtii.

Jos toisaalta parisuhdedraaman katsominen tai sydäntä riipaisevien ihmissuhdejuttujen lukeminen syventävät omaa ajattelua ja antavat keinoja omien pulmien ratkomiseen, ei niitä voi pitää turhina.

Keskeistä on se, miten sinä itse tietoon suhtaudut.

 

Auttaisiko somepaasto?

Jokainen vastaa itse siitä, mitä kaikkea ja kuinka paljon ottaa vastaan – ainakin vapaa-ajalla.

Jos keskittyminen ja läsnäolo kärsivät informaatiotulvasta, voit asettaa merkkiäänet äänettömälle ja ilmoitukset pois päältä. Jos sähköpostit kilahtavat puhelimeen, mieti vielä, onko pakko. Myös somepaasto voi antaa ajattelemisen aihetta: kuinka paljon aikaa somessa kuluu, onko siitä iloa?

Voi myös kokeilla pehmeää ohjaamista tutkija Timo Tiuraniemen metodilla. Se toimii, kun käyttää sosiaalista mediaa työssään.

– Estin itseltäni pääsyn Facebookiin ja korvasin sen Twitterillä. Kun seuraan vain inspiroivia lähteitä, en enää näe päivittäin sosiaalisia virtoja, kuten tietoa siitä, että serkkuni on käynyt Floridassa. Sen sijaan saan vain tietoa, joka edesauttaa tutkimustani ja vie ajatteluani eteenpäin.

Yhteiskunta ei enää toimi ilman tietoverkkoja, ja netin mahdollisuuksia pidetään rajattomina. Samalla sähköä ja tietoverkkoja myös vihataan ja pidetään vaarallisina.

IS TV-LEHTI: Maineikkaan ohjaajan Werner Herzogin dokumentti Lo and Behold: Reveries of Connected World (2016) tutkii internetin vaikutusta ihmiskuntaan. Muutamassa vuosikymmenessä teknologiavallankumous on liittänyt ihmiset, laitteet ja palvelut toisiinsa riippuvuussuhteiden verkostoksi, josta on vaikea enää irtautua.

Herzog ei pyri kokonaisesitykseen netin kehityksestä, onneksi, sillä se hyytyisi nopeasti teknologiajargoniksi. Sen sijaan hän tekee lyhyitä viiltoja eri puolille aihetta. Kohtaamme 1960-luvun nettipioneerien nostalgisia muistoja ja visioita, kerskailevan ex-hakkerin, nettiaddikteja ja niin edelleen.

Lo and Behold on ajatuksia herättävä, mutta melko pinnallinen kuvaus kaikkialle tunkeutuvan teknologian mahdollisuuksista ja uhkista. Lisäksi lähestymistapa unohtaa monia keskeisiä näkökulmia, kuten nykyisen älypuhelinaikakauden.

Kiinnostavimmillaan dokumentti on tarkastellessaan netin vaikutusta käyttäytymiseemme.
Herzog kuvaa teknologiaa voimana, joka saa ihmisistä myös rumimman esiin: kolarissa kuolleen nuoren naisen perhe kertoo, kuinka kuvat ruhjoutuneesta ruumiista levisivät verkossa, ja kuinka netin anonymiteettiä hyväksi käyttäneet kiusaajat lähettelivät heille kuvia sähköpostiin.

Dokumenttiprojekti: Lo and Behold, TV1, klo 21.30

Uravalmentaja Riikka Pajunen kertoo, miksi verkostoituminen on tärkeää ja mikä on järkevää verkostoitumista. 

Helsingin Sanomat kirjoitti tänään tuoreesta suomalaistutkimuksesta, jonka mukaan sosiaalinen pääoma kasvattaa tuloja. Tutkimus on ensimmäistä kertaa Suomessa osoittanut todeksi, kuinka tuttavaverkostot avaavat työpaikkoja ja sitä kautta vaurastuttavat. 

– Ihmisillä on vanhanaikainen ja kapea käsitys verkostoitumisesta. He ajattelevat, että joku saa työn vain siksi, että tuntee pomon tai on sukua jollekin, eikä taidoilla ole merkitystä, kertoo uravalmentaja ja Montevistan toimitusjohtaja Riikka Pajunen

Todellisuudessa Riikan mukaan verkostoitumisessa on kyse luottamuksen rakentamisesta muihin ihmisiin tutustumalla. Kun tekee työnsä hyvin, saa helpommin apua ja uusia tilaisuuksia. 

– Työnantajalle on riskittömämpää palkata henkilö, josta hän tietää, että tämä hoitaa työnsä hyvin, hän avaa. 

Riikan mukaan verkostot voivat helpottaa niin bisneksen tekoa kuin työnhakuakin. Jos haluaa itse hyötyä verkostoista, pitää olla myös valmis auttamaan muita. Riikka antaakin kymmenen täsmävinkkiä verkosoitumiseen:

  1. Kerro avoimista työpaikoista ja suosittele hyviä tyyppejä työtehtäviin.
  2. Esittele tuttuja toisilleen. ”Hei, sä oot huipputyyppi ja toi toinen on huippytyyppi, teidän pitäisi tutustua!”
  3. Suosittele tuttuja niin Linkedinissä kuin livenäkin – eli puhu hyvää muista ihmisistä.
  4. Onnittele ihmisiä, kun heille tapahtuu jotain hyvää.
  5. Tarjoa apuasi niissä asioissa, joissa olet hyvä. 
  6. Kun luot uusia kontakteja, paljasta jotain henkilökohtaista itsestäsi, esimerkiksi joku moka, haaveesi tai kerro jotain lapsistasi. Näin saat nopeasti luotua vaikutelman kuin olisitte jo vanhoja tuttuja. 
  7. Mieti etukäteen hissipuheesi eli lyhyt tarina, jolla esittelet itsesi ja oman juttusi.
  8. Sen sijaan, että kysyisit firmasta suoraan onko heillä töitä, kysy mitä firmalle kuuluu. Mikäli kuulet, että kyseisessä yrityksessä on kovasti kiirettä, voit jatkokysymyksenä pyytää yhteystietoja henkilölle, jonka kautta voisi päästä työhaastatteluun.
  9. Aina kun näät ihmisissä jotain hyvää, anna palautetta heille. Silloin saat myös itse enemmän positiivista palautetta.
  10. Jos haluat oppia jotain, niin käy kysymässä joltain, joka osaa sen jo: ”Hei otin suhun yhteyttä, koska sä oot ihan huippu tässä asiassa”

Riikka kertoo, että kun itse tekee näitä asioita, muut tekevät samaa itselle – silloin saa parhaimman hyödyn verkostoista ja löytää nopeasti töitä. Riikan mukaan pyyteetön auttaja on tulevaisuuden menestyjä. 

– Auta muita, niin sinua autetaan. Kiinnostu muista, niin sinusta kiinnostutaan. Kysy muilta, niin sinulta kysytään, hän tiivistää.