Palmusunnuntai tulee – on aika muistella lapsuuden virpomistraumoja.

Lapsettomille aikuisille se on vain yksi sunnuntaiaamu, jona herää tokkuraisena ovikellon soittoon ja on unohtanut ostaa Kindereitä oven takana seisoville toiveikkaille. Mutta lapsena palmusunnuntai oli parasta: mahtavat noitareleet, kasakaupalla karkkia ja parhaassa tapauksessa joku kolikko tai seteli. Vai oliko sittenkään?

Palmusunnuntain kunniaksi kysyimme naisilta, millaisia muistoja (tai traumoja) lapsuuden virpomisreissut ovat jättäneet.

Jammu-sedän pelko

”Kun olimme kaverin kanssa virpomassa 80-luvulla Itäkeskuksessa, oven avasi puolipukeinen setä, jolla oli joko krapula tai joku olemukseen muuten ei niin edullisesti vaikuttava sairaus. Jammu-setä asui aikoinaan naapuritalossa, ja kaikki alueen lapset oli peloteltu epäilyttävillä sedillä. Mekin meinasimme lähteä livohkaan ovelta, mutta setä kaiveli meille kolikot. Ei tehnyt mieli enää pimpotella ovikelloja.”

”Oven avasi puolipukeinen setä.”

Liian vanha trulli

”Olin lapsena pitkä ikäisekseni. Lähdimme serkusporukalla virpomaan tai trullaamaan, kuten Pohjanmaalla sanotaan. Yhdessä talossa saimme kyllä hyvät palkkiot, mutta oven avannut rouva huomautti minulle, että 'enkös ole vähän liian vanha trulliksi'. Tuli tosi paha mieli. Enkä edes ollut porukan vanhin! Satuin vain olemaan pitkä. Meni koko trullireissu pilalle, kun hävetti kulkea noidan vaatteissa ja näyttää liian vanhalta touhuun.”

Palkka olisi pitänyt hakea myöhemmin

”Naapurissa asui täti, jonka mielestä virpomispalkka kuului hakea vasta pääsiäissunnuntaina. Kuka nyt olisi kehdannut enää viikon päästä pukeutua noidaksi, saati mennä hakemaan virpomapalkkaa siviiliasussa.”

”Mummoni nostaa vitsat edelleen joka vuosi näytille vitriiniin.”

Supervitsat

”Äitini oli todella pro vitsantekijä, ja joskus väkertämiseen tuntui menevän iltakaupalla aikaa. Mikään puolivillainen Tiimarin sulilla koristeltu oksa ei kelvannut vaan joka varpu piti päällystää hapsutetulla kreppipaperilla ja vaivalla väsätyillä silkkikukilla. Tämän ansiosta mummoni nostaa vitsat edelleen joka vuosi näytille vitriiniin.”

Aamuvirkut virpojat

”Pukeuduimme pikkusiskoni kanssa viimeisen päälle noitavarusteisiin ja innosta räjähtämispisteessä hiivimme virpomaan vanhempiamme. Saimme vastaukseksi kiukkuisen käskyn poistua makuuhuoneesta ja mennä nukkumaan. Kello oli aamuviisi. Aikuisena ymmärrän vanhempieni reaktiota paremmin, mutta yhä muistan, kuinka virpomistunnelma oli siltä vuodelta pilalla.”

Yksi tarinoista poistettu ja otsikkoa muokattu kello 12.42.

Dokumentissa nähdään korvaushoidossa käyviä selviytyjiä, joille pienet onnistumiset ovat suuria askelmia.  Kuva: Yle kuvapalvelu
Dokumentissa nähdään korvaushoidossa käyviä selviytyjiä, joille pienet onnistumiset ovat suuria askelmia. Kuva: Yle kuvapalvelu

Charlotte Lindroosin uudessa dokumentissa seurataan Miaa ja Jenniä. Kokevatko he  tehneensä oikean ratkaisun luovuttuaan lapsistaan?

IS TV-LEHTI: Kahden suomalaisen naisen tarinat avaavat sitä syvyyttä, johon päihderiippuvaisuus ja masennus uhkaavat pudottaa, vaikka vuosien jälkeen jo näyttäisi paremmalta. Molemmat, Mia ja Jenni, ovat joutuneet luopumaan lapsistaan, ja se on jättänyt syvän jäljen.

Charlotte Lindroosin uudessa dokumentissa lapset eivät ole estradilla, mutta heihin liittyy se, kuinka nousu synkästä kuilusta on kummankin naisen kohdalla tapahtunut. Toki katsotaan myös syihin, miksi kuiluun on kompastuttu: amfetamiini, heroiini, itsetuhoisuus, masennus, rikkonaiset perheet.

Esimerkiksi Mialla, joka kuvailee heroiinia suureksi rakkaudekseen, on muistoja, joissa hän tyttösenä meni kertomaan baariin äidille ja isäpuolelle itkevästä pikkusiskosta. Isäpuoli kantoi raivostuneena kotiin tukasta roikottaen.

Jenni taas masentui lapsensa syntymän jälkeen, eikä osaa pitää haluamallaan tavalla yhteyttä nyt jo murrosikäiseen tyttäreensä. Hän pelkää, mitä tälle on äidistä kerrottu. Koiraa hellivällä Jennillä on kuitenkin unelmia liittyen lapsiin, ja ne auttavat jaksamaan.

Dokumentissa nähdään korvaushoidossa käyviä selviytyjiä, joille pienet onnistumiset ovat suuria askelmia. Kun on kokenut huumepumpulin, on merkityksellisten tunteiden löytäminen perusasioista hankalaa ja erilaista mutta täysin pakollista.

Kokevatko Mia ja Jenni tehneensä oikean ratkaisun luovuttuaan lapsistaan? Hyvin valittu musiikki syventää toivon tunnelmaa mutta muistuttaa myös elämän arvaamattomuudesta.

Docstop: Piikki sydämessä, TV1 ti klo 20.00

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen ja Jane-vaimo ehtivät olla yhdessä lähes 27 vuotta.

Lontoon filharmonisen orkesterin ylikapellimestari Esa-Pekka Salonen, 59, ja hänen vaimonsa Jane eroavat, kertoo Iltalehti.

Lehden mukaan avioeroa on hakenut Jane Salonen, joka on jättänyt avioerohakemuksen Los Angelesissa sijaitsevalle oikeustalolle kesäkuussa 2017.

Salonen on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista. Ennen Lontoon-pestiään hän toimi Los Angelesin filharmonikkojen musiikillisena johtajana ja ylikapellimestarina. Hän on tehnyt paljon yhteistyötä myös New Yorkin filharmonikkojen kanssa.

Esa-Pekka ja Jane menivät naimisiin vuonna 1991. Heillä on kolme täysi-ikäistä lasta.