Keskustelu tossun alla olevista miehistä ja jyräävistä naisista vain kiihtyy. Väestöliiton Heli Vaaranen toivoo nyt naisten relaavan ja ottavan oppia miehistä, jotka ovat loistavia rentoutumaan sohvalla. Jospa ongelman ydin onkin jossain ihan toisaalla kuin naisten takakireydessä.

”Naisesta on tullut pomo”, väitti maanantain Kymmenen uutiset.  Katugallupissa kaksi miestä todisti, kuinka heidänkin perheissään nainen päättää kaikesta. Alistetuille miehille ei jää mitään muuta kuin töissä käynti.

Soppahan syntyi, kun Väestöliiton Parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen ilmaisi Helsingin Sanomissa huolensa miehistä, jotka jäävät naistensa jyräämiksi. Vaaranen maalasi liikuttavan kuvan ressukoista, joita vaimot arvostavat vähemmän kuin ystävättäriään ja jopa koiraa.

A-studiossa maanantaina Vaaranen ja radiojuontaja Kimmo Vehviläinen uusivat näkemyksen jyräävistä, kyykyttävistä, väheksyvistä, liian vaativista, täydellisyyttä haluavista, suuttuvista ja huutavista naisista. Ainakin noilla kaikilla sanoilla naisia ehdittiin lyhyessä keskustelussa luonnehtia. Vaarasen ja Vehviläisen mukaan ”30–40 vuotta sitten mies oli perheenpää, mutta nyt on heilahdettu liikaa toiseen suuntaan”. Mies ei ole pysynyt mukana tässä nopeassa muutoksessa vaan on luovuttanut vallan naiselle ja tullut munattomaksi, kuten Vehviläinen asian ilmaisi.

Vaarasen mielestä ongelma ratkeaisi, jos naiset vähän relaisivat. Mies on hänen mukaansa ”loistava rentoutumaan sohvalla, pizzeriassa tai kavereiden seurassa”, mihin ”täydellisen siistiä kotia ja täydellisen ravitsevaa ruokaa odottava” ja miestään mitätöivä nainen ei kykene.

Voisiko ollakin niin, ettei ongelma piilekään siinä, että naiset ovat ”nousseet perheissä pomoiksi” vaan kenties siinä, että he eivät ole päässeet pomoiksi töissä?

Tulipa tässä mieleen, että kuinkahan moni näistä Heli Vaarasen luonnehtimista miehistä on koti-isiä? Tuskinpa kovin moni, sillä isäkuukauden käyttää vain kymmenen prosenttia kaikista Suomen isistä ja hoitovapaalle lapsen kanssa jää alle viisi prosenttia. Alle viisi prosenttia.

Olen keskustellut hämmästyttävän monien naisten kanssa, jotka ovat paljastaneet olevansa sisimmässään katkeria siitä, etteivät heidän miehensä suostuneet jäämään lasten kanssa kotiin. Modernit naiset olisivat toivoneet tasa-arvoista liittoa ja joutuivat pettymään miestensä asenteisiin. Nämä naiset arvelivat, etteivät heidän puolisonsa välttämättä edes ymmärrä, kuinka suurta vääryyttä naiset tuntevat kokeneensa.

Miksi naiset eivät sitten pitäneet puoliaan, vaatineet tasa-arvoa ja nykyaikaista perhevastuun jakamista? 

Helpommin sanottu kuin tehty. Miten pakotat vastentahtoisen jäämään kotiin? Ei ole mitään keinoja. Patteriinko hänet pitäisi kahlita? Siitähän se onni urkenisi. Tässä tilanteessa monet naiset kertovat uhrautuneensa sen puolesta, minkä ajattelevat olevan lapsille parhaaksi.

Epäreiluuden tunteesta on vaikea päästä täysin yli vielä silloinkaan, kun lapsi on viety päiväkotiin ja nainen palannut töihin. Edessä voivat olla myös väsytystaistelut siitä, kuka vie, hakee ja jää hoitamaan vesirokkoa tai korvatulehdusta, järjestää kaverisynttärit ja hankkii talvihaalarit sekä tietää, missä ovat lapsen villasukat ja mitkä ovat Wilma-tunnukset. Monia naisia kalvaa lisäksi vuosien kotiäitiyden vaikutus palkkaan, urakehitykseen ja eläkkeeseen. 

Voisikohan tässä olla syy parisuhteiden huonoon jamaan jopa hitusen enemmän kuin siinä, että takakireä nainen vaatii täydellisen siistiä kotia ja täydellisen ravitsevaa ruokaa?

Voisiko olla niin, ettei nainen pysty aidosti arvostamaan miestä, joka ei arvosta ja kunnioita häntä ja hänen toiveitaan?

Voisiko olla niin, ettei nainen pysty aidosti arvostamaan miestä, joka ei arvosta ja kunnioita häntä ja hänen toiveitaan? Joka itsekkäästi ajattelee, että hänen elämänsä ja uransa on tärkeämpi kuin naisen. Että naisen paikka on kaikesta tasa-arvohölinästä huolimatta viime kädessä kuitenkin kotona. Ehkä nainen tosiaan alkaa silloin kiintyä siihen koiraan enemmän kuin poissaolevaan puolisoonsa.

Voisiko ollakin niin, ettei ongelma piilekään siinä, että naiset ovat ”nousseet perheissä pomoiksi” vaan kenties siinä, että he eivät ole päässeet pomoiksi töissä?

Ohjelman lopuksi Kimmo Vehviläinen kertoi oppineensa viisaalta isältään, että nainen on aina oikeassa. Kimmo, naiset eivät suinkaan halua miestä, jonka mielestä nainen on aina oikeassa. Ihan mutu-tuntumalla voisi kuvitella, että ne parisuhteet ovat onnellisimpia, joissa tasa-arvo ja yhdenvertaisuus toteutuvat ja molemmat arvostavat myös käytännössä toisiaan. Joissa molemmat kuuntelevat toisiaan ja toistensa toiveita eikä kumpikaan ole enemmän oikeassa.

Jury

Pomottaako nainen kotona, koska ei voi tehdä sitä töissä?

Keskustelu on mennyt vikaan. Jos mies ei tee mitään kotona, hän on lapsen asemassa. Lapselle tehdään kaikki valmiiksi. Ja koska mies on lapsi, häntä kohdellaan kuin lasta. Valta ei ole sitä, että käskyttää, vaan sitä, että jakaa vastuun. Jos ei ole vastuuta, ei ole valtaakaan. Se, joka pesee vessan, on pomo. Mies on helppo laittaa ulkoruokintaan, jos hänestä ei ole "hyötyä" kotona. Miksi loista pitäisi ylläpitää ?
Lue kommentti
A-Celle

Pomottaako nainen kotona, koska ei voi tehdä sitä töissä?

"Voisiko ollakin niin, ettei ongelma piilekään siinä, että naiset ovat ”nousseet perheissä pomoiksi” vaan kenties siinä, että he eivät ole päässeet pomoiksi töissä?" Feministiset stereotypiat taas jyllää. Vaikka esimiehistä suurin osa olisi miehiä, niin miehistä vain pieni osa on esimiehiä. Kuvitelma tuntuu olevan, että kun suurin osa naisista ei etene esimiehiksi, niin syy on siinä, että he ovat naisia. Kun suurin osa miehistäkään ei etene esimiehiksi, niin taas on niiden miesten oma vika.
Lue kommentti
Kiti Kokkonen. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg
Kiti Kokkonen. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg

Lyhyydestä voi olla myös harmia, mutta paljon hauskempaa on keskittyä niihin hyviin puoliin.

Jalat eivät yllä bussissa lattialle, farkkujen lahkeet ovat aina liian pitkät ja usein tuntuu, että ne kivoimmat vaatteet on sijoiteltu kaupassa ihan katon rajaan. Muun muassa tällaisia asioita lyhyet ihmiset kohtaavat lähes päivittäin.

Saman tietää myös Putous-tähti Kiti Kokkonen, 43, joka on vain 150 senttimetriä pitkä. Tai oikeastaan enää 148,5-senttimetriä: Kokkonen kertoo lyhentyneensä viime vuosien aikana.

– Olin joskus 150-senttimetriä pitkä, mutta olen jotenkin tullut siitä alaspäin – tai lyhentynyt. En tiedä, jatkuuko tämä vielä, Kokkonen nauraa.

Kokkosen pituus on aina ollut huumorin väännön kohteena, ja esimerkiksi viime lauantain Putous-jaksossa Kokkonen nähtiin 191-senttimetriä pitkän Roope Salmisen kahvikupin alustana sekä jääkaappiin ahtautuneena.

Lue myös: Kuka Suomi-julkkis on kanssasi samanpituinen? Katso yli 150 nimen listasta

Arkielämässään Kokkonen kuulee paljon vitsejä tai kommentteja siitä, kuinka näppärää on käyttää häntä käsinojana tai kuinka hänen lyhyytensä jaksaa yllättää joka kerta. Yleensä vitsailu ei haittaa, mutta välillä lyhyyden jatkuva alleviivaaminen ärsyttää.

”Lyhyyteni on asia, mistä muut helposti vitsailevat.”

– Itse en usein tee lyhyydestäni numeroa, mutta se on asia, josta muut helposti vitsailevat. Yleensä muiden vitsailu menee vain ohi, kun olen niin tottunut siihen. Välillä on tosin sellaisia hetkiä, että ihmetyttää, miksi keskitymme ihmisissä niin paljon tällaisiin asioihin. Eli välillä vähän ärsyttää, Kokkonen sanoo.

Lyhyelle sattuu ja tapahtuu

Lyhyeeseen varteen voi liittyä kuitenkin monta erikoista ja hauskaakin sattumusta. Niitä Kokkosella todella riittää.

– Kun olin nuori, yksi poika jätti minut sen vuoksi, että olin niin lyhyt. Hän ihan sanoi, että tämä ei nyt toimi, koska hän on niin pitkä ja minä niin lyhyt, Kokkonen nauraa.

”Minulle haettiin pyllyn alle penkille jokin tyyny ja jalkojen alle koroke.”

– Olen kyllä useita kertoja myös hävennyt pituuttani. Kun esimerkiksi olen ollut haastateltavana, minulle haettiin pyllyn alle penkille jokin tyyny ja jalkojen alle koroke. Siitä tulee vain jotenkin typerä olo.

Onneksi useimmat kokemukset lyhyydestä ovat lopulta positiivisia.

– Näin lyhyenä mahtuu hyvin kaikkiin pieniin tiloihin, ja hyvin harvoin tarvitsee pelätä sitä, että löisi päänsä johonkin. Lisäksi caprihousut ovat pitkät housut ja voi ostaa lastenvaatteita, jotka ovat usein tosi kivoja, Kokkonen sanoo.

”Minulta ei kysytty lippua, koska olin saman pituinen kuin tarhalapset.”

– Metrossa olen pari kertaa unohtanut ostaa lipun. Kaksi kertaa on käynyt niin, että kun lipuntarkistajat ovat tulleet, on kohdalle osunut tarharyhmä ja olen ajautunut jotenkin sen keskelle. Minulta ei kysytty lippua, koska olin melkein samanpituinen kuin tarhalapset, eli olen varmaan jotenkin näyttänyt olevan osa tarharyhmää ja välttynyt niin tarkastusmaksulta.

Vielä muutama vuosi sitten bussisakin Kokkoselta saatettiin kysyä, tuleeko aikuisten vai lasten lippu. Vähän hävettää, mutta enemmän naurattaa.

Sari Salomaan paras kuntouttaja on vuokraheppa Tomppa. Kuva: Katja Lösönen
Sari Salomaan paras kuntouttaja on vuokraheppa Tomppa. Kuva: Katja Lösönen

Suomalaisilla on kivun vuoksi eniten sairauspoissaoloja koko Euroopassa. Nelikymppisen Sari Salomaan työkyvyn vei 20 vuotta kestänyt jalkakipu.

Nyt kävi pahasti, Sari Salomaa tajusi liukastuessaan jäisellä tiellä. Kaatuessa jalasta kuului pamahdus, ja kun Sari koetti nousta ylös, hän huomasi, että jalkaterä sojotti väärään suuntaan.

Oli maaliskuu vuonna 1998. Sari oli 22-vuotias yo-merkonomiopiskelija, kihloissa...