Nooralotta Neziri nousi juuri maailmantilastossa kolmanneksi, kun hän paransi 60 metrin aitojen Suomen ennätystään. Kuva: Sanoma-arkisto
Nooralotta Neziri nousi juuri maailmantilastossa kolmanneksi, kun hän paransi 60 metrin aitojen Suomen ennätystään. Kuva: Sanoma-arkisto

Kun pika-aitajuoksija Nooralotta Nezirin perhe joutui hirvikolariin, äiti sai vakavan aivovamman, josta ei koskaan täysin toipunut. – Minusta ei ehkä olisi tullut pikajuoksijaa ilman tätä onnettomuutta, Nooralotta kertoi Me Naisten haastattelussa kesällä 2014.

Niin Noloa. Porilaisen kerrostalon autokatoksessa seisoo punainen Audi, jonka omistaja ei jää epäselväksi. Auton kyljessä kun lukee isoin kirjaimin pika-aitajuoksija Nooralotta Nezirin nimi. Se, että Nooralotalla – lempinimeltään Nololla – ylipäätään on päheä sponsoriauto, kertoo osuvasti hänestä. Auto ei putkahtanut pihalle itsestään, vaan sen saadakseen Nooralotta soitti läpi kaikki Porin autoliikkeet.

Päämäärätietoisuus onkin termi, joka parhaiten kuvaa 22-vuotiasta yleisurheilijaa. Nolo on Nuorten Euroopan mestari 100 metrin aidoissa ja pitää hallussaan Suomen ennätystä sekä 100 että 60 metrin aitajuoksussa. Jälkimmäisen ennätyksen hän nappasi Manuela Boscolta.

Nooralotan tavoite on paitsi menestyä kansainvälisissä kilpailuissa, myös nostaa Suomea yleisurheilukartalle pika-aitajuoksussa. Tavoitteet ovat saavutettavissa, sillä viime vuonna Moskovan MM-kisoissa Nolo oli kuudenneksi paras eurooppalainen.

Juoksijan sisukkuus on pantu laajalti merkille, sillä Urheilugaalassa hänet valittiin Vuoden esikuvaksi. Perinteisesti palkinto on myönnetty pitkän linjan urheilijoille, mutta nyt sen vei nuori urheilijalupaus. Nooralotta on palkinnosta otettu.

– Tuntuu hienolta, että minut mielletään esikuvaksi. Pyrin jatkossakin olemaan sellainen. Tavoitteeni on innostaa ja inspiroida erityisesti nuoria yleisurheilun pariin. Haluan muuttaa käsitystä siitä, ettei Suomesta muka löydy yleisurheilulahjakkuutta. Toki geenit vaikuttavat jonkin verran, mutta omalla motivaatiolla ja tekemisellä on iso merkitys.

Nooralotan äiti on suomalainen Mari ja isä Makedonian albaani Basri. Vanhemmat tapasivat parikymppisinä Turussa, jossa isä oli käymässä ja äiti opiskelemassa. Nooralotta syntyi perheen esikoiseksi ja sai pian kaksi pikkusisarta, Rami-veljen ja Nea-siskon. Eräänä helmikuisena iltana koko perheen elämä muuttui pysyvästi.

Elämä uusiksi

On vuosi 1999, kun viisihenkinen Nezirien perhe istuu autossa Valtatie 8:lla matkalla Porista kohti Turkua. Isä on ratissa, äiti istuu pelkääjän paikalla ja Nooralotta, 6, Rami, 3, ja Nea, 2, ovat vallanneet takapenkin. Määränpäähän on matkaa enää 35 kilometriä, kun rysähtää. Liukkaalle tielle on yllättäen ilmaantunut hirvi, johon Nezirien auto törmää.

Lapset selviävät kolarista naarmuitta. Isältä murtuu nenä, mutta äidille käy huonommin. Nooralotan muistikuvat tapahtumista ovat hatarat. Se on jäänyt mieleen, kuinka hän sisaruksineen odotti paikalle ajaneen sivullisen miehen autossa ambulanssin ja Medi-Helin saapumista paikalle.

Sairaalassa selviää, että Nooralotan äiti on saanut kolarissa vakavan aivovamman. Äidin tapaaminen tämän jälkeen on hurja paikka.

– Minua pelotti nähdä äiti ihan erilaisena kuin mihin olin tottunut. Hän ei tehnyt mitään, makasi vain sängyssä liikkumatta. Hän ei pystynyt puhumaan eikä kävelemään.

Äiti selvisi hengissä, mutta hänen elämässään alkoi pitkä kuntoutusjakso. Ensin palautui puhekyky, ja pikkuhiljaa alkoi liikuntakyvyn harjoittelu Helsingin Käpylän Kuntoutuskeskuksessa.

Heti kolarin jälkeen Nooralotta ja sisarukset menivät hoitoon enonsa luokse Turkuun. Tämä kuskasi heitä Muumimaailmaan ja Kuralan kartanotilalle, ettei lasten tarvitsisi miettiä äidin kohtaloa.

Kun äiti lopulta kotiutui, isä lopetti työnsä ja ryhtyi vaimonsa omaishoitajaksi. Tätä kesti lähes kymmenen vuotta. Vaikka äiti kuntoutui, aivovamma jäi pysyväksi, eikä hän sen jälkeen pystynyt enää tekemään töitään biologian ja maantiedon opettajana.

– Äitini oli vasta reilu kolmekymppinen, kun hänen elämänsä meni uusiksi. Hän opiskeli monta vuotta yliopistossa, mutta vaivanpalkka jäi aika lyhyeksi. Kolari oli käänteentekevä hetki ja koettelemus meille kaikille ihan isovanhemmista lähtien.

Vastuunkantaja

Koska äiti ei kyennyt hoitamaan itseään tai perhettään täysipainoisesti, Nooralotta esikoisena otti vastuuta nuoremmistaan ja pyrki auttamaan isäänsä arjen pyörityksessä. Isä vastasi käytännön asioista kuten kokkauksesta ja kaupassakäynnistä, äiti auttoi siivouksessa sen, minkä pystyi.

– Olin kuulemma iso apu isälleni. Sisarukseni saattoivat tulla kysymään minulta lupaa, voivatko he mennä kaverin luo yökylään. Tuntui hyvältä, että he luottivat minuun ja autoinkin heitä parhaani mukaan. He ovat aina olleet tunnollisia ja hyviä koulussa, joten heistä ei ole tarvinnut kantaa huolta, Nooralotta kehuu.

Vastuunottamisesta ei ole jäänyt Nooralotalle ikäviä muistoja, vaan hän tuntee auttaneensa arjen pyörityksessä vapaaehtoisesti. Nooralotan vanhemmille olikin tärkeää varmistaa, ettei kolari vaikuttaisi liikaa lasten perusarkeen.

– Vanhempani halusivat alusta asti, että meidän lasten elämä pysyisi mahdollisimman normaalina: kävimme koulussa ja elimme kuten ennenkin. Muistan oikeastaan vain kerran itkeneeni äidin kohtalon takia. Jotenkin siihen kaikkeen kasvoi. Asia tuntuu perheellemme luonnolliselta, koska se on ollut osa elämäämme lähes aina.

Nooralotta ei koskaan ihmetellyt sitä, että hänen perheensä perusarki poikkesi ystävien arjesta.

– Olen jo nuorena pystynyt ajattelemaan tapahtunutta kypsästi ja läpikäymään asioita rationaalisesti. Koska äiti oli sairas, hän ei voinut käydä töissä, kuten kavereideni äidit. Ymmärsin tämän, joten asiaa ei tarvinnut miettiä sen enempää.

Nooralotan ollessa kahdeksanvuotias perhe muutti Porin keskustasta rauhallisemmalle alueelle Meri-Poriin. Nooralotan eno rohkaisi tyttöä osallistumaan paikallisen yleisurheiluseura Kyläsaaren kajastuksen toimintaan, koska sitä kautta hän voisi tutustua uusiin kavereihin. Nooralotta meni – ja jäi sille tielleen.

– Jos emme olisi muuttaneet, en olisi välttämättä koskaan löytänyt yleisurheilua. Minusta ei siis ehkä olisi tullut pikajuoksijaa ilman tätä onnettomuutta. Voi olla, että kaikella on tarkoituksensa.

Määrätietoinen ahkeroija

Nooralotan äiti on ollut onnettomuudesta asti työkyvyttömyyseläkkeellä. Vaikka hän elää itsenäisesti, näkyy aivovamma pienissä arkisissa asioissa. Hän ei pysty ajamaan autoa tai pyörää ja kävely on hitusen huteraa, koska tasapainoaisti ei täysin toimi. Jos äiti lähtee johonkin, hän saattaa matkan aikana unohtaa, missä kohtaa pitikään kääntyä. Lääkkeitä hän joutuu syömään päivittäin loppuelämänsä.

Kaikesta huolimatta Nooralotan äiti on nykyään 47-vuotias elämästä nauttiva nainen.

– Äiti elää iloisena ja painaa onnellisena menemään. Hän on vahva ja jaksaa hienosti. Emme keskustele siitä, miten tylsää on, että näin tapahtui, vaan teemme yhdessä kaikkea. Emme ole jääneet onnettomuuteen jumiin.

Nooralotta uskoo taustansa muokanneen häntä ihmisenä positiiviseen suuntaan. Hän haluaa tehdä kaiken kunnolla nyt, eikä vasta muutaman päivän päästä.

– Äitini kohtalo on kasvattanut minusta määrätietoisen. Totuin lapsena tekemään monta asiaa kerralla ja opin, että niiden eteen pitää tehdä töitä. Olenkin saavuttanut jo monta tavoitettani.

– Toki minulla on käynyt mielessä, miksi tämä tapahtui juuri meille. Muutenkin tuntuu, että elämässäni on tapahtunut paljon asioita, joita ei ihan jokaiselle käy, sekä positiivisia että negatiivisia. En kuitenkaan tiedä vastausta, miksi näin on.

Kesät Makedoniassa

Nooralotan elämä ei tosiaan ole kulkenut ihan perinteisimpiä reittejä. Isän sukujuurien vuoksi perhe vietti kesät Makedoniassa. Silloin Nooralotan ei tarvinnut käydä koulua, leikkikavereina oli serkkuja ja elämä tuntui huolettomalta.

– Muistan, että vaniljajäätelökin maistui siellä paremmalta. Itkin aina hirvittävästi, kun kesän lopuksi lähdimme takaisin Suomeen.

Makedoniassa valtaosa ihmisistä on islaminuskoisia, kuten Nooralotan isäkin. Islamiin suhtaudutaan siellä Nooralotan mukaan samantyyppisesti kuin luterilaisuuteen täällä: monet ovat tapauskovaisia eikä usko erotu arjesta sen kummemmin.

Kotona Porissa isän tausta näkyi lähinnä ruokapöydässä: hän teki usein lastensa Albania-keitoksi nimeämää ruokaa: punaista paprikalientä, lihapaloja ja perunaa. Nooralotta myös kutsuu isäänsä babiksi.

Nooralotan vanhemmat erosivat nelisen vuotta sitten, samoihin aikoihin, kun tytär jo suunnitteli muuttoa omilleen. Isällä on nykyään uusi perhe, ja Nooralotta onkin saanut sitä kautta kolme uutta sisarusta.

– Pienet lapset ovat ihania. Suhde uusiin sisaruksiini on kuitenkin tätimäinen, koska olen heitä selkeästi vanhempi. Toisten sisarusteni kanssa olemme käyneet läpi normaalit riidat ja eläneet enemmän perusarkea.

Nooralotan menestyminen pika-aitajuoksussa on tuonut hänen perheelleen valtavasti iloa. Erityisesti äiti jännittää ja seuraa tyttärensä jokaista kilpailua. Kun nuorten yleisurheilun EM-kisat järjestettiin viime vuonna Tampereella, katsomossa istuivat kaikki läheiset Nooralotan kummisedistä isovanhempiin ja ystäviin. Läsnäolo kannatti, pronssia tuli.

– Ihanaa, että pystyn antamaan muillekin elämyksiä ja onnistumisen tunteita omalla juoksullani. Minua ei haittaa yhtään se, jos äitini tai muut sukulaiseni haluavat hehkuttaa muille minun osaavan juosta. Vanhemmistani huokuu hyvällä tavalla ylpeys ja ilo oman lapsensa puolesta.

Täyteen buukatut päivät

Nooralotan juoksu-ura sai sysäyksen 13-vuotiaana, kun hän löysi valmentajakseen Jussi Ihamäen. Ennen sitä Nooralotta treenasi juoksukoulussa, mutta Jussin kanssa hän alkoi saada itsestään irti ihan uusia tehoja. Nykyään Jussi valmentaa myös Nea-siskoa.

– Luotan siihen, että valmentajani osaa tehdä minusta huippu-urheilijan. Hänen tapaamisensa oli käännekohta elämässäni. Jussi innostui minusta niin paljon, että on alusta asti halunnut panostaa minuun kaikkensa, vaikka hänellä on perhe ja toinen työ. Hän on auttanut minut urheilijana ihan uudelle tasolle.

Pika-aitajuoksussa Nooralottaa kiehtoo se, että suoritus kestää vain joitain sekunteja, mutta silloin ei voi herpaantua hetkeksikään.

– Eniten nautin jännityksestä ja adrenaliinista. Kun keskityn täydellisesti ja juoksu kulkee hyvin, unohdan kaiken muun. Minulla on paljon voittamisen tahtoa ja uskon, että voin päästä tosi pitkälle. Se tunnetila, joka tulee, kun saavutan maaliviivan hyvin menneen juoksun jälkeen, ajaa minua eteenpäin.

Vaikka Nooralotta panostaa täysillä urheilu-uraan, hän haluaa samaan aikaan menestyä myös yliopistossa. Nooralotta opiskelee toista vuotta Turun yliopiston Porin-yksikössä kauppatieteitä. Hänen peruspäivänsä onkin täyteen buukattu: aamukahdeksalta alkavat kahden tunnin juoksutreenit, sitten on koulua kahteen asti, neljästä kuuteen on taas treenit ja lopuksi vielä urheiluhieronta.

– Tykkään opiskelusta ja sen asettamista haasteista, vaikka juoksu onkin tällä hetkellä ykkösjuttuni. Koulu on minulle vapaa-ajanvietettä. Opiskelen mieluummin nyt kuin vasta sitten joskus, kun urheilu-ura on ohi.

Opiskelulle on oman motivaation lisäksi käytännön syy: raha. Valtio kun ei tue yleisurheilijoita kovin kummoisilla summilla. Nooralotan mukaan keihäänheittäjä Tero Pitkämäki on lähes ainoa yleisurheilija, joka tienaa työllään kunnolla. Nooralotta saa opetus- ja kulttuuriministeriöltä puolikasta urheilijatukea, mutta se kuluu yhdessä sponsoreilta saadun palkan kanssa treeni- ja kisamatkoihin.

– Opintotuki on tärkeä, maksan sen avulla vuokrani. Mielestä olen pärjännyt näillä tienesteillä hyvin. Olen säästäväinen ihminen, enkä tuhlaa kauheasti mihinkään ylimääräiseen. Myös äitini auttaa rahallisesti silloin tällöin.

Vaikka Nooralotta on kovassa nosteessa ja valmennustarjouksia on tullut Yhdysvalloista asti, hän aikoo pysyä Porissa. Siellä on perhe, poikaystävä, valmentaja ja koulu – kaikki, mitä hän tarvitsee.

Juttu on julkaistu Me Naisten numerossa 27/2014

Lue lisää:

Aamun olennaiset: Nooralotan hurja isku

Arto Bryggaren moniottelijapoika Samuli: ”Olen aina katsonut isääni ylöspäin

Treenaa kuin Hollywood-tähti tai huippu-urheilija

Nooralotta Neziri

Pika-aitajuoksija syntyi 9.11.1992 Turussa. Asuu Porissa. Seurustelee.

Kilpailee 60 ja 100 metrin aitajuoksuissa, joista molemmista tehnyt Suomen ennätykset (8,07 ja 13,04 sekuntia).

Vuoden 2011 Nuorten Euroopan mestari 100 metrin aidoissa. Valittiin 2014 Urheilugaalassa Vuoden esikuvaksi.

Opiskelee Turun yliopiston Porin-yksikössä kauppatieteitä pääaineenaan johtaminen ja organisointi.

Kauden ensimmäiset kisat 29.5. Orimattilassa Tähtikisoissa. Lähtee tavoittelemaan finaalipaikkaa elokuussa Sveitsissä pidettäviin yleisurheilun EM-kisoihin.

Ida Paul ja Kalle Lindroth ovat Emma Gaalassa ehdolla vuoden tulokkaaksi. 

Duona esiintyvän Ida Paulin ja Kalle Lindrothin työtilanne ei ole tavanomaisin, sillä Ida Paul opiskelee toista vuotta maailman parhaaksi rankatussa Harvardin yliopistossa.

”Jenkeissä keskityn kouluun ja teen kappaleita.”

– Lensin yöllä juuri takaisin Suomeen. Teemme töitä periodeissa. Suomessa teemme keikkoja ja musajuttuja. Kun olen Jenkeissä keskityn kouluun ja teen kappaleita, Ida Paul kertoi tänään Emma-ehdokkaiden julkistustilaisuudessa.

Ida Paulin äiti on suomalainen ja isä yhdysvaltalainen. Lapsena hän on asunut Amerikassa lyhyen aikaa, jolloin haave amerikkalaisessa yliopistossa opiskelusta lujittui. 

Hakuprosessi Harvardiin kesti puoli vuotta, jonka aikana Ida Paul keräsi suosituksia opettajilta ja kollegoilta, kirjoitti esseitä ja teki SAT-pääsykokeen. Ida Paul teki jo tuolloin, 19-vuotiaana, kappaleita Warnerin artisteille.

– Toki arvosanat pitää olla kouluun riittävän hyvät, mutta pitää olla lisäksi joku asia, jossa on ihan huippu. Minulla se oli tämä musajuttu, joka on yhä minulle numero yksi.

”Kaikki eivät ole tiedehörhöjä”

Harvardissa Ida Paul ei ole vielä päättänyt pääainettaan, mutta on opiskellut yhteiskuntatieteitä, naistutkimusta sekä sivuaineina tanssia ja teatteria. Hän asuu kampuksella asuntolassa.

”Koulu on ihan oma ekosysteeminsä.”

– On kivaa, kun parhaat kaverit asuvat ihan naapurissa. Koulu on ihan oma ekosysteeminsä, kaikki tarvittava on kävelymatkan päässä. 

– Vaikka koulussa on lahjakkaita ihmisiä, ei kaikki todellakaan ole mitään tiedehörhöjä, jotka ovat hautautuneet laboratorioon. Sinne haetaan joka vuosi entistä monipuolisempi vuosiluokka opiskelijoita.

Harvardiin pääsy ei jää rahasta kiinni

Lukuvuosimaksu Harvardissa on yli 50 000 dollaria eli yli 42 000 euroa. Ida Paul painottaa, että Harvard kuuluu need blind -haun piiriin, jossa maksut räätälöidään opiskelijalle maksukyvyn mukaan. Loput maksusta kuitataan lahjoituksilla, joita yliopisto on saanut.

– Tiedän opiskelijoita, jotka eivät maksa opiskelusta mitään. Jotkut käyvät opintojen ohella töissä. Kenelläkään ei jää pääsy rahoituksesta kiinni.

”Musa on ainut pysyvä asia mun elämässä.”

Ida Paulilla on tällä hetkellä koti Suomessa ja Amerikassa, mutta hän uskoo panostavansa tulevaisuudessa eniten musiikkiin. Ida Paulin ja Kalle Lindrothin ensimmäinen albumi julkaistaan helmikuussa.

– Musa on ainut muuttumaton, pysyvä asia mun elämässä. Vaikka elämä ja vaatimuksen Harvadissa ovat joskus stressaavia, se varmasti kannattaa. Mitä enemmän koen, sitä enemmän minulla on myös lauluihin kirjoitettavaa.

Kansanedustaja Sari Sarkomaa kertoo suru-uutisesta Facebookissa.

Kansanedustaja Sari Sarkomaa, 52, kertoo virallisilla Facebook-sivuillaan suru-uutisesta: hänen nuorin pikkuveljensä on kuollut. 

– Nuorin pikkuveljeni on menehtynyt. Suruviesti saavutti minut 7.12. iltapäivällä. Jupan ystäville suru-uutinen tiedoksi. Jupaa ei enää ole, Sarkomaa on kirjoittanut Facebookiin.

Sarkomaa on omistanut päivityksessään koskettavan runon veljelleen.

Pikkuveljelleni

Ikinä ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän
Yhtäkkiä elämäsi loppuikin tähän

Lähdit niin hiljaa
Että vain aamu kuuli
Sylissään matkalle sinut kantoi tuuli

Kiitos yhteisistä lapsuuden vuosista
Ja vuosista sen jälkeen
Uskon että sinun on nyt hyvä 
Taivaan kodissa olla