Nooralotta Neziri nousi juuri maailmantilastossa kolmanneksi, kun hän paransi 60 metrin aitojen Suomen ennätystään. Kuva: Sanoma-arkisto
Nooralotta Neziri nousi juuri maailmantilastossa kolmanneksi, kun hän paransi 60 metrin aitojen Suomen ennätystään. Kuva: Sanoma-arkisto

Kun pika-aitajuoksija Nooralotta Nezirin perhe joutui hirvikolariin, äiti sai vakavan aivovamman, josta ei koskaan täysin toipunut. – Minusta ei ehkä olisi tullut pikajuoksijaa ilman tätä onnettomuutta, Nooralotta kertoi Me Naisten haastattelussa kesällä 2014.

Niin Noloa. Porilaisen kerrostalon autokatoksessa seisoo punainen Audi, jonka omistaja ei jää epäselväksi. Auton kyljessä kun lukee isoin kirjaimin pika-aitajuoksija Nooralotta Nezirin nimi. Se, että Nooralotalla – lempinimeltään Nololla – ylipäätään on päheä sponsoriauto, kertoo osuvasti hänestä. Auto ei putkahtanut pihalle itsestään, vaan sen saadakseen Nooralotta soitti läpi kaikki Porin autoliikkeet.

Päämäärätietoisuus onkin termi, joka parhaiten kuvaa 22-vuotiasta yleisurheilijaa. Nolo on Nuorten Euroopan mestari 100 metrin aidoissa ja pitää hallussaan Suomen ennätystä sekä 100 että 60 metrin aitajuoksussa. Jälkimmäisen ennätyksen hän nappasi Manuela Boscolta.

Nooralotan tavoite on paitsi menestyä kansainvälisissä kilpailuissa, myös nostaa Suomea yleisurheilukartalle pika-aitajuoksussa. Tavoitteet ovat saavutettavissa, sillä viime vuonna Moskovan MM-kisoissa Nolo oli kuudenneksi paras eurooppalainen.

Juoksijan sisukkuus on pantu laajalti merkille, sillä Urheilugaalassa hänet valittiin Vuoden esikuvaksi. Perinteisesti palkinto on myönnetty pitkän linjan urheilijoille, mutta nyt sen vei nuori urheilijalupaus. Nooralotta on palkinnosta otettu.

– Tuntuu hienolta, että minut mielletään esikuvaksi. Pyrin jatkossakin olemaan sellainen. Tavoitteeni on innostaa ja inspiroida erityisesti nuoria yleisurheilun pariin. Haluan muuttaa käsitystä siitä, ettei Suomesta muka löydy yleisurheilulahjakkuutta. Toki geenit vaikuttavat jonkin verran, mutta omalla motivaatiolla ja tekemisellä on iso merkitys.

Nooralotan äiti on suomalainen Mari ja isä Makedonian albaani Basri. Vanhemmat tapasivat parikymppisinä Turussa, jossa isä oli käymässä ja äiti opiskelemassa. Nooralotta syntyi perheen esikoiseksi ja sai pian kaksi pikkusisarta, Rami-veljen ja Nea-siskon. Eräänä helmikuisena iltana koko perheen elämä muuttui pysyvästi.

Elämä uusiksi

On vuosi 1999, kun viisihenkinen Nezirien perhe istuu autossa Valtatie 8:lla matkalla Porista kohti Turkua. Isä on ratissa, äiti istuu pelkääjän paikalla ja Nooralotta, 6, Rami, 3, ja Nea, 2, ovat vallanneet takapenkin. Määränpäähän on matkaa enää 35 kilometriä, kun rysähtää. Liukkaalle tielle on yllättäen ilmaantunut hirvi, johon Nezirien auto törmää.

Lapset selviävät kolarista naarmuitta. Isältä murtuu nenä, mutta äidille käy huonommin. Nooralotan muistikuvat tapahtumista ovat hatarat. Se on jäänyt mieleen, kuinka hän sisaruksineen odotti paikalle ajaneen sivullisen miehen autossa ambulanssin ja Medi-Helin saapumista paikalle.

Sairaalassa selviää, että Nooralotan äiti on saanut kolarissa vakavan aivovamman. Äidin tapaaminen tämän jälkeen on hurja paikka.

– Minua pelotti nähdä äiti ihan erilaisena kuin mihin olin tottunut. Hän ei tehnyt mitään, makasi vain sängyssä liikkumatta. Hän ei pystynyt puhumaan eikä kävelemään.

Äiti selvisi hengissä, mutta hänen elämässään alkoi pitkä kuntoutusjakso. Ensin palautui puhekyky, ja pikkuhiljaa alkoi liikuntakyvyn harjoittelu Helsingin Käpylän Kuntoutuskeskuksessa.

Heti kolarin jälkeen Nooralotta ja sisarukset menivät hoitoon enonsa luokse Turkuun. Tämä kuskasi heitä Muumimaailmaan ja Kuralan kartanotilalle, ettei lasten tarvitsisi miettiä äidin kohtaloa.

Kun äiti lopulta kotiutui, isä lopetti työnsä ja ryhtyi vaimonsa omaishoitajaksi. Tätä kesti lähes kymmenen vuotta. Vaikka äiti kuntoutui, aivovamma jäi pysyväksi, eikä hän sen jälkeen pystynyt enää tekemään töitään biologian ja maantiedon opettajana.

– Äitini oli vasta reilu kolmekymppinen, kun hänen elämänsä meni uusiksi. Hän opiskeli monta vuotta yliopistossa, mutta vaivanpalkka jäi aika lyhyeksi. Kolari oli käänteentekevä hetki ja koettelemus meille kaikille ihan isovanhemmista lähtien.

Vastuunkantaja

Koska äiti ei kyennyt hoitamaan itseään tai perhettään täysipainoisesti, Nooralotta esikoisena otti vastuuta nuoremmistaan ja pyrki auttamaan isäänsä arjen pyörityksessä. Isä vastasi käytännön asioista kuten kokkauksesta ja kaupassakäynnistä, äiti auttoi siivouksessa sen, minkä pystyi.

– Olin kuulemma iso apu isälleni. Sisarukseni saattoivat tulla kysymään minulta lupaa, voivatko he mennä kaverin luo yökylään. Tuntui hyvältä, että he luottivat minuun ja autoinkin heitä parhaani mukaan. He ovat aina olleet tunnollisia ja hyviä koulussa, joten heistä ei ole tarvinnut kantaa huolta, Nooralotta kehuu.

Vastuunottamisesta ei ole jäänyt Nooralotalle ikäviä muistoja, vaan hän tuntee auttaneensa arjen pyörityksessä vapaaehtoisesti. Nooralotan vanhemmille olikin tärkeää varmistaa, ettei kolari vaikuttaisi liikaa lasten perusarkeen.

– Vanhempani halusivat alusta asti, että meidän lasten elämä pysyisi mahdollisimman normaalina: kävimme koulussa ja elimme kuten ennenkin. Muistan oikeastaan vain kerran itkeneeni äidin kohtalon takia. Jotenkin siihen kaikkeen kasvoi. Asia tuntuu perheellemme luonnolliselta, koska se on ollut osa elämäämme lähes aina.

Nooralotta ei koskaan ihmetellyt sitä, että hänen perheensä perusarki poikkesi ystävien arjesta.

– Olen jo nuorena pystynyt ajattelemaan tapahtunutta kypsästi ja läpikäymään asioita rationaalisesti. Koska äiti oli sairas, hän ei voinut käydä töissä, kuten kavereideni äidit. Ymmärsin tämän, joten asiaa ei tarvinnut miettiä sen enempää.

Nooralotan ollessa kahdeksanvuotias perhe muutti Porin keskustasta rauhallisemmalle alueelle Meri-Poriin. Nooralotan eno rohkaisi tyttöä osallistumaan paikallisen yleisurheiluseura Kyläsaaren kajastuksen toimintaan, koska sitä kautta hän voisi tutustua uusiin kavereihin. Nooralotta meni – ja jäi sille tielleen.

– Jos emme olisi muuttaneet, en olisi välttämättä koskaan löytänyt yleisurheilua. Minusta ei siis ehkä olisi tullut pikajuoksijaa ilman tätä onnettomuutta. Voi olla, että kaikella on tarkoituksensa.

Määrätietoinen ahkeroija

Nooralotan äiti on ollut onnettomuudesta asti työkyvyttömyyseläkkeellä. Vaikka hän elää itsenäisesti, näkyy aivovamma pienissä arkisissa asioissa. Hän ei pysty ajamaan autoa tai pyörää ja kävely on hitusen huteraa, koska tasapainoaisti ei täysin toimi. Jos äiti lähtee johonkin, hän saattaa matkan aikana unohtaa, missä kohtaa pitikään kääntyä. Lääkkeitä hän joutuu syömään päivittäin loppuelämänsä.

Kaikesta huolimatta Nooralotan äiti on nykyään 47-vuotias elämästä nauttiva nainen.

– Äiti elää iloisena ja painaa onnellisena menemään. Hän on vahva ja jaksaa hienosti. Emme keskustele siitä, miten tylsää on, että näin tapahtui, vaan teemme yhdessä kaikkea. Emme ole jääneet onnettomuuteen jumiin.

Nooralotta uskoo taustansa muokanneen häntä ihmisenä positiiviseen suuntaan. Hän haluaa tehdä kaiken kunnolla nyt, eikä vasta muutaman päivän päästä.

– Äitini kohtalo on kasvattanut minusta määrätietoisen. Totuin lapsena tekemään monta asiaa kerralla ja opin, että niiden eteen pitää tehdä töitä. Olenkin saavuttanut jo monta tavoitettani.

– Toki minulla on käynyt mielessä, miksi tämä tapahtui juuri meille. Muutenkin tuntuu, että elämässäni on tapahtunut paljon asioita, joita ei ihan jokaiselle käy, sekä positiivisia että negatiivisia. En kuitenkaan tiedä vastausta, miksi näin on.

Kesät Makedoniassa

Nooralotan elämä ei tosiaan ole kulkenut ihan perinteisimpiä reittejä. Isän sukujuurien vuoksi perhe vietti kesät Makedoniassa. Silloin Nooralotan ei tarvinnut käydä koulua, leikkikavereina oli serkkuja ja elämä tuntui huolettomalta.

– Muistan, että vaniljajäätelökin maistui siellä paremmalta. Itkin aina hirvittävästi, kun kesän lopuksi lähdimme takaisin Suomeen.

Makedoniassa valtaosa ihmisistä on islaminuskoisia, kuten Nooralotan isäkin. Islamiin suhtaudutaan siellä Nooralotan mukaan samantyyppisesti kuin luterilaisuuteen täällä: monet ovat tapauskovaisia eikä usko erotu arjesta sen kummemmin.

Kotona Porissa isän tausta näkyi lähinnä ruokapöydässä: hän teki usein lastensa Albania-keitoksi nimeämää ruokaa: punaista paprikalientä, lihapaloja ja perunaa. Nooralotta myös kutsuu isäänsä babiksi.

Nooralotan vanhemmat erosivat nelisen vuotta sitten, samoihin aikoihin, kun tytär jo suunnitteli muuttoa omilleen. Isällä on nykyään uusi perhe, ja Nooralotta onkin saanut sitä kautta kolme uutta sisarusta.

– Pienet lapset ovat ihania. Suhde uusiin sisaruksiini on kuitenkin tätimäinen, koska olen heitä selkeästi vanhempi. Toisten sisarusteni kanssa olemme käyneet läpi normaalit riidat ja eläneet enemmän perusarkea.

Nooralotan menestyminen pika-aitajuoksussa on tuonut hänen perheelleen valtavasti iloa. Erityisesti äiti jännittää ja seuraa tyttärensä jokaista kilpailua. Kun nuorten yleisurheilun EM-kisat järjestettiin viime vuonna Tampereella, katsomossa istuivat kaikki läheiset Nooralotan kummisedistä isovanhempiin ja ystäviin. Läsnäolo kannatti, pronssia tuli.

– Ihanaa, että pystyn antamaan muillekin elämyksiä ja onnistumisen tunteita omalla juoksullani. Minua ei haittaa yhtään se, jos äitini tai muut sukulaiseni haluavat hehkuttaa muille minun osaavan juosta. Vanhemmistani huokuu hyvällä tavalla ylpeys ja ilo oman lapsensa puolesta.

Täyteen buukatut päivät

Nooralotan juoksu-ura sai sysäyksen 13-vuotiaana, kun hän löysi valmentajakseen Jussi Ihamäen. Ennen sitä Nooralotta treenasi juoksukoulussa, mutta Jussin kanssa hän alkoi saada itsestään irti ihan uusia tehoja. Nykyään Jussi valmentaa myös Nea-siskoa.

– Luotan siihen, että valmentajani osaa tehdä minusta huippu-urheilijan. Hänen tapaamisensa oli käännekohta elämässäni. Jussi innostui minusta niin paljon, että on alusta asti halunnut panostaa minuun kaikkensa, vaikka hänellä on perhe ja toinen työ. Hän on auttanut minut urheilijana ihan uudelle tasolle.

Pika-aitajuoksussa Nooralottaa kiehtoo se, että suoritus kestää vain joitain sekunteja, mutta silloin ei voi herpaantua hetkeksikään.

– Eniten nautin jännityksestä ja adrenaliinista. Kun keskityn täydellisesti ja juoksu kulkee hyvin, unohdan kaiken muun. Minulla on paljon voittamisen tahtoa ja uskon, että voin päästä tosi pitkälle. Se tunnetila, joka tulee, kun saavutan maaliviivan hyvin menneen juoksun jälkeen, ajaa minua eteenpäin.

Vaikka Nooralotta panostaa täysillä urheilu-uraan, hän haluaa samaan aikaan menestyä myös yliopistossa. Nooralotta opiskelee toista vuotta Turun yliopiston Porin-yksikössä kauppatieteitä. Hänen peruspäivänsä onkin täyteen buukattu: aamukahdeksalta alkavat kahden tunnin juoksutreenit, sitten on koulua kahteen asti, neljästä kuuteen on taas treenit ja lopuksi vielä urheiluhieronta.

– Tykkään opiskelusta ja sen asettamista haasteista, vaikka juoksu onkin tällä hetkellä ykkösjuttuni. Koulu on minulle vapaa-ajanvietettä. Opiskelen mieluummin nyt kuin vasta sitten joskus, kun urheilu-ura on ohi.

Opiskelulle on oman motivaation lisäksi käytännön syy: raha. Valtio kun ei tue yleisurheilijoita kovin kummoisilla summilla. Nooralotan mukaan keihäänheittäjä Tero Pitkämäki on lähes ainoa yleisurheilija, joka tienaa työllään kunnolla. Nooralotta saa opetus- ja kulttuuriministeriöltä puolikasta urheilijatukea, mutta se kuluu yhdessä sponsoreilta saadun palkan kanssa treeni- ja kisamatkoihin.

– Opintotuki on tärkeä, maksan sen avulla vuokrani. Mielestä olen pärjännyt näillä tienesteillä hyvin. Olen säästäväinen ihminen, enkä tuhlaa kauheasti mihinkään ylimääräiseen. Myös äitini auttaa rahallisesti silloin tällöin.

Vaikka Nooralotta on kovassa nosteessa ja valmennustarjouksia on tullut Yhdysvalloista asti, hän aikoo pysyä Porissa. Siellä on perhe, poikaystävä, valmentaja ja koulu – kaikki, mitä hän tarvitsee.

Juttu on julkaistu Me Naisten numerossa 27/2014

Lue lisää:

Aamun olennaiset: Nooralotan hurja isku

Arto Bryggaren moniottelijapoika Samuli: ”Olen aina katsonut isääni ylöspäin

Treenaa kuin Hollywood-tähti tai huippu-urheilija

Nooralotta Neziri

Pika-aitajuoksija syntyi 9.11.1992 Turussa. Asuu Porissa. Seurustelee.

Kilpailee 60 ja 100 metrin aitajuoksuissa, joista molemmista tehnyt Suomen ennätykset (8,07 ja 13,04 sekuntia).

Vuoden 2011 Nuorten Euroopan mestari 100 metrin aidoissa. Valittiin 2014 Urheilugaalassa Vuoden esikuvaksi.

Opiskelee Turun yliopiston Porin-yksikössä kauppatieteitä pääaineenaan johtaminen ja organisointi.

Kauden ensimmäiset kisat 29.5. Orimattilassa Tähtikisoissa. Lähtee tavoittelemaan finaalipaikkaa elokuussa Sveitsissä pidettäviin yleisurheilun EM-kisoihin.

Riikka Pulkkinen varoittaa lukijaa vetämästä liikaa yhtäläisyysmerkkejä kirjan hahmon ja kirjailijan oman elämän välille. ”Olisi mahdotonta, että olisin itse ehtinyt elää kaikki elämät ja tapahtumat, joita kirjan henkilöille on tapahtunut.” Kuva: Jonna Öhrnberg
Riikka Pulkkinen varoittaa lukijaa vetämästä liikaa yhtäläisyysmerkkejä kirjan hahmon ja kirjailijan oman elämän välille. ”Olisi mahdotonta, että olisin itse ehtinyt elää kaikki elämät ja tapahtumat, joita kirjan henkilöille on tapahtunut.” Kuva: Jonna Öhrnberg

Riikka Pulkkinen erosi reilu vuosi sitten. – Meillä on eksän kanssa hyvät välit, ja teemme paljon asioita lapsen kanssa yhä yhdessä, Riikka Pulkkinen sanoo.

Kirjailija Riikka Pulkkinen, 38,  julkaisee viidennen romaaninsa syyskuussa. Suositun kirjailija Lasten planeetta -niminen teos käsittelee rakkautta, hulluutta, maailmanloppua sekä eroamista.

Riikka ja konsulttina toimiva Erkki Perälä erosivat reilu vuosi sitten. Heillä on viisivuotias tytär, jonka huoltajuuden he jakavat.

– Itselle erokokemus on ennen kaikkea eroamista perheestä, ei pelkästään liitosta. Toisaalta tämä erovuosi osoitti myös sen, että jollain tavalla olemme yhä perhe.

– Meillä on eksän kanssa hyvät välit, ja teemme paljon asioita lapsen kanssa yhä yhdessä. Se on jopa luontevaa. Vaikka muskarin kevätjuhlan jälkeen menimme yhdessä syömään ja kohotimme maljat. Sellaisista asioita haluaa pitää kiinni.

 Kirjailijan on vielä vaikea tiivistää eroa yhteen tunteeseen.

– Ero vaikuttaa ihan kaikkeen. Maailmankuvaan, rakkauskäsitykseen, menettämistä se ainakin on. Samalla ero on aktiivinen päätös, jossa täytyy tunnistaa itsensä vastuusta. Siksi kirjailijana tykkään käsitellä isoja teemoja, ettei isoja asioita tarvitse typistää pieneksi.

Yökahvit vaihtuivat junatreffeihin

Riikka Pulkkinen nousi yhdeksi maan nimekkäimmistä kirjailijoista 26-vuotiaana, kun Raja-teon julkaistiin. Hän aloitti kirjan kirjoittamisen 20-vuotiaana. Työskentelytavat ovat muuttuneet tuon jälkeen, kun kirjoittamisesta tuli ammatti.

– Nykyään olen aamupäiväkirjoittaja. Esikoisteosta kirjottaessa saatoin keittää yökahvit ja kirjoitin illalla, mitä en nykyisin tee.

Myös lapsen myötä työaika on selkeytynyt. Välillä luova työ vaatii kuitenkin irtiottoja.

– Luovan kirjoittamisen oppaassa sanotaan, että kannattaa sopia välillä treffit itsensä kanssa, jos kirjoitus ei kulje. Tällöin saatan hypätä junaan ja kirjautua hotelliin. Se auttaa minua. Myös pitkät urheiluleirityyppiset kirjoitusputket toimivat.

Riikka kokee ravintolavaunun toimivaksi kirjoituspaikaksi.

– Mutta se ei saa olla liian täynnä. Miika Nousiaisen kanssa keskustelin aiheesta ja hän saattaa tehdä jopa niin, että matkustaa vain Turkuun ja takaisin junalla kirjoittaakseen. Itse olen vielä tähän asti keksinyt kohteessa jotain tekemistä.

Iltaisin ajatus saattaa harhailla vielä kirjan henkilöissä.

– Kirjoitusprosessin aikana saatan tosin olla joskus hajamielinen äiti.

Isoja kysymyksiä

Onko mahdollista kertoa kaikesta kaikki? Sitä Pulkkinen miettii teoksessaan ja myös työssään.

– Kirjailijana olen päässyt ajatuksesta, että minun pitäisi kertoa yhdessä teoksessa kaikki mitä tiedän elämästä.

– Kirjassa pohdin, että onko ajatus sellaisesta rakkaudesta, jossa kerrotaan kaikki kaiken aikaa toiselle. Samalla kun jaetaan todellisuus ja otetaan aikaa vastaan yhdessä, niin onko se ollut vain illuusio, kun se päättyy.

Vaikka yksi kirjan päähenkilöistä tekee eroa, niin Riikka varoittaa lukijaa vetämästä liikaa yhtäläisyysmerkkejä kirjan hahmon ja kirjailijan oman elämän välille.

– Olen kirjoittanut kuusi kirjaa, joista tämä on viides romaani. Olisi mahdotonta, että olisin itse ehtinyt elää kaikki elämät ja tapahtumat, joita kirjan henkilöille on tapahtunut, Riikka totesi Otavan kirjasyksyn avajaisissa.

Uutuuskirjan mukaan Kimi Räikkönen väsyi valehteluun edellisessä suhteessaan.

Kari Hotakaisen syksyn kirjauutuudessa Tuntematon Kimi Räikkönen (Siltala) käydään läpi formulakuljettajan elämäntarina.

Yksi keskeinen osa Kimi Räikkösen vaiheita on ollut tapaaminen nykyisen vaimon Minttu Räikkösen (os. Virtanen) kanssa. Vuonna 2016 avioitunut pari tutustui Kimin kesämökillä järjestetyissä juhannusbileissä vuonna 2013.

Uutuuskirja kertoo, että Kimi ja Minttu olivat tavanneet jo pari vuotta aikaisemmin samanlaisissa juhlissa. Tuolloin Kimi oli vielä naimisissa Jenni Dahlmanin kanssa, ja Minttu seurusteli tahollaan. Vuonna 2013 tilanne oli kuitenkin toinen, kun Kimi eli käytännössä asumuserossa ja Minttu oli sinkku.

”Ja onhan siinä se, että silmä tykkää.”

Kirjassa Hotakainen kuvailee Mintun tuntemuksia suhteen alkuvaiheessa näin:

Minttu ei voi kuvitellakaan rakastuvansa mieheen, jolla on holtiton maine. Varsinkaan nyt, kun hän asuu omassa asunnossaan varmana siitä, ettei halua vähään aikaan vakituista suhdetta ylipäätään. Mutta Minttu huomaa, että Kimin kanssa hänellä on poikkeuksellisen hauskaa, tuollainen ihminen olisi mukava saada ystäväksi. Ei missään tapauksessa rakastetuksi kuitenkaan, sillä Minttu on vakuuttunut, että rakastumalla tuollaiseen holtittomaan mieheen saa vain siipeensä.

Mintun mukaan Kimi osaa ottaa vaimonsa huomioon. Kuva: Jonna Öhrnberg
Mintun mukaan Kimi osaa ottaa vaimonsa huomioon. Kuva: Jonna Öhrnberg

Kuukausi juhannuksen jälkeen Kimi kutsui Mintun uudelleen mökilleen – tällä kertaa ihan kahdestaan. Epäröinnin jälkeen Minttu suostui.

– Me on aina tykätty ja tultu juttuun. Ja onhan siinä se, että silmä tykkää. Silloin ensimmäisiä kertoja kun mä näin Mintun, sillä oli sellaiset tiukat farkkushortsit. Olin sanonut, että ”voi perse”, Kimi kertoo kirjassa.

Mintun tapaamisesta alkoi myös uusi sivu Kimin ajattelussa. Aikaisempaa liittoa Jenni Dahlmanin kanssa oli kirjan mukaan varjostanut Kimin valehtelu ja pettäminen. 

– Edelisessä suhteessa oli aina pelko, että jääköhän tästä ja tästä kiinni. Että koska tulee Seiska, mitä väsyiiellä Seiskassa nyt on. Valehtelet ja yrität viikon päästä muistaa, mitenhän tämä juttu piti tällä kertaa selittää. Sanoin Mintulle, että jos tässä ruvetaan olemaan, niin en enää kuseta enkä petä. Mä en halua koskaan uudelleen sitä helvettiä enkä niitä pelkotiloja, joita valehtelusta tulee.

Lisää yhteistä aikaa

Kimin ja Mintun suhde jatkui yhteisellä hengailulla ja eteni nopeasti. Kesän jälkeen Minttu muutti Kimin Helsingissä sijaitsevaan 500-neliöiseen asuntoon. Poikaystävä kiersi maailmaa formulakisoissa Sveitsistä käsin.

– Alkuaikoina hermoilin olla yksin suuressa talossa. Kun tulin töistä kotiin, kävelin­ jokaiseen huoneeseen ja napsautin valot päälle varmistaakseni, ettei siellä ollut­ ketään, Minttu kertoi Me Naisille vuonna 2014.

”Jos tämä homma ei toimikaan, en voi soittaa töihin ja sanoa, että joo, mä tulisinkin nyt takaisin.”

Minttu työskenteli samaan aikaan lentoemäntänä FlyBe-yhtiöllä, mutta Kimi halusi Mintun lopettavan työt, jotta yhteistä aikaa olisi enemmän.

– Alkuun sanoin, etten missään nimessä lopeta, mä olen kuitenkin aina tehnyt töitä ja elättänyt itseni. Sanoin, että jos tämä homma ei toimikaan, en voi soittaa töihin ja sanoa, että joo, mä tulisinkin nyt takaisin, Minttu sanoo kirjassa.

Lopulta työt saivat kuitenkin jäädä ja Minttu muutti Kimin luokse Sveitsiin.

– Me tehdään kaikki yhdessä. Ei ole tullut sellaista oloa, että menepä hetkeksi pois. Kimi näyttää aina, että on ihanaa kun sä olet siinä. – – Jos mä vertaan Kimiä kaikkiin aiempiin suhteisiin, tämä asia erottaa sen jokaisesta mun tuntemastani miehestä, Minttu kertoo kirjassa.