Kauhee haju täällä meidän kylällä! Kuva: Shutterstock
Kauhee haju täällä meidän kylällä! Kuva: Shutterstock

Ensi kerran kun kävelet kaupungilla, pysähdy ja hengitä syvään. Tunnistatko kotipaikkasi aromin?

Jokaisella kaupungilla on oma tuoksunsa, joka voi jäädä mieleen, vaikka kaupungista muuttaisi poiskin. Kysyimme suomalaisten kaupunkien ja kuntien ominaistuoksuja, ja niitähän löytyi vaikka kuinka. Tunnistatko nämä?

Tampere

”Tammerkosken tumma, orgaaninen ja vähän metallinen haju. Hyvä haju! Ilman Tammerkoskea ei olisi Tamperetta.”

Heinola

”Tunkkainen, vähän makea ja mätäinen. Ennen sanottiin, että raha se siellä haisee. Kai se rahaa on yhä, kun sellu siellä keittyy.”

Joensuu

”Marttakahvion karjalanpiirakat.”

Kouvola

”Hiki ja bensa. Urheilukaupungissa ei ole juurikaan kulttuurielämää.”

Raisio

”Märkä näkkileipä. Raision tehtailla valmistetaan muun muassa margariinia, ja matalapaineella haju leviää keskustaankin.”

Oulu

”Pieru. Oulun sellutehdas haisi jo junaan, ennen kuin saavuttiin asemalle. Ei tarvinnut herätyskelloa, kun haju kertoi saapumisesta.”

Loimaa

”Ruoka eli lehmän- ja siansonta. Kiitos ja kumarrus maanviljelijöille.”

Kemi

”Haisee yhtiöltä eli rahalta. Eli pahalta.”

Viitasaari

”Sahanpuru.”

Imatra

”Paperitehdas pöllähtelee yhä, vaikka aromi onkin miedompi kuin lapsuuteni kulta-aikoina. Toisaalta syntymäkaupungissani tuoksuu nuoruus. Yksi vahvimpia tuoksumuistojani on, kun parikymppisenä pyöräilin juhannuksena Vuoksen rantatietä, jonka varrella juhannusruusut kukkivat. Mikä huumaava vapauden tuoksu!”

Vaasa

”Meri on yksi parhaimmista tuoksuista. Sitä ei huomaa samalla tavalla isommissa merenrantakaupungeissa, joissa sinun ja merenrannan välissä on miljoonia muita ison kaupungin hajuja, mutta Vaasassa se on osa pikkukaupungin identiteettiä.”

Helsingin kaupunginmuseossa avautui 7.10. Haju-näyttely. Helsinkiläisiltä saatiin yli 200 hajumuistoa, ja kaupungin tuoksuista kertova näyttely suunniteltiin vastausten perusteella. Näyttely ei välttämättä sovi tuoksuyliherkille.

Someriippuvuus onkin sen luokan ihmissuhdepulma, että avuksi saatetaan tarvita vuosituhansien takaista viisautta.

”Onko siis niin, että mikään, mitä sanon, ei kiinnosta sinua läheskään niin paljon kuin MIKÄ TAHANSA TURHA ASIA INTERNETISSÄ”?

Tällaisenkin lauseen saattaa ihminen nykyään kuulla aivan omasta suustaan, koska on tullut mustasukkaiseksi sosiaaliselle medialle.

Phubbaamisesta on puhuttu jo muutama vuosi: jos henkilö ei keskity siihen, mitä kaveri sanoo, koska hänellä on kiire näprätä kännykkäänsä, hän phubbaa. Entä mikä termi voisi kuvata sellaista yhdessäoloa, jossa istutaan puolison vieressä sohvalla ja hyökätään samalla tankilla MrMuppet69:n linnoitukseen? Ei se ihan läheisyyttä ole, olisiko häheisyyttä? Tai väheisyyttä? Moni nimittäin valittaa huomion puutetta, vaikka toinen vapaalla kädellä välillä koskettaisi puolisonsa reittä, katse edelleen MrMuppet69:n linnoituksessa.

Viikko sitten yksi Facebookin perustajista, Sean Parker, kertoi julkisuudessa, että hän ja Mark Zuckerberg tiesivät, mitä olivat tekemässä: he aivan tarkoituksella loivat hirviön, joka iskee ihmisen mielen heikkoon kohtaan, aiheuttaa riippuvuutta ja tulee piinaamaan tosielämän ihmissuhteita.

Se heikko kohta lienee dopamiinirata, joka saa ihmisen etsimään mielihyvää yhä uudestaan samasta paikasta, josta sitä on joskus tullut. Siksi päivitämme selainta kerta toisensa jälkeen siinä toivossa, että näytölle ilmestyisi kerrankin jotain mahtavaa luettavaa.

”Luoja yksin tietää, mitä tämä tekee lastemme aivoille”, lausahti Parker katumuksen puuskassa. 

Tosin luojan lisäksi kaikki kouluikäisten lasten vanhemmat plus koko ihmiskunta Parkeria lukuunottamatta tietävät sen jo: kännykän näpertely aiheuttaa sairaan ärsyttävää poissaolevuutta ja kyvyttömyyttä innostua enää mistään reaalimaailman tapahtumista.

Ratkaisuja nyt!

Riippuvuuden katkaisu on ihmiselle paljon vaikeampaa kuin sen luominen. Parisuhdeneuvojien vinkit somemustasukkaisuuteen vaikuttavat nekin masentavilta: ”Entäpä jos ehdottaisit, että kännykät pannaan illalla pois tiettyyn kellonaikaan mennessä, yhtenä iltana viikossa?” Entäpä tosiaan.

Parempia konsteja tarvittaisiin. Hotelliviikonloppukaan ei enää tarjoa oikeaa parisuhdeaikaa, koska wifi on keksitty. Mitenkäs nämä?

1.    Saunavuoro

Muinaissuomalainen ei tiennytkään, miten tarpeelliseksi hänen keksintönsä vielä joskus osoittautuisi. Taloyhtiön saunavuoro tai kotisauna tarjoavat läsnä olevaa jutteluaikaa kohtuuhinnalla. Pro-vinkki on neopreeninen cooleri, jonka avulla saunajuoma pysyy viileänä lauteilla; muutenhan sitä pitäisi käydä välillä hörppäämässä pukuhuoneessa ja päivittää samalla some. 

2.    Kylpyläkäynti 

Saunattoman ratkaisu kosteatilojen tarpeeseen.

3.    Uusi, energiatiivis koti

Energiapihit rakennusmenetelmät ovat nykyään niin nerokkaita, että kännykkäsignaalitkaan eivät välttämättä poraudu läpi. Ehkä aavistuksen kallis ja hankala ratkaisu parisuhdeongelmaan, mutta mahdollinen. Insinööri saattaa tosin pian keksiä rakennusteknisen ratkaisun.

4.    Ruotsin risteily

Wifi toimii nykyään laivoillakin harmillisen kivasti, mutta kun buffetista ja baarista päästään pois, hyttien sisällä on edelleen melko hiljaista internetin kanssa!

5. Autoiluretki

Ei aukoton menetelmä, lisäksi kuolemanvaara. Toimii parhaiten kokemattomien kuskien kohdalla: paatunut autoilija-somettaja ei anna ajamisen häiritä selaimen päivitystä.

6. Sivilisaation romahdus tai outo trendi

Eivät todennäköisiä mutta aivan mahdollisia skenaarioita: 1. Tietoliikenneyhteydet romahtavat ja nykyongelmat korvautuvat hengissä selviämiseen ja ruuanhankintaan liittyvillä pulmilla 2. Edelläkävijät luopuvat älypuhelimista, ja muutkin alkavat luulla, että millennium-henkiset puhelinmallit ovat hienoja.


 

Missä viipyvät sankarillisista anopeista kertovat toimintaleffat?

”En todellakaan ole mikään äitipuoli. Ne on ilkeitä.”

Olen kuunnellut puolella korvalla lasten leikkimistä, mutta nyt meinaan kierähtää sohvalta alas. Miten lapsi voi tänä uusperheiden kulta-aikana ajatella ensimmäisenä, että äitipuoli on varmasti vastenmielinen tyyppi?

No, tietysti sen tähden, että klassikkosaduissa äitipuolien kohtalot ovat harvoin olleet niitä hauskimpia. Lumikin äitipuoli tanssii itsensä hengiltä hehkuvat rautakengät jalassaan, Hannun ja Kertun nälkäkuolemaan kiikuttanut eukko kohtaa itse kuoleman.

Viihteen voima on järkyttävän suuri.

Löytyy meiltä toki toinenkin latautunut perhetitteli, anoppi. Tästä lienee kiittäminen modernimpaa vitsiperinnettä. Toki vetävät tarinat vaativat aina roistonroolinsa, mutta missä ovat kettuilut pahantahtoisista appiukoista ja sadut saatanallisista isäpuolista?

Viihteen voima on järkyttävän suuri. Tilannetta tasapainottamaan tarvitsisimme valkokankaan täydeltä supersankariäitipuolia ja agenttianoppeja. Heitähän on oikeasti maailma pullollaan, joten ei luulisi olevan vaikea löytää?