Jimi ja Helinä ovat asuneet samassa osoitteessa eri aikoina. ”Kontula merkitsee minulle hyvää lapsuutta, nostalgiaa. Tämä oli täydellinen paikka kasvattaa lapsia”, Helinä sanoo. Kuvat: Teemu Kuusimurto
Jimi ja Helinä ovat asuneet samassa osoitteessa eri aikoina. ”Kontula merkitsee minulle hyvää lapsuutta, nostalgiaa. Tämä oli täydellinen paikka kasvattaa lapsia”, Helinä sanoo. Kuvat: Teemu Kuusimurto

Suomalainen lähiö oli 1960-luvulla toiveikas paratiisi, 1990-luvun lamassa päihdehuuruinen painajainen. Minne menet nyt, lähiö? Annetaan Kontulan kertoa.

Tervetuloa lähiöön! Tässä sitä seisotaan sisäpihalla, vieressä kohoavat rapatut 1960-luvun kerrostalot – metrikaupalla vaaleaa seinää ja 19 elämäntäyteistä rappua. Voisimme olla melkein missä päin Suomea tahansa, mutta tällä kertaa olemme Helsingin Kontulassa.

On maanantain keskipäivä, joten leikkipaikan kiipeilytelineet ja keinut ovat autioita. Joku sentään seisoo grillikatoksessa tupakalla.

No mutta on täällä muitakin: pihalla seisovat Helinä Ylisirniö ja muusikko Jimi Tenor, talon entinen ja nykyinen asukas.

Kun Helinä asui tässä osoitteessa 1960–1980-luvulla, Kontula eli sen kukoistuksen vuosikymmeniä. Lapsiperheet muuttivat elannon perässä maalta kaupunkiin, ja lähiöt symboloivat unelmaa uudenlaisesta modernista elämästä. Pihapiirissä asui kymmeniä lapsia, kallioilla laskettiin mäkeä, leikittiin hippaa, syötiin lauantaimakkaravoileipiä.

Jimi muutti taloon kahdeksan vuotta sitten, kun lähiö oli enää jäänne unelmasta. Kontula on monelle työttömyyden ja syrjäytymisen symboli, lama-Suomen kasvot. Kaupunginosasta on totuttu lukemaan otsikoita, jotka eivät mairittele: ”Kahta miestä ammuttiin Kontulan ostoskeskuksessa” (HS, 2017). ”Kontulassa laitettiin puisto säleiksi anastetulla kaivinkoneella” (HS, 2016). ”Raju autopalo sumensi ilman Kontulassa” (HS, 2014).

Vaikka Helinän ja Jimin kotitalo on sama,he ovat asuneet aivan eri Kontuloissa. Ja nyt monissa Suomen lähiöissä eletään jälleen suurta murrosta. Ostareita kaadetaan, 1960- ja 1970-luvuilla rakennetut talot saavat purkutuomioita. Tilalle halutaan muuta, ehjää ja uutta, toisenlaista.

Mitä lähiöille tapahtui, ja onko niillä enää toivoa?


Kontulan maine sai kolauksen jo 1970-luvulla. ”Kun ostarin tappelut päätyivät isona juttuna lehteen, maine jäi. Ei Kontula ole yhtään sen parempi tai pahempi kuin muutkaan”, Helinä sanoo.
Kontulan maine sai kolauksen jo 1970-luvulla. ”Kun ostarin tappelut päätyivät isona juttuna lehteen, maine jäi. Ei Kontula ole yhtään sen parempi tai pahempi kuin muutkaan”, Helinä sanoo.


Iloja ja pelkoja

Oli sitten 1960-luku tai 2000-luku, Kontulaan on muutettu asunnon takia. Niin tekivät myös Helinä ja Jimi.

– Tänne muutto oli ihan sattumaa. Täältä sai halvimmalla kämpän, ja metro oli lähellä. Innostuin, kun oli tenniskenttä talon takana, Jimi sanoo.

Hän viihtyy käytännön syistä: Lentokenttä on lähellä, ja ostarilla kaikki tarvittavat palvelut. Sienimetsään on vain viiden minuutin pyöräilymatka.

– Täällä on hyvä meininki, mukavaa jengiä. Tosi harvoin käyn keskustassa. En oikeastaan ikinä. Voi olla, että jos olisin teini, ahdistuisin. Silloin kaipaa tekemistä ympärilleen.

Monelle lähiö on sama kuin ostari. Jimille Kontula on muutakin: metsää, skeittihalli, urheilupuisto ja omakotitaloalueita. Isojen kerrostalojen väliin mahtuu aimo kaistale mäntyjä ja sammalta.

Kotitalon takana on pieni kaistale metsää. Puiden välistä näkyy autotie ja rivi uudehkoja kerrostaloja. Niiden toisella puolella kohoavat Kivikon kalliot, joille väki kerääntyy iltaisin.

– Jengi käy siellä juomassa pussikaljaa ja katsomassa auringonlaskua, Jimi sanoo.

– Minun lapsuudessani vanhemmat ryyppäsivät kotona. Aikuisia näkyi kaljan kanssa vain talkoissa, Helinä vertaa.

”Kukaan ei katsonut perään. Aamulla lähdimme ja illalla tulimme.”

Helinä muistaa hyvin, mitä talojen alle on jäänyt: kilometreittäin metsää, kirkas lähde ja suuri siirtokivilohkare. Hänen lapsuutensa Kontula oli kaupungin laidalle rakennettu maaseutuidylli. Mieleen palaa vieläkin alkukesän pakahduttava vihreys. Se, kun lähti kesäsateen jälkeen paljain jaloin ulos ja vastaan tulvahti tuoreen metsän, kostean nurmikon ja kastuneen asvaltin tuoksu.

– Kukaan ei katsonut perään. Aamulla lähdimme ja illalla tulimme. Vanhemmilla oli oma elämänsä, meillä omamme, Helinä sanoo.

Talvisin hän käveli usein eväsleivät kainalossa talontakaiseen metsään, kesäisin pystytti kupoliteltan B-talon taakse. Siellä yövyttiin, vaikka naapurin poika koetti pelotella.


Helinän lapsuudessa lähiöiden lasten perään ei katsottu. ”Eivät vanhemmat tienneet, missä me menemme. Se oli perua maaseudulta.”

Lapsuuden Kontula oli paratiisi. Nyt metsän tilalle on rakennettu niin paljon, että Helinästä tuntuisi vaikealta palata näihin taloihin takaisin.

– Eikä enää voisi kuvitella, että lapset telttailisivat pihalla yön yli. Pihapiiri ei ole hirveästi muuttunut, mutta sen ulkopuolella kaikki on toisin.

Jimi tietää, että nyky-Kontulassa tietyt talot ja ostarin baarit kannattaa kiertää viikonloppuiltaisin kaukaa. Pelätä ei ole tarvinnut, mutta kerran Jimi sai nyrkistä, kun hän sanoi vastaan miehelle, joka huuteli rasistisia solvauksia ulkomaalaiselle seurueelle.

– Erityisesti arkipäivisin yhdeltätoista ostarilla on aika levotonta. Pelkästään ihmisraunioita ja katkokävelijöitä. Kaikki normaalit ihmiset ovat menneet duuniin, Jimi sanoo.

Ne vaaleanpunaiset linssit

Helinälle Kontula oli täydellinen paikka kasvaa, mutta hän tietää katsovansa lapsuusmaisemaa vaaleanpunaisten lasien läpi. Helinän ikävimmät lapsuusmuistot ovat viattomia – pyörällä kaatumista ja ensimmäisestä tupakasta kiinnijääminen.

Hän ja muut lapset tiesivät kyllä hyvin, mitkä talot naapurustossa olivat kaupungin vuokrataloja. Joissakin kodeissa käytettiin alkoholia enemmän kuin toisissa.

– Jotkin asiat vain tiedettiin. Niin kuin se, että seiskassa asuvat olivat köyhiä.

”Ei tämä varmasti ollut lintukoto kaikille perheille.”

Lähiöiden suuremmat ongelmat ovat hahmottuneet Helinälle vasta aikuisena. Lapsena ympärillä oli kyllä rahattomuutta, työttömyyttä ja alkoholismia, mutta ongelmat pysyivät neljän seinän sisällä.

– Ei tämä varmasti ollut lintukoto kaikille perheille, Helinä sanoo.

– Jälkiviisaana olen tajunnut, mitä kaikkea kavereiden perheissä tapahtui. Lapsenakin tiesi, että jonkun isä oli aina humalassa, mutta se oli vain fakta, sen kotiin ei vain menty. Ei sellainen jää lapsen mieleen.


Helinä Ylisirniön perhe oli yksi niistä, jotka muuttivat 60-luvulla maalta kaupunkiin. Lähiö oli heille täydellinen paikka asua.

Jo 1970-luvulla, hyvin pian lähiöiden rakentamisen jälkeen, alettiin uutisoida niiden rauhattomuuksista, joukkotappeluista ja rähinöistä. Alueet ympäri Suomen leimattiin yksi toisensa jälkeen ongelmatapauksiksi.

Sekä Helinä että Jimi ovat sitä mieltä, että Kontula kärsii yhä vanhasta leimasta.

Kun Helinä oli nuori ja kävi koulua keskustassa, luokkakaverit luulivat tietävänsä, mitä Kontulassa asuminen tarkoittaa. Levottomuuksia ja rahattomuutta.

Jiminkin lapset käyvät koulua toisessa kaupunginosassa eivätkä koskaan kerro asuvansa Kontulassa.

– Kontulalla on tosi negatiivinen leima. Jengi heittää vitsiä ja sanoo, että siellä on vain spurguja ja nistejä.

Jokainen otsikko ruokkii mainetta entisestään. Kun Kontulan ostarilla rähinöidään, kaupunginosan maine vajoaa entistä syvemmälle kuoppaansa. Kun vastaavaa tapahtuu Helsingin keskustan Kampissa, se ei leimaa koko kaupunginosaa.

– Aina jos joku alkaa dissata Kontulaa, sanon, että minusta se ei pidä paikkaansa. Kaikkialla on ongelmia ja varmaan 1960-luvulla oli tappeluita, mutta missä lähiössä ei olisi ollut? Ei tämä ole millään tavalla erilainen, ei hyvässä eikä pahassa, Helinä sanoo.

Mukaongelmista oikeisiin ongelmiin

1970-luvulla lyödyllä leimalla ei ollut perusteita, sanoo kaupunkisosiologian professori Matti Kortteinen. Hänen mukaansa uutiskynnyksen ylittäneissä kahakoissa ei ollut kyse lähiöiden asukkaiden ongelmista vaan siitä, että lapset kasvoivat yhtä aikaa teineiksi. Ja lähiöissä lapsia oli paljon.

– Nuoret käyttäytyivät perinteisesti, tappelivat keskenään. Maalaiskylissä nuoriso käyttäytyi ihan samalla tavalla.

Kortteisen mielestä vakavia ongelmia lähiöihin syntyi vasta 1990-luvun laman seurauksena. Kun uusi nousukausi alkoi, työmarkkinoilla oli kysyntää it-osaajille, ei perusasteen tutkinnon suorittaneille työntekijöille.

– Alueet, joilla asui paljon tällaista väkeä, eivät päässeet mukaan nousun nosteeseen. Laman tuottama työttömyys jäi pysyväksi.

Sen seurauksena Kontula ja moni muu pääkaupunkiseudun lähiö sai levottoman alueen leiman, jossa yhdistyivät työttömyys, väkivaltarikokset ja syrjäytyminen.

Se on ristiriitaista, sillä Kortteisen mukaan pikkukaupunkien lähiöillä menee paljon surkeammin.

– Pääkaupunkiseudun lähiöt ovat kasvualueella, jolla työväestöä tarvitaan. Esimerkiksi Porissa ja Joensuussa tilanne on paljon synkempi, Kortteinen sanoo.

– On alueita, joilla pääosa ihmisistä ei käy lainkaan töissä. Pääkaupunkiseudulle sellaisia ei ole päässyt syntymään.

Kortteisen mielestä julkinen lähiöpuhe on usein kohtuuttoman leimaavaa ja loukkaavaa.

– Maine ei silti ole alueiden isoin ongelma. Jos pitkäaikaistyöttömillä ei ole paikkaa, mihin mennä, he putoavat paikalleen. Alueet köyhtyvät ja tulevat työttömyyden leimaamiksi. Näppäriä ratkaisukeinoja on vaikea keksiä.


Jimi halusi murtaa Kontula Electronic -festivaalilla stereotypioita ja tuoda ostarille jotain muuta kuin ”lähiömusaa”.
Kontulan ostari täyttää tänä vuonna 50 vuotta.
 


Pääsisikö Lonely Planetiin?

Mutta olisiko ilmassa muutosta? Ainakin Kontulasta asuntosijoittajat ovat jo kiinnostuneet. Ostarin liiketiloihin on tunkua, ja etniset ravintolat ovat vallanneet tilaa pubeilta. Palveluitakin on joka lähtöön: posti, Alko, apteekkeja, lihakauppa ja rivi kampaamoja.

Maanantai-iltapäivänä jonoa on lähinnä pankkiautomaatille ja R-kioskin kassalle. Teinitytöt lounastavat kehutussa syyrialaisravintolassa.

– Tuonne menen syömään aina, jos on vieraita. Siellä on pöytiintarjoilu, Jimi viittoo kohti ravintolan ovea.

Viime vuosina lähiöiden viihtyvyyteen on alettu kiinnittää huomiota. On siivouspäiviä, katukirppiksiä, kaupunginosafestareita ja puistojuhlia. Jimikin järjestää Kontula Electronic -festivaalia, jolla on sama ajatus kuin monella muulla tapahtumalla: luoda tekemistä kaupunginosan sisälle.

– Ajatus lähti siitä, että Kontulassakin voisi tapahtua jotain. Että ostarille voisi kehittyä baareja, joissa minäkin voisin käydä ja joissa soisi muukin kuin suomipop tai karaoke.

”Eihän kukaan itseään kunnioittava mennyt Kontulaan istumaan iltaa.”

Jimin tavoite on, että Kontula Electronic mainitaan vielä joskus Lonely Planet -matkaoppaassa.

– Sitten kun se tapahtuu, on päästy johonkin.

Helinän nuoruudessa tapahtumat eivät keskittyneet lähiöihin. Kahviloita ei ollut, ja baaritkin levittäytyivät katukuvaan vasta 1980- ja 1990-luvuilla. Nuorisotalo oli hankalassa maineessa, eikä Helinä käynyt ostarin baareissakaan edes täysi-ikäistyttyään.

– Eihän kukaan itseään kunnioittava mennyt Kontulaan istumaan iltaa. Kaupungillehan sitä mentiin.

– Teininä aloin ajatella, että eihän täällä ole mitään. Soitimme kaverin ovikelloa ja jäimme rappukäytävään hengaamaan. Saatoimme istua siinä tuntikausia.


Kahviloitakaan ei ollut. ”Ei silloin istuttu lähiöissä kahvilla. Jos istuttiin, mentiin keskustaan”, Helinä sanoo.
Teininä Helinä ei uskaltanut käydä ostarin nuorisotalolla. ”Kävimme ostarilla korkeintaan ostamassa irtokarkkeja.”
 


Kova brändi vuonna 2072

Nykyään lähiöissä on entistä enemmän elämää, mutta onko niistä trendikaupunginosiksi?

Helsingin Sanomien Nyt-liite on jo tituleerannut Kontulaa seuraavaksi Kallioksi. Kallion tarina on Suomen tunnetuin kaupunginosanousu: Päihteistä ja prostituutiosta tunnetusta helsinkiläisestä työläiskaupunginosasta tuli luovan luokan olohuone. Designpuodit ja trendiravintolat valtasivat liiketilat, ja asuntojen hinnat tuplaantuivat.

Aalto-yliopiston tutkija Sari Dhima ennusti Ylen haastattelussa vuonna 2012, että monia lähiöitä odottaa arvonnousu. Dhiman arvion mukaan Kontula voi olla kova brändi vuonna 2072, kun Helsingin keskusta on pakkautunut täyteen ja kaupunki laajenee.

Jimistä on leivottu julkisuudessa merkkiä Kontulan hipsteröitymisestä. Oikeasti hän ei vielä usko kaupunginosan trendikkyyteen.

– En niin kauan kuin metro kulkee vain yhteentoista, Jimi sanoo.

– Se on tietoista alueen eristämistä. Ei kaupunkifillareitakaan tuotu tänne. Asenne on, että itähelsinkiläiset eivät tarvitse mitään.


Muusikko Jimi Tenorille lähiö merkitsee edullista asumista, luontoa ja läheltä löytyviä palveluita.

Kontulassa olisi Jimistä potentiaalia: ostarin läpi kulkee päivittäin noin 30 000 ihmistä. Hän kuitenkin uskoo, että muutokseen tarvitaan kaupunkisuunnittelun apua. Päätöstä rakentaa itään muutakin kuin kerrostaloja. Ehkä omakotitaloalue, ehkä jotain arkkitehtonisesti niin hienoa, että sitä tultaisiin katsomaan kauempaakin.

– Ostarin luona on hirveästi kerrostaloja, ja totta kai baarit täyttyvät, jos ihmisillä menee keskimäärin huonosti. Ehkä voisi repiä muutaman kerrostalon alas ja laittaa tilalle kalliita tontteja. Sekoittaa vähän pakkaa. Miksi kaiken kalliin pitää olla Espoossa?

Yksi keino olisi kääntää rosoinen maine vahvuudeksi. Jimi vertaa Kontula Electronic -festivaalia Sodankylän elokuvajuhliin, joille tullaan paitsi leffojen myös eksoottisen paikan perässä.

– Kontulakin on eksoottinen monelle. Moni ei ole käynyt täällä koskaan, ja miksi olisikaan, jos ei itse asu täällä.

”Asenne on, että itähelsinkiläiset eivät tarvitse mitään.”

Toinen vaihtoehto olisi brändätä alue uudelleen.

– Jossain paikoissa alueiden nimiä muutellaan, koska jengi ei pääse muuten kämpistään eroon. Pilkotaan pieniksi palasiksi ja annetaan uusia nimiä, Jimi sanoo.

Vastaavaa on tehty Itä-Helsingissä aiemminkin: Mellunmäkeen rakennettu uudisalue sai nimekseen Fallpakka, Vuosaaren ranta nimettiin markkinointisyistä Aurinkolahdeksi.


Talojentakaiselta kalliolta laskettiin aikoinaan pulkkamäkeä. ”Tämä oli kauhean korkea silloin”, Helinä muistelee.


Tuokaa mummut takaisin!

Matti Kortteinen ei keksi yhtään suomalaista lähiötä, josta olisi tullut Kallion tavoin trendikäs. Sitä paitsi Kallio ei ole lähiö vaan Helsingin vanha työläiskaupunginosa, joka vetää puoleensa opiskelijoita ja kulttuuriväkeä. Palvelut ovat lähellä, ja kaikkialle voi kävellä.

– Kontula taas sijaitsee etäällä, ja palvelut ovat niukat. On vaikea uskoa, että se seuraisi perässä. Olisin kovin iloisena myöntämässä, että olen väärässä.

Kortteisen mielestä Suomen lähiöiden tulevaisuus lepää asukkaiden ja kaupunkisuunnittelun harteilla. Kun vuokrakerrostalojen lisäksi rakennetaan omistusasuntoja keskiluokkaisille lapsiperheille, palvelut säilyvät. Perheet eivät ehkä luo trendejä, mutta tuovat alueille elämää ja arvonnousua.

Varmin asukkaita karkottava tekijä on turvattomuuden tunne. Siksi Kortteinen puhuu yhteisöllisyydestä.

– Yhteisössä ihmiset viihtyvät paremmin ja kokevat voivansa puolustaa ja hallita ympäristöään.

Helinän lapsuudessa yhteisöllisyys oli sitä, että naapurilta lainattiin sokeria ja pidettiin pihatalkoita. Aikuiset pelasivat lentopalloa, lapsilla oli omat juttunsa.

– Joskus kirjoitimme näytelmän, jota esitettiin kerhohuoneessa. Aikuisten tehtävänä oli tulla katsomaan ja ostamaan tekemäämme popcornia.

Kortteinen tietää lähiörauhan ainesosat.

– Yhteisöllisyys ei ole vain tyhjää romantisointia. Rauhattomilla alueilla asuu usein köyhiä yksinhuoltajaäitejä, mummeleita, alkoholisoituneita miehiä ja hulttionuoria. Jos kaksi ensimmäistä liittoutuu keskenään ja pitää yllä järjestystä, tulokset ovat huikeita.

– Vanhat emännät päivystävät pihalla, ja jos jotakuta ei näy, he soittavat ovikelloa ja kysyvät, oletko kunnossa. Nuoret äidit tekevät samaa Facebook-ryhmissä. Kaveeraavat ja viestivät avuntarpeesta ja häiriöistä.

Kortteisen villi kortti ovat nimenomaan mummot eli he, jotka alun perin muuttivat lähiöihin niiden syntyvuosina.

– Sosiaalisessa sekoittamisessa ei pitäisi kiinnittää huomiota vain työssäkäyntiin ja tuloihin. Pitäisi huolehtia siitä, että mummukanta on riittävän korkea ja tasainen. Mummuvapaita taloja ei pitäisi päästä syntymään.

Jaa mikä lähiö?

Lähiö on taajaman osa, jolla on oma liikekeskuksensa.

Suomessa arvellaan olevan selvityksestä riippuen noin 270−290 tai 350−450 lähiötä.

Lähiöitä alettiin rakentaa 1960–1970-luvulla.

Kontulan kerrostalojen rakentaminen käynnistyi 1964. Monet tuohon aikaan rakennetut betonilähiöt ovat nyt laajan peruskorjauksen tarpeessa. Viime vuosina on keskusteltu myös huono-osaisuuden keskittymisestä lähiöihin.

Ei omena kauas puusta putoa – vai miten se nyt meni?

Monilla Putous-näyttelijöillä on kuuluisat vanhemmat. Ja on useilla entisillä Putous-näyttelijöillä myös taiteilijapuoliso.

Pihla Penttinen – isä Pertti Sveholm

Pertti ja Pihla vuonna 2015. Kuva: Mikko Hannula
Pertti ja Pihla vuonna 2015. Kuva: Mikko Hannula

Pihla Penttinen, 39, on kokenut näyttelijä, mutta Putouksesta hänet nähdään tällä kaudella ensimmäistä kertaa. Pihlan isä on näyttelijä Pertti Sveholm. Pertti on ollut mukana yli sadassa televisiosarjassa ja elokuvassa, ja hänet on palkittu Jussi-patsaalla kahdesti.


 

Kiti Kokkonen – isä Ere Kokkonen ja äiti Titta Jokinen

Kiti ja Titta vuonna 2011. Kuva: Sanoma-arkisto / Tuukka Ylönen
Kiti ja Titta vuonna 2011. Kuva: Sanoma-arkisto / Tuukka Ylönen

Myös Kiti Kokkonen, 43, on mukana Putouksessa ensimmäistä kertaa. Hänen isänsä on vuonna 2008 kuollut ohjaaja Ere Kokkonen, jonka luona Kiti myös vietti lapsuutensa. Kitin äiti on näyttelijä Titta Jokinen.

 

Roope Salminen – isä Eppu Salminen, äidit Minna Turunen, Riitta Havukainen

Roope Salmisen, 28, isä on näyttelijä Eppu Salminen ja biologinen äiti näyttelijä Minna Turunen. Roope vietti lapsuutensa isänsä Eppu Salmisen ja tämän silloisen puolison, näyttelijä Riitta Havukaisen kanssa. Uusperheeseen kuuluivat Riitan aiemmassa suhteessa syntynyt tytär Katariina Havukainen sekä Epun ja Riitan yhteinen lapsi, Santtu.

 

Myös joidenkin vanhojen Putous-näyttelijöiden isä tai äiti on taiteilija. Lisäksi monella ohjelmassa nähdyllä näyttelijällä on taiteilijapuoliso.

Iina ja Minka Kuustonen – isä Mikko Kuustonen

Mikko ja Iina Kuustonen vuonna 2011. Kuva: Sanoma-arkisto
Mikko ja Iina Kuustonen vuonna 2011. Kuva: Sanoma-arkisto

Sekä Iina että Minka Kuustonen ovat molemmat vanhoja Putous-näyttelijöitä. Heidän isänsä on muusikko, tv-kasvo Mikko Kuustonen. Iinan ja Minkan serkku on stand up -koomikko Sami Hedberg.

 

Näillä vanhoilla Putous-näyttelijöillä on näyttelijä- tai ohjaajapuolisot:

Pirjo Lonka (1. kausi) on naimisissa näyttelijä-ohjaaja Jani Volasen kanssa. Jani on Putouksen entinen pääkäsikirjoittaja ja ohjaaja. Jani on ollut naimisissa myös Mari Perankosken kanssa. Mari oli mukana Putouksessa 

Elina Knihtilä (1. kausi) on naimisissa näyttelijä Tommi Korpelan kanssa.

Krista Kososen (1., 2., 3. ja 4. kausi) avopuoliso on ohjaaja Antti Jokinen.

Joanna Haartti (2. kausi) seurustelee näyttelijä Minna Haapkylän kanssa.

Ville Tiihosen kumppani on näyttelijä Kreeta Salminen. Kreetan isä on puolestaan Esko Salminen.

Kaisa Hela (o.s. Mattila) (8. kausi) aviopuoliso on muusikko-näyttelijä Heikki Hela.

Minka Kuustosen (8. kausi) avopuoliso on näyttelijä Aku Sipola.

Essi Hellén (6. kausi) aviopuoliso on näyttelijä Mikko Virtanen.

 

 

Ewan McGregorin huhutaan jättäneen vaimonsa kanssanäyttelijä Mary Elizabeth Winsteadin vuoksi. 

Skottinäyttelijä Ewan McGregor on yhysvaltalaisen viihdesivusto TMZ:n mukaan jättänyt avioerohakemuksen. McGregor on ollut vaimonsa Eve Mavrakisin kanssa naimisissa vuodesta 1996.

Avioerohakemus ei ole suoranainen yllätys, sillä McGregor ja Mavrakis ilmoittivat jo viime vuoden lokakuussa eronneensa. Avioerohakemuksessa on TMZ:n mukaan vielä sitäkin aikaisempi eropäivämäärä, 28.5.2017. 

Lokakuun 2017 eroilmoituksen aikoihin McGregorin ja näyttelijä Mary Elizabeth Winsteadin nähtiin suutelevan toisiaan lontoolaisessa kahvilassa ja poistuvan sen jälkeen McGregorin moottoripyörällä. Winstead, 33, ja McGregor, 46, näyttelevät yhdessä Fargo-sarjassa.

Winstead on eronnut entisestä aviomiehestään toukokuussa 2017, siis samaan aikaan kuin Ewan McGregor ja Eve Mavrakis, 51, ovat avioerohakemuksen mukaan tehneet eropäätöksen.

Rikosdraama Fargon näyttelijät Carrie Coon, Olivia Sandoval, Ewan McGregor ja Mary Elizabeth Winstead poseeraavat viime toukokuussa otetussa kuvassa yhdessä. 

Vaikuttaa siltä, että McGregorin ja Winsteadin suhde ei jäänyt vain lokakuiseen suuteloon Lontoossa. People-lehden mukaan pariskunta nähtiin kävelemässä käsi kädessä Los Angelesissa marraskuussa. 

Golden Globe -gaalan palkintopuheessaan McGregor kiitti sekä vaimoaan että Winsteadia – tosin hän jakoi kiitosta myös muille kanssanäyttelijöilleen. 

Ewan McGregorilla ja Eve Mavrakisilla on neljä yhteistä lasta, joista yksi on jo aikuinen. TMZ:n mukaan McGregor on hakenut yhteishuoltajuutta, ja Mavrakis puolestaan toivoo saavansa lapset itselleen niin, että McGregorilla säilyisi tapaamisoikeus.