Vuonna 2008 rekisteröitiin yli 53 000 koiraa. Se on Suomen kaikkien aikojen ennätys. (Lähde: Suomen Kennelliitto) Kuva: Colourbox
Vuonna 2008 rekisteröitiin yli 53 000 koiraa. Se on Suomen kaikkien aikojen ennätys. (Lähde: Suomen Kennelliitto) Kuva: Colourbox

Hauvoille löytyy varusteita ja viihdykkeitä joka lähtöön. Lemmikkiä ei kuitenkaan saa kohdella kuin lellivauvaa.

Suomessa on koiria enemmän kuin koskaan – ja niihin satsataan enemmän kuin koskaan.

Trenditietoinen pesee ystävänsä turkin Tigin Bed Head -koirasampoolla. Sisustuksen harrastaja hankkii lemmikilleen asialliset kalusteet, kuten Ludvig XVI -tyylisen vuoteen.

Jos omistaja on pitkiä päiviä töissä, lemmikin pitkästymistä voi ehkäistä lähettämällä hänet koirakylpylään vesijumppaan tai osteopaattiseen hoitoon. Jos eroahdistus silti vaivaa, lääkäri voi helpottaa koiran oloa mielialalääkkeillä.

Kauas on tultu ajoista, kun koira oli vain metsästysapuri tai talonvahti. Nyt lemmikki on kallisarvoinen ystävä, harrastus ja perheenjäsen. Onko se sitten hyvä vai huono juttu?

– Suhtautuminen on tosiaan muuttunut, sanoo Helsingin seudun kennelpiirin aluekouluttaja Pirjo Onza.

Kun 50 vuotta sitten koiralle tuli vaivoja, se lopetettiin. Nyt seniorilemmikki viedään niveliä hellivään vesijumppaan, sen astmaa lievitetään suolahuonehoidoilla ja lihasvaivoja koirahieronnalla.

Onzan mielestä on vain hyvä, että ihmiset välittävät lemmikkinsä hyvinvoinnista. Asusteisiin tai koiran huonekaluihin satsaamista hän ei kummastele.

– Ihmiselle on luontaista pyrkiä viihdyttämään itseään tällaisilla jutuilla. Koiralle on tosin ihan sama, mikä kuosi sen pedissä on, hän toteaa.

Koirakouluttaja Janita Leinonen näkee asian toisin. Asusteissa ei ole ongelmaa, mutta jos koiraa kohdellaan kuin lellivauvaa, ollaan hankaluuksissa.

Kun Leinonen valmistui koiraterapeutiksi vuonna 2000, hän sai nopeasti enemmän asiakkaita kuin ehti ottaa vastaan. Oli aggressiivisia koiria, joiden omistajat eivät uskaltaneet kutsua ystäviä kotiinsa tai ulkoilla koiransa kanssa kuin aamuyöstä. Oli koiria, jotka olivat syöneet rikki niin monta sohvaa, ettei vakuutusyhtiö enää suostuneet korvaamaan yhtäkään.

– Koira on laumaeläin, jolle täytyy osoittaa paikka. Jos koiralle ei aseta rajoja, se asettaa niitä muille. On koiria, jotka eivät päästä ihmistä johonkin huoneeseen tai vaikka sänkyyn, hän kuvailee.

– Näin käy, jos eläintä inhimillisestään liikaa: katetaan sille oma lautanen perheen ruokapöytään ja ajatellaan, että sille tulee muuten paha mieli.

Vuonna 2002 Leinonen perusti koiranomikoulutuksen, jotta Suomeen saataisiin lisää auttajia ongelmakoirille.

– On hyvä, että apua haetaan. Moni pulma tietysti vältettäisiin, jos ihmiset perehtyisivät koiran kasvatukseen ennen kuin ottavat pennun. Koirien käytöshäiriöt johtuvat ihmisten tekemistä virheistä, Pirjo Onza vahvistaa.

Miksei, mutta kieltä pitäisi osata.

Au Pair -mummot ovat kuulemma nyt in. Maailmalla on kysyntää myös varttuneemmille kotiapulaisille, ja sehän avaa kahdenlaisia mahdollisuuksia! Tietysti mahdollisuuden matkustaa laajentamaan maailmankuvaa ja tienaamaan taskurahaa. Ja toisaalta: olisiko tämä tilaisuus saada italialainen mummo omaan keittiöön keittelemään tomaattikastiketta?

Ehkäpä, ehkäpä. Mutta sellainen täytyy hankkia itsenäisesti, kertoo Nordic Nannies -rekrytointitoimiston Mareena Nissi. Hänellä olisi kyllä verkostot ja mahdollisuus välittää vaikka eteläeurooppalaisia mummoja, mutta toistaiseksi yhtään vanhempaa au pairia ei ole tullut hänen kauttaan Suomeen.

– Kielitaito on se ongelma Suomeen päin välitettäessä. En voi oikein suositella au paireja ilman yhteistä kieltä lasten kanssa, ja suomalaislapset harvoin puhuvat muuta kuin suomea. Tulijoita kyllä olisi, Suomi on monille vähän eksoottinen maa ja siksi kiinnostava.

Kielitaito on Nissin mukaan välillä ollut esteenä myös suomalaisten seniorien au pairiksi lähtemisessä. Monet puhuvat tosi hyvin englantia, mutta jos ei ole työssä joutunut koskaan käyttämään kieltä, kouluenglanti voi olla kuusikymppisenä jo liian rapistunut.

”En voi oikein suositella au paireja ilman yhteistä kieltä lasten kanssa.”

– En ole mummopuolta niin hirveästi mainostanut, mutta kyllä Suomessa on kiinnostuneita lähtijöitä. Sehän on mainio tapa nähdä oikeaa arkielämää ulkomailla. Tai onko mummo edes oikea sana! Heitä on ollut 55-vuotiaista ylöspäin.

Nissi toteaa, että suomalaistaustaiset perheet ulkomailla ottavat oikein mielellään varttuneempia suomalaisia au paireja, mutta muunmaalaisilla on vielä ennakkoluuloja.

– Ehkä perheet ovat tottuneet siihen, että au pairit ovat nuoria. Tai sitten he eivät tohdi ottaa kovin kokenutta ja itseään vanhempaa ihmistä kotiinsa katsomaan, millä lailla siellä eletään.

Kävisikö Sibylle?

Entäs Suomeen päin? Kotiapulaisten kysyntä on täällä kovaa, mutta Nissin mukaan ihmiset eivät aina hahmota, että au pair on osa-aikainen työntekijä. Hänellä ei voi teettää töitä enempää kuin 30 tuntia viikossa, ja hänen pitäisi päästä myös viettämään vapaa-aikaa: tutustumaan kulttuuriin ja opiskelemaan kieltä. Au pair on myös aika iso investointi. Hänelle kuuluu tarjota täysi ylöspito ja lisäksi noin satanen taskurahaa viikossa. Verottajakin haluaa osansa.

– Suomessa täytyy varata noin 140 euroa viikossa taskurahaan, jotta siitä jäisi verojen jälkeen se satanen, Nissi kertoo.

Nissin mukaan Suomessa on satoja ulkomaisia au paireja, ehkäpä joukossa mummojakin. Tulijat ja tarvitsevat löytävät toisensa paitsi järjestöjen tai yritysten kautta, myös netistä, esimerkiksi AuPairWorld-sivustolta, tai yli 50-vuotiaita naisia välittävältä Granny au pairilta. Tarjolla näyttää olevan nolla italialaista senioria. Nyyh! Ehkä heillä on omat lapset ja lapsenlapset ruokittavina.

”Suomessa täytyy varata noin 140 euroa viikossa taskurahaan.”

Mutta löytyy netistä hauskan oloisia saksalaisnaisia, esimerkiksi terveellisestä ruuasta kiinnostunut entinen opettaja Bärbel, tai terapeutti-journalisti Sibylle, joka puhuu saksan lisäksi erinomaista espanjaa ja englantia. Suomenpuhujia ei oikein ole.

–  Mutta eihän se välttämättä haittaa, varsinkaan, jos au pair tekee vain kotitöitä eikä ole lasten kanssa 30 tuntia viikossa yksin. Jos hän toimii apukäsinä ja laittaa vaikka ruokaa, niin silloin tosiaan kannattaisi haeskella juuri siitä maasta, jonka ruuasta ja kulttuurista on kiinnostunut…

Eero Saarisella (kuvassa) oli läheinen suhde omaan arkkitehti-isäänsä, mutta pojalleen hän jäi etäiseksi. Kuva:  Yle Kuvapalvelu

Eric Saarinen tekee hienossa dokumentissa tutkimusretken arkkitehti-isänsä ja isoisänsä elämään.

IS TV-LEHTI: Hienosti toteutetussa dokumentissa Eero Saarinen: arkkitehti (Eero Saarinen: The Architect Who Saw the Future, 2016) Eric Saarinen tekee tutkimusretken isänsä ja isoisänsä elämään ja uraan.

Yhdysvaltalaiselle Ericille arkkitehti-isä Eero Saarinen jäi vieraaksi, sillä tämä menehtyi aivokasvainleikkauksessa jo 51-vuotiaana, kun Eric oli 19-vuotias.

Kirkkonummella syntynyt isä oli muutenkin etäinen ja erosi Ericin äidistä, kuvanveistäjä Lilian Swannista mennäkseen naimisiin suuren rakkautensa, toimittaja Aline Bernsteinin kanssa.

Eric kuvailee, kuinka on mahdollista antaa anteeksi taiteelliselle nerolle, joka työskenteli kaikki juhlapyhätkin.

Toisin kuin oman isänsä Eliel Saarisen kanssa, Eero ei löytänyt samanlaista yhteyttä Ericiin.

Raikkaasti ja visuaalisesti kuvatussa dokumentissa Eric kuvailee, kuinka on mahdollista antaa anteeksi taiteelliselle nerolle, joka työskenteli kaikki juhlapyhätkin.

Arkkitehti Eero Saarinen työnsä parissa. Kuva: Yle
Arkkitehti Eero Saarinen työnsä parissa. Kuva: Yle

Peter Rosenin ohjaaman ja Eric Saarisen kuvaaman dokumentin tehomusiikista vastaa Moby, ja kertojaäänenä Ericin ohella toimii Peter Franzén. Pääosassa ovat Eero Saarisen luomat rakennukset ja huonekalut, joista osa oli kuoleman yllättäessä vasta tekeillä.

Amerikansuomalainen Eero Saarinen jatkoi Eliel Saarisen jalanjäljissä ja vaikutti varsin vahvasti amerikkalaiseen arkkitehtuuriin ja designiin. Tulppaanituolista, St. Lousin kaaresta ja TWA:n terminaalista huolimatta hän ei ole kovin tunnettu nimi Yhdysvalloissa.

Eero Saarinen: arkkitehti, Teema & Fem ti klo 21.00