Marja Malmsted saa tutkittavakseen kännykkäkuvia, joissa näkyy jotain tuntematonta lentävää. Kuvat ja kuvankäsittely Teemu Kuusimurto
Marja Malmsted saa tutkittavakseen kännykkäkuvia, joissa näkyy jotain tuntematonta lentävää. Kuvat ja kuvankäsittely Teemu Kuusimurto

Näetkö outoja valoja tai hämmentäviä liitäviä esineitä? Ei se mitään, monet muutkin näkevät. Aika soittaa ufotutkijalle.

Eräänä iltana vuonna 1970 kuusivuotias Marja Malmstedt katsoo kotirannassaan järven yli ja näkee jotain outoa: valopallon, joka näyttää täysikuulta mutta on isompi. Se lentää puurajan yläpuolella kummallista, aaltoilevaa rataa. Lento­kone se ei ole eikä helikopteri. Marja tuntee tähtitaivaan ja tietää, että tämä pallo on jotain ihan muuta. Valo häviää. Marja jää miettimään näkemäänsä.

Mitä ne ovat?

Vuonna 2012 näkyy yhtä kummia. Sipoolaismies on parvekkeellaan tupa­kalla, kun joukko valkoisia, kellertäviä ja punaisia valopalloja kiitää hurjaa vauhtia talon yli. Kuopiolainen autoilija jää suu auki, kun huomaa kaksi soikeaa, halkaisijaltaan muutaman metrin kokoista laitetta leijumassa tien ylä­puolella. Tamperelaiset työkaverukset ovat lähdössä kotiinsa, kun musta esine lentää korkealta ohi, katoaa ja ilmestyy taas näkyviin.

Marja Malmstedtia, 49, kiinnostavat juuri tällaiset havainnot. Hän on ammatiltaan yrityskouluttaja, mutta jälkensä se jätti, ettei lapsena nähdyn valopallon arvoitus koskaan selvinnyt. Harrastuksekseen Marja on yksi Suomen kahdeksastakymmenestä ufotutkijasta.

Tällä hetkellä häntä mietityttää erityisesti, mitä tamperelainen, lento­koneita kuvannut mies näki joulukuussa. Valo­kuvissa näkyvä kirkas kohde on vaihtanut nopeasti paikkaa, liian nopeasti ollakseen lintu. Ufotutkijat ovat pohtineet kuvaa, mutta ratkaisua ei ole löytynyt.

– Sehän tässä juuri kiehtoo. Tuntematon, lentävä esine, jolle ei löydy selitystä – mikä se voi olla?

Lapsena Marja asui Savossa Paasi­veden rannalla, yhdessä Suomen ufokeskittymistä. Järvellä on raportoitu valoilmiöitä jo parisataa vuotta sitten, ja jos Marjan perheen telkkari meni lumi­sateelle kesken uutisten, äiti totesi, että "taas ne siellä ylhäällä lentelevät". Äidilläkään ei ollut tietoa siitä, mitä ne olivat.

Sittemmin Marja on lukenut paljon mahdollisia selityksiä, ufokirjallisuutta laidasta laitaan. Hän tuntee teoriat muinaisista astronauteista ja Roswellin ufotapauksesta. Kun kysymys kerran heräsi, ei se ole lakannut häiritsemästä.

Ihan tavallisia selityksiä

Suomalaiset ufotutkijat ovat eri alojen ihmisiä: nuoria, vanhoja, insinöörejä, ekonomeja, asiakaspalvelijoita. Heitä yhdistää kiinnostus kosmoksen tutkimattomiin puoliin, yövaloihin, päiväkiekkoihin ja muihin lentäviin outouksiin. He hankkivat ufotietoa ja raportoivat sitä eteenpäin.

Yksi ufotutkijoiden tehtävistä on auttaa epätietoisia kansalaisia. Jos Reino Ylöjärveltä näkee parvekkeeltaan valopalloja, hän voi ilmoittaa havainnostaan Suomen Ufotutkijoille. Tutkija, esimerkiksi yhdistyksen varapuheenjohtaja Marja, haastattelee Reinoa: missä ilmansuunnassa, mihin aikaan? Kuuluiko ääntä? Näyttikö joku kohteen osa pyörivän? Ufotutkijoiden tietokantaan kertyykin vuodessa parisataa ilmoitusta, tämäntyyppisiä:

Heräsin yhtäkkiä keskellä yötä (en mihinkään ääneen), avasin silmäni ja katsoin ikkunasta pihalle. Näin ison tähden mallisen mutta useammalla "sakaralla" olevan valkohohtoisen pallon (noin 2–3 kertaa pohjantähteä isompi), jonka koko muuttui tapahtuman aikana. Nousin ylös ja menin ikkunaan, josta huomasin että palloja oli enemmän. Seurailin niitä tohkeissani ja avasin ikkunan ja työnsin pään pihalle (2. kerroksesta, omakotitalo maaseudulla ). Mitään ääniä ei kuulunut.

Ilmoituksen saatuaan ufotutkijat kuuntelevat havaitsijan tunnelmia, haastattelevat ja koettavat selittää näyn.

– Sitähän tämä työ paljon on, puhelimessa puhumista. Käymme vaihtoehdot läpi: helikopteri? Ei. Valonheitin? Ei. Planeetta? Ei.

Ufo on listan viimeinen vaihtoehto, mutta usein selitys löytyy ennen sitä.

Aamutaivaalla näkyvä kirkas pallo on nimittäin yllättävän usein Venus. Iltaseitsemältä Tampereen taivaalla näkyvä hiukan vaappuva valoilmiö on melko varmasti Pirkkalaan laskeutuva Ryanairin lento RA912. Ikkunan ohi vilahtava punainen pallo on vaaliviikonloppuna peräisin SDP:n mökiltä, ja yöllä tähtien seassa kiitävä välkehtivä juttu on yksi niistä tuhansista satelliiteista, jotka kiertävät maapalloa.

– Ihmiset eivät enää tunne tähtitaivasta. He hämmentyvät, kun joutuvat taajaman ulkopuolelle ja katsovat ylös. Muutamassa minuutissa näkee monta satelliittia, Marja sanoo.

Ufotutkijoiden sähköpostilistalta löytyy asiantuntijat iridiumsatelliiteille ja taivaankappaleille. Joskus arvoitusten ratkaisemiseen tarvitaan seuran meteoro­logeja, joskus lentokoneisiin perehtynyt osaa auttaa, joskus pyydetään ekspertti analysoimaan kuvioita nurmikossa. Ufotutkijat ovat poikkitieteellistä ja muutenkin kirjavaa joukkoa. On niitä, jotka ovat henkisellä polulla ja innostu­neita New Age -asioista. Monet ovat kiinnostuneita tekniikasta.

Marja harrastaa valokuvausta, ja niinpä hän saa tutkittavakseen kännykuvissa näkyviä ufoepäilyjä.

– Paljon linssiheijastuksia, joskus pöllöjä tai hyönteisiä. Linssin ohi lentänyt pikkuötökkä voi näyttää kaukana taivaalla olevalta alukselta.

Onpa tylsää. Missä ektoplasma, kosmiset värähtelyt ja paranormaalit pikkumiehet? Marjaakin on syytetty tylsimykseksi, joka latistaa hienot havainnot arkisiksi ilmiöiksi. Mutta eihän hän olisi kiinnostunut ufoista, jos selitys aina löytyisi.

– Muutama prosentti havainnoista jää selvittämättä. Sen jälkeen on ihmisen mielikuvituksesta ja elämänkokemuksesta kiinni, mitä hän näkemästään ajattelee. Ufouskovainen näkee vieraan sivilisaation edustajia, kristitty ehkä merkkejä taivaasta. Minä pidän jalat maassa mutta mielen avoimena. Ihmisen aistit ovat vajavaiset, ja tieteessä puhutaan jo yhdestätoista ulottuvuudesta. Yhdestätoista! Se menee niin yli.

Viime aikoina ufopiireihin on tullut paljon havaintoja kolmion muodossa lentävistä valoista. Selitystä ei ole keksitty, mutta Marja on miettinyt asiaa.

– Ufohavainnoissakin on trendejä. 70-luvulla nähtiin sikarin muotoisia ufoja. Nämä kolmiot taas; voisivatko ne olla uusinta häivetekniikkaa? Tutkassa näkymättömiä stealth-hävittäjiä, joissa on valot siivissä ja kärjessä ja joita koelennetään salassa?

Kenneth ja lautaset

Iridiumsatelliitteja. Stealth-hävittäjiä. Pyh, 2000-luvun juttuja. Ennen vanhaan, ufoilmiön alkuhämärissä, lentävät lautaset olivat vielä reilusti lentäviä lautasia.

Se oli kesäkuuta 1947, kun yhdysvaltalainen lentäjä Kenneth Arnold näki koneensa tuulilasista outoja ilma-aluksia. Mitä helkkaria, mies ihmetteli ja yritti ilmoittaa havainnostaan FBI:hin. Heidän toimistonsa oli kiinni, joten Kenneth kertoi aluksista sanomalehden toimittajalle. Hän kuvaili, että esineet lensivät aaltoilevasti, ikään kuin heitettäisiin lautasia veden pintaa pitkin. Toimittaja veti vähän mutkia suoriksi ja loppu on ufo­logian historiaa. Kesän lopussa koko maailma oli kuullut lentävistä lautasista. 

Kaukaiseen Suomeen ufoilmiö ehti kunnolla vähän myöhemmin, 60-luvulla. Ufotutkijoiden webbisivuilla on kerrottu kiehtovimmista kotimaisista havainnoista kautta aikain. Mitähän sitä ajattelisi esimerkiksi Pyyvaaran tapauksesta vuodelta 1967? Silloin Arvi Juntusen takapihalle laskeutui peltistä pataa muistuttava lentolaite, joka poukkoili naapurienkin iloksi pitkän aikaa pihamaalla. Tai Kuusamon valopallosta: Mauno ja Martta Talala meinasivat saada talvella 1971 aamukahvit väärään kurkkuun, kun ikkunan taakse ilmestyi häikäisevä valo. Se häipyi hetken päästä, mutta jätti jälkeensä oudon, titaania ja kasvijätteitä sisältäneen jäämuodostelman. Virallinen arvio tuomitsi jään tiskivedeksi, mutta höpö höpö, sanoivat asiaan perehtyneet. Ennemmin Kuusamossa käy humanoideja kuin tiskivesi muodostaa ison titaanipitoisen jääkentän.

Uskontotieteilijä Jaakko Närvä tuntee klassiset ufotarinat. Hän teki muutama vuosi sitten väitöskirjan ufoista – ei siitä, onko niitä olemassa vaan siitä, ovatko ufokokemukset ja ufologia uskonnollisuutta.

– Olen toki miettinyt myös sitä, onko ufoja olemassa, olen mukana ufotutkijoiden yhdistyksessäkin. Täydellistä selvyyttä en ole saanut.

Jaakon mukaan asia menee mutkikkaaksi, kun alkaa tarkastella todistusaineistoa. On nimittäin olemassa niin sanottuja kovia ufotapauksia. Havaitsijoita on ollut monia, kuvaukset ovat luotettavia eikä niitä pystytä selittämään tieteellisesti. Silti ne ovat vain havaintoja, joiden todenperäisyyttä on vaikea arvioita.

Vieraita tulevaisuudesta?

– Marja Malmstedt.

– Haloo! Onko ufotutkijoilla? Taka­pihalla on outoa vihreää limaa!

Joskus tulee tietysti myös pilapuheluita nuorisolta. Silloin Marja leikkii mukana:

– Käykää äkkiä ottamassa valokuva!

Oudompaakin on nähty kuin vihreä lima. Hiljattain eräs pariskunta ajoi autollaan valtatietä, kun edessä ajava rekka nousi ilmaan. Tuosta noin vain. Pariskunta melkein jätti kertomatta kenellekään, koska pelkäsi ihmisten pilkkaa. Ufotutkijoillekin tapaus tuli tietoon mutkan kautta.

Jotkut naureskelevat, toiset ihmettelevät, mutta aika monet näkevät kummia: jos 60-luvun lopulla oli ruuhkaa ufotaivaalla, ei 2000-luvullakaan ole hiljaista. Uusista havainnoista on usein valokuvia tai videota, ja koko kansain­välinen ufoyhteisö pääsee netin avulla pähkäilemään, mitä Teksasin tai Tukholman taivaalla oikein näkyi.

Tilanne on muutenkin erilainen kuin viime vuosituhannella. Jos joku puhuu vuonna 2013 levottomia aikamatkailusta tai elämästä eksoplaneetoilla, hän ei välttämättä ole ufoharrastaja vaan luultavammin vaikka tähtitieteilijä Esko Valtaoja. Tieteen teoriat voittavat hörhöimmätkin ufokuvitelmat nykyään 6–0.

Jaakko Närväkään ei halua olla ensimmäisenä tyrmäämässä paranormaaleja ilmiöitä, vaikka akateeminen tutkija onkin.

– Ja jos ajattelee, että ufoja on, niin sitten vasta avautuu kiehtovia kysymyksiä. Mitä ne ovat: kaukaisia vieraita? Rinnakkaistodellisuutta? Vai ihmisiä tulevaisuudesta? Ajatella, jos ne ovatkin ihmisiä tulevaisuudesta. Ehkä se olisi mahdollista. Jos aika-avaruudessa voisi oikaista madonreiän kautta, kuten jotkut tutkijat spekuloivat, melkein mikä tahansa tuntuu mahdolliselta.

– Kvanttifysiikka on jännittävä ja lupaavalta vaikuttava tieteenalalta, Jaakko pohtii.

Kohtaamisia ja sieppauksia

Ufotutkijoiden toimisto Tampereella ei heti kiihdytä mielikuvitusta kosmisiin ulottuvuuksiin. Iso pöytä, vihreä sohva, mappeja, pölyttyneen näköinen pöytätietokone. Täällä ei ole ketään töissä, koska ufotutkimusta ei tehdä palkkatyönä. Toimistolla pidetään kokouksia ja käydään läpi alan kuulumiset.

Sivuseinän harmaat peltikaapit kätkevät sisäänsä toimiston mieltä kiihottavimman annin: tiedot ufokontakteista. Niitä ei pääse selaamaan, koska kohtaamiset ja sieppauskokemukset ovat arkaluontoista materiaalia.

– Ei siitä haluta yleensä puhuta, leimautumisen pelossa. Nämä ihmiset ovat kuitenkin aidosti kokeneet jotain. Eipä siinä ufotutkija pysty muuta kuin kuuntelemaan. Ainakin meille voi puhua asioista, joista ei muille tohdi, Marja kertoo.

Sieppauskokemuksiakin on useampaa lajia. On auttavaisten ufojen kutsuja avaruusalukseen, on uhkaavia kohtaamisia, seksuaalisia kontakteja.

– Kun tekniset piirteet riisutaan pois, ufokontaktit ja -sieppaukset ovat tyypillisiä uskonnollisia kokemuksia. Varsinkin sieppauksissa on rajuakin toimintaa, mutta samantapaisia olivat ennen vanhaan kohtaamiset keijujen tai enkeleiden kanssa. Eivät keijutkaan ole olleet vain söpöjä satuhahmoja vaan ristiriitaisia, väkivaltaisia ja seksuaalisiakin olentoja, Jaakko Närvä toteaa.

Lähetin hampaassa

Entäs, jos CIA tietää enemmän kuin kertoo? Jos Scully ja Mulder olivat oikeassa? Humanoidit ovat jo täällä, hallitukset pitävät meitä pimennossa?

Salaliitto­teoriat ovat yksi osa ufo­skeneä. USA:n viranomaiset ovat oikeastaan itse syypäitä siihen, että huhuja liikkuu. Kaikki alkoi, kun lentävistä lautasista alettiin 40 luvun lopulla kohista. Aluksi Yhdysvaltain puolustusvoimat otti ufot tosissaan. Sodan jälkeisissä, paranoideissa tunnelmissa ilmahyökkäys avaruudesta ei tuntunut mitenkään mahdottomalta ajatukselta.

Muutaman vuoden päästä ufojen pelosta alkoi kuitenkin tulla ongelma, kun hätäkeskukset uhkasivat tukkeutua ufohavainnoista. Hallitus aloitti ufohälyn vaimennuskampanjan. Havaintoja hyssyteltiin, kaikki kuitattiin luonnollisilla syillä. Tarkoitus oli hyvä, mutta kiireessä keksittiin huonoja selityksiä.

Se vaikutti peittelyltä ja antoi siemenet salaliittoteorioihin. Hurjimmissa versioissa pääteltiin, että viranomaiset ovat luovuttaneet humanoideille ihmisiä tutkimuskäyttöön ja saaneet vastineeksi huipputeknologisia aseita. Netti on pullollaan hurjia visioita, mutta ufotutkijoiden piireissä salaliittoteoriat jakavat mielipiteitä.

– Mutta jos ufoja pitää todellisina, avautuu uusia kysymyksiä, joissa on kutkuttavaa vetoa. Ehkä viranomaiset ovat kovia tapauksia tutkiessaan saaneet jotain selville? Ehkä jotain on salattukin? Eihän se mahdotonta ole, Jaakko Närvä miettii.

Toisen maailman kaipuu

Ufotutkijoiden puheenjohtajalle Björn Borgille tuli vähän aikaa sitten keskellä yötä ilmoitus valopallosta. Siitä oli myös videokuvaa. Tarkemmassa tarkastelussa kävi tosin ilmi, että havainnoija oli kuvannut kuuta. Kyllä sekin liikkuu, kun tarpeeksi kauan katsoo.

Kun ufotutkija kertoi, että kyseessä ei ollut tuntematon lentävä esine vaan Kuu, havainnoija pettyi ja hermostui. Jaakko Närvän mielestä se on ymmärrettävää.

– Totta kai me kaikki toivomme, että kokisimme jotain merkityksellistä tai taianomaista. On hieno ajatus, että tähän arkiseen harmauteen limittyy jokin toinen maailma. Että me näemme vain pienen kaistaleen todellisuudesta, mutta verho voi koska tahansa raottua, ja raosta näkee välähdyksen laajemmasta kokonaisuudesta.

Jaakko kuulostaa siltä, että hän tietää mistä puhuu. Hän onkin kerran nähnyt ufon.

– Olin bussissa matkalla Kotkasta Helsinkiin. Kun katsoin ikkunasta taivaalle, näin selvärajaisen soikean kohteen, joka jakautui kahdeksi palloksi. Tajusin, että tämähän on tyypillinen ufohavainto. Se oli hämmentävää, juuri niin kuin ufoja nähneet aina kuvaavat kokemusta. Seuraavaksi tuli mieleen, että voinko sanoa muille bussissa istuville mitään? Mitä, jos olen ainoa, joka näkee sen? En uskaltanut sanoa mitään.

Nyt Jaakko tekee apurahalla lisää uskontotieteellistä tutkimusta ufo­aiheesta. Mitä tulee paranormaaliin puoleen, hänen mielestään yliluonnollisiin kokemuksiin kannattaa suhtautua asiallisesti. Ihmisille tekisi ylipäänsä hyvää vähän rentoutua, rauhoittua ja uskoa vaikka johonkin uskomattomaan.

– Siinä tulee vain viisaammaksi.

IS TV-LEHTI: Tokiossa työmatkalla oleva komea ja menestynyt Sebastian (Ebon Moss-Bachrach) edustaa kannattavaa firmaa, jolla pyyhkii erinomaisesti Japanissa. Vaikka bisnekset sujuvat, miehen menneisyydestä kumpuaa syvä suru.

Hotellilla hän jatkuvasti törmää mysteerisen kauniiseen Claireen (Elisabeth Moss). Heidän välillään on selkeää kemiaa. Kaksi vieraassa maassa kohtaavaa amerikkalaista päätyvät viettämään kiihkeän yön. Kaikki ei ole kuitenkaan siltä, miltä näyttää. Molempien menneisyydestä löytyy asioita, jotka ovat enemmän yhteisiä kuin kumpikaan voisi edes kuvitella.

Pääosaa esittävä Moss-Bachrach on näytellyt Girls-sarjassa. Moss on puolestaan nähty muun muassa The Handmaid’s Tale - ja Mad Men -sarjoissa.

Lyhytelokuvan takana ovat Girls-sarjaa tehneet Lena Dunham ja Richard Shepard.

– Halusin tehdä intiimin rakkaustarinan pienen työryhmän kanssa. Halusin, että se on jotain kaunista suoraan sydämestä. Olin onnekas, koska sain näin hyvät näyttelijät ja sijainti on yhtä romanttinen ja mysteerinen kuin tarina itsessään, Shepard on sanonut projektista.

Tokyo Project, HBO Nordic ma 11.12. alkaen

 

Näyttelijä Elisabeth Moss on television uuden kultakauden ykkösnainen. – Olisin tyytyväinen, vaikka tekisin tv-sarjoja lopun elämääni.

Kun Elisabeth Mossin, 35, tähdittämää The Handmaid’s Tale -sarjaa käsikirjoitettiin, Donald Trumpin tie presidentiksi näytti vielä melkein mahdottomalta. Mutta sitten lähes koko maailman yllätykseksi Trump valittiin Yhdysvaltain johtoon ja The Handmaid’s Talesta tuli äkkiä pelottavan ajankohtainen.

– Me halusimme vain tehdä mahdollisimman hienon sarjan. Tapa, jolla The Handmaid’s Tale koskettaa nyt katsojia, tuntuu karmaisevalta, näyttelijä Elisabeth Moss kertoo cannesilaisen hotellin patiolla.

Moss esittää tulevaisuuteen sijoittuvassa sarjassa Offred-nimistä naista, joka on pakotettu synnytyskoneeksi. Margaret Atwoodin Orjattaresi-romaaniin perustuva tarina on lähes kauhuelokuvamainen. Kun Trumpin valtaantulon jälkeen Yhdysvaltain hallinto ryhtyi ajamaan naisten oikeuksien rajoittamiseen tähtääviä lakeja, dystopia ei enää näyttänytkään etäiseltä.

Elisabeth Moss on sarjassa mukana myös tuottajana.

– Joskus taiteessa saavutetaan osin tiedostamattakin jotain olennaista tästä ajasta, hän sanoo.

Kahdeksan kuukauden avioliitto

Syyskuussa Moss valittiin arvostetussa New York Magazinessa television uuden kultakauden kuningattareksi. Mossin ansiolistalla ovat myös The Handmaid’s Talea edeltäneet Mad Men ja Top of the Lake, joiden naissankarit ovat monella tapaa edelläkävijöitä. Mad Menin Peggy Olsonin roolista Moss sai vuosien varrella peräti kuusi Emmy-palkintoa.

– Urallani ei ole ollut vaihetta, jolloin olisin joutunut todella taistelemaan ja torjumaan epätoivoa, Moss myöntää menestyksensä.

Mad Menin alkutaipaleella Moss näytti talkshow-esiintymisissään usein hieman hermostuneelta. Kiitosten ja palkintojen kertyessä varautuneisuus on kuitenkin vaihtunut lennokkuudeksi.

”Toisaalta rakastan laittautumista. Olen aina rakastanut.”

Nytkin Moss hymähtelee usein haastattelun lomassa. Hän nauraa kertoessaan, kuinka vaikeaa on saada ylle Cannesin punaiselle matolle tarkoitettu iltapuku.

– Toisaalta rakastan laittautumista. Olen aina rakastanut, Moss sanoo.

Top of the Lake -sarjan ohjannut Jane Campion on kuvaillut Mossia Mona Lisaa muistuttavaksi hahmoksi.

– Roolihahmoni Robin on ehkä monalisamainen. Hän kätkee tunteensa ja motivaationsa. Mutta en kai ole sellainen tosielämässä, Moss arvelee.

Yksityiselämästään Moss on ollut joka tapauksessa vähäsanainen. Viime vuonna hänen huhuttiin seurustelevan brittinäyttelijä Tom Hiddlestonin kanssa, mutta sitten Hiddleston alkoi tapailla laulaja Taylor Swiftiä. Syyskuussa Moss saapui Emmy-gaalaan seuralaisenaan oma äitinsä Linda.

Se tiedetään, että Moss meni vuonna 2010 naimisiin koomikko Fred Armisenin kanssa. Liitto kesti kahdeksan kuukautta. Myöhemmin Moss on kuvaillut suhdetta traumatisoivaksi ja itseään 15 vuotta vanhempaa Armisenia epänormaaliksi.

Mutta on Mosskin ristiriitainen hahmo. Hän kertoo olevansa feministi ja tekee hyväntekeväisyystyötä naisasia- ja perhesuunnittelujärjestöjen puolesta. Toisaalta hän kuuluu skientologiakirkkoon. Vaikka näyttelijä ei yleensä avaudu yksityisasioistaan, elokuussa hän yllättäen puolusti skientologiaa julkisesti. Taustalla oli Instagram-kommentissa esitetty kritiikki: miten autoritaarisesta maailmasta varoittavan The Handmaid’s Talen tähti voi kuulua lahkoon, joka kohtelee jäseniään kuin sarjan painajaismaailman hallinto? Moss vastasi lyhyesti ilmoittamalla, että uskonnonvapaus, suvaitsevaisuus ja tasa-arvo ovat hänelle tärkeitä.

Kylpytakissa töllön ääressä

Suomessa odotetaan yhä Top of the Laken toista tuotantokautta, joka valmistui melkein vuosi sitten. Ensimmäinen kausi esitettiin Ylellä, mutta toista kautta ei ole ostettu siitä yksinkertaisesta syystä, että se on niin kallis. Mossin nimestä voi nyt pyytää isoja rahoja.

Aikoinaan elokuvanäyttelijät olivat tähtiä, ja jos joku siirtyi televisioon, kyseessä oli askel alaspäin ja pysyvä arvonalennus. Moss on kiistatta tähti, mutta ei tee silti Hollywoodissa elokuvia oikeastaan lainkaan.

– Olisin tyytyväinen, vaikka tekisin sarjoja lopun elämääni, hän kommentoi.

Mossilla on kuitenkin uusi työkenttä eurooppalaisissa elokuvissa. Näyteltyään parissa brittielokuvassa hän otti vastaan roolin ruotsalaisessa satiirissa. Ruben Östlundin ohjaama The Square voitti tänä vuonna Cannesin elokuvajuhlien Kultaisen palmun.

”Juhlavuus ei ainoastaan kuulu asiaan, se on kaiken työn keskellä kivaa.” Toukokuussa näyttelijä Elisabeth Mossin tähdittämä The Square voitti Cannesin elokuvajuhlilla Kultaisen palmun.
”Juhlavuus ei ainoastaan kuulu asiaan, se on kaiken työn keskellä kivaa.” Toukokuussa näyttelijä Elisabeth Mossin tähdittämä The Square voitti Cannesin elokuvajuhlilla Kultaisen palmun.

Moss nauraa muistellessaan, millaista oli lukea käsikirjoitus ensimmäisen kerran.

– Se oli aivan hullu! Yhdysvalloissa elokuvat ovat yleensä sellaisia, että ne on mahdollisimman helppo selittää. Perusidean pitää olla näppärä, jotta leffa ylipäänsä rahoitetaan. Media selittääkin ne sitten puhki.

Mossin roolihahmoja yhdistää eräs seikka: he pistävät luun kurkkuun turhantärkeille miehille.

– Minua kiinnostaa kaksinaismoraalisuuden paljastaminen huumorin keinoin. Saarnaamisella tavoitat vain samanmieliset. Ajattelutapojen muuttamiseen sen sijaan tarvitaan oivalluksia ja uusia näkökulmia.

Vapaa-ajan puutettaan Moss pahoittelee vasta päästessään mehustelemaan, miten hän sen käyttäisi.

– Luksusta on se, että saan olla vähän aikaa yksin. Joskus en halua nähdä ketään. Olen kylpytakissa ilman meikkiä ja katson televisiota. Sellainen on lomaa.

Näyttelijä syntyi 24.7.1982 Los Angelesissa Yhdysvalloissa.

Tunnetaan mm. rooleistaan tv-sarjoissa Mad Men, Top of the Lake ja The Handmaid’s Tale.

Saanut mm. parhaan naispääosan Golden Globen ja peräti kuusi Emmyä Mad Men -sarjan Peggy Olsonina.