Pauliina Kuokka, 35, on pappi ja sosiaalityön opiskelija. Kuva: Rami Marjamäki
Pauliina Kuokka, 35, on pappi ja sosiaalityön opiskelija. Kuva: Rami Marjamäki

Pappi Pauliina Kuokan mielestä luterilaisen kirkon rahat ja työntekijöiden aika kuluvat kirkon ydinsanoman kannalta vääriin asioihin.

Pappi Pauliina Kuokka, 35, arvostelee tuoreessa Kevätjää-kirjassaan Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa ja sen rahankäyttöä. Hänen mukaansa kirkon varoja käytetään muun muassa työntekijöiden kuljetuksiin ulkomaille, heitä viedään retriitteihin hemmoteltaviksi, saunomaan, harrastuksiin ja tarjotaan ateria viisi kertaa päivässä.

Samaan aikaan kirkon työntekijöitä neuvotaan sulkemaan kirkkojen ovet kunnolla yöksi, etteivät asunnottomat pääse sisään.

– Seurakunnissa ajatellaan ennen kaikkea kunniallista, hyvinvoivaa veronmaksajaa, ei niitä, jotka apua oikeasti tarvitsisivat. Kirkko on hukannut perusideansa, sillä siellä käytetään paljon rahaa kärsivien ihmisten kannalta toisarvoiseen puuhasteluun, Pauliina sanoo Me Naisille.

Pauliina on työskennellyt useissa seurakunnissa pastorina, mutta hänen työnsä alkoi tuntua toimintasuunnitelmien ja -kertomusten, budjettien, raporttien ja tilastojen laatimiselta. Hän olisi sen sijaan halunnut keskittyä apua tarvitsevien ihmisten hyvinvoinnin parantamiseen.

– Toki kirkossa, kuten missä tahansa työyhteisössä, kuuluukin käyttää rahaa myös työntekijöiden hyvinvointiin. Minua kuitenkin tökkii se, ettei monella ihmisellä ole varaa virkistyä tai hemmotella vaikka perhettään kuin ehkä velaksi. Mielestäni kirkossa nykyään vallitseva tapa toimia tuntuu omituiselta, koska alkuperäisen opetuksen mukaan rikkaus oli esteenä taivastiellä ja köyhyys kunnioitettavaa ja tavoittelemisen arvoista.

Intohimoiset papit

Pauliina pohtii kirjassaan myös seurakunnan työntekijöiden asennetta työhönsä. Hänen mukaansa joidenkin kollegoiden intohimo kohdistui paitsi uskoon myös valtaan, rahaan, yhteiskunnalliseen statukseen, viinaan, toisiin työkavereihin, riparilaistyttöihin ja omien etujen turvaamiseen.

– Valitettavan monessa tapauksessa juttu on näin. Toki kirkolla on hyvätkin työntekijänsä, joilla on vilpittömät pyrkimykset ammentaa uskostaan voimaa auttaa muita.

Eriävien näkemystensä vuoksi Pauliina päätti lopettaa kirkossa työskentelyn. Hän on edelleen kirkon jäsen ja uskoo Jumalaan, mutta enää hän tekee lähinnä satunnaisia vihki- tai kastetilaisuuksia ystäviensä pyynnöstä. Pauliina tuntee voivansa auttaa ihmisiä enemmän sosiaalityössä, jonka maisterinpapereita hän parhaillaan suorittaa.

Pauliina kertoo lisää elämästään torstaina ilmestyvässä Me Naisten numerossa 39/2014. Lue, miten hän on selvinnyt kolmesta avioerosta, lapsettomuudesta ja veljensä itsemurhasta.

Lue lisää:

16 lapsen lestadiolaisäiti: Emme saisi väsyä

Lestadiolaisäideistä kirjoittanut Vuokko Ilola: Minulle on vihjailtu, että suuni pitäisi tukkia lopullisesti

 Lestadiolainen naispappi: "Naisen asemasta on tärkeää puhua"

Ingmar Bergmanin juhlavuoden kunniaksi tänä iltana voi nautiskella komean kattauksen Bergman-vaikutteisia lyhytelokuvia. 

IS TV-LEHTI: Onneksi Ingmar Bergmanin (1918–2007) satavuotisjuhlinta ei suju vain hänen omien elokuviensa merkeissä, vaikka ne ovatkin tärkeintä (ja parasta) nähtävää.

Nyt televisiossa nähtävää, kuudesta lyhytelokuvasta koostuvaa episodifilmiä on markkinoitu nimellä Paluu Bergmaniin. Siinä kuusi nykyruotsalaista ohjaajakomeettaa on valmistanut oman Bergman-vaikutteisen lyhytfilminsä.

Kokoelma ei edusta mitään Bergmanin apinointia, vaan tekijät ovat ilmeisesti saaneet varsin vapaat kädet inspiroitua ruotsalaismestarin tuotannosta tai kommentoida sitä. Jopa animaatiota hyödyntävissä lyhäreissä on aika moderni tämän päivän näkökulma.

Bergmanin tutuille avioliittokuvauksille ovat velassa Patrik Eklundin Tulehtunut tilanne ja Pernilla Augustin Kohtauksia yössä, jonka miespääosassa Ville Virtanen näyttelee kuolemansairasta taiteilijaa.

Tekijöistä Augustin kanssa maineikkain on Tomas Alfredson, jonka ”popvideo” Bergmanin Reliquarium kuitenkin sortuu omaan nokkeluuteensa tavoittamatta Bergmanin maailmoja. Vielä kauemmaksi etenee Linus Tunströmin Ariel, josta en helposti keksinyt mitään yhteyttä Bergmaniin, vaikka olen nähnyt melkein kaikki tämän elokuvat.

Kaikkinensa episodikokoelma todistaa, että Ingmar Bergman oli oikeasti elokuvan jättiläinen, jonka saavutuksia nykytekijöiden on vaikea – ellei usein mahdoton – tavoittaa.

Tulehtunut tilanne ja muita lyhytelokuvia, Teema & Fem klo 22.00–23.20

Tv-ensi-illan saa tänään musta komedia Dog Eat Dog, jonka musta huumori ei ole kovin iskevää.

IS TV-LEHTI: Paul Schrader nousi maineeseen Taksikuskin (1976) ja Kuin raivo härkä -elokuvan (1980) käsikirjoittajana. Samoihin aikoihin käynnistynyt ohjaajanura on ollut varsinaista vuoristorataa, minkä tämä mustan huumorin rikosdraama todistaa.

Vaikka ex-vangit ovat pääosissa ja rikoksista on jatkuvasti kyse, trilleristä ei voi puhua, koska ryöstökeikkaan huipentuvassa elokuvassa ei ole jännitystä nimeksikään.

Schrader liikkuu tällä kertaa Tarantino-tyyppisen komediallisen lajityypin kintereillä: Nicolas Cagen, Willem Dafoen ja Chritopher Matthew Cookin tulkitsemat linnakundikaverukset eivät ole mitään järjen jättiläisiä.

Mikään Tarantino Paul Schrader ei kuitenkaan ole, hänen vahvuutensa ovat aivan muualla. Dog Eat Dogin musta huumori ei ole kovin iskevää, ja vaikka voisi hyväksyä väkivallan käsittelyn joskus osaksi huumoria, se ei tässä ole paljon muuta kuin vastenmielistä.

Veikkaan, että aika moni katsoja etsii kanavanvaihtonäppäintä jo alussa, kun Willem Dafoen esittämä Mad Dog harjoittaa näyttävää veriurheilua.

Dog Eat Dog (2016), Sub klo 21.00