Professori Erkki Isometsän mukaan masennusta sairastavat ovat nykyään hyvässä asemassa verrattuna esimerkiksi psykoosipotilaisiin. Kuva: Shutterstock
Professori Erkki Isometsän mukaan masennusta sairastavat ovat nykyään hyvässä asemassa verrattuna esimerkiksi psykoosipotilaisiin. Kuva: Shutterstock

Pohjoismaisella tiedepalkinnolla palkittu professori Erkki Isometsä pelkää, että vuosia jatkunut lääkekeskustelu vääristää psykiatrian julkisuuskuvaa. – Ikäviäkin asioita tapahtuu, mutta ne eivät ole koko kuva.

Helsingin yliopiston psykiatrian professorille Erkki Isometsälle myönnettiin tiistaina yksi suurimmista pohjoismaisista tiedepalkinnoista. Hän ei pidä Suomea Euroopan mallimaana mielenterveyshoidossa, mutta kansainvälisessä vertailussa kohtuullisen hyvänä.

– Kyllä meillä ollaan varsin hyvin kartalla siitä, mitä maailmalla tehdään. Järjestelmämme ovat ajanmukaisia. Ongelmamme liittyvät resursseihin. Ongelma on yleinen, koska lievät mielenterveyshäiriöt ovat niin yleisiä, Isometsä kuvailee.

Lääkekeskustelu leimaa mielenterveyshoitoa

Julkinen mielenterveyden häiriöitä käsittelevä keskustelu on keskittynyt jo pitkään sairauksien hoidossa käytettäviin lääkkeisiin. Isometsä ymmärtää, että keskustelu on tärkeää, mutta toteaa, että asiantuntijoiden näkökulmasta asiassa ei ole enää niin paljoa pureskeltavaa, koska lääketietoudessa ei ole tapahtuntu radikaaleja muutoksia vuosiin.

– Julkisuudessa leviävät urbaanilegendat muovaavat mielikuvia siitä, mitä hoito on. Kyllä ikäviäkin asioita tapahtuu, mutta ne eivät ole koko kuva.

Yhdeksi legendaksi Isometsä mainitsee esimerkiksi sen, että lääkäri tapaisi asiakastaan vain tovin ja määräisi sen jälkeen masennuslääkkeet.

– Toivoisin, että kuva siitä, millaista hoito on, monipuolistuisi. Tällä hetkellä käytävä keskustelu ei vastaa todellisuutta kuin osin. Siihen ehkä auttaisi keskustelijoiden parempi perehtyminen hoitosuosituksiin ja siihen, miten psykiatrinen hoito oikeasti toimii.

Isometsä muistuttaa, että tietoa on saatavilla monesta eri lähteestä. Mielenterveysasioista kiinnostunut voi lukea tieteellisesti tutkittua ja tarkasti punnittua tietoa tai netissä ja sosiaalisissa medioissa leviäviä, usein yksittäisten ihmisten kokemuksia ja mielipiteitä.

– Varsinkin lievät mielenterveyshäiriöt ovat hirmu tavallisia ja teema on kiinnostava. Moni on kokenut niitä omakohtaisesti tai läheisensä kautta. Tämä selittää sen, miksi joistakin mielenterveyshäiriöistä keskustellaan niin intensiivisesti. Ihmiset, joita ikävät kokemukset koskettavat, ovat ehdottomasti oikeutettuja näkökulmaansa.

Tieto tekee sairauksista hyväksytympiä

Koulutustason noustua ja asianmukaisen tiedon lisäännyttyä mielenterveydenhäiriöihin liittyvä häpeä on vähentynyt.

– Tämä on erittäin toivottavaa, ja sitä on tapahtunut kaikkein selkeimmin masennuksen suhteen. Kulttuuri on muuttunut 20 vuodessa, ja masennuksesta on tullut hyväksytympi ongelma.

Samalla kun masennuksesta on tullut hyväksytympi, häpeäleimaa joutuvat edelleen kantamaan esimerkiksi psykoosipotilaat, jotka syrjäytyvät sosiaalisesti ja yhteiskunnallisesti.

– Mielenterveyden sairauksia on monenlaisia, kuten myös niitä sairastavia ihmisiä. Tämän takia tarvitsemme erilaisia lähestymistapoja ja hoitomuotoja.

Nettiterapia tulee

Isometsä nostaa esimerkiksi uudesta kehityksestä HUS:n Mielenterveystalo-projektin, nettiterapiamahdollisuuden lievästi tai keskivaikeasti masentuneille.

– Tällainen toiminta mahdollistaa psykoterapiahoidon laajemmalle joukolle. Tämä ei suinkaan korvaa kasvotusten tapaamista, mutta on myös joukko ihmisiä, jotka haluavat turvautua tällaiseen anonyymiin tapaamiseen.


Erkki Isometsä jakaa noin 100 000 euron arvoisen Nordiska Medicinpriset  -palkinnon ruotsalaisen professorin Gerhard Anderssonin kanssa. Isometsä on tutkinut erityisesti masennusta ja kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja näiden vaikutusta itsetuhoisuuteen. Palkinto myönnettiin tunnustuksena merkittävästä työstä mielenterveyshäiriöiden tutkimuksessa ja hoidon kehittämisessä.

Kuva: Helsingin yliopisto

Muun muassa he ovat puhuneet julkisesti mielenterveyshäiriöistä:

Toimittaja Tapio Suominen joutui pakkohoitoon psykoottisen masennuksen vuoksi: "Onneksi rinnallani on vahva nainen"

Rumpali Alina Toivanen masennuksestaan: "En nähnyt elämääni eteenpäin"

Kirjailija Sarianna Vaaran ­lapsuutta leimasivat äidin skitso­frenia ja itsemurhayritykset

Laulaja Kristiina Wheeler: "Oli iso sokki kirjautua mielenterveyspotilaaksi"

Uusissa jaksoissa juontaja Sofia Rågenklint saa vetoavukseen koomikko Anders ”Ankka” Johanssonin.

IS TV-LEHTI:  Eläinmaailman moninaisuutta tarkasteleva ruotsalainen tietopaketti Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa (Djursjukhuset, 1997–) jatkuu keväällä 2016 valmistunein jaksoin. Visuaalisestikin runsas sarja tutustuu eläinlääkärien työn monipuolisuuteen sekä Ruotsissa että kauempana. Tämän kauden eksoottinen kohde on eteläinen Afrikka.

Uusissa jaksoissa juontaja Sofia Rågenklint saa vetoavukseen koomikko Anders ”Ankka” Johanssonin, joka juontaa sarjaa vuoden 2008 jaksoista tutulla hurtilla huumorilla, mutta asiaa unohtamatta.

On hellyttävää huomata, että lemmikeistä pidetään hyvää huolta.

Itsensä täysillä likoon pistävä Ankka vetää jokaisessa jaksossa toistuvia osuuksia. Ankan kalat -osiossa hän sukeltelee vaarallisten evällisten keskellä. Nordens Ark -eläintarhassa hän oppii, kuinka harvinaisia eläimiä suojellaan. Ankan kissa & koira -pätkässä hän ottaa selvää, miksi hänen omat lemmikkinsä käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät. Viikon Ankassa hän ottaa lyhyesti esille jonkin mielenkiintoisen eläinknopin.

Ensimmäisessä jaksossa Ankka ottaa lisäksi selvää hevosten dopingtesteistä. Rågenklint puolestaan seuraa Namibiassa, kuinka gebardeja palautetaan takaisin luontoon. Ruotsissa hän tutustuu häntäänsä kipuilevaan kissaan ja syöpää sairastavaan mäyräkoiraan.

Näissä kohtauksissa on hellyttävää huomata, että lemmikeistä pidetään hyvää huolta.

Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa, TV2 pe klo 16.00

Natalia Baer kertoo, että ilman sosiaalisessa mediassa kiertänyttä #MeToo-kampanjaa hän ei olisi saanut ehkä koskaan tietää oman lapsensa epäasiallisesta kohtelusta.

Tällä viikolla sosiaalisen median ylivoimaisesti suurin puheenaihe on ollut amerikkalainäyttelijä Alyssa Milanon aloittama #MeToo-kampanja. Se on pyrkinyt tekemään näkyväksi, kuinka paljon seksuaalista häirintää, ahdistelua ja väkivaltaa naiset ympäri maailman joutuvat kohtaamaan.

Viikon aikana myös monet suomalaiset ovat jakaneet omia kokemuksiaan häirinnästä ja ahdistelusta. Lue tarkemmin aiheesta tämän linkin takaa.

Vaikka kampanja on saanut paljon kiitosta, se on herättänyt myös paljon kysymyksiä: 

Auttaako somessa huutelu oikeasti ketään? Eikö ahdistelu ole jokaisen henkilökohtainen asia? Leimataanko tässä nyt kaikki miehet sitten ahdistelijoiksi?

Myös helsinkiläinen Natalia Baer, 43, ajatteli aluksi, ettei aio osallistua kampanjan herättämään keskusteluun omilla kokemuksillaan. Hän ei innostunut kampanjan sukupuoliin liittyvästä vastakkainasettelusta eikä halunnut todellakaan leimata kaikkia miehiä häiriköiksi.

Mutta kun tuttujen kertomuksia alkoi tulvia yhä enemmän, Natalian mieli muuttui. Hän kirjoitti oman tarinansa sosiaaliseen mediaan.

Hän kertoi, kuinka vuosia sitten häntä nipisteltiin työpaikalla takapuolesta. Hän kertoi lapsuuden perhetutustaan, jonka luokse oli aina kiusallista mennä, koska hänen kosketuksensa ja puheensa tuntuivat väärältä.

– Kyseessä ei ollut suoraa insestiä tai seksuaalista väkivaltaa. Se oli häirintää, joka rikkoi minun rajojani lapsena. Se tuntui vuosia oudolla tavalla niin häpeälliseltä, etten puhunut siitä kellekään.

Yllättävä juttutuokio

Natalia kirjoitti päivityksensä ennen kaikkea ystävilleen ja tuttavilleen. Siksi hän yllättyikin, kun oma tytär otti asian puheeksi. Alle 15-vuotias tytär kysyi, kuka perhetuttu mahtoi olla ja puhuiko Natalia tapahtuneesta kellekään.

– Kerroin, ettei asiaa käsitelty mitenkään, koska en kehdannut puhua siitä, vaikka olisi ehdottomasti kannattanut. Tämän jälkeen tyttäreni kertoi, että hän on joutunut 10–12-vuotiaana useamman kerran tilanteeseen, joissa tuttu aikuinen  oli tullut liian lähelle. 

”Tyttäreni sanoi, ettei halunnut puhua asiasta aiemmin, koska ajatteli, ettei kukaan usko häntä.”

Keskustelu sai Natalian tuntemaan surua, vihaa ja riittämättömyydentunteita.

– Tyttäreni sanoi, ettei halunnut puhua asiasta aiemmin, koska ajatteli, ettei kukaan usko häntä. Se sai minut todella surulliseksi, koska olen luullut, että tyttäreni voi kertoa minulle kaikesta.

Puhuminen auttaa

Natalia on tyytyväinen siitä, että hänen tyttärensä uskalsi kampanjan herättämän avoimuuden ansiosta puhua asiasta. Hän pitää tärkeänä, että seksuaalisesta häirinnästä ja muista yhteiskunnan tabuaiheista puhutaan. Parhaimmillaan julkinen keskustelu voi avata silmät sille, että omista kokemuksista saa kertoa ilman, että niitä vähätellään.

– Ilman kampanjaa en ehkä olisi koskaan saanut kuulla tyttäreni kokemuksista. Olen tosi tyytyväinen, että itse rohkaistuin kertomaan asiasta suoraan. Se ei ehkä tekstinä ollut minulle maailman merkittävin, mutta toi läheiselleni ja sitä kautta minulle elämään jotain todella suurta.

”Ilman kampanjaa en ehkä olisi koskaan saanut kuulla tyttäreni kokemuksista.”

Samaan aikaan Natalia kuitenkin muistuttaa, että ketään seksuaalista häirintää, ahdistelua ja väkivaltaa kokeneita ei pidä painostaa puhumaan asioista.

– Tällä hetkellä asiassa on kaksi ääripäätä: joko vaietaan kokonaan tai puhutaan suu ihan puhtaaksi julkisesti. Jokaisella pitäisi kuitenkin olla se keskitien mahdollisuus, että saa keskustella asiasta ilman pelkoa, omassa turvallisessa ympäristössä.

Toiveajattelua?

Mietitkö vielä, miksi #MeToo-kampanjaa tarvitaan? Lue helsinkiläisen Natalian tarina ja et enää ihmettele

SimoHulkko kirjoitti: En tiedä kenelle vuonna 2017 on epäselvää, ettei takapuolesta nipistely/puristelu/kähmintä, rivouksien huutelu tai muu ahdistelu ole sallittua. Henkilökohtaisesti näin suomalaisena Y-sukupolven miehenä koen tällaiset kampanjat jo lähtökohtaisesti tuhoon tuomittuina vaikka niiden sanoma olisi kuinka tärkeä tahansa. Ensinnäkin ihmettelen sitä, minkä takia tuo kampanja piti suoraan rajata tai miksi se rajautui naisiin eikä vielä edes vuoden 2018 korvilla voida puhua vain...
Lue kommentti
Vierailija

Mietitkö vielä, miksi #MeToo-kampanjaa tarvitaan? Lue helsinkiläisen Natalian tarina ja et enää ihmettele

Minua on ahdisteltu monesti en kylläkään ole enkä aio puhua tästä julkisesti omalla nimellä koskaan! Ahdistelu on sekä verbaalista että fyysistä. Usein ahdistelijat ovat käyttäneet hyväkseen humalatilaani. Muun muassa housuihini on työnnetty käsi jne. Ai niin olen reilu 30 vuotias miesi.
Lue kommentti