Lue, mitä tähdet kertovat tänään juuri sinulle.

 

RAPU

Satsaa kaikkesi hyvinvointiisi ja rakkauselämääsi. Panostuksesi kantaa nopeasti hedelmää. Tarkista myös liikuntatottumuksesi ja korjaa ruokavaliosi kohdalleen.

 

LEIJONA

On aika lisätä jännitystä elämääsi. Ole valmis astumaan esiin ja ottamaan tilanne haltuusi. Tarvitset hieman huomiota kääntääksesi tapahtumat haluamaasi suuntaan.

 

NEITSYT

Ole läsnä vaikeuksiin joutuneen ihmisen kanssa. Seurastasi ja neuvoistasi on hänelle suuri apu. Positiivisten tapahtumien ketju saa päivästä alkunsa.

 

VAAKA

Ilmassa on lannistavaa negatiivisuutta, joka sinun kannattaa sulkea mielesi ulkopuolelle. Jatka eteenpäin periksi antamatta. Näytä muille, ettei sinun ylitsesi kävellä.

 

SKORPIONI

Uskalla olla erilainen. Omalaatuisuutesi herättää huomiota ja tekee vaikutuksen uuteen ihmiseen. Avoin asenteesi tekee sinusta toivottua seuraa.

 

JOUSIMIES

Pysy tontilla, jonka varmasti hallitset. Riman liian korkealle asettaminen voi kostautua nopeasti. Pidä asiat yksinkertaisina.

 

KAURIS

Tarkastele vaihtoehtojasi ja punnitse prioriteettejasi huolella. Taloudellinen tilanteesi voi olla nyt vaakalaudalla. Anna romantiikalle mahdollisuus.

 

VESIMIES

Älä pelästy saamaasi huomiota. Kehut ovat ansaittuja ja vievät sinua lupaavaan suuntaan. Menneisyyden kokemuksistasi on tänään hyötyä.

 

KALAT

Piristävä muutos ulkonäköösi tekee ihmeitä. Onnistut vangitsemaan kiinnostavan ihmisen huomion. Suunnittele tulevaisuutta ja anna mielikuvituksesi laukata.

 

OINAS

Älä anna kenenkään pompottaa sinua. Keskity siihen, mikä on tehtävälistasi kärjessä. Etusijalla olet tänään sinä itse.

 

HÄRKÄ

Varaa laatuaikaa perheen tai ystävien kanssa viettämiseen. Työ ja hauskanpito kulkevat tänään käsi kädessä, mikä tuo elämääsi kiinnostavan mahdollisuuden.

 

KAKSONEN

Suojele sitä, mikä sinulle on tärkeintä. Älä päästä kovan työn tuloksia valumaan hukkaan. Joku yrittää painostaa sinua kääntämään kelkkasi.

Lue, mitä tähdet kertovat tänään juuri sinulle.

VESIMIES

Luota siihen, miltä sinusta tuntuu. Ammenna viisautta menneisyyden kokemuksistasi. Ne osoittavat sinulle oikean suunnan.

 

KALAT

Älä laita liikkeelle muutoksia, jos et ole varma asiastasi. Sinun on selvitettävä taustat ja tiedettävä, mitä haluat. Luota vaistoosi ja kykyihisi.

 

OINAS

Jännitys vetää sinua puoleensa. Yritä hillitä itseäsi, sillä nyt ei ole aika hypätä sokkona uusiin kuvioihin. Löydät kipinää elämääsi myös riskittömästi.

 

HÄRKÄ

Tarkastele työmarkkinoita sopivien tilaisuuksien varalta. Älä silti ryntää tekemään päätöksiä. Mielesi saattaa muuttua nyt tiehään tahtiin.

 

KAKSONEN

Pidä pää kylmänä, niin vältyt mokilta. Tunteenpurkaus voisi saada sinut tekemään järjettömiä päätöksiä. Etene asioissa yksi etappi kerrallaan.

 

RAPU

Pyri tulemaan kaikkien kanssa toimeen. Positiivinen asenne on paras valttisi. Välttele konflikteja ja ole valmis ahkeroimaan tavoitteidesi eteen.

 

LEIJONA

Piristä arkeasi pienillä asioilla. Rahaa ei tarvitse kulua suuria summia, jotta voisit pitää hauskaa. Älä ota muiden miellyttämisestä paineita.

 

NEITSYT

Saat tarjouksen, joka on liian hyvä ollakseen totta. Kysele lisää, kunnes kaikki on sinulle selvää. Vielä ei ole aika lyödä asioita lukkoon.

 

VAAKA

Odottamaton käänne saa sinut epävarmaksi. Tuleva näyttää olevan vaakalaudalla. Älä hermostu pienistä takaiskuista, sillä peli ei ole vielä pelattu.

 

SKORPIONI

Pidä tunteesi piilossa. Kuuntele ja ota opiksi kaikesta, mitä näet ympärilläsi. Paina tärkeiltä tuntuvat yksityiskohdat mieleen tulevaa varten.

 

JOUSIMIES

Luvassa on onnellisia käänteitä. Ota muutokset vastaan ja katso, mihin tie vie sinut. Ole ennen kaikkea rehellinen itsellesi.

 

KAURIS

Saatat joutua kiivaaseen väittelyyn tänään. Käyttäydy fiksusti ja peräänny, jos tilanne kuumenee turhan paljon. Älä hakeudu konflikteihin.

 

 

Lue, mitä tähdet kertovat tänään juuri sinulle.

 

VESIMIES

Saat paljon hyvää aikaan, jos etenet asioissa pikkuhiljaa ja kohtuudessa pysytellen. Hillitse rahanmenoa. Stressi hiljenee, kunhan et lipsu liiallisuuksiin.

 

KALAT

Mieti, mikä on tällä hetkellä mahdollista ja jatka siitä eteenpäin. Haistele uusia tuulia. Mieti, miten voisit vähentää rahankulutustasi.

 

OINAS

Pidä temperamenttisi kurissa, sillä muuten tiedossa on ongelmia. Harkitse sanojasi ennen kuin päästät sammakon suustasi. Rakkauselämässäsi myrskyää.

 

HÄRKÄ

Kuuntele, tarkkaile ja ota opiksi. Älä levittele henkilökohtaisuuksia suuren piirin tietoon. Suojele niin itseäsi kuin läheisiäsikin.

 

KAKSONEN

Panosta hyvinvointiisi. Vietä aikaa seurassa, jossa sinulla on turvallinen olo. Hetki on otollinen myös puhtaasti ulkonäöllisille muutoksille.

 

RAPU

Käy kaikki vaihtoehtosi läpi. Turvaudu kokemukseesi ja hoksottimiisi. On aika ottaa haltuun uusi projekti, joka voi viedä sinut pitkälle.

 

LEIJONA

On hyvä hetki uusien taitojen opetteluun ja itsesi kehittämiseen. Kohtele jokaista vastaantulevaa ihmistä hyvin, niin saat kokea ilahduttavia yllätyksiä.

 

NEITSYT

On aika kiinnostua uusista asioista. Älä aseta mielikuvituksellesi turhia rajoja. Mieti, mitä juuri sinä odotat ja toivot tulevalta.

 

VAAKA

Luota vaistoihisi, kun joudut pelaamaan riskillä. Joudut tänään vastakkain arvaamattoman ihmisen kanssa. Yritä parhaasi mukaan ymmärtää häntä.

 

SKORPIONI

Puhu ideoistasi ja odotuksistasi. Kuuntele korvat tarkkana hyviä neuvoja, joita nyt on tarjolla. Joku yllättää sinut erikoisella tarjouksella.

 

JOUSIMIES

Keskity itseesi ja tavoitteisiisi. On hyvä hetki kodin järjestelemiseen ja omien tarpeittesi miettimiseen. Romantiikka valaisee päivääsi.

 

KAURIS

Kuuntele ja tarkkaile kärpäsenä katossa. On turhaa kantaa huolta asioista, joihin et voi vaikuttaa. Anna muutosten tulla omassa tahdissaan.