Lue, mitä tähdet kertovat tänään juuri sinulle.

 

HÄRKÄ

Saat tahtosi helpoiten läpi olemalla hauskaa seuraa. Pidä huoli siitä, että ihmisillä on mukavaa ympärilläsi. Luota älynlahjoihisi ja keskustelutaitoihisi.

 

KAKSONEN

Itsekuri ja kova työ vievät sinut pitkälle. On aika tarkistaa rutiinisi ja tehdä pientä viilausta elintapoihisi. Tiellesi on luvassa romantiikkaa.

 

RAPU

Anna mielikuvituksesi lentää vapaasti. Keksit luovassa tilassa loistavia ideoita, jotka on syytä jakaa muiden kanssa. Yhdistä voimat sopivan tuttavan tai kaverin kanssa.

 

LEIJONA

Muutos saa sinuun vauhtia. Päivästä ei puutu jännitystä ja käänteitä.  On uusien alkujen ja romantiikan kukoistuksen aika.

 

NEITSYT

Välttele konfliktia viimeiseen asti. Ole joustava ja valmis rientämään muille avuksi tarvittaessa. Älä anna ärtymyksen ottaa valtaa, vaan keskity tilanteen positiivisiin puoliin.

 

VAAKA

Vaihda maisemaa päväksi tai ota yhteyttä ystävään, jota tapaat aivan liian harvoin. Mielesi muuttuu tänään monen asian suhteen, mikä johtaa uusiin tuuliin rakkauselämässäsi.

 

SKORPIONI

Kiinnitä huomiota yksityiskohtiin etenkin sopiessasi tulevaisuuden asioista. Älä allekirjoita mitään, jos jokin häritsee sinua. Etsi vaihtoehtoisia reittejä etenemiseen.

 

JOUSIMIES

Kuuntele ja ole kärsivällinen. Saatat joutua tekemään perusteellista tutkimustyötä itse saadaksesi totuuden selville.  Tunteepurkaukset tietävät ongelmia.

 

KAURIS

Pidä silmät auki, sillä päivä tarjoaa sinulle lukuisia lupaavia mahdollisuuksia. Saat tilaisuuden ilahduttaa läheistäsi yksinkertaisella tempulla.

 

VESIMIES

Nyt kannattaa vähentää puhetta ja lisätä toimintaa. Ihmissuhteesi kiittää, jos olet läsnä joka hetkessä ja kuuntelet läheistäsi. Saat päivästä tarvitsemaasi voimaa uuteen alkuun.

 

KALAT

Älä mene lankaan. Liikkeellä on väärää tietoa ja juoruja, joiden kuunteleminen on ajan haaskausta. Pidä mielesi avoimena ja pysy budjetissasi.

 

OINAS

Saat apua yllättävältä taholta, mikä auttaa sinua viemään loppuun aloittamasi projektin.  On hyvä hetki tehdä ratkaisevia päätöksiä tulevaisuuden suhteen.

Lue, mitä tähdet kertovat tänään juuri sinulle.

 

VESIMIES

Saat paljon hyvää aikaan, jos etenet asioissa pikkuhiljaa ja kohtuudessa pysytellen. Hillitse rahanmenoa. Stressi hiljenee, kunhan et lipsu liiallisuuksiin.

 

KALAT

Mieti, mikä on tällä hetkellä mahdollista ja jatka siitä eteenpäin. Haistele uusia tuulia. Mieti, miten voisit vähentää rahankulutustasi.

 

OINAS

Pidä temperamenttisi kurissa, sillä muuten tiedossa on ongelmia. Harkitse sanojasi ennen kuin päästät sammakon suustasi. Rakkauselämässäsi myrskyää.

 

HÄRKÄ

Kuuntele, tarkkaile ja ota opiksi. Älä levittele henkilökohtaisuuksia suuren piirin tietoon. Suojele niin itseäsi kuin läheisiäsikin.

 

KAKSONEN

Panosta hyvinvointiisi. Vietä aikaa seurassa, jossa sinulla on turvallinen olo. Hetki on otollinen myös puhtaasti ulkonäöllisille muutoksille.

 

RAPU

Käy kaikki vaihtoehtosi läpi. Turvaudu kokemukseesi ja hoksottimiisi. On aika ottaa haltuun uusi projekti, joka voi viedä sinut pitkälle.

 

LEIJONA

On hyvä hetki uusien taitojen opetteluun ja itsesi kehittämiseen. Kohtele jokaista vastaantulevaa ihmistä hyvin, niin saat kokea ilahduttavia yllätyksiä.

 

NEITSYT

On aika kiinnostua uusista asioista. Älä aseta mielikuvituksellesi turhia rajoja. Mieti, mitä juuri sinä odotat ja toivot tulevalta.

 

VAAKA

Luota vaistoihisi, kun joudut pelaamaan riskillä. Joudut tänään vastakkain arvaamattoman ihmisen kanssa. Yritä parhaasi mukaan ymmärtää häntä.

 

SKORPIONI

Puhu ideoistasi ja odotuksistasi. Kuuntele korvat tarkkana hyviä neuvoja, joita nyt on tarjolla. Joku yllättää sinut erikoisella tarjouksella.

 

JOUSIMIES

Keskity itseesi ja tavoitteisiisi. On hyvä hetki kodin järjestelemiseen ja omien tarpeittesi miettimiseen. Romantiikka valaisee päivääsi.

 

KAURIS

Kuuntele ja tarkkaile kärpäsenä katossa. On turhaa kantaa huolta asioista, joihin et voi vaikuttaa. Anna muutosten tulla omassa tahdissaan.

 

 

Lue, mitä tähdet kertovat tänään juuri sinulle.

 

VESIMIES

Älä sivuuta pieneltä vaikuttavaa ongelmaa. Etenkin terveyteen liittyvät kysymykset on parasta ottaa vakavasti. Satsaa tasapainoiseen ruokavalioon ja liikuntaan.

 

KALAT

Viilaa raha-asiasi kuntoon. Nyt ei kannata ottaa riskejä taloudellisissa kysymyksissä. Pelaa varman päälle ja odottele varmempia aikoja.

 

OINAS

Keskity kehittämään itseäsi ja auttamaan muita. Saat valtavasti irti ihmissuhteista, jos olet avoin. Vuorovaikutus on kaiken hyvän avain.

 

HÄRKÄ

Avoimuus ja rehellisyys ovat parhaat valttisi. Saat takaisin positiivisen energian, jota lähetät eteenpäin. Ajattele kaikkien yhteistä etua.

 

KAKSONEN

Sinulla on hyviä ideoita ja luovuutta vaikka millä mitalla. Jarruttele kuitenkin hieman vauhtiasi. Mieti tarkkaan, mitä mistäkin vedosta seuraa.

 

RAPU

Ota kaikki irti valokeilasta. Sinun on oltava tänään parhaimmillasi, sillä kohdallesi osuu muutama loistava tilaisuus. Älä anna niiden livahtaa ohitsesi.

 

LEIJONA

Tee aloite ja avaa keskustelua aiheesta, johon ei ole helppo tarttua. On aika puhdistaa ilmaa. Vietä aikaa perheen ja ystävien seurasta nauttien.

 

NEITSYT

Ota yhteyttä vanhoihin ystäviin. On aika palata menneisiin ja muistella yhdessä kokemianne asioita. Elämääsi tulvii nyt uusia ja kiinnostavia käänteitä.

 

VAAKA

Lähde liikkeelle. Sinulla riittää energiaa, joka kannattaa suunnata oikeaan kohteeseen. Älä jätä tänään mitään onnen varaan.

 

SKORPIONI

Satsaa kotiisi ajallisesti ja taloudellisesti. Mielenrauha on taattu, jos pidät ympäristösi hyvässä järjestyksessä. Simppeli on kaunista.

 

JOUSIMIES

Älä tee siirtoa ennen kuin olet varma asiastasi. Suodata tarkkaan jutut, joita sinulle kerrotaan. Joku ei kerro sinulle koko totuutta.

 

KAURIS

Ota koko kapasiteettisi käyttöön. Nyt ei ole aika pitää taitojasi piilossa yleisöltä. Saat rakentavaa palautetta tarkkanäköiseltä ystävältä.