Lue mitä tähdet kertovat tänään juuri sinulle.

Vesimies

Harkitse tarkkaan ennen kuin toimit. Entiseen palaaminen ei välttämättä ole kovin hyvä idea. Palauta mieleesi, mitä oikeasti tapahtui.

Kalat

Kuuntele tänään järjen ääntä. Sydämesi seuraaminen voi viedä sinut ongelmiin. Älä ota vastuullesi muiden ongelmia.

Oinas

Ole aktiivinen. Avaa suusi ujostelematta, sillä muuten mikään ei muutu. Älä pelkää olla esillä tänään.

Härkä

Lähesty ihmisiä ennakkoluulottomasti. Tee avuliaasti palveluksia myös pyytämättä. Saat takaisin yhtä paljon kuin annat.

Kaksonen

Teet tänään hyvän vaikutuksen olemalla rohkea ja oma-aloitteinen. Rehellisyys avaa paljon ovia, joten älä pimitä totuutta.

Rapu

Ilmassa on romantiikkaa. Tärkeä ihmissuhteesi on pääsemässä uudelle tasolle. Kerro avoimesti, mitä odotat tulevaisuudelta.

Leijona

Hanki ympärillesi ihmisiä, jotka haastavat sinut ylittämään itsesi. Saat houkuttelevan tarjouksen, josta et voi kieltäytyä.

Neitsyt

Rahaa ei nyt kannata tuhlailla. Mieti jokaisen hankinnan kohdalla tulevaa. Ole valmis kompromissiin kotioloissa.

Vaaka

Nyt ei kannata yrittää etsiä helppoja ratkaisuja. Lintsaaminen kostautuu myöhemmin. Kysy ystävän apua päätöstä tehdessäsi.

Skorpioni

Seuraa sydämesi ääntä. Huomioi läheisiäsi, sillä he tarvitsevat sinua nyt erityisen paljon. Jonkin on muututtava pian.

Jousimies

Älä kiellä tunteitasi. Niiden välttelemisestä ei seuraa mitään hyvää. Tänään on tärkeintä hyväksyä asiat, joita et voi muuttaa.

 Kauris

Olet vahvempi kuin uskotkaan. Älä anna kenenkään painostaa sinua. Pidä pääsi ja tee omaa juttuasi muiden mielipiteistä välittämättä.

Lue, mitä tähdet kertovat tänään juuri sinulle.

 

JOUSIMIES

Tunteet mylläävät ja kysymyksiä nousee pintaan. Joku lähipiiristäsi tuottaa sinulle pettymyksen. Ole avoin muutoksille.

 

KAURIS

Saatat joutua kärsimään jonkun toisen tekemistä mokista. Tee selväksi, mitä mieltä olet. Laajenna horisonttiasi juuttumatta yksityiskohtiin.

 

VESIMIES

Valitse sanasi tarkkaan, kun sinulta kysytään mielipidettäsi. Joku saattaa loukkaantua, jos olet liian suora. Älä vaadi liikaa kerralla.

 

KALAT

Päivä sisältää paljon keskusteluja, jotka nostavat tunteesi pintaan. Yritä hillitä itsesi kiperissä tilanteissa. Syyttely ei auta ketään.

 

OINAS

Älä jää murehtimaan asiaa, jota et voi muuttaa. Ole valmis joustamaan periaatteistasi. Tiivis yhteistyö on avain onnistumiseen.

 

HÄRKÄ

Vietä laatuaikaa perheen tai sukulaisten kanssa. Saat heistä virtaa tulevia päiviä varten. Yllätä läheisesi iloisesti.

 

KAKSONEN

Joudut hankalaan välikäteen, jos et ole ollut täysin rehellinen läheisellesi. Viimeistään nyt on aika puhdistaa ilmaa ja kertoa, mitä odotat.

 

RAPU

Pysyttele kotona ja vietä aikaa perheen kanssa. Yritä olla haalimatta liikaa asioita hoitaaksesi. Kiire voi johtaa yhteenottoihin.

 

LEIJONA

Tunteet myrskyävät perhepiirissä. Nosta äänesi kuuluviin ja kerro, mitä mielessäsi liikkuu. Sinun ei tarvitse olla kaikille mieliksi.

 

NEITSYT

Päivä tuo mukanaan pettymyksen tunteita. Ota faktat sellaisinaan vastaan. Tosiasioiden kiertely vain vaikeuttaisi tilannetta.

 

VAAKA

Kerro rehellisesti, miltä sinusta tuntuu. Avoin keskustelu on paras tapa hoitaa ilmassa roikkuva kysymys. Valitse seurasi huolellisesti.

 

SKORPIONI

Älä tee elämästäsi tarpeettoman monimutkaista. Keskity perheeseen ja kotiin liittyviin asioihin. Rehellisyys pelastaa sinut kiusalliselta tilanteelta.

 

 

Lue, mitä tähdet kertovat tänään juuri sinulle.

 

JOUSIMIES

Älä tee itsestäsi numeroa. Hoida hommasi kaikessa hiljaisuudessa ja etene hitaasti, mutta varmasti kohti tavoitteitasi. Ota mielikuvitus avuksi.

 

KAURIS

Ole koko sydämelläsi mukana siinä, mitä teet. Et voi epäonnistua, jos olet rehellinen itsellesi. Anna vaistosi johdattaa sinua eteenpäin.

 

VESIMIES

Nyt ei ole aika kuuluttaa tunteitasi kaikkien korviin. Vetäydy tarkkailemaan, mitä ympärilläsi on meneillään. Vältä hätiköityjä johtopäätöksiä.

 

KALAT

Kohdallesi osuu tarjous, jota kannattaa tarkastella suurennuslasin kanssa. Mieti, kuka siitä hyötyy. Valppaus voi säästää sinut narutetuksi tulemiselta.

 

OINAS

Ole kriittinen kuuntelija, sillä liikkeellä on vääristelyä tietoa. Ota asioista itsenäisesti selvää. Joku yrittää johtaa sinua tahallaan harhaan.

 

HÄRKÄ

Vanha tuttu menneisyydestä voi olla sinulle suureksi avuksi tänään. Kysy ujostelematta vastapalvelusta, sillä hän on sinulle sellaisen velkaa.

 

KAKSONEN

Yhteistyö on tänään paras mahdollinen voimavarasi. Puhalla työkavereiden tai ystävien kanssa yhteen hiileen. Lopputulos yllättää teidät positiivisesti.

 

RAPU

Älä jätä hyvää ideaa vain puheen tasolle. On aika kääriä hihat ja ryhtyä toimeen. Ota tarjottu apu vastaan avoimin mielin.

 

LEIJONA

Nostata juhlatunnelmaa. Joku lähipiiristäsi saattaa kaivata apua jouluaskareissa. Valmistaudu tuleviin pyhiin turhia stressaamatta.

 

NEITSYT

Perhepiirissä nousee pintaan erimielisyyksiä. Erityisesti rahakysymykset saattavat aiheuttaa kränää. Ole kärsivällinen ja anna jokaiselle tilaa.

 

VAAKA

Vietä aikaa kotona nostalgisissa merkeissä. On hyvä hetki kuluneen vuoden muistojen summaamiselle. Nauti laatuajasta rakkaittesi kanssa.

 

SKORPIONI

Keskity itseesi ja siihen, mitä haluat saavuttaa. Pidä päämääräsi päällimmäisinä mielessäsi. Muista, että ratkaisusi vaikuttavat myös ihmisiin ympärilläsi.