Lue, mitä tähdet kertovat tänään juuri sinulle.

 

LEIJONA

On aika toimia. Älä väistele kohdallesi osuvia haasteita, vaan tartu niihin epäröimättä. Ensimmäinen askel on aina vaikein.

 

NEITSYT

Harkitse tarkkaan jokaista siirtoasi, sillä nyt on kyse tulevaisuudestasi. Pidä asiasi omana tietonasi ja ota etäisyyttä turhan uteliaisiin ihmisiin.

 

VAAKA

Pidä mielipiteesi itselläsi. Yksin oleskelu tekee hyvää. Nyt ei ole aika hankkiutua konflikteihin näkemyserojen vuoksi.

 

SKORPIONI

Sinulla riittää potkua ja virtaa. On hyvä hetki uuden aluevaltauksen tekemiselle. Ota haaste vastaan työelämässä.

 

JOUSIMIES

Älä sekaannu vaivalloiselta vaikuttavaan kuvioon. Joku yrittää hyötyä ystävällisyydestäsi kyseenalaisella tavalla.

 

KAURIS

Kieltäydy suoraan, jos siltä tuntuu. Älä lähde mukaan mihinkään, mikä saa hälytyskellot soimaan pääsäsi. Rehellinen puhe pelastaa sinut.

 

VESIMIES

Ota asioista perusteellisesti selvää. Päätöksille on aikaa myöhemminkin. Hiljennä epäilysten äänet kyselemällä lisää.

 

KALAT

Lähde tapaamaan ihmisiä ja laajentamaan ympyröitäsi. Seuraa vaistoasi ihmissuhteissa. Elämääsi tulvii nyt uusia ja jännittäviä asioita.

 

OINAS

Älä paljasta liikaa kerralla. Liiallinen puheliaisuus voi saattaa sinut nopeasti ongelmiin. Mieti, mikä on itsellesi eduksi.

 

HÄRKÄ

Vietä aikaa rakkaan harrastuksen parissa. Vapaa-ajan merkitystä ei kannata aliarvioida. Mielesi rauhoittuu, kun saat nollata ajatuksiasi.

 

KAKSONEN

On aika pitää tilannepäivitys käytännön asioista. Rahatilanteesi kaipaa huomiotasi. Hillitse ostelua, kunnes olet vakaammalla pohjalla.

 

RAPU

Hanki tietoa luotettavista lähteistä. Päivä ei ole paras mahdollinen vakaville keskusteluille. Varmistele selustaasi ja vältä riskejä.

 

Jaa horoskooppi sähköpostilla kaverille!

Lue, mitä tähdet kertovat tänään juuri sinulle.

 

VAAKA
Tiedossa on viime hetken muutoksia. Älä anna sen pilata tunnelmaasi. Ole valmis improvisoimaan ja sopeutumaan uusiin tilanteisiin.


SKORPIONI
Tee fiksuja ja harkittuja ratkaisuja raha-asioissa. Nyt ei ole aika kiirehtiä. Kuuntele vaistoasi, kun se antaa sinulle signaaleja.


JOUSIMIES
Älä hyppää pää edellä mukaan uuteen seikkailuun. Selvitä ensin, mitä sinulta odotetaan. Pidä huoli siitä, että sinua arvostetaan.


KAURIS
Sinun on aika ottaa ohjat käsiisi. Vaistosi ei jätä sinua pulaan tänään. Päädyt oikeisiin ratkaisuihin erityisesti rahaa koskevissa kysymyksissä.


VESIMIES
Kokeile jotain uutta ja erilaista. Ennakkoluulottomuus on paras tapa rikastuttaa elämääsi. Älä hermostu pienistä takaiskuista.


KALAT
Älä ole liian ehdoton tänään, sillä avoimuus on omaksi eduksesi. Neuvottele ja ole valmis joustamaan. Onni on nyt puolellasi. 


OINAS
Pidä salaisuutesi omana tietonasi. Harkitsemattomat sanat tunnekuohun keskellä voivat aiheuttaa ikävää jälkeä. Kärsivällisyys on tarpeen.


HÄRKÄ
Stressaaminen käy raskaaksi. Ota välimatkaa tilanteisiin ja ihmisiin, jotka nostattavat pulssiasi. Hyvinvointisi menee kaiken muun edelle.


KAKSONEN
Käy tärkeät paperit läpi tarkalla silmällä. Selvitä perusteellisesti, mikä mättää. Ihmissuhteissa on uusien alkujen aika.


RAPU
Vietä laatuaikaa ystävien keskellä. Kuuntele muiden ideoita ja ajatuksia. Saat niistä virtaa ja inspiraatiota tulevaa varten.


LEIJONA
Tunteet karkaavat tänään helposti käsistä. Pidä rahatilannettasi tiukasti silmällä. Nyt ei ole aika ottaa taloudellisia riskejä.


NEITSYT
Ota yhteyttä vanhaan tuttavaan. Menneisiin palaaminen tekee sinulle hyvää. Solmit tänään tulevaisuuden kannalta arvokkaan kontaktin.

 

Jaa horoskooppi sähköpostilla kaverille!

Lue, mitä tähdet kertovat tänään juuri sinulle.

 

VAAKA
Älä ota asioita liian henkilökohtaisesti. Keskity omaan juttuusi ja anna muiden puuhata omiaan. Hermostuminen saattaa sinut vain hankalaan asemaan.


SKORPIONI
Vietä aikaa omissa oloissasi. Etäpäivä töistä voisi tehdä hyvää. Kokeile huviksesi aivan uutta lähestymistapaa tuttuun arkiseen ongelmaan.


JOUSIMIES
Pidä tahti tasaisena. Kiirehtimällä et voita mitään. On hyvä hetki tutustua uusiin ihmisiin ja kuunnella heidän tarinoitaan.


KAURIS
Järjestelmällisyys vie sinut pitkälle. Älä levittele tietojasi kaikkien kuultaviksi. Salamyhkäisyydestä on nyt sinulle etua.


VESIMIES
Sinulla on vaikeuksia saada ajatuksiasi järjestykseen tänään. Ole tarkkana, sillä lähistölläsi pyörii epäluotettava ihminen. Luota vaistoosi.


KALAT
Tunteet ja raha sopivat huonosti yhteen. Taloudelliset kysymykset voivat saada sinut tänään hiiltymään. Selvitä asiat pienen piirin kesken.


OINAS
Päivä sisältää vauhdikkaita käänteitä. Älä jää inttämään vastaan, jos joudut umpikujaan. Nyt ei kannata ruokkia liekkejä.


HÄRKÄ
Pidä silmät auki rahantekomahdollisuuksien varalta. Sinun on aika ajatella tulevaisuuttasi. Positiivinen asenne on paras valttisi.


KAKSONEN
Tee asiat omalla tyylilläsi. Persoonallisuutesi valloittaa ja hurmaa tänään harvinaisen tehokkaasti. Ilmassa on romantiikkaa.


RAPU
Puske päättäväisesti eteenpäin. Pysyttele polulla, joka tuntuu oikealta takaiskuista huolimatta. Ota vastaan hoksottimiasi testaava haaste.


LEIJONA
Uusi käänne auttaa sinua näkemään tilanteesi selkeästi. On aika miettiä, minkä haluat muuttuvan elämässäsi. Uskalla ajatella nyt itseäsi.


NEITSYT
Älä lupaa mahdottomuuksia. Läheisesi tarvitsee sinua tuekseen, mutta et voi tehdä kaikkea hänen puolestaan. Aseta rajat ja pidä niistä kiinni.

 

Jaa horoskooppi sähköpostilla kaverille!