Näytitkö tältä joulunäytelmässä? Kiitä onneasi. Kuva: Shutterstock.
Näytitkö tältä joulunäytelmässä? Kiitä onneasi. Kuva: Shutterstock.

Olitko aina joulunäytelmän kylpytakkiin kääritty Joosef, vaikka halusit enkeliksi? Niin mekin.

Koulujen joulujuhlat ovat täällä taas, nenäliinat esiin! Niin, pian on jälleen se hetki, kun yleisössä napittavat vanhemmat nyyhkivät kilpaa kynttilät kädessä huojuville lapsilleen.

Toisilla riittää nyyhkittävää ihan vain omissa joulujuhlamuistoissaan. Tällaisia muistoja (no, traumoja) koulun joulujuhlat ovat jättäneet:

Liekkikammoinen Lucia

”Olen aina ollut tummahiuksinen, teininä miltei mustatukkainen. Se ei kuitenkaan estänyt ruotsinopettajaani saamasta ideaa, että sopisin Lucia-neidoksi koulun juhlaan. Olin tottunut esiintyjä, joten estradi ei kammostuttanut, mutta olin vakuuttunut, että kruunun aidot kynttilät joko sytyttäisivät näyttämöverhot tuleen tai putoaisivat päälleni ja muuttaisivat minut hetkessä ihmissoihduksi. Olen siitä lähtien pelännyt kynttilöitä ja puhallan ne kotonani sammuksiin, vaikka poistuisin huoneesta vain hetkeksi.”

Paimen keittiöpyyhkeessä

”Ensimmäisellä luokalla luokkamme lauloi ja esitti Kello löi jo viisi -joululaulun. Olisin palavasti halunnut olla Liisi, koska hän sai pukea päälle jotain tyttömäistä. Sain kuitenkin tietenkin Mökin Miinan roolin ja jouduin laittamaan päähäni beigen virkatun hartiahuivin. Nousin käsikirjoituksen mukaisesti reen (joka oli neljän koulutuolin yhdistelmä) jalaksille, mutta mikään iloinen ilmestys mököttävä Mökin Miina ei ollut.

Tuntui, että muut luokat saivat aina esittää oikeita näytelmiä, joissa oli hyviä rooleja – eli rooleja, joissa sai pukeutua nätisti. Muulla ei ollut roolijaossa merkitystä. Vaikea on nykyajassa ymmärtää, millaista ihastusta herätti pukeutua johonkin koulun pukuvaraston virttyneeseen frillahameeseen. Ja tästä onnesta paitsi jääneet olivat tietysti hirmu kateellisia. Meidän luokka esitti aina jotain tylsiä joululauluja, joissa rekvisiittana oli korkeintaan kynttilä kädessä. Jos joku rooli irtosi, se oli aina mies ja yleensä vielä joku typerä paimen tai Joosef, jossa joutui häpeämään keittiöpyyhe päähän köytettynä.”

Sambatytöt tuubitopeissa

”Seiskalla olimme tyttöjen kanssa liikunnassa innostuneet latinalaisista tansseista ja keksimme, että koulun joulujuhlaan pitää tietenkin duunata esitys! Perustimme sitten Sambatytöt-ryhmän. Suunnittelimme itse koreografian ja ompelimme kässässä asut: vihreästä trikoosta lyhyenlyhyet hamoset ja tuubitopit, jotka jättivät navan paljaaksi. Topin kaulukseen ja hameenhelmaan värkkäsimme vielä silkkipaperista ruusuja.

Siinä ketkutellessamme tajusimme, että tämä ei ehkä ollutkaan kovin hyvä idea. Etenkin lukiolaispojat villiintyivät: naureskelivat, vislailivat ja huutelivat jotain ”näyttäkää tissit” tai ”vaatteet pois” -tyyppistä. Tämä osui juuri siihen kummalliseen saumaan, kun on jotain lapsen ja teini-ikäisen väliltä. Voi olla jo naisen muotoja, mutta leikkii vielä (ainakin salaa) barbeilla. Muistan olleeni yhtä aikaa hämmentynyt, nolostunut, nöyryytettykin ja silti samalla kuitenkin vähän mielissäni siitä, että lukiolaispojat kiinnittivät huomiota – vaikkakin ällöttävällä tavalla. Vuotta myöhemmin tällainen sambatyttöshow ei olisi tullut enää mieleenkään.”

Kehuttu käsikirjoittaja

”Kirjoitin koulunäytelmän ala-asteella ja muistaakseni nautin sen tekemisestä. Kaikki meni kivasti, mutta in-ho-sin, kun opettaja teki minusta niin suuren numeron koko luokan edessä. Mikäänhän ei ollut tuohon aikaan yhtä noloa kuin se, että opettaja kehuu muiden edessä.”

Joulupukki trikoissa

”Esitin pääroolia eli joulupukkia näytelmässä, ja opettaja oli sanonut, että laitetaan roolivaatteet ennen juhlaa luokassa. Toinen oppilas tarvitsi kuitenkin joulupukin asua ennen meidän näytelmää, ja jouduin istumaan melkein koko juhlan yleisössä kämäisissä trikoissa ja virttyneessä paidassa, kun kaikilla muilla oli juhlavaatteet. Nolotti, koska koko perhe oli tullut katsomaan.”

Joskus kuusenkävyn roolikin kelpasi

”En ikinä ollut yhdessäkään joulunäytelmässä mukana – en edes kuusenkäpynä tai minään muunakaan pieneliönä. Lumikuningatar-baletissa olin sentään lumihiutale ja peilin siru. Sen isompiin rooleihin en ole ikinä päässyt, tai joutunut. Olisihan se ollut kiva olla puu, ruusu, poro tai rosvo, mutta taitoni eivät riittäneet niihin alkuunkaan. Terveisin se takarivin tyttö, jonka nimen luokanvalvoja joutui tarkistamaan istumajärjestyksestä vielä kuudennella luokalla.”

Aina voi tietysti kirjoittaa itse itsensä päärooliin.

”En ollut mikään luokan valovoimaisin viihdyttäjä, mutta toteutin piilevää esiintymisviettiäni käsikirjoittamalla näytelmiä milloin mihinkin kevät- ja joulujuhliin. Muistelen vieläkin kauhulla humoristista joulunäytelmää, jonka sketsihahmomaiseen päärooliin kirjoitin itse itseni. Kunpa vanhempieni valokuva-albumeissa ei olisi niin paljon todistusaineistoa siitä, kuinka heiluin lavalla tonttulakissa ja kirjavissa pyöräilysortseissa. Elämäni tähtihetkiä.”

Arttu Wiskarin mukaan pienet arjen muutokset ovat tärkeimpiä. 

Laulaja Arttu Wiskari on tehnyt vuoden ajan muutoksia hyvinvointiinsa.

– Aloitin pienten muutosten tekemisen viime vuoden alussa. Aloin liikkua ja katsoa ruokavaliossa pieniä juttuja. Kesän söin ja join miten halusin ja olin ihan puhki.

Syksyn alussa laulaja aloitti tipattoman ja aloitti treenaamaani personal trainerin kanssa.

– Neljän kuukauden tipaton oli iso muutos, ja sen aikana tein lisää pieniä muutoksia. Kun ne oli hallussa, päätin tipattoman häämatkamme ajaksi, viime kesänä lastensa äidin kanssa avioitunut Arttu kertoo.

”Kaikki perheenäidit tietävät, miten vaikea säännöllisten liikunta-aikojen järjestäminen on.”

Arkisin Arttu tekee musiikkia ja hoitaa 2- ja 4-vuotiata lapsia kotona. Viikonloput hän keikkailee.

– En ole oikein ikinä lomalla. Kaikki perheenäidit tietävät, miten vaikea säännöllisten liikunta-aikojen järjestäminen on. Joskus pitää mennä salille aamulla, joskus illalla. Saatan usein mennä salille vasta yhdeksältä. Se, että jaksaa raahautua sinne, on pääjuttu. En aseta itselleni mitään älyttömiä tavotteita, jotka saavutettua repsahdan. 

Arttu ei seuraa tarkasti kilojen tippumista, vaan yrittää vaalia pieniä muutoksia arjessaan.

– Eilen tehtiin kotona taas terveellistä safkaa. Paistoimme kasviksia, pinaattia ja lihaa.

Keikkalavojen lisäksi Wiskari nähdään Supermarsu-elokuvassa, joka saa ensi-iltansa ensiviikolla. Laulaja pitää päähenkilö Emilian isäpuolen Pertin roolia lähes luonneroolina.

– Pertissä on noin puolet Arttu Wiskaria. Vähän hömelömpi versio meikäläisestä se on.

 

Seitsemän sinkkumiestä ja -naista muuttaa kahdeksaksi viikoksi saman katon alle. Tavoitteena on tietysti löytää Se Oikea. Vaikka väkisin.

IS TV-LEHTI:  Spouse House on talo, jonne kutsutaan seitsemän naista ja seitsemän miestä avioitumaan. Kihlat ja häät ovat tavoite, joka houkuttelee naimahaluisia paikalle tositarkoituksella.

Tämä realitysarja on hivenen inhimillisempi kuin Ensitreffit alttarilla, sillä tutustumiseen on aikaa 8 viikkoa.

Siihen inhimillisyys loppuukin. Kosiminen on nimittäin pakollista tai joku saa talosta potkut.

Mitä pidempään talossa majailee ja altistuu kolmio- ja neliödraamoille, sitä vaikeampaa on haluta kenenkään kanssa naimisiin.

Toisaalta aidot tunteet palkitaan! Jos kaikesta huolimatta lempi leiskuu, on televisioshow läpikotainen testi rakkaudelle.

Tosi-tv:n tapaan ohjelmaa on tekemässä joukko ”asiantuntijoita”. On psykologia ja tunneterapeuttia, ja itse sinkut on poimittu mukaan huolellisella käsityöllä ja tieteellisiin todennäköisyyslaskelmiin pohjautuvilla match-menetelmillä.

”Kun menimme deittini kanssa ravintolaan, kamerat kuvasivat ja kaikki tuijottivat. Se oli kamalaa!”

Suhteiden pysyvyyttä helpotetaan myös sillä, että Los Angelesissa kuvatun sarjan kaikki sinkut ovat kotoisin samalta seudulta – tällä kaudella Chigacosta.

Ensimmäisessä jaksossa tutustutaan ja jo ihastutaankin. Sinkut ovat keskimäärin 30-vuotiaita, hyvissä ammateissa ja tarpeeksi hyvän näköisiä, jotta kukin saisi tasaisesti huomiota. Mukana on totta kai myös ärsyttäviä henkilöitä.

Ei paljasteta, kuinka kävi palomies Jimmy Breretonille, yhdelle lemmentalon asukkaista, mutta jälkeenpäin hän on kuvaillut talon tunnelmaa hyvin stressaavaksi.

– Kamerat olivat vieressä koko ajan, samoin mikrofonit. Emme saaneet käyttää puhelinta tai internetiä. Kun menimme deittini kanssa ravintolaan, kamerat kuvasivat ja kaikki tuijottivat. Se oli kamalaa!

Salamarakkauden talo, Frii pe klo 20.00