Viime lauantain Haluatko miljonääriksi -kisailija Friida ja ohjelman juontaja Jaajo Linnonmaa. Kuva: Nelonen
Viime lauantain Haluatko miljonääriksi -kisailija Friida ja ohjelman juontaja Jaajo Linnonmaa. Kuva: Nelonen

Luokanopettaja Friidan peli päättyi yliopistoaiheiseen kysymykseen.

Lauantain Haluatko miljonääriksi -jaksossa nähtiin luokanopettaja Friida Kenraali, jonka esiintymisestä keskusteltiin kiivaasti sosiaalisessa mediassa. Moni ihmetteli opettajana työskentelevän Friidan kompastelua kysymyksissä, jotka kommentoijista olivat helppoja.

Friidan peli päättyi kysymykseen: Mikä on Britannian vanhin yliopisto? Hän  vastasi kysymykseen väärin ja poistui kisasta 1000 euroa taskussaan. Sitä ennen hän ehti käyttää kaikki kolme oljenkorttaan. 

Friida ehti visan aikana innostua miljoonan euron tavoittelusta niin paljon, että putosi tuoliltaan. Lisäksi hän herätti huomiota flirttailemalla kisan juontaja Jaajo Linnonmaalle.

Opettajan tietämättömyyden päivittelyn lisäksi monelta riitti Friidalle myös ymmärrystä. ”Pitää ymmärtää, että ei tuo ole tavallinen tilanne vaan ihmiset on hermostuneita ja jännittävät. Näki Friidasta että homma oli hermostuksissaan aikamoista sähläämistä, eka hajoaa penkki ja sitten häslätään ja höpötetään sekavia loppuohjelma”, eräs kommentoija kirjoitti vauva.fi-sivustolla.

 Olisitko sinä osannut vastata Friidalle osuneisiin kysymyksiin oikein?

(Oikeat vastaukset löytyvät jutun lopusta.)

Mikä eläin on Suomen vaakunassa?

A. Norppa B. Leijona C. Pystykorva D. Majava

Kuka näyttelee miespääosan katsojaennätyksiä rikkoneessa elokuvassa Mielensäpahoittaja?

A. Antti Litja B. Aku Hirviniemi C. Jaakko Saariluoma D. Vesa-Matti Loiri

Minkä maan kansallisruokiin kuuluu paella?

A. Espanjan B. Ruotsin C. Kiinan D. Kenian

Kuka viinalle perso henkilö mainitaan Eppu Normaalin kappaleessa Murheellisten laulujen maa?

A. Jeppe Niilonpoika B. Paavo Ruotsalainen C. Turmiolan Tommi D. Niilo Yli-Vainio

Kuka seuraavista henkilöistä oli nykyaikaisen sairaanhoidon ja sairaanhoitajan esikuva?

A. Florence Nightingale B. Margaretha Geertruida Zelle C. Amelia Earhart D. Coco Chanel

Mikä on Britannian vanhin yliopisto?

A. Oxford B. Berkeley C. Yale D. Harvard

Oikeat vastaukset ovat: B, A, A, C, A, A

Vierailija

Opettajan kangertelu Haluatko miljonääriksi -visassa kohautti somessa – olisitko sinä osannut vastata kysymyksiin?

Sattui todella helpot kysymykset, eikä tiennyt niihin vastauksia. Kyllä olisi pitänyt tietää Eput, Nigtingale ja kaikista helpoin oli yliopisto kysymys, oikeasti se oli jopa liian helppo, kun kaikki muut vaihtoehdot olivat Yhdysvalloissa. Jokainen, joka yhtään seuraa edes jotain jenkkiläisiä elokuvia/sarjoja olisi tämän tiennyt. Mutta tyttö oli toki rempseä ja mukava, mutta en haluaisi kyllä, että lapsellani olisi opettaja, jonka yleissivistys on noin huono. Jos ei välttämättä ole varma, oli...
Lue kommentti

Tee Me Naisten eeppinen kaupunkivisa ja selvitä, oletko karavaanaritason Suomi-tietäjä.

Viihdytkö tutuissa nurkissa vai tunnetko jokaisen niemennokan ja notkelman? Olemme koonneet kymmenen kuvaa suomalaisista ikoneista ja monumenteista, jotka liittyvät johonkin tiettyyn suomalaiseen kaupunkiin.

Osaatko yhdistää kuvan oikeaan kaupunkiin?

 

Kiti Kokkonen. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg
Kiti Kokkonen. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg

Lyhyydestä voi olla myös harmia, mutta paljon hauskempaa on keskittyä niihin hyviin puoliin.

Jalat eivät yllä bussissa lattialle, farkkujen lahkeet ovat aina liian pitkät ja usein tuntuu, että ne kivoimmat vaatteet on sijoiteltu kaupassa ihan katon rajaan. Muun muassa tällaisia asioita lyhyet ihmiset kohtaavat lähes päivittäin.

Saman tietää myös Putous-tähti Kiti Kokkonen, 43, joka on vain 150 senttimetriä pitkä. Tai oikeastaan enää 148,5-senttimetriä: Kokkonen kertoo lyhentyneensä viime vuosien aikana.

– Olin joskus 150-senttimetriä pitkä, mutta olen jotenkin tullut siitä alaspäin – tai lyhentynyt. En tiedä, jatkuuko tämä vielä, Kokkonen nauraa.

Kokkosen pituus on aina ollut huumorin väännön kohteena, ja esimerkiksi viime lauantain Putous-jaksossa Kokkonen nähtiin 191-senttimetriä pitkän Roope Salmisen kahvikupin alustana sekä jääkaappiin ahtautuneena.

Lue myös: Kuka Suomi-julkkis on kanssasi samanpituinen? Katso yli 150 nimen listasta

Arkielämässään Kokkonen kuulee paljon vitsejä tai kommentteja siitä, kuinka näppärää on käyttää häntä käsinojana tai kuinka hänen lyhyytensä jaksaa yllättää joka kerta. Yleensä vitsailu ei haittaa, mutta välillä lyhyyden jatkuva alleviivaaminen ärsyttää.

”Lyhyyteni on asia, mistä muut helposti vitsailevat.”

– Itse en usein tee lyhyydestäni numeroa, mutta se on asia, josta muut helposti vitsailevat. Yleensä muiden vitsailu menee vain ohi, kun olen niin tottunut siihen. Välillä on tosin sellaisia hetkiä, että ihmetyttää, miksi keskitymme ihmisissä niin paljon tällaisiin asioihin. Eli välillä vähän ärsyttää, Kokkonen sanoo.

Lyhyelle sattuu ja tapahtuu

Lyhyeeseen varteen voi liittyä kuitenkin monta erikoista ja hauskaakin sattumusta. Niitä Kokkosella todella riittää.

– Kun olin nuori, yksi poika jätti minut sen vuoksi, että olin niin lyhyt. Hän ihan sanoi, että tämä ei nyt toimi, koska hän on niin pitkä ja minä niin lyhyt, Kokkonen nauraa.

”Minulle haettiin pyllyn alle penkille jokin tyyny ja jalkojen alle koroke.”

– Olen kyllä useita kertoja myös hävennyt pituuttani. Kun esimerkiksi olen ollut haastateltavana, minulle haettiin pyllyn alle penkille jokin tyyny ja jalkojen alle koroke. Siitä tulee vain jotenkin typerä olo.

Onneksi useimmat kokemukset lyhyydestä ovat lopulta positiivisia.

– Näin lyhyenä mahtuu hyvin kaikkiin pieniin tiloihin, ja hyvin harvoin tarvitsee pelätä sitä, että löisi päänsä johonkin. Lisäksi caprihousut ovat pitkät housut ja voi ostaa lastenvaatteita, jotka ovat usein tosi kivoja, Kokkonen sanoo.

”Minulta ei kysytty lippua, koska olin saman pituinen kuin tarhalapset.”

– Metrossa olen pari kertaa unohtanut ostaa lipun. Kaksi kertaa on käynyt niin, että kun lipuntarkistajat ovat tulleet, on kohdalle osunut tarharyhmä ja olen ajautunut jotenkin sen keskelle. Minulta ei kysytty lippua, koska olin melkein samanpituinen kuin tarhalapset, eli olen varmaan jotenkin näyttänyt olevan osa tarharyhmää ja välttynyt niin tarkastusmaksulta.

Vielä muutama vuosi sitten bussisakin Kokkoselta saatettiin kysyä, tuleeko aikuisten vai lasten lippu. Vähän hävettää, mutta enemmän naurattaa.