Heikiltä elämää oppia voi. Kuva: Leena Koskela/Sanoma-arkisto
Heikiltä elämää oppia voi. Kuva: Leena Koskela/Sanoma-arkisto

Voisimmeko me kaikki oppia juristi Heikki Lampelalta kepeämpää asennetta ja elämäniloa?

Juristi Heikki Lampela vaikuttaa poikkeusyksilöltä, jolla on paljon – sanotaanko vaikka että suomalaisittain raikkaita – ajatuksia. Ne tuntuvat pohjautuvan poikkeuksellisen vahvaan itsetuntoon, suorastaan ”kaikkivoipaisuuden tunteeseen”, kuten hän itse luonnehtii.

– Minulla on aina ollut poikkeuksellisen vahva itsetunto. Tiedän, että olen ahkera ja nautin kauniista ja aistikkaista asioista. Haluan luoda uraa ja menestyä, Heikki Lampela sanoi Me Naisten haastattelussa viime keväänä (MN 10/2014).

Viime viikonvaihteen Ilta-Sanomissa hän jatkoi samasta teemasta:

– Kun kävelin nuorena hiekkatiellä kädet taskussa, minulla oli vahva ja voimakas tunne. Itsetuntoni ei ole koskaan ollut saavutuksista riippuvainen, vaan luonnostaan vahva. Minulla on vieläkin kaikkivoipaisuuden tunne. Kaikki asiat ovat järjestelykysymyksiä. (IS 31.1.2015)

Kaikki eivät tietysti saa syntymälahjanaan supervahvaa itsetuntoa, mutta voisiko omaa asennettaan muuttaa, jotta elämä olisi kepeämpää? Ehkä Heikki voisi toimia esimerkkinä meille joskus niin ryppyotsaisille tyypeille. Kokosimme haastatteluiden pohjalta Heikin elämänviisauksia. Tässä tiivistetysti suuntamerkkejä heikkimäisen helppoon elämään. Kokeile ja katso, miten arkesi muuttuu!

1. Elämä on helppoa, jos se ei ole monimutkaista

– Olen sellainen ihminen, että minulla ei ole ongelmia. Teen aina parhaani. Jos esimerkiksi parisuhde menee poikki, en koe sitä ongelmaksi. Se on asian luonnollinen järjestys. Suhde elää aikansa. Suhde alkaa ja päättyy. Se on ihan normaalia elämää, Heikki sanoi Ilta-Sanomissa ja jatkoi:

– Minulla ei ole koskaan ollut kriisiä. Se on ihan vieras asia. Kaikki on hallittavissa. Jos joku kuolee, se ei ole minulle kriisi. Tiedän, että en pysty estämään sitä. Suren kuollutta, mutta tiedän, että kuolema kuuluu elämään. Se on yksi osa-alue, jota ei voi voittaa tai välttää. En ole kuitenkaan kylmä ihminen. Olen voimakkaasti tunteva.

2. Muuta näkökulmaa: vastoinkäymiset ovat kivaa vaihtelua!

– Tai jos auto jää korpitaipaleelle, mikä ongelma se on? Tilaan taksin paikalle tai liftaan seuraavaan autoon. Se voi olla jopa kivaa vaihtelua. (IS)

3. Aistikas ympäristö lisää elämän mielekkyyttä, mutta muista: pahvilaatikossakin voi olla onnellinen

– Tykkään asua kauniilla ja vauraalla asuinalueella Munkkiniemessä, missä merenrantaan on 150 metriä. Lähellä asuu viehättäviä ja yritteliäitä ihmisiä. Meitä yhdistää eteenpäin menemisen energiat. Kahden lapsen vanhempana arvostan myös sitä, että asuinalueellamme kiinnitetään huomiota koulutukseen ja käytöstapoihin, Heikki sanoi Me Naisille ja kertoi nauttivansa myös saaristomökkinsä ”esteettömästä horisonttinäkymästä, mikä totta kai lisää mielekkyyttä”.

Mutta pointti tulee tässä:

– Kauneudesta tai hetkestä nauttiminen ei liity vaurauteen tai omistamiseen. Pikemminkin kyse on kyvystä huomata ja nähdä kauneutta ohimenevissä hetkissä. Yhtä hienoja hetkiä voin kokea pyöräkellarissa, jonne olen pujahtanut hauskassa seurassa juomaan kokista. (MN)

– Saan sisältöä tunnelmasta ja sielukkuudesta. Pystyisin olemaan onnellinen, vaikka asuisin suurin piirtein pahvilaatikossa. (IS)

4. Arjen ei tarvitse olla totista – muista pelleily!

– Haluan elää yhtä aikaa monta eri elämää monessa eri maailmassa. Ihminen kaipaa monenlaisia tunne-elämyksiä, naurua ja pelleilyä. Jos ihminen tekee vain töitä, hän kadottaa hymynsä ja kasvot jähmettyvät. (MN)

5. Reilu pitää olla. Erossakaan mies ei piipitä (ks. myös kohta 1.)

– Erotilanteissa miehen pitäisi olla niin kypsä, ettei riitaa synny. Mutta miehet ovat usein piipittäviä ja heikkoja. Jos on tarpeeksi vahva ja oikeamielinen, ei tartte alkaa miekkailla. Se on säälittävää. (MN)

– Minusta kunniallisen miehen pitää avioerossa huomioida lasten äiti ja suostua tämän vaatimuksiin. Tulen antamaan vaimolleni niin monta sataatuhatta euroa kuin hän katsoo tarvitsevansa, jotta voi osaa velattoman asunnon. (MN)

Lue lisää:

Heikki Lampelan ajatuksia rakastumisen huumasta – saa olla teinimäinen

Heikki Lampelan ajatuksia pikaerosta ja pitkävihaisuudesta

Heikki Lampelan mietteitä naisista – enkelin ominaisuuksia löydyttävä

Illan Suomi Love -jaksossa Simo haluaa yllättää tyttärensä Hennan. – Haluan sanoa hänelle tämän kappaleen kautta, että isä välittää omasta tyttärestään.

Lauantai-iltana esitettävässä Suomi Love -jaksossa kempeleläinen Simo haluaa ilahduttaa 26-vuotiasta tytärtään Hennaa. Simo kertoo jaksossa, että hänellä on aina ollut läheiset välit tyttäreensä.

– Henna on aina ollut isän tyttö. Ehkä isältä saa joitain asioita helpommin periksi, Simo kertoo Suomi Love -jaksossa hänen ja tyttärensä suhteesta.

Keväällä 2014 Simo sai kuulla ilouutisen, kun Henna ja tämän puoliso Jani kertoivat odottavansa lasta.

– Se oli todellinen ilouutinen. Todella mahtava tunne, Simo muistelee.

”Tutkimuksissa todettiin kallonpohjan syöpäkasvain.”

Kesän edetessä Henna alkoi kuitenkin saada erikoisia oireita. Simo ajatteli niiden liittyvän raskauteen.

– Kun vaikeudet jatkuivat, Henna hakeutui kesäkuun lopulla OYKSiin. Tutkimuksissa todettiin kallonpohjan syöpäkasvain. Se oli valtava isku perheelle ja kaikille, Simo kertoo ohjelmassa liikuttuneena.

Samana päivänä, kun Henna sai tietää kasvaimesta, hän ja Jani saivat toisenkin uutisen. He saivat tietää, että syksyllä syntyvä lapsi on tyttö.

– Hennalla oli elokuun alussa ensimmäinen leikkaus, ja tyttö kasvoi mahassa. Sitten 1.lokakuuta syntyi Emppu-tyttö sädehoitojen keskellä.

”Hän ei anna periksi.”

Simon mukaan kasvain on yhä olemassa.

– Mutta kun Hennan luonteen tietää, niin hän ei anna periksi. Hän on ollut koko ajan sillä asenteella, että kyllä täältä tullaan.

Simo haluaa yllättää tyttärensä Haloo Helsingin Vapaus käteen jää -kappaleella. Kappale on Hennalle tärkeä – ja se oli myös Hennan ja Janin hääkappale vuonna 2015.

”Haluan sanoa Hennalle, että isä välittää omasta tyttärestään.”

– Haluan sanoa Hennalle tämän kappaleen kautta, että isä välittää omasta tyttärestään. Ja nyt kun on jaksamista tämän sairauden keskellä, niin me tullaan olemaan tukena.

Suomi Love TV1:llä la kello 21.15.

Essi Pöysti ja ex-koripalloilija Ville Mäkäläinen ovat nyt kolmen lapsen vanhempia.

Vuoden 2009 Miss Suomi Essi Pöysti, 30, ja hänen puolisonsa, ex-koripalloilija Ville Mäkäläinen, 32, ovat saaneet lapsen. Lapsi on parille kolmas. Ville kertoi perheenlisäyksestä Facebook-sivuillaan tänään lauantaina.

”Äiti ja poika voivat hyvin.”

– Kauan jo rakastettu pikkuveikka on syntynyt tänään 11.50. Äiti ja poika voivat hyvin, Ville kirjoitti julkaisemansa kuvan yhteyteen.

Essi kertoi aikaisemmin tänä syksynä, että pelko on varjostanut raskautta aikaisempien keskenmenojen takia.

– Ei ole ollut helppoa olla raskaana, kun takana on kaksi myöhäistä keskeytynyttä raskautta, kaksi enkelivauvaa. Toivomme sydämestä, että kaikki menee tällä kertaa paremmin ja joulukuussa meitä on viisi, Essi kirjoitti syksyllä Instagramissa.

Essi Pöysti ja Ville Mäkäläinen menivät naimisiin kesällä 2015. Ville lopetti koripallouransa tänä vuonna. Kuva: Sanoma-arkisto / Tatu Lertola
Essi Pöysti ja Ville Mäkäläinen menivät naimisiin kesällä 2015. Ville lopetti koripallouransa tänä vuonna. Kuva: Sanoma-arkisto / Tatu Lertola

Essillä ja Villellä on entuudestaan kaksi lasta: Alma ja Aaro. Vuonna 2015 syntynyt Alma syntyi mummolan eteiseen, mutta kaikki meni lopulta hyvin.

– Siinä tilanteessa en ehtinyt pelätä tai miettiä. Kaikki kävi niin nopeasti, vartissa. Ei ehtinyt tulla edes hiki. Pelko siitä, kuinka olisi voinut käydä, iski vasta jälkeenpäin, Essi muisteli synnytystä Meidän Perhe -lehdelle.