Varoitusviesti

Tämän lomakkeen lähetystoiminto on asetettu pois päältä.
Kuva: Shutterstock
Kuva: Shutterstock

Nainen saa vuodessa 7600 euroa vähemmän kuin mies.

Jos palkanmaksua tarkastellaan laskennallisesti, on tänään vuoden 2015 viimeinen päivä, kun sinulle maksetaan palkkaa. Paitsi jos sinä, lukija, satutkin olemaan mies. Tämä päivä on vain naisten ilo, ONNEA.

Saako tällaisella päivällä edes vitsailla? Naisten ja miesten välinen palkkaero ei ole mikään naurun asia. Palkkaero kaventuu hyvin, hyvin, hyvin hitaasti, ja naiset saavat edelleen 83,4 prosenttia vähemmän ansiotuloja töistään. Vuosipalkassa eroa kertyy noin 7600 euroa. Luku perustuu Tilastokeskuksen tietoihin.

Naisten palkkapäivää, jota vietetään tänään, on juhlittu jo vuodesta 2011. Päivän aikana muistutetaan: periaatteessa naiset työskentelevät loppuvuoden ilman palkkaa. Siinä ei oikeasti ole mitään onnittelemista.

Jos olet kiinnostunut palkkapäivän tapahtumasta, lue lisää Facebookista.

(Kysely on päättynyt. Tulokset kerrotaan Me Naiset 45/2015 -lehdessä.)

Jaakko40

Onnea nainen, tänään on viimeinen päivä, kun saat palkkaa!

Naisten palkkakeskustelu on lähtökohtaisesti täysin väärä. Suomessa on miehellä ja naisella samasta työstä sama palkka. Esimerkiksi naissairaanhoitaja ja miessairaanhoitaja saavat täsmälleen saman tuntipalkan. Vuositasolla miessairaanhoitaja todennäköisesti tienaa enemmän. Miksi? Siksi että hän tekee pitempää päivää, ylimääräisen viikonlopun jne. Naiset ovat tyypillisesti alempipalkkaisissa tehtävissä. Naiset tyypillisesti valitsevat työtehtävänsä ja opiskelunsa sen mukaan miten kiinnostavalta...
Lue kommentti

Cheek suunnittelee parhaillaan jäähyväiskiertuettaan, joka päättyy elokuussa Lahteen.

Cheekin eli Jare Tiihosen, 36, elämästä kertova Veljeni vartija -elokuva saa ensi-iltansa ensi viikolla. Tarinassa on vahvasti mukana veljeys ja Antti Holma näyttelee räppärin lisäksi tämän kaksoisveljeä Jereä.

– Jere ei ole vielä nähnyt elokuvaa, eikä äiti. Yleisesti elokuvan vastaanoton tietää, kuten tietää kaiken mikä liittyy muhun. Kriitikoilta pukkaa varmaan yhtä tähteä, mutta toivottavasti yleisö diggaa. Tämä on se kaava, mikä urallani on ollut, Jare naurahti elokuvan ennakkonäytöksessä.


Läheiset ymmärtävät

Jare suunnittelee parhaillaan jäähyväiskiertuettaan, joka päättyy elokuussa Lahteen. Kun Suomen suosituin räppäri kertoi 2014 loppuvuodesta lähipiirilleen lopetusaikeista, he suhtautuivat ajatukseen ymmärtäväisesti.

– Ne, jotka ovat minua lähellä ymmärtävät miksi lopetan. Muille olen sanonut, että ette voi tietää, mitä mä tunnen.  

– Pääpointti lopettamiselle on se, että Cheekinä en keksi mitään uutta. Moni sanoo, että voithan sä tehdä kesäksi biisin tosta tai tosta. Mutta olen tehnyt biisit jo monta kertaa kaikesta Cheekille olennaisesta tematiikasta. Rakkaudesta tietysti voi aina laulaa.

Elokuvassa kuvataan myös Jaren suhdetta mallina työskentelevään yliopisto-opiskelijaan. Suhde kariutuu siihen, että rauhallisempaa kotielämää eläessä Jare ei keksi Cheekille mitään uutta kirjoitettavaa.

”Cheekinä en keksi mitään uutta.”

– Voin ihan hyvin kuvitella, että elän kymmenen vuoden kuluttua rauhallista perhe-elämää. Moni on sanonut, että voihan sulla sitten olla uusia ideoita. Mutta en mä sellaisesta halua edelleenkään tehdä musaa, Jare selventää.

Jare ei vielä tiedä, mitä tekee elokuun jäähyväiskeikkojen jälkeen.

– Ostin kotiin pienen kosketinsoittimen. Ehkä minusta tulee pianisti!

Onnea etsimässä

Cheekin viimeinen albumi kuvasi myös artistin syvempiä tuntoja ja elämää kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa.

– Nyt kuuntelen levyä, että olenpa ollut aika maassa. Tällä hetkellä minun olisi mahdotonta aloittaa noin tummanpuhuvan albumin kirjoittamista.

Mikä Jaren tekee sitten onnelliseksi?

– Sitä mietin yhä. Minulla on aina ollut kaipuu johonkin muuhun ja aika näyttää, mitä se jokin muu tulee olemaan. Mulla on hieno ja laaja kaveripiiri, josta olen onnellinen.

”Minulla on aina ollut kaipuu johonkin muuhun.”

Viime kesänä Jare päätti ostaa vuosien harkinnan jälkeen koiran. Otus on sulattanut myös miehen äidin sydämen.

– Käyn yleensä vähän enemmän Lahdessa moikkaamassa äitiä. Asun kauempana kuin Jere, enkä ole aina siinä vieressä tukemassa, mutta mulla on halu auttaa. Nyt mutsi on käynyt useammin täällä Helsingissä, kun on tuo Otus. Se on hyvä vetonaula!

Kuka sanoi, että perusruuan pitäisi olla mautonta? Pipsa ja Meri-Tuuli haluavat alentaa kansalaisten kokkailukynnystä.

IS TV-LEHTI: Samassa liemessä -uutuusohjelmassa kokit Pipsa Hurmerinta ja Meri-Tuuli Väntsi tekevät ruokaa rennolla otteella ja vastaavat katsojakysymyksiin.

– Ollaan huomattu, että meillä on paljon annettavaa ja helppoja reseptejä. Viime aikojen tv-ruokaohjelmissa on tehty paljon ravintolatyylistä ruokaa tai lautasannoksia. Haluttiin palata perinteeseen, jossa tehdään arkiruokaa. Haluamme alentaa kynnystä kokkailuun, tarjota vaikka maustamisidean. Tärkeää oli myös, että ohjelma on visuaalisesti kaunis, Meri-Tuuli Väntsi kuvailee.

Pipsa Hurmerinta on luonnehtinut Samassa liemessä olevan erityinen myös kaksikon läpänheiton takia.

– Kommunikointimme on rentoa ja luontevaa. Pipsa ei hienostele enkä minäkään, Väntsi komppaa.

He tapasivat catering-firmojensa kautta, kun katuruokabuumi rantautui Suomeen.

– Ymmärsin vihdoin löytäneeni kollegan, joka ymmärtää, mitä mun duuni on; osa sitä on siivota ja tiskata.

Alkujakso on nimeltäåän Ruuanlaiton ABC, ja toinen Juhlat. Siinä annetaan näyttelijä Sinikka Sokalle vinkkejä helposti tehtäviin tarjoiluihin ja synttäreillä Anna Puu laulaa.

– Vieraiksi otimme mukaan julkkiksia, joihin meillä on suhde – Sinikka on seinänaapurini, Anna Pipsan hyvä ystävä – sekä tavallisia ihmisiä.

Vastaatte katsojakysymyksiin. Mihin et itse osaisi vastata?

– Ananaksen leikkaamiseen ja kuorimiseen ei ole oikotietä. Pipsalla oli vastaus, johon totesin, että ”Ai, tuota en ole tajunnut”, paljastaa Väntsi.

 Samassa liemessä, AVA ke klo 20.00