Tänne niitä uusia kyniä ja penaaleja nyt, on uuden aika! Kuva: Shutterstock
Tänne niitä uusia kyniä ja penaaleja nyt, on uuden aika! Kuva: Shutterstock

Syksyä on markkinoitu meille niin tarmokkaasti jo pienestä pitäen, että pikkaisen vaikea on olla tykkäämättä.

Päivät lyhenevät, sormet palelevat ja kesän riemut ovat muisto vain, mutta moni tuntuu silti rakastavan syksyä intohimoisesti.

Miksi ihmeessä kesästä luopuminen innostaa meitä näin paljon?

Sosiologian professori Kathryn Lively Darthmouth Collegesta kertoo The Huffington Postille, että meidät on kasvatettu rakastamaan syksyä.

– Meidät on totutettu hyvin nuoresta iästä asti siihen, että syksy tuo mukanaan kaikkia uusia, jännittäviä juttuja, professori selittää.

Syksy onkin materialistin juhla-aikaa. Kun koulut alkavat, lapset saavat uuden repun, penaalin ja hajustettuja pyyhekumeja.

Syksy on materialistin juhla-aikaa.

Riemun ja lohdun syksy

Eivätkä muistot syyslukukauden aloittamisesta minnekään katoa, vaikka tulee aikuiseksi. Jos pitää perinteisen, pitkän kesäloman, töihin palaaminen sen jälkeen on yksi uusi alku.

Tutkijat ovat havainneet, että ajan kulumiseen liittyvät merkkipaalut ovat yllättävän tärkeitä ihmisen motivaation kannalta. Syntymäpäivien ohella muut tärkeät päivät jäsentävät käsitystämme ajasta.

Syksyssä on myös lohdullinen puolensa.

Syksy on mitä mainioin innostaja ja tarjoaa ilon aiheita etenkin kotipuuhastelijoille: saa sytyttää takkaan tulet ja pyöräyttää keittiössä vispipuuron.

Syksyssä on professori Livelyn mukaan myös lohdullinen puolensa, kun turvaa voi hakea lämpimistä vaatteista, kodin laittamisesta ja ruuasta. Jos syksy masentaa, lohtua on ainakin aivan käden ulottuvilla.

On aika hemmetin vaikeaa rakastaa kroppaa, joka paisuu yhden syksyn aikana lähes seitsemän kiloa.

Kuten useimmat tuntemani naiset, olen ollut ulkonäkööni tyytymätön noin kahdeksanvuotiaasta. Nyt olen oppinut, etten saisi olla. Olisi trendikkäämpää syleillä näitä ainutkertaisia muotojani ja arvostaa sitä, mihin kehoni pystyy, ei sitä, miltä se näyttää.

Kanankakat. Siitä on kehopositiivisuus kaukana, kun yhden syksyn aikana lihoo lähes seitsemän kiloa. Yhtään ei tee mieli syleillä näitä entisten kurvien päälle kasvaneita uusia kurveja. Ne tarkoittavat, että saan kantaa taas läjän lempifarkkuja ja hintavia ulkovaatteita kirppiskeräykseen.

Paisuminen tuntui lisäksi epäreilulta. Syksyn ajan olin treenannut enemmän kuin ikinä, noin neljästi viikossa. En mässäillyt, mutta ehkä juoksukoulu kasvatti ruokahaluani samaan tahtiin kuin lähestyvät nelikymppiset hidastivat aineenvaihduntaani. (Vai hidastivatko sittenkään? Taas yksi asia, josta niillä mokomilla on kiistanalaisia näkemyksiä.)

Hetken sain kyllä uskoteltua itselleni, että lisäkilot ovat vain lihasmassaa. Ehkä viidesosa niistä onkin.

 

”Muinoin, kun vielä verhouduimme mammutinnahkoihin, 38-vuotias nainen oli lähinnä biojätettä. Minun kehoni ei ole.”

Ironista on, että biologian puolesta voisin olla kehooni aika tyytyväinen. Muinoin, kun vielä verhouduimme mukavasti väljiin mammutinnahkoihin emmekä pillifarkkuihin, 38-vuotias nainen oli lähinnä biojätettä. Minun kehoni ei ole.

Se jaksaa juosta kympin ja hiihtää kaksi. Se kyykkää neljä tuntia putkeen (suppilovahveroiden perässä, ei muuten), kiipeää leikkipuistossa hämähäkinverkon huipulle ja nostaa kymmeniä kiloja suorille käsille. Se on tehnyt lähes tyhjästä, synnyttänyt ja ruokkinut kolme uutta ihmistä. Loistokapine oikeastaan.

Saan kai silti vähän surra sitä, minkä olen menettänyt? Nimittäin luottamukseni siihen, että reippaasti liikkumalla ja fiksusti syömällä pysyn sen näköisenä kuin toivon.

”En aio olla loppuelämääni pussikeittodieetillä tai tuplata treenimäärääni nykyisestä, joten näillä mennään.”

Kun kehopositiivisuus tuntuu liian vaikealta, treenaan kehorealismia. En aio olla loppuelämääni pussikeittodieetillä tai tuplata treenimäärääni nykyisestä 3-4 kerrasta viikossa, joten näillä mennään. En ehkä enää koskaan mahdu siihen 38-kokoiseen ruusumekkoon, jossa muutama vuosi sitten juhlin veljeni häitä, mutta voin ostaa uuden ja yhtä kauniin, kokoa 42.

Ei kehoaan tarvitse joka päivä niin ylenpalttisesti rakastaa, mutta sen kanssa kannattaa tulla toimeen. Tämän minäkin yritän muistaa – myös sitten, kun (yllättävän pian) kroppani lakkaa olemasta biologinen loistokapine.

Kysely

Oletko tyytyväinen ulkomuotoosi?

Jos selviää!

Tuntuuko siltä, että vaalikeskustelut eivät paljasta tarpeeksi eroja presidenttiehdokkaiden välillä? Haluaisitko tehdä äänestyspäätöksesi mieluummin höpöhöpöjuttuihin ja mutu-tuntumaan nojaten? Hyvä! Tässä on sinulle sopiva vaalikone, joka paljastaa sielunkumppanuutesi asteen eri ehdokkaiden kanssa. Vastaukset on koottu Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien ja Ylen artikkeleista sekä omasta päästä.