Se on keltainen, mutta se ei ole loimaalaisten suosikkicocktail Kelkka. Greta Grönholmin kehittelyssä on uusi sekoitus.
Se on keltainen, mutta se ei ole loimaalaisten suosikkicocktail Kelkka. Greta Grönholmin kehittelyssä on uusi sekoitus.

Ryhtykäämme hieman nostalgisoimaan.

Mikä kuulostaa sinun nuoruudeltasi?

a) Juhlajuomat haetaan isommasta kaupungista sadan kilometrin päästä, Alkon tiskillä pitää näyttää viinakorttia. Ostoksina on ehkä algerialaista punaviiniä.

b) Vanhempi kaveri ostaa Alkosta pullon Helmeilevää omenaviiniä, joka juodaan vanhemman kaverin auton takapenkillä toria kiertäessä. Campari appelsiinimehulla on kokeiltu, liian hapokasta.

c) Nautiskeluiltana livejazzia ja viiniä, köyhäilyiltana Koffia lähikioskista, bileiltana tuoppi ja sniffer kantabaarissa?

Jos vastasit a, olet yrittänyt käyttää alkoholia ennen vuotta 1969. Se ei ollut silloin vielä kovin helppoa varsinkaan maaseudulla, josta ei saanut edes keskiolutta. Jos vastasit b, kaverin autossa soi ehkä Haddaway ja opettelit viinanjuontia 90-luvulla. Jos vastasit c, olet ehkä nykyajan nuori! Sinäkin muistelet parinkymmenen vuoden päästä hellyydellä ja pienillä puistatuksilla menneitä aikoja. Tervetuloa kosteahkolle retkelle tästä päivästä menneisyyteen, kohti kuivempia aikoja... vai olivatko ne sellaisia?


Vapauden kevät! Ylioppilaskirjoitukset ovat ohi, João Hämäläisen (keskellä) kanssa pussikaljalle ja -siiderille Hietsuun ovat tulleet André Palmroos ja Daniela Tapprest.


2015: mietoja juomia, satunnainen shotti

”Raittius kasvava nuorisotrendi – alkoholi ei kiinnosta”, otsikoi Yle vähän aikaa sitten. Tilastot kertovat nuorison raitistumisesta, mutta onkohan se ihan niin? Kai hekin osuutensa juovat siitä 11,6 litrasta, jonka suomalainen keskimäärin kuluttaa viinaa vuodessa.

Kirjastosta löytyy yksi nuorisolaiston edustaja lukemassa fysiikkaa: ylioppilaskirjoitukset ovat tulossa, ja João Hämäläinen on juuri laskenut vuvuzela-torven äänen aaltopituuksia. Hän aikoo pyrkiä Aalto-yliopistoon, ehkä teknillistä fysiikkaa ja tuotantotaloutta lukemaan.

– Kyllä mun kaveripiirissä kaikki juo, João sanoo.

– Ei nyt lukuloman aikana niinkään, mutta normaalisti viikonloppu on aina syy lähteä radalle. Alkoholi kuuluu sosiaaliseen kanssakäymiseen.

Tai no. Kyllä lukupäivän jälkeenkin on käyty yhdellä, jos löytyy sopiva porukka. Koulukavereiden vakiobaarissa on aina joku tuttu, ja ahertamiseen tarvitaan breikkejä. Joãosta tuntuu, että hän elää elämänsä kevättä.

– Vaikka oon kiinni tässä lukemisessa, mulla on ihan sikavapaa olo.

Etelä-Helsingin, tarkemmin Normaalilyseon, nuoriso juo Joãon mukaan mietoja juomia: olutta ja siidereitä. Koff-tölkki maksaa Alepassa euron, joten se on yleensä se. Jotkut innostuvat shotteihin.

– Entäs ootsä kuullu sniffereistä?

Sniffer on monivaiheinen juomanautinto. 1) Sytytetään minttuviinashotti tuleen, se palaa hetken. 2) Sammutetaan tukahduttamalla kämmenellä. 3) Raotetaan kämmentä ja nuuhkaistaan alkoholihöyryt talteen. 4) Juodaan shotti. 5) Pohjalle jäävä vaahto vedetään sieraimeen.

– Se ei tunnu kivalta. Mä kokeilin kerran, mutta kai jotkut hutikassa tykkää.

Klassikkoaiheita nautiskellen

Joãon kaverit ovat kaikki täysi-ikäisiä, joten heidän ei tarvitse nykyään lainata kaverin papereita tai suunnata Kallioon niihin baareihin, joissa ei olla niin tarkkoja. Muutenkin ihmiset ovat oppineet juomaan lukion aikana: enää ei sammuta vessaan lukkojen taakse, kotibileissä ei räyhätä vaan tehdään ruokaa ja juodaan maltillisesti viiniä. Jos sattuu olemaan rahaa, mennään Helsingin keskustaan Iso-Roban Pjazzaan, jossa on hyvää ruokaa ja livejazzia. Nautiskellaan. Ja parannetaan maailmaa, puhutaan politiikkaa?

– Kyllä, politiikkaa puhutaan tosi paljon. On kapitalisteja ja vasemmistolaisia, ja sen keskustelun seuraaminen on hupia.

Viime aikoina puheissa ovat olleet Ukraina, Putin ja ihmispopulaation liikakasvu.

– Väestönkasvuongelmaan suosittu ratkaisu perustuu Dan Brownin Infernoon. Sattumanvaraisesti sairastutettaisiin puolet populaatiosta... ja kauneus on nimenomaan sattumanvaraisuudessa.

Joo-o, joo-o. Entäs alkoholin hyvät ja huonot puolet? Pääsevätkö ihmiset estoistaan, syntyykö romansseja?

– No, kai ne pääsevät kuoristaan. Se on ärsyttävää katsella, mutta jos siihen tilaan päätyy itse, täytyy vain nauttia. Darrasta ei tykkää kukaan, ja voisihan juomisen ajan käyttää johonkin järkevämpään.

Mihin sitten? Joãolle tulee mieleen seinäkiipeily. Ja saahan alkoholi aikaan romansseja, edes väliaikaisia. Joãon kasvoille syttyy 19-vuotiaan kaihoisa hymy.

– Ehkä, joo, joskus. On kai mullekin jotain sellasta käynyt. Mutta siitä on aikaa.

1990-luku: cocktailmestarin kasvuvuodet

Muistatko juoneesi Linda-siideriä eroottisessa kyykkyviulu-asennossa? Höpö höpö, kuitenkin kokeilit! Et vain muista. Onneksi paljon muutakin on unohtunut, kuten Vodka limen maku seuraavana päivänä. 1990-luvulla alkoholinkulutus kasvoi reippaasti – ainakin osittain siitä syystä, että viinan verotusta laskettiin EU:hun liittymisen jälkeen.

– Herranjestas niitä aikoja, kun teininä joskus juotiin Vodka lime -juomasekoitusta. Ja Omppupomppua, Helmeilevää omenaviiniä. Curaçaoa ja Spritea, jos teki mieli eksoottisempaa. Siidereitä ei silloin vielä ollut, lonkeroa kyllä... Sitä en edelleenkään juo mielelläni, vaikka ginistä tykkäänkin, kertoo Greta Grönholm.

Greta varttui aikuiseksi 1990-luvun lopun Loimaalla: diskoreissuja, torin ympäri ajelua vanhempien poikien kyydissä, makeita juomasekoitteita, kyllähän te tiedätte. Ei kiljua eikä övereitä, vaikka jotkut harrastivat jo yläasteella sellaistakin.

Gretasta tuli sittemmin cocktailinsekoituksen ammattilainen, mutta lähtösysäys ei ollut vodkalimessa vaan perheyrityksessä. Isovanhemmat perustivat vuonna 1949 Loimaan Seurahuoneen, ja nykyään Greta jakaa bisneksen kahden siskonsa kanssa.

Hän tekee ravintolassa kaikkea keittiötyöstä salitarjoiluun, mutta cocktailit ovat hänen juttunsa. Hän on voittanut pari vuotta sitten alan maailmanmestaruuskisatkin kuohuviinipohjaisella omenacocktaililla.

– Mulla on makupaletti päässä: suunnittelen juomat 95-prosenttisesti päässä ja sitten testaan maussa. Lahjoja tarvitaan ehkä siinä, että osaa hahmottaa, mistä tulee tasapainoinen yhdistelmä.

Gretan baariuran alkuajoista ei ole kuin parikymmentä vuotta, mutta juomavalikoima on monipuolistunut niistä ajoista kummasti. Kun Greta aloitti 1997, ei vielä ollut kovin monia likööreitä, ei saanut tuoretta minttua tai limeä.

Enkeliä jo toisessa polvessa

Gretan nuoruudessa kuului asiaan yrittää baariin alaikäisenä. Nykyään hän tarkkailee nuorisoa huolestuneena kesäterassilta: missä kaikki ovat? Ketään ei enää näy ajelemassa pyörällä tai mopolla.

– Juttelin juuri portsarin kanssa, ja hänkin sanoi, että 17-vuotiaat eivät enää pyri vuorotellen yhden kaverin papereilla sisään. Ehkä urheilubuumi ja selfien ottaminen pyllystä on vienyt ihmisiä, tai sitten he ovat somessa tai pelailevat.

Gretan mukaan ihmiset ovat tulleet laatutietoisemmiksi. He saattavat tilata yhden tai kaksi hyvää, vähän kalliimpaa cocktailia, ja se on sitten siinä.

– Kun aloitin sekoittamisen, cocktail oli aina Valkovenäläinen. Sitten tulivat Salmarit ja Fisut, Caipiroskat, Cosmopolitanit... Yhteen aikaan Hot shot oli muotishottijuttu. Menee niitä edelleen. Minua ei ole koskaan haitannut tehdä niitä, vaikka tiedän, että jotkut katsovat murhaavasti, kun sellaisen tilaat.

Nykyään loimaalaisten suosikkidrinkki on Kelkka, jossa on Passoa-likööriä, vodkaa ja tuoremehua. Mustikkashottiakin menee paljon: nuoriso tykkää mustikkakeiton, vaniljaliköörin ja kerman pehmeästä tuntumasta. Vanhetessamme me suomalaiset suosimme kuulemma kirpeitä drinksuja.

– Monen makuun on omenainen long drink, johon tulee vodkaa, kirpeää omenalikööriä, soodaa, limeä...

Mutta välillä historia toistaa itseään. 18-vuotiaat nimittäin tilaavat Sinistä enkeliä.

– Toisessa sukupolvessa: heidän vanhempansa olivat niitä, joiden aikoina se oli muotidrinkki. Harva siitä sitten tykkää, se on niin makea.


Vuonna 1980 kristillinen raittiusliike järjesti Helsingissä marssin keskiolutta vastaan. Kuva: Lehtikuva / Ari Ojala


1980-luku: nousukausi ja Sininen enkeli

1980-luvulla kansakunnalla meni hyvin ja päällä oli kotimaista vaateteollisuutta eli Micmacit. Muita teineille tuttuja merkkituotteita olivat Ruska, Vodka lime ja Herba. Maaseudulla ei vielä ollut Alkoja, baareissa istuttiin nätisti pöydässä ja tilattiin jokin eksoottisen värinen drinkki. Näin muistelevat anonyymit nousukauden veteraanit:

15–16-vuotiaana aloitettiin olutkausi. Joku haki Valintatalosta 4–6 pulloa Amiraali- tai Karjala-keskiolutta. Lapin kulta oli kolmas merkki, mutta se oli vähän kalliimpaa. Koffista taas tuli vaahtoavat yrjöt, tai niin kaikki luulivat. Baarissa tilattiin tuopin lisäksi Sininen enkeli, Viski-banaani-cola, Valkovenäläinen, Ampiainen ja Bacardi-cola. Shotti oli Musta ryssä. Punaviinit ja oikeat valkkarit tulivat mukaan vasta ysärillä.”

Ravintoloissa piti kasarilla istua vielä pöydässä, juoman kanssa ei liikahdettu. Jos halusi vaihtaa pöytää, piti pyytää tarjoilijaa siirtämään juoma. Silloin oli myös kamalan tarkkaa vaatteiden kanssa. Farkuissa ei päässyt moneenkaan paikkaan, lenkkareissa ei ainakaan. Portsarit olivat hirmuvaltiaita, joita piti pelätä: porttarin sai tosi helposti.”

Helmeilevää omenaviiniä tai olutta juotiin – rajan takaa haettua. Naapurikunnan kyläkauppa eli kaljanmyynnillä ja hiipui sitten aika nopeasti, kun olutta alkoi saada lähempää. Juotiin urheilukentällä tai ajeltiin autolla, sekoilua maaseutupitäjässä. Ai niin, Prinssi everstiä juotiin. Mitähän se oli, viskilikööriä? Se oli edullista.”


Ulpu Iivarin mielestä Côtes du Rhônen punaviini on edelleen hyvää. ”Ja Pinot Noir -rypäleestä pidän myös. Mutta jos nuorena meni illanistujaisissa pullollinen, nyt menee enää lasillinen tai pari.”


1970-luku: Kulturellille Côtes du Rhônea

1970-luvun uutuutena alkoholinkäyttö alkoi muuttua myös naisten jutuksi – vielä 1960-luvulla puolet suomalaisnaisista oli kokonaan raittiita. Suomi oli muutenkin tähän asti ollut huomattavan raitis maa verrattuna muuhun Eurooppaan, mutta kun keskiolut vapautettiin vuonna 1969, alkoholinkulutus lähti nopeaan nousuun. Poliitikko Ulpu Iivarin muistelot jakaa moni 60-luvun kukkeita vuosia elänyt suomalainen:

Kevättalvi 1967, Sodankylän lukion abiturientit tarvitsevat penkkarijuomaa. Ulpu Iivarin luokalta lähetetään Rovaniemelle Alkoon kaksi poikaa, joilla on viinakortit – valtio näet tarkkailee, ettei kukaan osta liikaa alkoholia. Poikien pitää tehdä kaksi reissua, jottei näyttäisi epäilyttävältä.

– Minä tilasin Côtes du Rhônen punaviiniä, koska olin lukenut Alkon pääjohtajan haastattelusta, että se oli hänen lempi-viiniään ja koska pidin itseäni kulturellina. Muut tilasivat liköörejä.

Rhônen punaviini olikin sitten Ulpun ensimmäinen kosketus alkoholiin. Se oli juuri sellaista kuin hän oli ajatellut.

– Onnistuin suggeroimaan itseni ranskalaistytöksi.

Lukion jälkeen Ulpu muutti opiskelemaan Helsinkiin, Sanoman toimittajakouluun. Toimittaja- ja nuorisopoliitikkopiireissä ei Ulpun mukaan nykyään taatusti juoda yhtä paljon kuin 70-luvulla, jolloin töiden jälkeen käytiin automaattisesti oluella tai Gin tonicilla.

– Olisi pidetty outona, jos joku olisi lähtenytkin lenkille. Nykyinen terveysbuumi on toisaalta hyvä, toisaalta ennen ihmiset tunsivat toisensa paremmin. Politiikassa oli enemmän keskustelua. Yritän muuten välttää nostalgiaa, mutta ehkä siinä kohdassa tuntuu, että on menetetty jotain, kun on käperrytty oman kropan ja terveyden vaalimiseen.

Ulpu muistelee, että yhdessä lounaspaikassa näkyi usein Uuden Suomen toimittajia, jotka ottivat Normaalit Ruokajuomat: alkuun vodka-karpaloaperitiivi, sitten lounaan kanssa olut, ja sen kanssa oli luontevaa ottaa snapsi. Sitten he palasivat takaisin töihin.

Nuorena jaksoi

Ulpu sai 22-vuotiaana lapsen, joten hän ei ehtinyt istuskelemaan Pressiklubilla monta vuotta, mutta ystävien tapaaminen ei jäänyt.

– Me pidimme aika paljon juhlia. Jälkeenpäin hirvittää miettiä, miten lapset konttasivat sankassa savussa juhlivien aikuisten seassa – mutta kaikki silloiset lapset tuntuvat olevan sitä mieltä, että heillä oli hauska lapsuus. Pysyimme kyllä kohtuudessa, mutta valvoimme myöhään. Nuorena jaksoi.

Suurten ikäluokkien naiset, Ulpun ikäiset, olivat Suomessa ensimmäisiä naisia, jotka joivat alkoholia. Muutenkin rajat kaatuilivat: nyt naiset kävivät töissä lapsista huolimatta, e-pilleri vapautti seksuaalisesti. Jopa baariin alkoi päästä pelkässä tyttöporukassa.

– Meistähän sanotaan, että kostea sukupolvi juo itsensä hengiltä – mikä ehkä on kestävyysvajeen takia jopa toivottavaa – mutta itse olen huomannut, että entinen aperitiivi plus viinipullo on vaihtunut aperitiiviin ja viinilasilliseen. On kiva pitää viininjuonti omassa hallinnassa.

 

Otetaanko drinkit? Millaiset?

1970-luku. Keskiolutta saa ruokakaupasta. Mutta baarista sitä ei sitten enää saakaan, hanassa on A:ta ja keppana on noloa. Viiniäkin kuluu: Vin Rouge d’Algerie tai Moselin puolimakea viini. Voileipä oli pakko ostaa aina parin lasin jälkeen.

1980-luku. Cocktailien kulta-aika. Viski-banaani-cola, Kuulalaakeri, Ampiainen, Ville Vallaton... mitä makeampi, sen parempi. Paitsi Campari-sooda tai Campari-appelsiinimehu: mitä kitkerämpi, sen kivempi.

1990-luku. Lama ja nousu: koti-viinistä Linda-siideriin! Baareissa tapahtuu yllättävä käänne, kun keskiolut tulee taas muotiin. Kyytipojaksi otetaan Galliano -hot shot, jonoa kertyy, baarimikko vatkaa nyreänä kermaa.

2000-luku. Cocktailien varovainen paluu: Caipiroska, Mojito ja Sinkkuelämän innoittama Cosmopolitan. Olutravintoloissa hifistellään ja keskus-tellaan hiivoista.

2010-luku. Skumppa on uusi maito. Parempi väki vaihtaa kuohuviinin samppanjaan, koska muuten ei enää erotu.

 

Merkkipaalut kautta aikain

5.4.1932 klo 10. Juhlahetki! Kieltolaki loppuu. Vuonna 1919 alkanut kokeilu ei oikein onnistunut: ennen kieltolakia Suomessa ei juonut viinaa juuri kukaan, kieltolain aikana kaikki joivat.

Lakiin piti pyytää lupa Venäjän keisarilta, jota nauratti. Miksi Euroopan raittiin maa haluaa vielä kieltolain? Mutta silloin se oli edistyksellistä ja muodikasta.

1.1.1969. Keskiolut vapautuu kuin sävel! Olutrekkojen lähtöä panimolta ruokakauppoihin seurataan lähtölaskennan kanssa. Lakia edelsi kuuma keskustelu, ja Panimoliitto aloitti kampanjoinnin kotimaisen oluen puolesta, koska ulkomaisten mallastuotteiden pelättiin valtaavan markkinat. Tältä ajalta ovat peräisin ne mainokset, joissa perheenäidit nauttivat virkistävän oluen keskellä päivää.

Samalla keskiolut hävisi ravintoloista: siitä tuli noloa ja tyttömäistä. Iso A sen olla piti.

1.1.1995. EU:hun liittymisen luvattiin halventavan elintarvikkeita, mutta ainoastaan alkoholi halpeni kerralla – koska valtio päätti alentaa alkoholiveroa. Keskiolutta alkoi saada kioskeilta. Alkoholin kulutus per henki alkaa hiljalleen kasvaa toiselle litrakymmenelle.

1.5.2004. Viro liittyy EU:hun. Suomi alentaa paniikissa taas alkoholin verotusta roimasti, ja kulutus per henki nousee taas litralla. Seurauksena veroa aletaan taas hiljalleen korottaa, ja nyt vuotuinen alkoholinjuonti on tasoittunut 11 ja 12 litran väliin.

Ja näin Suomi on juonut: Ennen kieltolakia eli esimerkiksi vuonna 1919 0,5 litraa per nassu per vuosi. Kieltolain aikana eli

vuodesta 1919 vuoteen 1932 noin 1,5 litraa per tyyppi.

Vuonna 1968 – 3,6 litraa.

1975 – 9 litraa.

1994 – 8 litraa.

1995 – 9 litraa.

2004 – 10,5 litraa.

2013 – 11,6 litraa.

Ida Paul ja Kalle Lindroth ovat Emma Gaalassa ehdolla vuoden tulokkaaksi. 

Duona esiintyvän Ida Paulin ja Kalle Lindrothin työtilanne ei ole tavanomaisin, sillä Ida Paul opiskelee toista vuotta maailman parhaaksi rankatussa Harvardin yliopistossa.

”Jenkeissä keskityn kouluun ja teen kappaleita.”

– Lensin yöllä juuri takaisin Suomeen. Teemme töitä periodeissa. Suomessa teemme keikkoja ja musajuttuja. Kun olen Jenkeissä keskityn kouluun ja teen kappaleita, Ida Paul kertoi tänään Emma-ehdokkaiden julkistustilaisuudessa.

Ida Paulin äiti on suomalainen ja isä yhdysvaltalainen. Lapsena hän on asunut Amerikassa lyhyen aikaa, jolloin haave amerikkalaisessa yliopistossa opiskelusta lujittui. 

Hakuprosessi Harvardiin kesti puoli vuotta, jonka aikana Ida Paul keräsi suosituksia opettajilta ja kollegoilta, kirjoitti esseitä ja teki SAT-pääsykokeen. Ida Paul teki jo tuolloin, 19-vuotiaana, kappaleita Warnerin artisteille.

– Toki arvosanat pitää olla kouluun riittävän hyvät, mutta pitää olla lisäksi joku asia, jossa on ihan huippu. Minulla se oli tämä musajuttu, joka on yhä minulle numero yksi.

”Kaikki eivät ole tiedehörhöjä”

Harvardissa Ida Paul ei ole vielä päättänyt pääainettaan, mutta on opiskellut yhteiskuntatieteitä, naistutkimusta sekä sivuaineina tanssia ja teatteria. Hän asuu kampuksella asuntolassa.

”Koulu on ihan oma ekosysteeminsä.”

– On kivaa, kun parhaat kaverit asuvat ihan naapurissa. Koulu on ihan oma ekosysteeminsä, kaikki tarvittava on kävelymatkan päässä. 

– Vaikka koulussa on lahjakkaita ihmisiä, ei kaikki todellakaan ole mitään tiedehörhöjä, jotka ovat hautautuneet laboratorioon. Sinne haetaan joka vuosi entistä monipuolisempi vuosiluokka opiskelijoita.

Harvardiin pääsy ei jää rahasta kiinni

Lukuvuosimaksu Harvardissa on yli 50 000 dollaria eli yli 42 000 euroa. Ida Paul painottaa, että Harvard kuuluu need blind -haun piiriin, jossa maksut räätälöidään opiskelijalle maksukyvyn mukaan. Loput maksusta kuitataan lahjoituksilla, joita yliopisto on saanut.

– Tiedän opiskelijoita, jotka eivät maksa opiskelusta mitään. Jotkut käyvät opintojen ohella töissä. Kenelläkään ei jää pääsy rahoituksesta kiinni.

”Musa on ainut pysyvä asia mun elämässä.”

Ida Paulilla on tällä hetkellä koti Suomessa ja Amerikassa, mutta hän uskoo panostavansa tulevaisuudessa eniten musiikkiin. Ida Paulin ja Kalle Lindrothin ensimmäinen albumi julkaistaan helmikuussa.

– Musa on ainut muuttumaton, pysyvä asia mun elämässä. Vaikka elämä ja vaatimuksen Harvadissa ovat joskus stressaavia, se varmasti kannattaa. Mitä enemmän koen, sitä enemmän minulla on myös lauluihin kirjoitettavaa.

Kansanedustaja Sari Sarkomaa kertoo suru-uutisesta Facebookissa.

Kansanedustaja Sari Sarkomaa, 52, kertoo virallisilla Facebook-sivuillaan suru-uutisesta: hänen nuorin pikkuveljensä on kuollut. 

– Nuorin pikkuveljeni on menehtynyt. Suruviesti saavutti minut 7.12. iltapäivällä. Jupan ystäville suru-uutinen tiedoksi. Jupaa ei enää ole, Sarkomaa on kirjoittanut Facebookiin.

Sarkomaa on omistanut päivityksessään koskettavan runon veljelleen.

Pikkuveljelleni

Ikinä ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän
Yhtäkkiä elämäsi loppuikin tähän

Lähdit niin hiljaa
Että vain aamu kuuli
Sylissään matkalle sinut kantoi tuuli

Kiitos yhteisistä lapsuuden vuosista
Ja vuosista sen jälkeen
Uskon että sinun on nyt hyvä 
Taivaan kodissa olla