Vali, vali ja vielä kerran valitus. Työpaikalla turha marmatus leviää kuin flunssa.

Shutterstock

Kukkamekko, kestohymy ja satutädin ääni. Katjan, 42, uusi pomo vaikutti kaikin puolin herttaiselta.

Silti jokin oli pielessä. Ennen niin rento ilmapiiri alkoi kiristyä. Kohta kahvihuoneesta jo kuului tiuskintaa, käytä­villä kurtisteltiin kulmia ja kimppakyydit vaihtuivat yksinäisiksi tööttäilyiksi aamuruuhkassa.

Vasta sattuessaan samaan lounaspöytään uuden johtajan kanssa Katja äkkäsi, mistä selittämätön muutos ehkä johtui. Pomo lätkäisi tarjottimen pöytään, rojahti istumaan ja puuskahti: Ei jaksaisi aina noita samoja paperihommia! Vaan pakko kai se on...

Katja hoksasi, että lähes jokainen pomon lauseista alkoi marmatuksella. Hirveän pitkä aika vielä lomaan. Taas auto huollossa. Ei yhtäkään mainintaa kiehtovasta projektista tai ihanasta ilmasta. Puoli työpaikkaa alkoi seurata perässä, ja pian kahvipöydässä ei enää kuullut yhtään iloista sanaa.

Tutkijatkin ovat sen huomanneet: työkaverin ahdistuksella on yksi ikävä ominaisuus, se tarttuu yhtä helposti kuin flunssa. Stressi saa luonnollisesti valittamaan, ja valitus lisää stressiä entisestään.

Ei siis ihme, että Katjan työpaikan yhdestä napisijasta kasvoi kuukaudessa kokonainen klubi samanmoisia.

Piilovalittamisesta voi onneksi parantua kahden kohdan ohjelmalla: pyristelemällä ensin eroon marmattajista ja lopettamalla sitten itse valittamisen.

Huulet aina mutrussa

Krooninen valittaja ei yleensä tarkoita pahaa, vaan hän nurisee tottumuksen vuoksi ja usein pikkuasioista. Kirjailija Jon Gordon kuvaa tapavalittajia osuvasti kirjassaan The No Complaining Rule:

– Kusipää kekkaloi edessäsi ja huutaa: 'Katso, olen olemassa.' Hän erottuu, joten hänestä pääsee melko helposti eroon. Piilovalittaja taas imee muilta energiaa vaivihkaa.

Tapavalittajia on lukemattomissa suomalaiskonttoreissa, joissa kirkasvalolamppu unohtuu aina talveksi nurkkaan. He ovat taitavia soluttautumaan peruspositiivisten joukkoon, mutta tietyt piirteet voivat helpottaa tunnistamista:

  • Lauseet alkavat sanoilla "ei ikinä", "aina sama juttu" tai "taasko".
  • Silmät ovat sirrissä. Hän on valmis ampumaan iloisen asian ilmasta alas ja kääntämään sen napinan aiheeksi.
  • Kasvolihasten normaalit liikeradat ovat häiriintyneet: huulet aina joko pienellä mutrulla tai kireässä hymyssä.
  • Ei tiedä itse olevansa piilovalittaja.

Rutiineilla on tapana rauhoittaa, siksi yhteinen naputuksen aihe tuntuu ehkä mukavan turvalliselta tavalta aloittaa päivä. Pitkän päälle jatkuva jupina on kuitenkin kuin piilosuolaa: Syödessä ei huomaa mitään, jälkikäteen janottaa ja turvottaa. Lopulta terveys on vaarassa. Jos marmattajarooli jää päälle työpäivän jälkeenkin ja joka aamu alkaa väärällä jalalla, kannattaa huolestua.

Myös selviytymiskeino

Uravalmentajat toistelevat, että aurinkoinen ilmapiiri tuottaa loistavia yrityksiä ja onnellisia työntekijöitä. Miksi sitten niin monet kulkevat ehdoin tahdoin suu mutrussa?

Työelämän tutkijan Anu Järvensivun mukaan valittaminen yhdistää. Laumaeläimenä ihminen pelkää syrjäytymistä ja on siksi hanakasti samaa mieltä kuin muut. Varsinkin, jos valittaja on puolituttu, jonka sympatioita havittelee. Kun kollegat haukkuvat yhteen ääneen esimiestä, kiusaus lähteä mukaan nälvimiseen on suuri.

Anu muistuttaa, että kyse on myös selviytymiskeinosta: valittaja heijastaa työkavereihinsa omia ongelmiaan. Ennen kuin siis tuomitsee ketään työpaikan möröksi, kannattaa arvioida, ilmaiseeko hän harmiaan ehkä ihan oikeasta syystä.

Poliitikko valittaa, koska vakuuttava valittaminen saa hänet näyttämään ä­änestäjien silmissä toimeliaalta ja tärkeältä. Napina tarkoittaa, että on olemassa ongelma, peruspositiivisten kielellä haaste, johon halutaan muutos.

– Jos asioihin tartutaan ja tehdään parannuksia, valittamisesta on ollut hyötyä. Toivottavaa olisi, että valittaja korjaisi itsekin aktiivisesti ongelmia, Anu toteaa.

Olennaista on erottaa tärkeä napina turhasta. Työpaikkakiusaamisesta ja epä­inhimillisistä työtaakoista kannattaa marista, kumiperunoista ja sateessa kastumisesta ei.

Irti mökötyskierteestä

Työyhteisön energiasyöpöt on syytä ottaa puheeksi esimiehen ja työkavereiden kanssa. Anun mukaan eniten valitetaan työpaikoilla, joissa on jo valmiiksi huono yhteishenki ja heikko johtaja. Jos ilmapiiri on pahasti tulehtunut, työntekijöiden kynnys lähteä korjaamaan sitä voi olla valtava.

– Vaikka stressi tarttuu, se ei tarkoita, että pitää jäädä olosuhteiden uhriksi. Stressi on tunnetila, valittaminen sen sijaan toimintaa. Toisin sanoen voit itse päättää, että lopetat valittamisen, Anu kannustaa.

Tärkeintä on, ettei rohkaise valittajaa. Jon Gordon neuvoo vastaamaan kielteiseen kommenttiin myönteisesti. Kuulostaa helpolta, mutta istuu synkkään suomalaisuuteen huonosti. Anun mielestä kannattaa silti yrittää.

– Voit koettaa keskustella ahdistuneen kanssa ja neuvoa häntä eteenpäin. Jos se ei auta, yritä kohteliaasti poistua paikalta ja keskity muihin asioihin, Anu neuvoo.

Sulje siis korvasi, mene kahviautomaatille, soita puhelu tai käy kävelyllä – mitä tahansa, mikä vie huomiosi pois negistelijästä.

Heidi, 38, kärvisteli kymmenkunta vuotta työpaikkansa surkeassa ilmapiirissä. Hän työskenteli vuoroin alaisena, vuoroin esimiehenä, ja näki siksi pöydän molemmat puolet.

– Se oli samanlaista molemmissa päissä: alaiset haukkuivat pomoja ja pomot alaisia. Ongelmista ei voinut puhua avoimesti, sillä siitä sai hankalan ihmisen maineen.

Vuosien kuluessa Heidi huomasi muuttuvansa itsekin kärttyisäksi. Jupinasta tuli tapa: työstäänkin Heidi puhui enää vain kielteiseen sävyyn.

Sitten Heidi muisti viisikymppisen kollegansa, jonka työnteosta ei tullut mitään, koska tämän kaikki energia kului valittamiseen. Heidi kuvitteli itsensäkin keski-ikäiseksi. Hän pelkäsi heräävänsä vielä joskus joka aamu kärttyisenä, eläkkeelle pääsyä odottaen. Hän puhui esimiehilleen ilmapiirin parantamisesta, tuloksetta. Pitkän harkinnan jälkeen Heidi otti lopputilin.

Heidi muistuttaa, ettei omaa pahaa oloa kannata vierittää toisen niskoille.

– Työkaverille voi silti sanoa, että älä aina jaksa valittaa. Huono ilmapiiri on kaikkien yhteinen ongelma.

Korvaa napina:

1. Treenaa kiitollisuutta.
Tutkimusten mukaan on mahdotonta olla stressaantunut ja kiitollinen samaan aikaan. Kerro työkavereillesi, kuinka
iloinen olet heidän työpanoksestaan.

2. Kehu muita.
Älä keskity työkaverien virheisiin, vaan siihen, mitä he tekevät oikein. Anna kritiikkiä, mutta vastapainoksi myös saman verran kiitosta.

3. Torppaa kielteinen puhe.
"Mutta" voisi välillä olla "entä jos".
"Ehkä joskus" kuulostaa mukavammalta kuin "ei ikinä". Keskity valittamisen sijaan ratkaisuihin.

4. Meditoi.
Kun tunnet pakottavaa tarvetta valittaa, pysähdy, ole hiljaa ja keskity hetkeen.

5. Päästä irti.
Lakkaa leikkimästä kontrollifriikkiä. Asiat lutviutuvat yllättävän usein itsestään.

Lähde: Jon Gordon: The No Complaining Rule – positive Ways to Deal with Negativity at Work

Joillakin niitä ei ole ollenkaan ja joillakin vaikka muille jakaa. Arvaatko hiusten perusteella, ketkä julkisuuden henkilöt ovat kuvissa?

 

Hyönteisruoka on saapunut Suomeen ja siitä povataan maailman ruokakriisin pelastajaa. Mutta miltä se maistuu? Vai maistuuko miltään?

”Hieman makea”, ”jännä jälkimaku”, ”yksinään vähän tunkkainen”, ”mielenkiintoisella tavalla huokoinen”.

Näin Me Naisten raati kuvaili Belgiassa kasvatettujen ja uunissa paahdettujen kokonaisten kotisirkkojen makua hyönteisruokatestissä.

Granolassa kotisirkat olivat silmällä selvästi havaittavissa kaurahiutaleiden, siementen, omenan ja puolukkajauheen seassa, mutta rapsakka suutuntuma katosi muun rouskeen sekaan eikä sirkkoja aamiaisjugurtissaan mitenkään maistanut tai tuntenut. Moni piti sirkkamysliä perushyvänä granolana.

– Ei tämä minua ällötä millään tavalla. Hyvää on, kommentoi yksi raatilainen.

– Nyt ollaan syvästi omien ennakkoluulojen kanssa tekemisissä, myönsi toinen, mutta pisteli reippaasti kipollisen sirkkagranolalla ryyditettyä jugurttia menemään.  

– En ostaisi maun takia. Ei mitenkään ihmeellinen, kommentoi kolmas.

Onko liian madventuresia vai maistuisiko sirkkamysli?
Onko liian madventuresia vai maistuisiko sirkkamysli?

Hyönteisruoan trendikkyys näkyykin tällä hetkellä sirkkaruoan hinnassa. Pieni 200 gramman paketti granolaa maksaa noin 9 euroa. Hintaa nostaa ehkä myös se, että kotimaisten sirkkojen kasvatus on vasta alussa ja sirkat tuodaan Suomeen muualta Euroopasta.

Trendin aallonharjalla

Suomessa jyllää tällä hetkellä pienimuotoinen hyönteisruokabuumi.

Fazerin leipomosta kerrotaan, että he eivät ole aina saaneet sirkkajauhoa Hollannista niin paljon ja nopeasti, kuin heidän leipurinsa sitä taikinaansa tarvitsisivat. Kaikki sirkkaleivät menevät ja illalla kyselijöille pitää tarjota 'ei oota'.

Se ei ole ihme.  Hyönteisleipä maistuu nimittäin pelkän Oivariinin kanssa erinomaiselta. Sen sirkkajauhopitoisuus on kolme prosenttia, ja kuulostaa hämmästyttävältä, että yhteen pieneen leipään on silti käytetty 70 kotisirkkaa.  

Näyttää ja maistuu vastaleivotulta leivältä, mutta sisältää 70 kotisirkkaa jauhettuna. Kuva: Fazer
Näyttää ja maistuu vastaleivotulta leivältä, mutta sisältää 70 kotisirkkaa jauhettuna. Kuva: Fazer

– Olin vähän varautunut, ennen kuin laitoin leivän suuhuni, mutta tämähän on hyvää, testiryhmäläinen kehuu.

– Siemenet tekevät leivästä rapsakan. Kivalla tavalla vähän pähkinäinen ja paahteinen maku.

– Leipä on niin hyvää, että unohdin sirkat kokonaan. Olen pääosin kasvisyöjä, joten en ehkä kuitenkaan ota sitä jokapäiväiseen käyttöön.

Hyönteisten tunteet

Sirkkaleipää ja sirkoista valmistettuja einespihvejä mutustellessaan voikin miettiä tuntevatko hyönteiset ja sattuuko niihin.

Ympäristön kannalta hyönteissyöntiä pidetään kuitenkin niin paljon parempana ratkaisuna kuin perinteistä lihansyöntiä, että sen myötä vegaanius on saanut uuden muodon: entovegaani sallii ruokavalioonsa hyönteiset ja hyönteisperäiset tuotteet, mutta ei lihaa, kalaa tai maitotuotteita.

Ilmeisesti kaikki valmistajatkaan eivät pidä kotisirkkoja liharuokana, sillä kaupan einesaltaassa myytävät sirkkajauheella ryyditetyt pihvit on nimetty kasvispihveiksi. Ne sisältävät 83% kasviksia ja 4,6% kasvatetun kotisirkan jauhetta, ja saavat raadilta kehuja.

– Tämähän on miellyttävä tuttavuus einespihvien joukossa.

– Tuhti, ruokaisa, täyttävä eikä lainkaan kuiva. Kiva, että pinaatti, parsakaali ja kaikki ainekset  – paitsi kotisirkka – maistuvat.

Hyönteispihvit voittavat pinaattiletut ja monet kasvispihvit niin maussa kuin proteiinipitoisuudessa.
Hyönteispihvit voittavat pinaattiletut ja monet kasvispihvit niin maussa kuin proteiinipitoisuudessa.

Testasimme tuotteet: Fazer Sirkkaleipä 250g, 3,99e, Veljekset Mattilan Sirkka-kasvispihvit 300g, 3,98e ja Samu sirkkagranola 200g, 8,90e