Älä itke! Näin se ehkä onnistuu. Kuva: Shutterstock
Älä itke! Näin se ehkä onnistuu. Kuva: Shutterstock

Voihan kyynel! Itkemistä on vaikea hallita, mutta nämä kikat saattavat auttaa tilanteissa, joissa et halua vollottaa.

Kiusallista. Elokuva on juuri loppunut, valot syttyvät ja istut penkissä nenä räkäisenä ja silmät punoittaen. Itkupilli! Mutta et voi sille mitään. Olet herkkis ja vuodatat helposti kyyneleitä.

Vaikka kyyneleitä tai itkemistä ei tarvitsekaan piilotella, joskus sitä vain toivoo, että kyynelvirran voisi pysäyttää ennen sen alkamista. Välillä haluaisi näyttää pysyvänsä kasassa ihan hyvin, täysin ilman vollotusta.

Tee näin!

Science of Us -sivusto ehdottaa kyyneleistä kärsiville kikkaa, joka saattaa saada itkemisen loppumaan: harhauta itseäsi kivulla. Purista etusormen ja peukalon välistä ihoa kynnellä niin terävästi, että vähän sattuu. Toimii joka kerta, he lupailevat. Hollantilaisen Tilburgin yliopiston ”itkututkijan” Ad Vingerhoetsin mukaan ylipäätään lihaksien aktivoiminen ja liikkuminen voivat myös helpottaa. Siksi leffateatterin penkissä siis tulee vääntelehdittyä levottomasti, kun itku meinaa yllättää. Liikehdinnällä taistellaan helposti itkuun johtavaa avuttomuuden tunnetta vastaan.

Itkun keskeyttäminen tai estäminen ei ole mikään helppo juttu, mutta monilla on siihen omat kikkansa. Jotkut taistelevat kyynelehtimistä vastaan katsomalla yläviistoon ja räpsyttelemällä silmiään, toiset ajattelevat iloisia ajatuksia tai yrittävät yksinkertaisesti psyykata itkun loppumaan. Aivotutkija Robert Provinen mukaan itkun lopettaminen on ihan yhtä vaikeaa kuin sen aloittaminen ”pakosta”, jos ei ole sellainen olo. Samanlainen tunteisiin liittyvä reaktio on punastuminen. Sitäkin on melkein mahdoton hallita, herkästi punastuvat tietävät.

Tämäkin voi toimia

Toinen tekniikka kyynelehtimisen estämiseen on puristaa nenänvartta kyynelkanavien kohdalta. Tässäkin tuotetaan kipua tai epämiellyttävää tunnetta ja johdatellaan ajatuksia muualle. Ja on tämäkin kokeilemisen arvoinen: rentouta kasvosi lihakset ja astu askel taaksepäin, jos vain voit. Se voi auttaa sinua etäännyttämään itsesi tilanteesta, joka saisi sinut normaalisti sortumaan.

Ja jos mikään näistä vinkeistä ei auta, voit lohduttautua sillä, että itkeminen on ihan hyväksyttävä tapa ilmaista tunteita.

Lähteet mm: Science of Us, Oprah.com

Lue myös:

Miksi itkeminen aiheuttaa päänsärkyä?

Miksi naiset itkevät enemmän kuin miehet?

Itkeminen on nykyaikaa – katso mallia miesurheilijoilta

Joillakin niitä ei ole ollenkaan ja joillakin vaikka muille jakaa. Arvaatko hiusten perusteella, ketkä julkisuuden henkilöt ovat kuvissa?

 

Hyönteisruoka on saapunut Suomeen ja siitä povataan maailman ruokakriisin pelastajaa. Mutta miltä se maistuu? Vai maistuuko miltään?

”Hieman makea”, ”jännä jälkimaku”, ”yksinään vähän tunkkainen”, ”mielenkiintoisella tavalla huokoinen”.

Näin Me Naisten raati kuvaili Belgiassa kasvatettujen ja uunissa paahdettujen kokonaisten kotisirkkojen makua hyönteisruokatestissä.

Granolassa kotisirkat olivat silmällä selvästi havaittavissa kaurahiutaleiden, siementen, omenan ja puolukkajauheen seassa, mutta rapsakka suutuntuma katosi muun rouskeen sekaan eikä sirkkoja aamiaisjugurtissaan mitenkään maistanut tai tuntenut. Moni piti sirkkamysliä perushyvänä granolana.

– Ei tämä minua ällötä millään tavalla. Hyvää on, kommentoi yksi raatilainen.

– Nyt ollaan syvästi omien ennakkoluulojen kanssa tekemisissä, myönsi toinen, mutta pisteli reippaasti kipollisen sirkkagranolalla ryyditettyä jugurttia menemään.  

– En ostaisi maun takia. Ei mitenkään ihmeellinen, kommentoi kolmas.

Onko liian madventuresia vai maistuisiko sirkkamysli?
Onko liian madventuresia vai maistuisiko sirkkamysli?

Hyönteisruoan trendikkyys näkyykin tällä hetkellä sirkkaruoan hinnassa. Pieni 200 gramman paketti granolaa maksaa noin 9 euroa. Hintaa nostaa ehkä myös se, että kotimaisten sirkkojen kasvatus on vasta alussa ja sirkat tuodaan Suomeen muualta Euroopasta.

Trendin aallonharjalla

Suomessa jyllää tällä hetkellä pienimuotoinen hyönteisruokabuumi.

Fazerin leipomosta kerrotaan, että he eivät ole aina saaneet sirkkajauhoa Hollannista niin paljon ja nopeasti, kuin heidän leipurinsa sitä taikinaansa tarvitsisivat. Kaikki sirkkaleivät menevät ja illalla kyselijöille pitää tarjota 'ei oota'.

Se ei ole ihme.  Hyönteisleipä maistuu nimittäin pelkän Oivariinin kanssa erinomaiselta. Sen sirkkajauhopitoisuus on kolme prosenttia, ja kuulostaa hämmästyttävältä, että yhteen pieneen leipään on silti käytetty 70 kotisirkkaa.  

Näyttää ja maistuu vastaleivotulta leivältä, mutta sisältää 70 kotisirkkaa jauhettuna. Kuva: Fazer
Näyttää ja maistuu vastaleivotulta leivältä, mutta sisältää 70 kotisirkkaa jauhettuna. Kuva: Fazer

– Olin vähän varautunut, ennen kuin laitoin leivän suuhuni, mutta tämähän on hyvää, testiryhmäläinen kehuu.

– Siemenet tekevät leivästä rapsakan. Kivalla tavalla vähän pähkinäinen ja paahteinen maku.

– Leipä on niin hyvää, että unohdin sirkat kokonaan. Olen pääosin kasvisyöjä, joten en ehkä kuitenkaan ota sitä jokapäiväiseen käyttöön.

Hyönteisten tunteet

Sirkkaleipää ja sirkoista valmistettuja einespihvejä mutustellessaan voikin miettiä tuntevatko hyönteiset ja sattuuko niihin.

Ympäristön kannalta hyönteissyöntiä pidetään kuitenkin niin paljon parempana ratkaisuna kuin perinteistä lihansyöntiä, että sen myötä vegaanius on saanut uuden muodon: entovegaani sallii ruokavalioonsa hyönteiset ja hyönteisperäiset tuotteet, mutta ei lihaa, kalaa tai maitotuotteita.

Ilmeisesti kaikki valmistajatkaan eivät pidä kotisirkkoja liharuokana, sillä kaupan einesaltaassa myytävät sirkkajauheella ryyditetyt pihvit on nimetty kasvispihveiksi. Ne sisältävät 83% kasviksia ja 4,6% kasvatetun kotisirkan jauhetta, ja saavat raadilta kehuja.

– Tämähän on miellyttävä tuttavuus einespihvien joukossa.

– Tuhti, ruokaisa, täyttävä eikä lainkaan kuiva. Kiva, että pinaatti, parsakaali ja kaikki ainekset  – paitsi kotisirkka – maistuvat.

Hyönteispihvit voittavat pinaattiletut ja monet kasvispihvit niin maussa kuin proteiinipitoisuudessa.
Hyönteispihvit voittavat pinaattiletut ja monet kasvispihvit niin maussa kuin proteiinipitoisuudessa.

Testasimme tuotteet: Fazer Sirkkaleipä 250g, 3,99e, Veljekset Mattilan Sirkka-kasvispihvit 300g, 3,98e ja Samu sirkkagranola 200g, 8,90e