Mitä tulee mieleen sanasta ilmastonmuutos? Mietitkö sittenkin mieluummin uutta lihapatareseptiä ja talven etelänmatkaa?­

Shhh...shhhhhh… Ilma on sakeana lakasta, kun me tytöt tupeeraamme hiuksiamme 1980-luvun kuumaksi otsaheitoksi. Suihketta kuluu, kunnes erään oppitunnin jälkeen en voikaan kaivaa lakkapulloa kassista. Opettaja on kertonut, että pullojen ponnekaasut tuhoavat maapallolle elintärkeää otsonikerrosta. Syyllisyys alkaa puristaa rintakehää. ­Kotona pöydän laidalla tönöttävä lakkapullo muistuttaa minua jatkuvasti, kuinka olenkaan pilannut ihmiskunnan tulevaisuuden. Olen osallinen: olen ostanut hirviön, enkä uskalla edes hävittää sitä. Se tuhoaisi ilmakehää kaatopaikallakin.

Mihin laimeni teinin tuska? Nyt sille olisi nimittäin tarvetta. Otsonikatoakin järisyttävämpi ongelma on nykyinen ­ilmastonmuutos, joka näkyy tutkimuksissa aina vain selvemmin.

Uutisia on paukutettu suomalaisten päähän 30 vuotta. Kaikki tietävät, että jäätiköt sulavat, merenpinta nousee ja pikkuinen Tuvalun saari uppoaa. Että myrskyt, kuivuus ja helleaallot lisääntyvät; jääkarhut, pingviinit ja pohjoisen perhoslajit kuolevat sukupuuttoon. Että vesivarannot loppuvat ja hurrikaanit iskevät­ yhä useammin.

Silti ei ahdista. Paitsi ehkä ihan vähän joskus, kun oikein tarkasti pysähtyy miettimään. Vaikkapa silloin, kun lehti kertoo ulkoministeri Erkki Tuomiojan puheesta YK:n yleiskokouksessa: Ihmiskunnalla on enää 20 vuotta aikaa tehdä muutos. Sitten on liian myöhäistä.

20 vuotta! Sehän ei ole mitään.

Vaikka tietoa on, omassa elämässä muutos tapahtuu hiiiiiiiiitaasti. Kyllähän sitä kierrättää paperit, pahvit, metallit, lasit ja kerää ongelmajätteet. Ostaa ja myy kirppiksillä, alentaa kodin lämpö­tilaakin. Silti päivittäinen ympäristö­satsaukseni lepää yleensä aamiaislautasella: kotimaista kaurapuuroa ja itse poimittuja mustikoita. Kiusallisesti muistan, että Suomen kuuluisin yksinkertaisen elämän lähettiläs Leo Stranius ei energiaa säästääkseen kypsennä puu­roaan edes mikrossa, vaan syö sen raakoina hiutaleina soijamaidon kanssa.

Kun edessä on ilmastonmuutos­möykky, oma touhu tuntuu toivottomalta piiperrykseltä. Enempäänkään ei silti ­oikein pysty. Ei jaksa, ei ehdi.

Jotkut jaksavat ja ehtivät. He eivät voi jatkaa elämäänsä niin kuin ennen. Greenpeace-aktivisti Sini Saarela tunsi niin jäytävää huolta Maa-planeetan tulevaisuudesta,­ että rikkoi lakia, kapusi arktiselle öljynporauslautalle. Mutta auttaako Sininkään loikka mitään?

Minä ja mun jutut

Surullisinta on arkinen ihmeparantuminen. Vartti tuskan jälkeen voin nousta autoon ja hurauttaa kahden kilometrin matkan markettiin ostamaan kilon perhe­juustoa ja 400 grammaa sika-nautaa, noita ilmastonmuutoksen pää­pahiksia. Miksi huoli aina katoaa?

– Ihminen on mukavuudenhaluinen. Tulevaisuuden ymmärtäminen on aika vaikea tavoite, varsinkin kun ilmastonmuutoksessa kyse ei ole yhdestä saastuttajasta, ymmärtää Ilmastopaneelin ­jäsen, dosentti Hannele Cantell.

Koska ilmastonmuutos ei näy arjessa koko ajan, se on helppo ohittaa. Ei ihme, että Ilmatieteen laitoksen johtaja Mikko Alestalo tuntuu jo heittäneen kirveen kaivoon.

– Tutkijalle tilanne on turhauttava. Se tekee myös hieman kyyniseksi. Ihmiskunta saa sitä, mitä se ansaitsee, hän ­sanoi Helsingin Sanomissa syyskuun ­lopulla.

Myös tavis on kyyninen. Ihmisten toimista pahimmat ovat teollisuus ja maatalous – mitä yksi nainen niille voi?

– Vaikka hiilidioksidikuormien isot tekijät ovat muualla, se ei tarkoita, ettei meidän pitäisi tehdä mitään, aloittaa Hannele.

Omalla vastuulla on, mitä teollisuuden ja maatalouden tuotteita hankkii. Mutta me tavalliset arkiniilot emme ­ehkä ole ihan valmiita sanomaan heiheitä sunnuntaipihveillemme, etelänlomillemme ja ihanille turhille heräteostoksillemme.

– Ensimmäisenä askeleena ei välttämättä tarvitse jättää lomamatkaa tekemättä, mutta voisi vaikka käyttää joukkoliikennettä työmatkoilla. Elämän­laatukin parantuu, kun ei tarvitsekaan istua autonratissa vaan voi lukea bussissa, Hannele sanoo.

Omaan napaan tuijottamiseen kannustaa myös Leo Stranius.

– Minä pyöräilen. Se on paitsi eko­logista myös terveydelle hyväksi. Hyvinvointi lisääntyy, kun voi nauttia aamun väreistä­ ja tuoksuista. Syön pelkästään kasvisruokaa, mikä parantaa paitsi eläinten hyvinvointia myös omaa jaksamistani ja terveyttäni.

Leo tuntuu kuitenkin olevan murtunut mies. Kun itse käy 40 sekunnin kylmissä pikasuihkuissa, on varmasti vaikea seurata ihmisten jääräpäisyyttä ­ilmastonmuutoksen edessä.

– Jokainen voi miettiä, tavoitteleeko lyhyen tähtäimen hedonistisia nautintoja vai pidempiaikaista hyvinvointia. Jos ei ole moraalista syytä toimia maapallon hyväksi, omien lasten tulevaisuuden sentään luulisi kiinnostavan. Esimerkiksi öljy-yhtiöiden toimet ovat pois lasten tulevaisuudesta.

Ja ehkä meillä ympäristöhuithapeleilla pitäisi sittenkin olla lisää tietoa. Se vähä­ mitä itse teen, tuntuukin Leon kanssa jutellessa­ satunnaisilta hutilaukauksilta.

– Kaupassa ihmiset miettivät, ottavatko muovi-, kangas- vai paperikassin, vaikka olennaisinta on, mitä kassin sisällä on. Mietitään, kuinka pakkaukset kierrätetään, mutta niiden osuus ympäristö- ja ilmastovaikutuksista on vain muutama prosentti. Tärkeintä on, ettei ruokaa menisi hukkaan.

Kaatopaikka sielussa

Kuten kaikki elämänmuutokset, ympäristöystävällinen elämä täytyy aloittaa varovaisesti. Jos vetää itsensä liian tiukille, into lerpahtaa.

– Välillä saa repsahtaa, siihen ei maail­ma kaadu, Leo sanoo.

Hänkin on muuttanut elintapojaan pikkuhiljaa.

– Joskus olen minäkin repsahtanut, astunut yksityisauton kyytiin ja lentänyt tai syönyt lihaa. Mutta en nyt enää.

Voi olla, että me tavikset ryhdymme muutokseen vasta, kun jokin oikeasti läikähtää sielussa. Kun rantavesi nousee kodin rappusille, kuukkeli jättää Lapin metsät tai jokakeväinen Barcelonan-matka ei enää onnistu piinaavan helleaallon takia. Ehkä sitten alkaa pelottaa liikaa.

– Esimerkiksi kaatopaikalla käynti on monelle havahduttava hetki. Voi olla, ­että tällaiset tunnekokemukset lisääntyvät, kun ympäristön muutoksia tulee väistämättä nyt nopeammin, Hannele pohtii.

Ja koska ihmisen liha on heikko, valtio tulee väkisinkin tuuppimaan massoja pakkokeinoilla: saamme lisää ympäristö­maksuja ja -veroja. Leo uskoo, että pelkät ihmisten arkivalinnat eivät enää pelasta maapalloa.

– Yritykset ja poliitikot tekevät lopulta isot ratkaisut. Kauheus piilee siinä, että jos nyt vuosikausia vellotaan, tulevaisuudessa täytyy tehdä radikaaleja ratkaisuja. Muutos tulee hallitsemattomaksi, ja siitä yhteiskunnat eivät selviä. Kyllä minulla on pelko tulevasta.

Istun iltapalapöydässä ja katson maitoa ryystäviä lapsiani. Joutuvatko he ­aikuisina tappelemaan vedestä ja ravinnosta, juoksemaan väestösuojiin pakoon hurrikaaneja, pukeutumaan suojavaatteisiin liikkuessaan liian paahtavan ­auringon alla?  Leo näkee asian paljon lohduttomammin:

– Jos ilmaston lämpeneminen jatkuu tätä tahtia, maapallo pystyy elättämään vain 1–2 miljardia ihmistä. Se tarkoittaa, että nykylapsista vain joka kymmenes selviää.

Ilmastouunin starttipaketti

1. Mieti, miten kotisi lämmität: alenna lämpötilaa ja valitse ekosähkö. Pohdi myös ­montako asuinneliötä tarvitset.
2. Valitse autoilun ja lentämisen sijaan junat, bussit ja pyöräily.
3. Kasaa lautaselle mahdollisimman paljon kasviksia, vältä lihaa.
4. Hanki iloksesi aikaa ja laatua, älä ­roinaa.
5. Keksi, miten voisit vaikuttaa poliittisiin päättäjiin. Osallistu kampanjoihin, allekirjoita­ vetoomuksia, levitä tietoa.

Kuinka Suomen käy?

YK:n ilmastoraportin mukaan Suomessa lämpötila voi nousta tällä vuosisadalla jopa kuusi astetta. Siitä voi hyötyä erityisesti maatalous, mutta kaikkia seurauksia ei voida ennustaa. Koska maailma on nykyään niin pieni, muiden maiden muuttuva ilmasto voi näkyä myös meillä esimerkiksi ilmastopakolaisuutena tai pulana joistain tuontituotteista.

Lue myös:

Huolettaako ilmastonmuutos? Julkkikset vastaavat

150

prosenttia on metaanin määrä lisääntynyt ilmakehässä vuodesta 1750.

 

82

senttiä voi meren­pinta ­pahimmillaan nousta vuoteen 2100 mennessä.

Lähde: ICPP:n raportti

Uutuussarja Farang imaisee mukaansa Thaimaan synkkään kuumuuteen.

IS TV-LEHTI: Ola Rapace näyttelee Malin Lind Lagerlöfin ja Stefan Thunbergin uudessa trillerisarjassa ruotsalaista rikollista, joka pakenee kotimaastaan Thaimaan lämpöön.

Koukuttavassa sarjassa Rickard elää Phuketin saarella ja puuhailee laittomuuksia. Perheensä hylännyt, rikostoverinsa kavaltanut mies ei voi palata koskaan enää Ruotsiin. Lomaheilanakin elantoaan ansaitseva mies säikähtää, kun tajuaa, että hänen tyttärensä on saapunut etsintäreissulle.

15-vuotias Thyra (Louise Nyvall) ei ole nähnyt isäänsä kymmeneen vuoteen. Rickard seuraa varjoista Thyran käänteitä, ja kun tytär sotkeutuu huumehankaluuksiin, kuohahtaa isänvaisto.

Tunnelma on synkkä, hikinen ja nuhruinen – siis vahvasti aito. Skandinoirin ja Thaimaan lämmön kontrasti on kiehtova.

Sarjassa katsotaan aurinkoisen lomasaaren pimeälle puolelle ja hämäräkujille. Tunnelma on synkkä, hikinen ja nuhruinen – siis vahvasti aito. Skandinoirin ja Thaimaan lämmön kontrasti on kiehtova.

Näin tumman ei tarinan alun perin tosin pitänyt olla. Tuottaja Anna Wallmark Avelin on kertonut, että Rapacen piti näytellä poliisia, joka ratkoo turistien aurinkorantapulmia kepeään sävyyn ja romanttisessa hengessä.

Ei tullut kepeää sävyä – tuli Farang, jossa paratiisielämä on vain päälle liimattua kulissia. Kahdeksanosaisen sarjan aikana isä ja tytär joutuvat hengenvaaraan. Vangitsevuutta lisää jokaisen jakson lopun cliffhanger, joka usuttaa katsomaan äkkiä lisää.

Farang, MTV3 su klo 22.30

Muusikko Jouni Hynynen on uudessa Facebook-profiilikuvassaan siilitukkainen. Parta sentään on jäljellä.

Kotiteollisuus-yhtyeen laulaja-kitaristi Jouni Hynynen on pitkään tunnettu pitkästä heviletistään. Nyt kuitenkin näyttää uhkaavasti siltä, että Jouni on luopunut kutreistaan. Hän vaihtoi julkisen Facebook-profiilikuvansa otokseen, jossa tukkaa on jäljellä vain muutaman millimetrin verran.

Kuvan kommenteissa muutosta ihmetellään ja epäillään. Osa kommentoijista ei ole meinannut tunnistaa Jounia, eikä ihme. 

”Joskus pitää aloittaa alusta,” Jouni on vastannut yhdelle kommentoineista. 

Jouni Hynynen vaihtoi Facebook-profiilikuvakseen tämän otoksen.

Vuonna 2011 Jouni kertoi televisiossa ajavansa hiuksensa pois, mikäli suomalainen kestävyysurheilu saadaan nousemaan entiseen loistoonsa. Tuolloin hän kertoi, että hänen tyttärensä oli alkanut itkemään kuullessaan isän mahdollisesta hiustenlähdöstä.

Ei tiedetä, johtuuko Jounin kuontalon lyhentyminen tällä kertaa suomalaisesta kestävyysurheilusta vai jostakin ihan muusta. Sitäkään mahdollisuutta ei voi sulkea pois, etteikö kyse olisi erittäin taidokkaasta maskeerauksesta.

Parta sentään näyttää olevan entisellään.

Napapiirin sankarit 3 -elokuvan ensi-illassa elokuussa Jouni Hynynen edusti vielä pitkätukkaisena. Vieressä Jounin vaimo, näyttelijä Mari Perankoski. Kuva: Sanoma-arkisto
Napapiirin sankarit 3 -elokuvan ensi-illassa elokuussa Jouni Hynynen edusti vielä pitkätukkaisena. Vieressä Jounin vaimo, näyttelijä Mari Perankoski. Kuva: Sanoma-arkisto