Mitä tulee mieleen sanasta ilmastonmuutos? Mietitkö sittenkin mieluummin uutta lihapatareseptiä ja talven etelänmatkaa?­

Shhh...shhhhhh… Ilma on sakeana lakasta, kun me tytöt tupeeraamme hiuksiamme 1980-luvun kuumaksi otsaheitoksi. Suihketta kuluu, kunnes erään oppitunnin jälkeen en voikaan kaivaa lakkapulloa kassista. Opettaja on kertonut, että pullojen ponnekaasut tuhoavat maapallolle elintärkeää otsonikerrosta. Syyllisyys alkaa puristaa rintakehää. ­Kotona pöydän laidalla tönöttävä lakkapullo muistuttaa minua jatkuvasti, kuinka olenkaan pilannut ihmiskunnan tulevaisuuden. Olen osallinen: olen ostanut hirviön, enkä uskalla edes hävittää sitä. Se tuhoaisi ilmakehää kaatopaikallakin.

Mihin laimeni teinin tuska? Nyt sille olisi nimittäin tarvetta. Otsonikatoakin järisyttävämpi ongelma on nykyinen ­ilmastonmuutos, joka näkyy tutkimuksissa aina vain selvemmin.

Uutisia on paukutettu suomalaisten päähän 30 vuotta. Kaikki tietävät, että jäätiköt sulavat, merenpinta nousee ja pikkuinen Tuvalun saari uppoaa. Että myrskyt, kuivuus ja helleaallot lisääntyvät; jääkarhut, pingviinit ja pohjoisen perhoslajit kuolevat sukupuuttoon. Että vesivarannot loppuvat ja hurrikaanit iskevät­ yhä useammin.

Silti ei ahdista. Paitsi ehkä ihan vähän joskus, kun oikein tarkasti pysähtyy miettimään. Vaikkapa silloin, kun lehti kertoo ulkoministeri Erkki Tuomiojan puheesta YK:n yleiskokouksessa: Ihmiskunnalla on enää 20 vuotta aikaa tehdä muutos. Sitten on liian myöhäistä.

20 vuotta! Sehän ei ole mitään.

Vaikka tietoa on, omassa elämässä muutos tapahtuu hiiiiiiiiitaasti. Kyllähän sitä kierrättää paperit, pahvit, metallit, lasit ja kerää ongelmajätteet. Ostaa ja myy kirppiksillä, alentaa kodin lämpö­tilaakin. Silti päivittäinen ympäristö­satsaukseni lepää yleensä aamiaislautasella: kotimaista kaurapuuroa ja itse poimittuja mustikoita. Kiusallisesti muistan, että Suomen kuuluisin yksinkertaisen elämän lähettiläs Leo Stranius ei energiaa säästääkseen kypsennä puu­roaan edes mikrossa, vaan syö sen raakoina hiutaleina soijamaidon kanssa.

Kun edessä on ilmastonmuutos­möykky, oma touhu tuntuu toivottomalta piiperrykseltä. Enempäänkään ei silti ­oikein pysty. Ei jaksa, ei ehdi.

Jotkut jaksavat ja ehtivät. He eivät voi jatkaa elämäänsä niin kuin ennen. Greenpeace-aktivisti Sini Saarela tunsi niin jäytävää huolta Maa-planeetan tulevaisuudesta,­ että rikkoi lakia, kapusi arktiselle öljynporauslautalle. Mutta auttaako Sininkään loikka mitään?

Minä ja mun jutut

Surullisinta on arkinen ihmeparantuminen. Vartti tuskan jälkeen voin nousta autoon ja hurauttaa kahden kilometrin matkan markettiin ostamaan kilon perhe­juustoa ja 400 grammaa sika-nautaa, noita ilmastonmuutoksen pää­pahiksia. Miksi huoli aina katoaa?

– Ihminen on mukavuudenhaluinen. Tulevaisuuden ymmärtäminen on aika vaikea tavoite, varsinkin kun ilmastonmuutoksessa kyse ei ole yhdestä saastuttajasta, ymmärtää Ilmastopaneelin ­jäsen, dosentti Hannele Cantell.

Koska ilmastonmuutos ei näy arjessa koko ajan, se on helppo ohittaa. Ei ihme, että Ilmatieteen laitoksen johtaja Mikko Alestalo tuntuu jo heittäneen kirveen kaivoon.

– Tutkijalle tilanne on turhauttava. Se tekee myös hieman kyyniseksi. Ihmiskunta saa sitä, mitä se ansaitsee, hän ­sanoi Helsingin Sanomissa syyskuun ­lopulla.

Myös tavis on kyyninen. Ihmisten toimista pahimmat ovat teollisuus ja maatalous – mitä yksi nainen niille voi?

– Vaikka hiilidioksidikuormien isot tekijät ovat muualla, se ei tarkoita, ettei meidän pitäisi tehdä mitään, aloittaa Hannele.

Omalla vastuulla on, mitä teollisuuden ja maatalouden tuotteita hankkii. Mutta me tavalliset arkiniilot emme ­ehkä ole ihan valmiita sanomaan heiheitä sunnuntaipihveillemme, etelänlomillemme ja ihanille turhille heräteostoksillemme.

– Ensimmäisenä askeleena ei välttämättä tarvitse jättää lomamatkaa tekemättä, mutta voisi vaikka käyttää joukkoliikennettä työmatkoilla. Elämän­laatukin parantuu, kun ei tarvitsekaan istua autonratissa vaan voi lukea bussissa, Hannele sanoo.

Omaan napaan tuijottamiseen kannustaa myös Leo Stranius.

– Minä pyöräilen. Se on paitsi eko­logista myös terveydelle hyväksi. Hyvinvointi lisääntyy, kun voi nauttia aamun väreistä­ ja tuoksuista. Syön pelkästään kasvisruokaa, mikä parantaa paitsi eläinten hyvinvointia myös omaa jaksamistani ja terveyttäni.

Leo tuntuu kuitenkin olevan murtunut mies. Kun itse käy 40 sekunnin kylmissä pikasuihkuissa, on varmasti vaikea seurata ihmisten jääräpäisyyttä ­ilmastonmuutoksen edessä.

– Jokainen voi miettiä, tavoitteleeko lyhyen tähtäimen hedonistisia nautintoja vai pidempiaikaista hyvinvointia. Jos ei ole moraalista syytä toimia maapallon hyväksi, omien lasten tulevaisuuden sentään luulisi kiinnostavan. Esimerkiksi öljy-yhtiöiden toimet ovat pois lasten tulevaisuudesta.

Ja ehkä meillä ympäristöhuithapeleilla pitäisi sittenkin olla lisää tietoa. Se vähä­ mitä itse teen, tuntuukin Leon kanssa jutellessa­ satunnaisilta hutilaukauksilta.

– Kaupassa ihmiset miettivät, ottavatko muovi-, kangas- vai paperikassin, vaikka olennaisinta on, mitä kassin sisällä on. Mietitään, kuinka pakkaukset kierrätetään, mutta niiden osuus ympäristö- ja ilmastovaikutuksista on vain muutama prosentti. Tärkeintä on, ettei ruokaa menisi hukkaan.

Kaatopaikka sielussa

Kuten kaikki elämänmuutokset, ympäristöystävällinen elämä täytyy aloittaa varovaisesti. Jos vetää itsensä liian tiukille, into lerpahtaa.

– Välillä saa repsahtaa, siihen ei maail­ma kaadu, Leo sanoo.

Hänkin on muuttanut elintapojaan pikkuhiljaa.

– Joskus olen minäkin repsahtanut, astunut yksityisauton kyytiin ja lentänyt tai syönyt lihaa. Mutta en nyt enää.

Voi olla, että me tavikset ryhdymme muutokseen vasta, kun jokin oikeasti läikähtää sielussa. Kun rantavesi nousee kodin rappusille, kuukkeli jättää Lapin metsät tai jokakeväinen Barcelonan-matka ei enää onnistu piinaavan helleaallon takia. Ehkä sitten alkaa pelottaa liikaa.

– Esimerkiksi kaatopaikalla käynti on monelle havahduttava hetki. Voi olla, ­että tällaiset tunnekokemukset lisääntyvät, kun ympäristön muutoksia tulee väistämättä nyt nopeammin, Hannele pohtii.

Ja koska ihmisen liha on heikko, valtio tulee väkisinkin tuuppimaan massoja pakkokeinoilla: saamme lisää ympäristö­maksuja ja -veroja. Leo uskoo, että pelkät ihmisten arkivalinnat eivät enää pelasta maapalloa.

– Yritykset ja poliitikot tekevät lopulta isot ratkaisut. Kauheus piilee siinä, että jos nyt vuosikausia vellotaan, tulevaisuudessa täytyy tehdä radikaaleja ratkaisuja. Muutos tulee hallitsemattomaksi, ja siitä yhteiskunnat eivät selviä. Kyllä minulla on pelko tulevasta.

Istun iltapalapöydässä ja katson maitoa ryystäviä lapsiani. Joutuvatko he ­aikuisina tappelemaan vedestä ja ravinnosta, juoksemaan väestösuojiin pakoon hurrikaaneja, pukeutumaan suojavaatteisiin liikkuessaan liian paahtavan ­auringon alla?  Leo näkee asian paljon lohduttomammin:

– Jos ilmaston lämpeneminen jatkuu tätä tahtia, maapallo pystyy elättämään vain 1–2 miljardia ihmistä. Se tarkoittaa, että nykylapsista vain joka kymmenes selviää.

Ilmastouunin starttipaketti

1. Mieti, miten kotisi lämmität: alenna lämpötilaa ja valitse ekosähkö. Pohdi myös ­montako asuinneliötä tarvitset.
2. Valitse autoilun ja lentämisen sijaan junat, bussit ja pyöräily.
3. Kasaa lautaselle mahdollisimman paljon kasviksia, vältä lihaa.
4. Hanki iloksesi aikaa ja laatua, älä ­roinaa.
5. Keksi, miten voisit vaikuttaa poliittisiin päättäjiin. Osallistu kampanjoihin, allekirjoita­ vetoomuksia, levitä tietoa.

Kuinka Suomen käy?

YK:n ilmastoraportin mukaan Suomessa lämpötila voi nousta tällä vuosisadalla jopa kuusi astetta. Siitä voi hyötyä erityisesti maatalous, mutta kaikkia seurauksia ei voida ennustaa. Koska maailma on nykyään niin pieni, muiden maiden muuttuva ilmasto voi näkyä myös meillä esimerkiksi ilmastopakolaisuutena tai pulana joistain tuontituotteista.

Lue myös:

Huolettaako ilmastonmuutos? Julkkikset vastaavat

150

prosenttia on metaanin määrä lisääntynyt ilmakehässä vuodesta 1750.

 

82

senttiä voi meren­pinta ­pahimmillaan nousta vuoteen 2100 mennessä.

Lähde: ICPP:n raportti

Pieru edistää suoliston hyvinvointia, mikäs sen mukavampaa. Kuva: iStock
Pieru edistää suoliston hyvinvointia, mikäs sen mukavampaa. Kuva: iStock

Mädän kananmunan lemulla on terveysvaikutuksia, tietävät tutkijat.

Jos jokin on aliarvostettua, niin piereskely. Tuhnuttelua pidetään paheellisena ja epäkohteliaana, vaikka se on sekä luonnollista että terveellistä.

Ihmiskunnan siirtyminen ilmatiiviisiin ja siisteihin sisätiloihin on saattanut pierun kapinallisen asemaan, johon se ei luonnostaan kuulu. Muun muassa seuraavien tietojen valossa on syytä palauttaa piereskelyn kunnia.

1. Pidättely johtaa ruuansulatusvaivoihin

Suolistosairaudet ja -vaivat yleistyvät minkä kerkeävät. Moni ei tiedä ja harva arvaa, että monen kiusallisen mahanpurun taustalla on pierun pidättely.

Laillistettu ravitsemusterapeutti Leena Putkonen suositteleekin Helsingin Sanomissa vapauttavaa pierulenkkiä lounaan jälkeen, jos rohkeus ei riitä paukkujen päästämiseen työtiloissa tai työpaikan vessassa. 

2. Pieru voi jonakin päivänä auttaa sairauksien tunnistamisessa

Pierulla on monenlaista kerrottavaa, mutta ihmiskunta ei ole vielä täysin oppinut sen kieltä. Yritystä ei kuitenkaan puutu: tutkijat työskentelevät kehittääkseen laitteita, joiden avulla pieruista voitaisiin saada sairauksien diagnoimisessa auttavia tietoja. 

3. Pierujen sisältämä rikkivety on potentiaalinen terveyssankari

Erityisen pahanhajuisilla, mädältä kananmunalta löyhähtävillä pieruilla on poikkeuksellisen suuria terveysvoimia. Ne nimittäin sisältävät rikkivetyä, joka on solujen kannalta tärkeä aine.

Englantilaisen Exeterin ylipiston tutkijat uutisoivat jo vuosia sitten, että juuri oikea, pieni määrä rikkivetyä voi olla tärkeä tekijä monien sairauksien hoidossa sydänkohtauksesta dementiaan. 

Tutkimustuloksen perusteella on innostuttu uutisoimaan muun muassa, että kumppanin pierujen haisteleminen olisi terveellistä. Uskoo, ken tahtoo (haistella rakkaansa pieruja). 

4. Pierusi kertovat sinusta

Vanhan sanonnan mukaan ihminen on sitä, mitä hän syö. Samoin pierujen haju perustuu siihen, mitä niiden piereskelijä syö. Ihminen on siis sitä, miltä hänen pierunsa tuoksahtavat... tai jotakin. 

Joka tapauksessa voit vaikuttaa pierujesi aromimaailmaan ruokavaliolla. Ravitsemusterapeutti Leena Putkonen kertoo Ylellä, että pierujen pahanhajuisuutta voi vähentää vaihtamalla eläinproteiineja kasviproteiineiksi ja lisäämällä resistentin tärkkelyksen syömistä. Resistenttiä tärkkelystä on esimerkiksi perunassa, riisissä ja banaanissa.


5. Pieru vapauttaa

Pieru rikkoo jään, ja vapautunut piereskely sitoo läheisiä yhteen. Pierujen vapauttavuudesta kertoo muun muassa se, että ihmiset tapaavat nimittää suosikkikotihousujaan pieruverkkareiksi. 

Lentokentällä voi ottaa lasillisen tai useamman kuohuvaa ja rentoutua. Jos paikalta saa poistua, nappaa taksi alle ja hurista jatkamaan lomaa.

Kyllä, se on tapahtunut minullekin. Viime syksynä jämähdimme Kreetalle Hanian kentälle, kun lentokoneemme meni rikki.

Olimme reissussa kahden aikuisen ja kahden pienen lapsen voimin. Nuorempi joi äidinmaidonkorviketta, ja olimme pakanneet matkaan juuri sopivan määrän maitotetroja. Eli emme yhtään ylimääräistä.

Sillä aikaa, kun muut (aikuiset) tuskailivat, kiukuttelivat ja huokailivat, meidän perhe päätti ottaa rennosti. Ensimmäisenä menimme ostamaan karkkia. Sen jälkeen laitoimme isommalle lapselle tablettitietokoneelta piirretyt pyörimään ja odotimme, että saamme aikataulusta lisätietoa. Olimme tyytyväisiä, ettemme lähteneet matkaan rikkinäisellä lentokoneella.

Klassinen tilanne on, että lentohenkilökunta yrittää pitää matkustajat lähtövalmiina, koska myöhästyminen maksaa heille paljon. Siksi porukka ei pääse pois lentokentältä ennen kuin on varmistettu, että remmi kannattaa kuljettaa muualle odottamaan. Niin kävi myös meille. Lopulta kapteeni tuli ilmoittamaan, että lähtö siirtyy kymmenen tuntia. 

Tässä vaiheessa meidän perhe otti taksin kaupunkiin.

Matkustajille kerrottiin, että lentokentän ulkopuolella on kahvila, josta saisi lounasta. Tässä vaiheessa meidän perhe otti taksin kaupunkiin. Varasin netistä hotellihuoneen, josta oli merinäköala. Se oli naurettavan halpa, koska saimme viime hetken varaajina tuntuvan alennuksen. Sitten köpöttelimme rantakadulla, ostimme vauvalle korvikejauhetta apteekista, söimme mereneläviä ja kävimme lasten kanssa hevosajelulla. Kaikilla oli mukavaa. Välillä lepäsimme hotellihuoneessa.

Kun uusi ilmoitettu lähtöaika alkoi lähestyä, otimme taksin lentokentälle. Lähtöportilla kuulimme, että muut suomalaiset oli noukittu tienvarsikahvilasta bussiin ja kuljetettu viiden tähden resorttiin, jossa porukka oli istunut aulatilan sohvilla lähes koko odotusajan. Kaikkien uikkarit oli pakattu matkalaukkuihin, laukut olivat lentokentällä ja lähin kauppa sijaitsi useiden kilometrien päässä evakkohotellilta.

Ihmiset olivat todella kypsiä. Tilannetta ei helpottanut se, että lento viivästyi vielä entisestään. Toisin kuin muilla, meillä oli ollut mahtava viimeinen päivä etelänlomalla. Kaiken lisäksi meille maksettiin tuosta ihanasta aurinkopäivästä 1 600 euroa korvauksia.

Lentokentällä istumisesta saa minusta oikein kohtuullisen tuntipalkan.

Useamman sadan euron korvauksen voi saada, jos lento myöhästyy yli kaksi tuntia

Vaikka olisin joutunut istumaan vuorokauden lentokentällä pelkkää kolmioleipää järsien, olisin silti kokenut, että tuo korvaus on ihan kelpo raha siitä kärsimyksestä. Toki olisin ollut huolesta soikeana, kun vauvani äidinmaidonkorvikkeet olisivat loppuneet, mutta ehkä siitäkin olisi jotenkin selvitty.

Monesti olen odottanut myöhästynyttä lentoa myös ilman lapsia. Silloin voi vaikka ottaa lasillisen tai useamman kuohuvaa ja rentoutua – sekä suunnitella käyttökohteita korvausrahoille. Lentokentällä istumisesta saa minusta oikein kohtuullisen tuntipalkan.