”Me ollaan tosi onnellisia ja tyytyväisiä lapsia”, sanovat 17-vuotias Anna Kare ja 15-vuotias Emma Virto (vas.). Kuvat: Satu Kemppainen
”Me ollaan tosi onnellisia ja tyytyväisiä lapsia”, sanovat 17-vuotias Anna Kare ja 15-vuotias Emma Virto (vas.). Kuvat: Satu Kemppainen

Uskotko, että nuorilla menee paremmin kuin koskaan ja he ovat kunnollisempia kuin ikinä? Siitä on sekä tutkimustietoa että eläviä esimerkkejä.

Mitä kello on? kysyy 17-vuotias Anna Kare helsinkiläiskahvilan vitriinin edessä ja vilkaisee seinäkelloa.

– Ai, se on kolme. Sitten otan kyllä jotain leipää, ettei verensokerit ala heitellä, hän päättää, siirtyy pois pullatiskin edestä ja tilaa cappuccinon ja kanasämpylän.

15-vuotias Emma Virto haluaa chai-latten. Hän ei oikeastaan tiedä, mitä siinä on, mutta:

– Tämä vaahto on vain niin hyvää!

Emma ja Anna ovat mahdottoman tehtävän edessä. He edustavat tässä jutussa ”tavallisia nuoria”, vaikkei sellaisia oikeastaan ole olemassa.

– Nuorista puhuminen yhtenäisenä joukkona on ihan yhtä hassua kuin aikuisista puhuminen yhtenä massana, sanoo tutkija Sami Myllyniemi Nuorisotutkimusseurasta.

Silti nuoret herkästi niputetaan joukoksi, jota määrittelevät lähinnä negatiiviset ominaisuudet. Viime aikoina on keskustelu yläkoululaisista, jotka ärsyttävät opettajan romahduspisteeseen ja videoivat, kun opettaja räjähtää. Ne vain roikkuvat netissä järkyttävän kalliilla älylaitteillaan, joiden eteen eivät ole joutuneet tekemään mitään, ja käyttävät varmasti kaikenlaisia huumeita, joista vanhemmat eivät ole kuulleetkaan.

– Nuoriin suhtautuminen on kahtiajakoista. Toisaalta nuoruus on meillä ihanne, toisaalta vanhempi polvi herkästi ajattelee vähän katkerana, että nuoret ovat saaneet kaiken liian helposti ja meillä itsellämme on ollut niin paljon vaikeampaa, Myllyniemi kuvailee.

Suomalainen nuori on raittiimpi, lainkuuliaisempi ja vähemmän väkivaltainen kuin koskaan aiemmin.

Nuoria luokitellaan myös erilaisiin sukupolviin, lähinnä kulutuskäyttäytymisen perusteella ja kaupallisen markkinoinnin tarpeisiin. Nykynuoret, noin 1990-luvun puolivälin ja 2000-luvun ensimmäisien vuosien välissä syntyneet, ovat Z-sukupolvea. Heidän edeltäjiään kutsutaan Y-sukupolveksi tai milleniaaleiksi. Milleniaalit ”keksivät” Facebookin, Netflixin, somenkäytön ja nettishoppailun; Z-sukupolvi elää maailmassa, jossa nämä ovat itsestään selviä asioita.

Nuorisotutkimusseura on kerännyt valtavaa aineistoa vuodesta 1994 lähtien ja julkaisee vuosittain Nuorisobarometrin. Noiden tilastojen valossa nuorilla menee koko ajan paremmin ja paremmin. Suomalainen nuori on raittiimpi, lainkuuliaisempi ja vähemmän väkivaltainen kuin koskaan aiemmin ja luottaa kivenkovaan perinteisiin pohjoismaisiin arvoihin, kuten työhön ja perheeseen.

 


”Meillä ei ole mitään ikärasismia.” Anna (vas.) on Emmaa kaksi vuotta vanhempi.

 

Edessä loistava tulevaisuus

Loistava tulevaisuus odottaa myös Emma Virtoa ja Anna Karetta, siinä ei ole mitään epäselvää. He kättelevät ja esittäytyvät kohteliaalla tavalla, joka saisi ankarimmankin 50-lukulaisen käytöstapapoliisin heltymään.

Millainen se haaveiden tulevaisuus on? Melko tavallinen, kuten tutkimuksetkin osoittavat.

– Hyvin pienet, näkyvät joukot vääristävät julkista keskustelua siitä, että nuoret olisivat jotenkin yleisesti julkisuustyrkkyjä. Julkisuudesta haaveilee noin prosentti tutkitusta joukosta, jossa on miljoona 15–29-vuotiasta, tutkija Myllyniemi sanoo.

Yhdeksäsluokkalainen Emma vahvistaa tutkijan kommentin.

– Haluaisin valmistua ehkä lastentarhanopettajaksi ja saada töitä, hän aprikoi.

– Pidän tosi paljon lapsista, olin TET-harjoittelussakin vanhassa päiväkodissani. Mielipide ammatista voi tietysti muuttua, ja siksi on ihanaa, että lukiossa saa lisäaikaa miettiä sitä.

” Haluaisin esimerkiksi olla töissä WWF:llä, koska rakastan luontoa, ja toisaalta ravintoterapeutin työkin kiinnostaa.”

Anna on nyt lukion toisella. Hän on pitkään aikonut näyttelijäksi, ja kokemustakin siitä jo on: Anna näyttelee sivuroolissa Saaraa Selma Vilhusen uutuuselokuvassa Tyttö nimeltä Varpu.

– Mutta lukion aloittamisen myötä on tullut niin paljon muitakin vaihtoehtoja, että on valinnanvaikeutta! Nyt pitää pohdiskella, mikä on minun paikkani maailmassa. Haluaisin esimerkiksi olla töissä WWF:llä, koska rakastan luontoa, ja toisaalta ravintoterapeutin työkin kiinnostaa, Anna sanoo.

Maailma on auki, miten ihanaa! Sen valoa ei himmennä edes märkä mustuus kahvilan ulkopuolella.

– Nuoret uskovat todella vahvasti omaan tulevaisuuteensa ja näkevät sen valoisana, mikä on elämän mielekkyyden kannalta tärkeää, tutkija Myllyniemi sanoo.

Suomen tulevaisuuteen nuoret eivät sitten enää suhtaudu niin positiivisesti kuin omaansa, ja maailman tulevaisuuteen vielä sitäkin huolestuneemmin.

Annakin on herännyt lukiossa miettimään enemmän niin ympäristöä, sotia kuin maailmanpolitiikkaa. Hän on lahjoittanut Syyrian Aleppoon osan kuukausirahastaan ja suunnittelee kokeilevansa kasvissyöntiä, kunhan muuttaa omilleen.

– USA:n vaaleja seuraavana aamuna me räjähdettiin kaikki! Katsottiin koulussa kolme kertaa Trumpin voittopuhe ja keskusteltiin siitä.

” En todellakaan haluaisi vielä muuttaa pois kotoa!”

Emma ei ole ihan niin perehtynyt yhteiskunnallisiin asioihin.

– Laahaan vähän ajasta jäljessä, kun en kauhean usein seuraa mitään Ilta-Sanomien uutisia netistä. Olin vähän, että ai, onko USA:ssa vaalit. En ollut niin kiinnostunut, että olisin asettunut jonkun puolelle, lilluin siinä keskellä.

Anna ymmärtää Emmaa: yläasteikäiset eivät ole vielä kiinnostuneet ottamaan asioista selvää.

Iskä muistuttaa piposta

87 prosenttia nuorista tuntee asuvansa rakastavassa kodissa, ja sitä joukkoa Emma ja Anna edustavat. Molemmat asuvat ydinperheissä, kuten suurin osa nuorisobarometrin nuorista, ja ovat perheidensä kuopuksia. Emmalla on isosisko, Annalla vanhemmat veli ja sisko.

Emman äiti on purseri ja isä vuoromestari, Annan äiti on rakennusarkkitehti ja isä lakimies. He ovat 60-luvulla syntyneitä, nyt vähän yli viisikymppisiä.

– On ne jotain puhuneet nuoruudestaan. Ainakin silloin sai paljon helpommin laudatureita kirjoituksista, Anna sanoo. Hän viittaa ylioppilastutkintouudistukseen vuodelta 1996, jolloin otettiin käyttöön arvosana eximia. Sitä ennen laudatureja oli 20 prosenttia arvosanoista, nykyään enää 5 prosenttia.

 


Emma (oik.) viihtyy Munkkiniemen nuorisotalolla.

 

Edes teini-ikä ei ole repinyt railoa hyviin suhteisiin vanhempien kanssa.

– Iskä on sellainen, että se aina muistuttaa, että siellä on kylmä, onko sulla hanskat, pipo ja kaulahuivi, Emma kuvailee.

– En todellakaan haluaisi vielä muuttaa pois kotoa! huudahtaa Anna, joka täyttää kevättalvella 18.

– On tärkeää, että vanhemmat ymmärtävät, mitä nuori käy läpi, kun hormonit alkavat jyllätä. Itselleni esimerkiksi yksityisyys on tosi tärkeää, että saan olla rauhassa omassa huoneessa eikä sinne tulla noin vain häiritsemään, hän jatkaa.

”En haluaisi ylipäätään lajitella nuoria tyttöihin ja poikiin, mutta kokemukseni mukaan tytöt viihtyvät siistimmässä.

Molempien vanhemmat ymmärtävät asianomaisten lausuntojen mukaan teinejään erinomaisesti – ja myös teinit ymmärtävät vanhempiaan.

– Ihan varmasti suurin osa vanhemmista ajattelee lapsen parasta. Eivät ne ilkeyttään kiellä, ettei saa lähteä ulos illalla kello 23, Emma sanoo.

Yhä vain tytöt siivoaa

Monia nuorison rappeutumistilasta huolestuneita lohduttanee tieto, että nuoret ovat hyvin konservatiivisia.

– Konservatiivinen on sellainen termi, että siinä on ilmeisesti nuorille negatiivinen kaiku, mutta yli 20 vuoden aikana on tapahtunut hyvin vähän muutoksia siinä, miten tärkeänä nuoret pitävät perhettä, työtä, hyvää toimeentuloa, isänmaallisuutta ja jopa asevelvollisuutta, tutkija Sami Myllyniemi sanoo.

Nuoret haluavat olla ahkeria, työteliäitä ja rehellisiä. Konservatiivisuus näkyy erityisesti sukupuolirooleissa. Nuorisobarometrin mukaan yläasteikäiset tytöt tekevät kotitöitä kaksi kertaa enemmän kuin pojat, lukioiässä jo kolme kertaa enemmän.

– Arvot muuttuvat nopeammin kuin toimintatavat. Saatetaan ajatella, ettei ole erikseen naisten ja miesten töitä, vaikka kyllä ne vielä aivan selvästi jylläävät, Myllyniemi sanoo.

Iso ero kotitöissä sukupuolten välillä ei yllätä Emmaa ja Annaa.

– Kyllä molempien pitäisi tehdä yhtä paljon kotitöitä, enkä haluaisi ylipäätään lajitella nuoria tyttöihin ja poikiin, mutta kokemukseni mukaan tytöt viihtyvät siistimmässä. Näin on ollut vuosikaudet, ja niin se vain menee edelleen, Anna pohtii.

 


Munkkiniemen yläkoulun pihassa näkyy nuorisomuoti: lyhyet lahkeet, suuret kaulahuivit, Nike-pussukat ja tennarit.

 

Myös ammattihaaveet ovat hyvin perinteisiä ja sukupuolten mukaan jakautuneita. Myllyniemi viittaa Aku Ankka -lehden marraskuun alussa julkaisemaan tutkimukseen, jossa tytöt haluavat hoivaamaan opettajiksi ja eläinlääkäreiksi, pojat tienaamaan insinööreiksi tai perinteisiin miesammatteihin palomiehiksi ja poliiseiksi.

– Tytöt ovat myös keskimäärin kiinnostuneempia ympäristöarvoista ja tasavertaisuudesta yleensä, pojat uskovat, että teknologia ratkaisee kaikki ongelmat, näin yleistäen, Myllyniemi sanoo.

Anna on feministi, ja häntä ärsyttää, että feminismiä hänen mielestään mustamaalataan.

– Sehän tarkoittaa kaikkien tasa-arvoa!

Emman teatteriprojektin Shed Helsingin Peter Pan toteutetaan Aleksanterin teatterissa esteettömänä, sillä mukana on pyörätuolilla liikkuvia näyttelijöitä.

– Jossain määrin Suomessa saatetaan syrjiä erilaisuuteen vedoten, he pohtivat.

– Mutta kuka on muka täydellinen, voisi mennä vähän itseensä!

Pieniä faneja

Emma ja Anna eivät yleensä ehdi istuskella iltapäivisin kahviloissa. Lukio teettää Annalla paljon työtä, ja Emmakin on alkanut tsempata, sillä ysiluokka on aina ysiluokka, viimeinen ja merkittävin.

– Oliko sulla jossain vaiheessa seitsemän harrastusta? Emma kysyy Annalta.

Nuorilla on tekemistä, nykyään pääasiassa sellaista, joka tuntuu itsestä miellyttävältä.

”Me pelataan kavereiden kanssa tosi paljon eikä aina edes tietokoneilla, vaan lautapelejäkin.”

Anna ja Emma vetävät yhdessä sudenpenturyhmää, jossa on pieniä 6–7-vuotiaita aloittelevia partiolaisia. He pitävät harrastuksestaan todella paljon, sillä siinä saa olla hyvänä esimerkkinä lapsille – ja saa heiltä samalla palvovaa ihailua.

– Ne pikkuiset ovat niin ihania ja tosi kiintyneitä meihin!

Kun aikaa jää, ja näin tärkeään asiaan sitä järjestetään, kavereiden kanssa hengailu ulkona ja Munkkiniemen nuorisotalolla kuuluu asiaan. Ja ulkona tarkoittaa todella ulkona, puistoissa ja Munkkiniemen rannassa. Jos jollain on käty, kämppä tyhjänä eli vanhemmat poissa, silloin nähdään siellä.

Barometrin mukaan 97 prosenttia nuorista tapaa kavereitaan livenä vähintään kerran viikossa.

– Ei nuoret ole koko ajan somessa! Anna sanoo.

– Me pelataan kavereiden kanssa tosi paljon eikä aina edes tietokoneilla, vaan lautapelejäkin.

Lautapelit innostavat Annaa kuvailemaan, kuinka kaikki nostalginen on muodissa, kuten neulominen. Kuluttaminen sen sijaan on terminä Z-sukupolvelle vähän vieras ja vanhanaikainen. Asioita ostetaan silloin, kun niitä tarvitaan. Anna saa kuukausirahaa, Emma saa rahaa silloin, kun sitä tarvitsee.

 


Oma huone on Annalle tärkeä. Siellä saa olla rauhassa.

 

Muotirintamalla Emmaa kiinnostavat tällä hetkellä kaikista eniten revityt farkut. Ajat ovat muuttuneet siinäkin mielessä, ettei edes Emman äiti ole niitä päivitellyt.

– Kun leikkasin itse ensimmäisiin mustiin farkkuihin reiät polviin, äiti sanoi, että nuohan ovat oikeasti aika hyvännäköiset!

Ehkä on hyväkin, että suhde materiaan on muuttunut. Tuore pohjoismaiden nuorten asenteita kartoittanut tutkimus nimittäin kertoo, että alle puolet, 46 prosenttia, suomalaisnuorista uskoo, että heillä on tulevaisuudessa isommat tulot kuin vanhemmillaan.

Apua ”pullamössöille”

Ihan pelkkää ruusun terälehdillä leijumista ei tavallisen, hyvinvoivankaan nuoren nuoruus koko aikaa ole.

– Esimerkiksi nuorten tyttöjen masennuslääkitys on kasvanut räjähdysmäisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana, Sami Myllyniemi sanoo.

– Toisaalta vastaavaa kasvua ei näy kouluterveyden masennuskyselyissä, joten tämä voidaan tulkita niinkin, että järjestelmällä on nykyään kyky reagoida ongelmiin. Apua on tarjolla, ja sitä uskalletaan hakea.

”Ei minulla ole koskaan ollut puutetta mistään.”

Ensimmäinen lukiovuosi otti Annalla niin koville, että hän oli melkein burnoutin partaalla. Hän puhui asiasta koko perheelleen ja tunsi, että häntä osattiin kuunnella. Nyt paineet ovat vähän helpottaneet.

Kouluissa on tarjolla auttajia: kuraattoria, psykologia ja terveydenhoitajaa. Emmalla ja Annalla on käsitys, että nuoret uskaltavat puhua ongelmistaan.

– Yhtä kaveriani kiusattiin ja kyllä siihen puututtiin, kun hän uskalsi puhua. Olin hänen tukenaan, ja siitä huomasi, miten tärkeää on, että on kavereita, Emma sanoo.

Nuoret, ihania

Nuoriso on puhunut, ja chailattesta ja cappuccinosta ovat jäljellä enää kuivuneet vaahtoraidat kuppien reunoissa. Emmalla sitä paitsi alkaa olla kiire teatteriharjoituksiin.

– Olen kyllä tosi tyytyväinen omaan elämäntilanteeseeni, Emma sanoo.

– Ei minulla ole koskaan ollut puutetta mistään. Vaikka vaatteita voisi aina olla lisää, hän vitsailee.

– Minäkin olen tosi onnellinen lapsi, mutta ei se tarkoita, etten näe ympärilläni asioita ja tajua, ettei kaikilla ole yhtä hyvin, Anna sanoo.

– Ja toisaalta olen vielä NIIN virheitä tekevä teini.

He kietoutuvat valtaviin kaulahuiveihinsa ja astuvat kahvilan kardemumman tuoksusta ulos pilkkopimeään marraskuuhun.

 

Mikä z-sukupolvi?

Sukupolvi X, jonka teki kuuluisaksi Douglas Coupland samannimisessä kirjassaan, on ensimmäisenä kirjainsukupolvena saavuttanut vanhemmuuden ja pullauttanut maailmaan sukupolvi Z:n. Ja nyt puhutaan siis länsimaisten valtioiden hyvinvointi-ihmisistä. Z:taa määrittelee eniten se, että heidän tulevaisuutensa ei näyttäisi automaattisesti olevan parempi kuin edeltävän sukupolven, kuten on tähän asti aina tapahtunut.

Kansainvälisten tutkimusten ja kyselyiden mukaan Z-sukupolvi on edellistä sukupolvea kiinnostuneempi säästämään ja pitämään huolta ympäristöstä ja vähemmän kiinnostuneempi päihteistä ja kaikenlaisesta hölmöstä riskinotosta, kuten turvavyön käyttämättä jättämisestä.

Vaikka elävätkin sujuvasti teknologiamaailmassa, Z:laiset kunnioittavat enemmän ihmisten välistä oikeaa kohtaamista kuin kohtaamista verkossa. Sen ennustetaan tarkoittavan muun muassa työelämän kohentumista.

 

Jari Sillanpää. Kuva: Jonna Öhrnberg

Jarin mukaan ainoa liikunnaksi kutsuttava asia hänen elämässään on esiintymislavalla oleminen ja seksi.

Laulaja Jari Sillanpää, 52, kertoo pudottaneensa viime aikoina 6–7 kiloa painoa.

Miten hän siinä onnistui? Varsin yksinkertaisilla muutoksilla.

– Olen vähentänyt limsan juontia. Nuorena harrastin kilpauintia, mutta nykyään en urheile mitenkään. En ole käynyt uimassa, koska on ollut niin paljon muuta mukavaa. Mun on pakko mennä joku kerta! Jari kertoo.

Jari kertoo saavansa liikuntaa ainoastaan esiintymislavalla – ja kumppanin kanssa.

– Harrastan seksiä, Jari nauraa.

– En usko, että liikunnalla laihdutetaan. Jos puolen tunnin kävelyllä kuluttaa sata kaloria, sen syö tosta noin vaan, hän pohtii. 

Elämä huumekohun jälkeen

Jari kertoi kuulumisiaan tilaisuudessa, jossa julkistettiin hänen elämästä kertovan Rakkaudella merkitty -musikaalin esiintyjät. Musikaalia esitetään ensi kesänä Suomen kesäteatterissa Valkeakosken Apianniemessä.

Itse Jaria musikaalissa ei nähdä, mutta hän on käsikirjoittaja-ohjaajan apuna tekoprosessissa. Musikaalissa kuullaan kirjo Jarin levyttämiä lauluja.

”Asiat voi sanoa niin monella eri tavalla.”

– Kaikki voidaan kertoa ja näyttää, mutta sen pitää olla tyylikäs. Asiat voi sanoa niin monella eri tavalla. Toivonkin, että siitä tulee moninainen, Jari kertoo.

– Minulla ei ole mitään rajoituksia, kaikki aiheet käyvät. Ja tässä viimeaikoina on tullut vielä lisää, Jari sanoo, ja viitannee syyskuussa tapahtuneeseen kohuun, missä Sillanpään uutisoitiin ajaneen huumausaineen vaikutuksen alla.

Lehdistötilaisuudessa Jarilta kysyttiin, miten hän on selviytynyt kohusta.

– Päivä kerrallaan, Jari vastaa.

Heikki Paavilaisen käsikirjoittamassa ja ohjaamassa musikaalissa eri ikäisiä Jareja esittävät näyttelijät Martti Manninen ja Jari Ahola. Muina esiintyjinä nähdään muiden muassa Ushma Karnani sekä muusikko Olli Herman, joka esittää musikaalissa Jarin rakkauden kohdetta.

Jatkuvaa ideointia

Jari on parhaillaan konserttikiertueella, ja hän julkaisi äskettäin uuden sinkun, Mä elän taas. Uuden levyn julkaisua ei ole päätetty, mutta pari uutta biisiä on valmiina. Jari kertoo, että hänen mielensä pulppuaa jatkuvasti uusia ideoita ja unelmia.

– Haluaisin kirjoittaa sen tyyppisen tarinan kuin The Producers -musikaali on. Tarina ei kertoisi minusta, mutta käyttäisin siinä omia biisejäni. 

– The Producers on onnistunut ja monipuolinen tarina, jossa on ollut hyvä kynä. En pystyisi sitä kokonaan kirjoittamaan, mutta voisin olla takapiruna. Siinä olisi huumoria, tragediaa ja koko elämän kirjo. Olen konserteissakin tunteiden ja sielujen nuohooja musiikin kautta, Jari kertoo.

Vierailija

Hoikistunut Jari Sillanpää kertoo, miten onnistui painonpudotuksessa: ”En urheile mitenkään”

Media on kohdellut kuin silkkihansikkain kovista huumeista kärähtäneitä Nordinia sekä Sillanpäätä, kyseiset artistit ovat suorastaan asetettu uhrien asemaan vaikka kummallakaan on tuskin ollut mistään yksittäisestä kokeilusta kyse kun käry on käynyt. Toista on ollut kyyti Metsäkedon kohdalla, artisti ei ole mihinkään lain tuntemaan rikokseen syyllistynyt mutta olemassaoleva sekä tuleva ura on järjestelmällisesti tuhottu kaikissa mahdollisissa "vastuullisissa" medioissa.
Lue kommentti
Anna Härön liike on Helsingin Vanhassa kauppahallissa. Kuva: Lasse Lecklin

Lihakauppaa pitävä Anna Härö pisti firman pystyyn neljä vuotta sitten. – Kukaan ei tuntunut kaipaavan perinteistä lihamestariäijää.

Anna Härö on 30-vuotias lihakauppias, jolla on viisi osa-aikaista työntekijää ja liike suositussa Helsingin Vanhassa kauppahallissa.

– En edes kehtaa kertoa, kuinka vähän teen töitä nykyään, Anna Härö nauraa.

Aina tilanne ei ole kuitenkaan ollut sama.

– Aluksi tein hirveästi töitä. Nykyään olen hiljaiset päivät kokonaan pois myymälästä. Loppuviikosta halli vilkastuu. Täytän viikkoloppuaamuisin tiskit itse. Parasta on, kun saan laittaa perjantaina tai lauantaina aamulla tiskin täyteen upeita tuotteita ennen kiireistä päivää.

Kun Vanhaa kauppahallia oltiin avaamassa uudestaan ison remontin jälkeen vuonna 2014, hallissa oli yhden lihakaupan ammottava aukko. Anna oli jo aiemmin työskennellyt hallissa, ja kun liiketila vapautui, Anna tarttui mahdollisuuteen.

– Minä vain tein sen. Näin jälkeenpäin ajatellen aika vähän ehdin sitä miettiä. Lainasin pienen summan rahaa kylmälaitteisiin ja soitin lihatilalle, jossa olin ollut harjoittelussa. Pyysin heitä myymään minulle lihaa.

Pian Anna huomasi tarvitsevansa apua liikkeessä. Nyt tiskin takana työskentelee vaihtelevasti osa-aikaisia myyjiä, toiset opiskelijoita, ja toiset eläkeläisiä.

– Palkkasin ensin Annelin. Hän on myynyt hallissa lihaa yli 40 vuotta ja hän kannusti minua aloittamaan oman liikkeen. Anneli on ilmiömäisen hyvä myyjä. Siitä on koko tiimille tarttunut hyvä myymisen meininki.

”Olin tiskin takana sinä päivänä, kun synnytys alkoi.”

Kirjanpitoa Anna inhoaa, mutta onneksi aviomies ja kirjanpitäjä hoitavat sen.

Ennen lapsen syntymää Anna teki töitä minkä pystyi. Seisomatyö on kuitenkin fyysisesti raskasta. Lapsen syntymän jälkeen Anna päätti jäädä maanantaisin kotiin hoitamaan lasta.

– Olin tiskin takana sinä päivänä, kun synnytys alkoi. Olin myymässä jollekin turistille porosalamia, kun äkkäsin, että nämä taitavat olla niitä supistuksia.

Liike on erikoistunut sesonkituotteisiin ja riistaan. Tiskissä on hirveä, peuraa ja riistalintuja. Firman nimeksikin valiutui Annan Villiliha.

– Kun avasin liikkeen, ihmiset olivat aika viehättyneitä tähän. Kukaan ei tuntunut kaipaavan perinteistä lihamestariäijää.

”Ehkäpä sen hypen takia alku oli helppo, ja kaikki meni niin hyvin. Nyt joutuisin varmasti tekemään enemmän töitä tullakseni tunnetuksi.”

Asiakkaat löysivät Villilihan nopeasti. Tietenkin jotkut pettyivät, kun vanha tuttu lihakauppa ei ollutkaan enää siinä, missä Annan uunituore yritys oli. Suurin osa kuitenkin tykästyi uuteen, asiantuntevaan kauppiaaseen. Sana kulki ja vasta avattu kauppahalli oli muutenkin paljon esillä.

– Ehkäpä sen hypen takia alku oli helppo, ja kaikki meni niin hyvin. Nyt joutuisin varmasti tekemään enemmän töitä tullakseni tunnetuksi.

Anna nauttii siitä, kun saa itse päättä ja tehdä asiat omalla tavallaan.

– Tärkeintä yrittäjyydessä on arvostaa omia työntekijöitä. Heidän pitää olla sydämellään mukana. Jos he eivät työskentele sen eteen, että kauppa menestyy, se ei voi menestyä. Pelkkä hyvä tuote ei riitä.

Villiliha täyttää kesällä neljä vuotta.

– Haaveilen myös siitä, että yritys voisi periytyä tyttärellemme. Jotain muutakin tästä kuitenkin varmaan tulee kuin pelkkä tämä yksi lihakauppa.

#metoo

Anna, 30, perusti oman lihakaupan: “En edes kehtaa kertoa, kuinka vähän teen töitä nykyään”

Ulkomaille muuttava kirjoitti: Kukaan ei kaipaa äijiä tai miehiä mihinkään. Suominaiset on niin ylivertaisia että äijät on ihan perseestä. Toisaalta on hyvä että äijät kuitenkin vielä painaa duunia. Heidän panoksensa verotuksen kautta on edelleen merkittävä. Kommentti jonka olisit voinut pitää omanasi, lepakko tai muuten vaan natsi-feministi
Lue kommentti