Stressaako? Niinhän meitä kaikkia – vai? Mitä jos ottaisimme mallia ihmisistä, joita ei paljon painele. Filosofi Lauri Järvilehto on yksi heistä.

”Aiemmat muutot ovat olleet varsinaisia stressipiikkejä, ja sanotaankin, että muuttaminen on ihmiselämän kolmanneksi stressavin tapahtuma. Tällä kertaa muutto ei ollut vain stressitön, vaan se jopa piristi arjen tuoksinassa”, kirjoittaa filosofian tutkija Lauri Järvilehto muutosta uuteen kotiinsa blogissaan Ajattelun ammattilainen.

Onko mies sekaisin?

No, ei ole. Hän on kehitellyt menetelmiä, joilla stressi pysyy kurissa – ja jotka jopa muuttavat stressaavat tilanteet miellyttäviksi. Ajattelumenetelmien kehittäminen kuuluu Järvilehdon työhön, mutta se sai alkunsa myös omasta tarpeesta.

– Olen aina ollut neuroottinen, ja minulla on voimakas taipumus ajatella asioista negatiivisesti, hän sanoo.

Kielteinen ajattelu on Järvilehdon mukaan kuitenkin ihmiselle täysin luonnollista.

– Se on evoluution sanelemaa. Kun iloiset, positiiviset ihmiset aikoinaan panivat suuhunsa mitä marjoja vain, negatiiviset kyynikot nyrpistivät nenäänsä, että en varmasti syö. Jälkimmäiset jäivät henkiin.

Viime aikoina Järvilehdolla olisi ollut paljonkin aihetta stressiin. Hän on kiertänyt maailmalla Angry Birdsin Peter Vesterbackan kanssa, koska on kirjoittanut Roviolle viime vuonna julkaistun, hauskaa oppimista käsittelevän kirjan Learning as Fun. Hän on matkoillaan tavannut Wikipedian perustajan Jimmy Walesin, suuresti fanittamansa Legon toimitusjohtajan Jørgen Vig Knudstorpin ja vieraillut Valkoisessa talossa.

– Olen silti stressannut vähemmän kuin koskaan, Järvilehto sanoo.

Hän seuraa omaa stressitasoaan First Beat -laitteella, joka mittaa sydämen sykeväliä.

Järvilehdon omat menetelmät ovat siis auttaneet.

– Tai sitten se, että olen yhtäkkiä Valkoisessa talossa, on niin surrealistista, ettei siihen ole osannut reagoida millään tavalla, hän nauraa.

Filosofi, tutkija ja kouluttaja Lauri Järvilehto lopetti stressaamisen omien menetelmiensä avulla. Kuva: Lauri Mannermaa

Lista auttaa aivoja

Jatkuva hässäkkä ja asioiden pirstaloituminen syövät elämänlaatua ankarasti, Järvilehto sanoo.

– Ihan tavallisessa työssäkin on nykyään hirveästi keskeytyksiä, puhelin soi, sähköposti lähettää merkkiääniä ja kollega koputtaa olalle juuri, kun on pystynyt keskittymään.

Hässäkästä seuraa kiirettä ja tunne siitä, ettei ehdi. Mieleen alkaa pulpahdella hoitamattomia asioita – ja siitä seuraa stressiä. Kun asiat alkavat näyttää kaoottisilta, Järvilehdolla on niiden hallintaan erittäin yksinkertainen vinkki: listat.

– Yksinkertaisin keino on kirjoittaa paperille hoitamattomia asioita, Järvilehto neuvoo.

– Silloin alkaa luottaa siihen, että saa asian tehtyä. Ei ihan tarkalleen tiedetä, mitä siinä tapahtuu, mutta aivojen ärsytys helpottaa. Ne uskovat, että tehtävä hoidetaan, kun se on kirjoitettu näkyviin.

Järvilehto itse on listojen tekemisen mestari. Hän on jopa ollut kehittämässä helppoa Extended Mind -älypuhelinapplikaatiota, jolla listoja voi tehdä. Sieltä hän rullailee esiin päivän tehtäviä.

Teknologiafriikkinä Järvilehto kokee myös, että hän saa apua älyrannekellosta. Siitä hän näkee esimerkiksi saapuvat meilit ja tekstiviestit. Puhelinta ei tarvita.

Todellista mutta tyhmää

Nykyään meillä ei ole enää arkisessa elämässä myrkkymarjoja uhkamaassa henkeämme joka päivä, mutta aivot eivät sitä tajua, Järvilehto selittää.

Aivot toimivat samalla tavalla kuin luolamiehellä aikoinaan. Ne pystyvät hallitsemaan kerrallaan alle kymmenen yksikköä informaatiota.

Stressaavassa tilanteessa, esimerkiksi muutossa, lisäinformaatiota tulee normaalin arkikuormituksen lisäksi kymmeniä yksikköjä. Aivot tilttaavat – ja temperamentista riippuen ihminen joko räjähtää tai lamaantuu.

Siksi aivot kehittävät stressiä meitä ”suojellakseen”, ja kuljeskelemme murehtimissa hölmöjä asioita, kuten vastaamattomia sähköposteja ja pesemättömiä pyykkejä, ja heräämme maanantain vastaisena yönä kolmelta stressaamaan työasiaa, jolle ei voi keskellä yötä tehdä mitään.

Vaikka stressaavat asiat voivatkin olla turhan tuntuisia tai vähäpätöisiä, stressi on silti todellista, jos ihminen kokee olevansa stressaantunut.

– Michel de Montaigne on sanonut, että ”elämääni on mahtunut lukematon määrä kamaluuksia. Suurin osa niistä ei ole koskaan tapahtunut”, Järvilehto siteeraa 1500-luvun renessanssifilosofia.

Kirjoita pelko pois

Mutta on Järvilehtoakin stressannut. Erityisen vaikeaa oli muutama vuosi sitten, kun hän perusti Filosofian Akatemia -yrityksensä.

– Kesät olivat aina tosi hiljaisia, liiketoimintaa ei käytännössä ollut ollenkaan, hän kuvailee.

– Kun murehdin kolmatta kesää, miten tästä selvitään, tajusin, että olen taas tässä, taas pelottaa, vaikka olen luovinut tämän läpi jo monta kertaa.

Yrityksensä aiheuttamaan stressiin Järvilehto alkoi soveltaa kehittämäänsä Tik tak -menetelmää. Siinä kirjoitetaan paperille pelko siitä, mitä uskoo tapahtuvan. Sitten kirjoitetaan tapahtuma uusiksi niin, ettei uhkakuvaa tapahdukaan.

Samaa menetelmää hän on käyttänyt hermoillessaan lapsensa putoavan keinusta silloin, kun ei ole itse vahtimassa.

– Se on ollut minulle ihan lifesaver.

Kun edessä on jännittävä tilanne, Järvilehto suosittelee visualisoimaan suorituksen etukäteen. Ja nimenomaan suorituksen, ei onnistunutta lopputulosta.

– Ei kannata kuvitella itseään seisomassa selkä suorassa palkintokorokkeella, hän neuvoo.

– Kannattaa käydä päässä läpi mahdollisimman onnistunut suoritus, kuten luennon pitäminen. Silloin tulos on tutkimusten mukaan parempi kuin jos vain kuvittelee itsensä ottamaan lopuksi aplodeja vastaan.

Järvilehto on myös harjoittanut mindfulnessia sekä mietiskelymenetelmiä.

– Saatan istua iltaisin puolisen tuntia silmät kiinni. Annan ajatusten virrata ja mietin, mikä on tänään mennyt hyvin.

Yksi hyvin mennyt kokemus oli muutto uuteen kotiin kaksi vuotta sitten. Myös stressittömään muuttoon Järvilehto suosittelee listoja, mahdollisimman konkreettisia. Siis: ”pakkaa olohuoneen lipasto”. ”Pakkaa keittiön kattilakaappi”.

Kaikki järjestyy.

Lue myös:

Valvottaako stressi? Näin valmistaudut nukkumaanmenoon

Kuulutko heihin? Tällaisia ovat stressaantuneimmat

Näin pääset stressistä eroon viikossa

Kun porilaiset tosi-tv-tähdet Aki Manninen ja Rita Niemi-Manninen innostuvat tuhlaamaan, kerralla menee tuhansia euroja.

Se oli 50 000 euron arvoinen puhelu. Italiasta tuotu kuohuviini poreilee Gladiaattoreista tuttujen tosi-tv-tähtien Aki Mannisen, 42, ja Rita Niemi-Mannisen, 38, laseissa. He kippistävät Akin juuri vastaanottamille uutisille: avioparin omistama tontti Leviltä on ostettu pyyntihinnalla.

Pari itse asuu Porissa 140-neliöisessä omakotitalossa. Sen pihalla on neljä autoa: Akin Hummer, juuri myyty Bemari, isoisältä peritty Mersu ja hyvinvointibussi, jota pari vuokraa erilaisiin tilaisuuksiin. Viides auto, Akin Ritalle Italiasta ostama Mini Cooper, on tulossa Suomeen huomenna.

Palkkapussissa Akin ja Ritan vauraus ei kuitenkaan näy. Verotietojen mukaan Akin tulot viime vuodelta olivat 12 363 euroa ja Ritan 6 066 euroa. Kun asiasta kysyy, Aki ja Rita alkavat vitsailla.

– Autotallin taakse ei kannata mennä, siellä on kannabisviljelmä. Ja huumebisnesrahat on tietenkin siirretty Cayman-saarille, Aki sanoo.

Rita on huomannut, että parin ulospäinsuuntautuneisuus herättää kateutta. Porissa pariskunta erottuu katukuvasta niin selvästi, että heidät pysäytetään jatkuvasti. Jokainen tuntuu haluavan vaihtaa Turbon ja Laserin kanssa pari sanaa.

”Olemme kuulemma pissispariskunta, joka ei osaa mitään.”

– Meistä puhutaan kaupungilla käsittämättömän hulluja juttuja. Ihmiset suhtautuvat meihin epäilevästi: olemme kuulemma pissispariskunta, joka ei osaa mitään. Onneksi olemme niin vahvoja persoonia, ettei meitä todellakaan kiinnosta, mitä meistä ajatellaan, Rita näpäyttää.

Mutta mistä Akin ja Ritan rahat sitten tulevat? Ainakin sitä on kiinni useammassa tontissa, Akin käsin rakentamissa moottoripyörissä ja parin Ritaki Oy -yrityksessä. Kesällä Aki myös voitti Maltalla järjestetyissä EuroCasinon EM-kisoissa 15 000 euroa.

– Olen ollut aina aktiivinen tekemään kauppaa. Huono verovuosi ei tarkoita, että rahamme ovat loppu. Olisi ihmeellistä, jos minulla ei tähän ikään mennessä olisi mitään säästössä. Jos rahat uhkaavat loppua, taiomme sitä jostain lisää, Aki nauraa.

Tosi-tv-tähdet Aki ja Rita herättävät huomiota kotikaupungissaan Porissa. ”Aki haki minut ensitreffeille Hummerillaan”, Rita sanoo.
Tosi-tv-tähdet Aki ja Rita herättävät huomiota kotikaupungissaan Porissa. ”Aki haki minut ensitreffeille Hummerillaan”, Rita sanoo.

Maanantai

Ruokakauppa 150 euroa

Ruokaan Akilla ja Ritalla kuluu viikossa noin 300 euroa. Aina heidän rahatilanteensa ei ole ollut yhtä ruusuinen. Vuonna 2015 Akin firma osallistui taloprojektiin, jonka tarkoitus oli rakennuttaa Helsinkiin kahdeksan taloa. Projektia vetävä rakennusfirma meni kuitenkin konkurssiin. Sen seurauksena Aki menetti 500 000 euroa omaa rahaa.

– Kaikki silloiset säästöni menivät. Minut pelasti se, että oma nimeni säilyi puhtaana. Ehdin erota hallituksesta ja myydä ajoissa osuuteni firmasta, Aki kertoo.

Vaikka Akin tili tyhjeni kokonaan, hän sai silti pidettyä talonsa ja autonsa. Yhteiskunnalta hän ei edes yrittänyt saada rahallista apua.

– Luonteeni ei olisi antanut periksi. Sitä paitsi olisi ollut noloa ajaa sossun luukulle Hummerilla. Nehän olisivat sanoneet, että myy se pois. Mutta Hummer oli ollut jo pitkään unelmani, en todellakaan ollut valmis luopumaan siitä.

Aki menetti konkurssin takia myös monta ystävää.

– Ennen sulla oli se rooli, että maksoit aina kaiken, Rita huomauttaa.

”Kun rahaa ei enää ollut, kaikkosivat ystävätkin.”

– En koskaan laskenut kuluja, vaan halusin, että kaikilla oli hauskaa. Kun rahaa ei enää ollut, kaikkosivat ystävätkin. Raadollisuus löi vahvasti nokkaan, Aki muistelee.

Vaikeimpina hetkinä Aki istui hiljaisena autotallin lattialla, joi viskiä ja menetti elämänilonsa. Käänteentekevä hetki oli Ritan neuvo: Akin pitäisi antaa anteeksi ystävälleen, joka oli osasyyllinen konkurssiin.

– Lupasin Akille, että yhdessä hankimme kaikki menetetyt varat moninkertaisena takaisin.

Sopisiko tämä paita minulle, Rita pohtii Porin kauppakeskus Puuvillassa. Pari saa paljon vaatteita myös sponsoreiltaan.
Sopisiko tämä paita minulle, Rita pohtii Porin kauppakeskus Puuvillassa. Pari saa paljon vaatteita myös sponsoreiltaan.

Tiistai

Auto Italiasta 25 000 euroa

Autonrenkaat ja vanteet 1 900 euroa

Akin rahatilanteen pelasti lopulta onnekkaaseen aikaan sattunut julkisuus. Konkurssin aikoihin parista tuli tunnettu Temptation Island -ohjelman kautta. Sen myötä pari on päässyt vetämään muun muassa luentoja, nuorisoiltoja, työhyvinvointipäiviä, messuja, jumppia ja nettivalmennuksia. Yhden laihdutusvalmennuksen hinta on 19,90–49 euroa, ja vuoden aikana niihin on osallistunut tuhansia ihmisiä.

– Jos haluaisimme, voisimme molemmat helposti nostaa kolmen-neljän tonnin kuukausipalkkaa yrityksestämme. Mutta miksi? Keräämme mieluummin sinne varoja.

Rahaa pari tekee myös autokaupoilla, kuten nyt Italiasta ostetulla autolla. Aki käy siellä kerran vuodessa, koska Italiassa on Suomea edullisemmat autoverot.

– Tällä reissulla hankimme poikien kanssa yhteensä kymmenen autoa, mutta vain yksi niistä tuli minulle. Auto menee ensin Ritalle, sitten myymme sen eteenpäin hyvällä voitolla, Aki vinkkaa.

”Auto menee ensin Ritalle, sitten myymme sen eteenpäin hyvällä voitolla.”

Keskiviikko

Meksikon-matka 4 500 euroa

Aki ja Rita ovat olleet yhdessä neljä vuotta, joista kaksi ja puoli naimisissa. Nelivuotispäiväänsä he aikovat viettää pian Meksikossa. Matkaidea tuli ystäväpariskunnalta, joka lähetti linkin all inclusive -hotelliin Nuevo Vallartassa ja suostutteli Akin ja Ritan mukaan.

– Ostimme reissun ex tempore, mutta maksoimme sen heti. Emme elä luotolla, Aki sanoo.

Matka ei ole pelkkää lomailua varten, sillä pari aikoo ottaa siellä yritykselleen uudet promokuvat.

– Emme ole koskaan täysin lomalla, vaan puuhaamme aina jotain pientä työtä siinä ohessa. Lennämme esimerkiksi useita kertoja vuodessa Turkkiin, jossa vedämme tutussa hotellissa jumppia. Yrityksemme ala on esittävät taiteet, mikä taipuu monenlaiseen työhön.

Aki arvioi moottoripyöräverstaansa sisällön noin 100 000 euron arvoiseksi.
Aki arvioi moottoripyöräverstaansa sisällön noin 100 000 euron arvoiseksi.

Torstai

Bensaa Hummeriin 180 euroa

Kun Aki aikanaan osti Hummerinsa, hän maksoi siitä 53 000 euroa. Nyt hän arvioi sen arvoksi 35 000 euroa.

– On se velattomaksi autoksi varsin hyvä. Bensaa se kyllä syö paljon, 20 litraa satasella. Konkurssi tulee silti jostain muusta, Aki miettii.

– Raha ei ole minulle se juttu, vaan se, että olen voinut toteuttaa sen avulla unelmiani. Raha itsessään on menettänyt minulle merkityksensä, sillä ei ole minulle arvoa.

”Raha itsessään on menettänyt minulle merkityksensä.”

Yksi Akin unelma sijaitsee kotipihalla. Se on moottoripyöräverstas, tai pyhättö, kuten hän sitä kutsuu.

Aki arvioi, että verstaan sisältö on noin 100 000 euron arvoinen. Siellä hän esittelee tekeillä olevan pyörän osia: vanteet maksoivat 4 000 euroa, käsityönä tehty putkisto 2 000 euroa ja nahkaistuin 550 euroa. Pyörään on painettu kuva Akin kasvoista.

Yhden moottoripyörän valmistukseen menee vuosi, ja sen myyntihinta on 60 000–80 000 euroa.

– Jokainen pyörä on kuvitettu elämäntarinallani. Ne ovat taideteoksiani. Hiljattain myin Via Dolorosa- eli kärsimysten tie -pyöräni rahoittaakseni Ritaki Oy:n hyvinvointibussin. Se kirpaisi, mutta olen vannonut ostavani kaikki pyöräni takaisin.

Aki ja Rita ovat tehneet sopimuksen, että Aki saa laittaa pyöriinsä rahaa niin paljon kuin haluaa. Vastapainoksi Rita saa ostaa parin yhteiseen kotiin mitä tahansa, eikä kumpikaan marise toisen rahankäytöstä.

Kippis! Rita ja Aki ovat tonttikauppojen ansiosta 50 000 euroa rikkaampia.
Kippis! Rita ja Aki ovat tonttikauppojen ansiosta 50 000 euroa rikkaampia.

Perjantai

Meikkejä 100 euroa

Iso osa Ritan rahoista menee omasta ulkonäöstä huolehtimiseen. Kun Aki yrittää huomauttaa Ritalle naisen olevan kauneimmillaan luonnollisena, Rita purskahtaa nauruun.

– Koko yhdessäoloaikamme minulla on ollut hiuspidennykset, ripsipidennykset ja tekokynnet. Sellainen minä olen, se on luonnollista minua, Rita sanoo ja jatkaa:

– Tykkään satsata kauniisiin asioihin, siksi laitan rahaa itseeni.

”Tykkään satsata kauniisiin asioihin, siksi laitan rahaa itseeni.”

Merkittävä osa Ritan ulkonäköön liittyvistä asioista on kuitenkin saatu sponsoroituna. Rita pystyy tarjoamaan sponsoreilleen näkyvyyttä muun muassa Instagramissa, jossa hänellä on melkein 40 000 seuraajaa.

Akikin sai juuri sponsoriltaan 940 euron arvoisen vaatelähetyksen.

Parin koira Putin vartioi herkeämättä Ritan kokkailuja.
Parin koira Putin vartioi herkeämättä Ritan kokkailuja.

Lauantai

Ruokakauppa 150 euroa

Ruokaostoksilla Aki ja Rita satsaavat puhtaaseen lihaan, kanaan, kalaan ja tuoreisiin vihanneksiin.

Parilla on myös 3-vuotias amerikanbully Putin. Sen hoitoon kuluu joitakin kymppejä viikossa. Pian Putin saa seuraa, kun Aki ja Rita pääsevät kotiuttamaan Putinin biologisen pojan, pienen pentubullyn Bondin.

Lauantaisin pari katsoo televisiosta Gladiaattoreita. Kun he pääsivät ohjelmaan mukaan, alkoi tiukka treenaus. Rita on entinen kilpa-aerobikkaaja, ja hän halusi valmistautua tv-sarjaan yhtä pieteetillä kuin kilpailuihin.

– Koska esiinnyin telkkarissa pienissä bikineissä, halusin, että kroppa on kunnossa, Rita sanoo.

– Minä kyllä otin vähän viiniäkin, sillä olen sinut itseni kanssa. Mutta totta kai sitä haluaa olla kuosissa, kun heiluu televisiossa nelikymppisenä kireissä punaisissa housuissa, Aki jatkaa.

Gladiaattoreista saatu palkka ei parin mukaan ollut kummoinen. Suurempi arvo on ohjelman avulla saadusta julkisuudesta.

– Ei julkkikseksi kannata ryhtyä pelkän julkisuuden takia. Siinä vaiheessa, kun julkisuus ei enää tuota, lopetamme sen, Aki huomauttaa.

Putin saa kohta kaverin omasta pojastaan Bondista.
Putin saa kohta kaverin omasta pojastaan Bondista.

Sunnuntai

Kaksi kirjaa 50 euroa

Sunnuntaina Aki innostui ostamaan kaksi Tommy Hellstenin kirjaa, koska hän lukee vain elämäntaitokirjallisuutta. Akin ja Ritan sohvapöydällä onkin kesken Rhonda Byrnen Salaisuus-kirja. Olkkarin seinällä puolestaan koreilee kaunokirjaimilla kirjoitettu Akin keksimä mietelause eli akismi. Siinä lukee: ”Kaikki on mahdollista. Mahdottoman toteuttaminen vain vie vähän enemmän aikaa.”

”Raha on vain rahaa. Jos se loppuu, sitten myydään vaikka auto.”

– Raha on vain rahaa. Jos se loppuu, sitten myydään vaikka auto. Olen menettänyt aikanani niin paljon, että en enää pelkää. En koskaan stressaa rahasta, Aki vakuuttaa.

Rita ei ole täysin samoilla linjoilla.

– Ovathan niukat ajat olleet ihan perseestä. Olisi minulla muutakin tekemistä kuin miettiä, mitä tehdä, kun talous on notkolla. Raha mahdollistaa sellaisen elämän, jota haluamme elää, joten kyllä raha on meille tärkeää.

Viikon menot yhteensä 32 020 euroa.

Mistä pihistätte?

Aki: ”Emme mistään. Minua ei kiinnosta huominen, elän vain tätä hetkeä.”

Rita: ”Aki on suurten linjojen mies, joka tykkää maalata isolla pensselillä. Mutta miten maalata, jos väriaine on loppu? Minä olenkin meistä raha-asioissa tarkempi.”

Asuntolaina

”Maksamme asuntolainaa 1500 euroa kuussa. Summa sisältää omakotitalomme lisäksi lainanlyhennykset juuri myydystä Levin-tontista ja Raumalla olevasta tontistamme, jonne rakennutamme kolme taloa golf-kentän viereen.”

Työkokemus

Rita: ”Kilpa-aerobicillä ei tienaa, se on intohimolaji. Olisi ennemmin kannattanut alkaa vaikka tennispelaajaksi.”

Aki: ”Olen pyörittänyt AMTY-moottoripyöräyritystäni vaikka miten pitkään. Siitä en luovu.”

Tulevaisuuden haave

Rita: ”Talo meren rannalla.”

Aki: ”Asua talvet lämpimässä.”

Aki ja Rita Manninen

Aki Manninen

42-vuotias, syntyi ja asuu Porissa.

Pari meni naimisiin elokuussa 2015.

Nousi Ritan kanssa julkisuuteen Temptation Island -ohjelmasta vuonna 2014. Pari on tehnyt myös Akin ja Ritan rakkausdieetit -ohjelmaa.

 

Rita Niemi-Manninen

38-vuotias, syntyi ja asuu Porissa.

Voittanut EM-kultaa ja MM-hopeaa kilpa-aerobicissa.

Gladiaattorit Nelosella lauantaisin.

Nanna Karalahti vietti viikonloppuna syntymäpäiviään naamiaisteemalla.

Fitness-tähti Nanna Karalahti juhli viikonloppuna kolmekymppisiään Helsingin hotelli Kämpissä.

Nyt Nannan puoliso, jääkiekkoilija Jere Karalahti, 42, on julkaissut Instagramissaan kuvan itsensä ja Nannasta naamiaisasuissa. Jere poseeraa kuvassa enkelinä. Nanna on sen sijaan pukeutunut paholaiseksi, jonka kasvotkin hohtavat punaisenaan.

 

Enkelin kosketus🙏 #original

A post shared by Jere Karalahti (@jerekaralahti) on

– Voi hyvä jumala, kuvan alla kommentoidaan kaksikon asua.

Myös Martina Aitolehti ja Mari Valosaari ovat tänään julkaisseet lennokkaita kuvia Nannan synttäreiltä. Martina oli pukeutunut juhlaan Kill Bill -henkiseen asuun. Mari oli puolestaan ehostautunut Kleopatraksi. 

 

Onnea @nanna.koo 30v #nannak30 #naamiaiset #synttärit @martinaaitolehtiofficial

A post shared by marivalosaari (@marivalosaari) on