Etkö hämmentynyt siitä, että 52-vuotias näyttelijä Lisa Kudrow näyttää nykyään 52-vuotiaalta naiselta? No, emme mekään.

”Hollywood-näyttelijä on vanhentunut pikavauhtia.”

”Kudrow on lähes tunnistamaton ilman vahvaa pakkelikerrosta.”

”– – Kudrow on totuttu näkemään hehkeänä punaisilla matoilla. Viime aikoina tähti on kuitenkin herättänyt huomiota nuukahtaneella ja silminnähden vanhentuneella olemuksellaan.”

Tällaisin sanakääntein näyttelijä Lisa Kudrow'sta kirjoitettiin monilla verkkosivuilla eilisen aikana. Sanojen perusteella voisi luulla, että 52-vuotiaan näyttelijän naamataulu on kokenut kovinkin kovia.

Todellisuudessa Kudrow näyttää nyt uutisoinnin kohteeksi nousseissa, toukokuussa otetuissa kuvissa ihan normaalilta 52-vuotiaalta ihmiseltä.

Vasemmalla Lisa vuonna 2005 (Kuva: Reuters). Oikealla Lisan ”vanhentunut olemus” (Kuva: All Over Press)
Vasemmalla Lisa vuonna 2005 (Kuva: Reuters). Oikealla Lisan ”vanhentunut olemus” (Kuva: All Over Press)

Mitä ihmettä?

Kun luimme Kudrow'n ulkonäöstä käytyä keskustelua, reaktiomme oli lähinnä tämä. GIPHY

Moni on verkossa syystä älähtänyt siitä, että tavalliseen tapaan vanhentuneen näyttelijän väitetään näyttävän erityisen rupsahtaneelta.

”Ihan on itsensä näköinen. Ihmisillä on normaalistikin tapana vähän muuttua iän lisääntyessä”, totesi eräs Ilta-Sanomien kommenttilaatikossa.

”En minäkään (ehkä) halua näyttää 52-vuotiaana samalta kuin nyt kolmikymppisenä”, Iltalehden kommenteissa huomautettiin.

Myös urheilun monitoimimies Aleksi Valavuori osallistui keskusteluun omalla Facebook-tilillään. Hän kertoi yli 25 000 tykkäystä saaneessa päivityksessään, että Kudrow'n ulkonäöstä uutisointi ”panee vihaksi”.

– 52-vuotias tähti lähes tunnistamattomana? Ei ollut ainakaan omilla silmilläni vaikeaa tunnistaa. Tuleeko se jollekin yllätyksenä, että nainen tai mies yleensä hieman muuttuu iän myötä. Sitä kutsutaan vanhenemiseksi, Valavuori kirjoitti.

Viisaita sanoja! Osoitamme täyden tukemme Kudrow'lle (joka on vanhentunut ihan normaaliin ja arvokkaaseen tyyliin) julkaisemalla kuvapareja naisista, jotka ovat hekin vanhentuneet normaalisti vuosien aikana.

Näiden kuvien välillä on yli 30 elettyä vuotta. Hyvältä näyttää edelleen!
Näiden kuvien välillä on yli 30 elettyä vuotta. Hyvältä näyttää edelleen!

Vasemmanpuoleinen kuva on vuodelta 1997, oikeanpuoleinen vuodelta 2016. Eroa on siis melkein 20 vuotta. "Ja käytynä kova elämänkoulu!" kertoo kuvassa esiintyvä Essi.
Vasemmanpuoleinen kuva on vuodelta 1997, oikeanpuoleinen vuodelta 2016. Eroa on siis melkein 20 vuotta. "Ja käytynä kova elämänkoulu!" kertoo kuvassa esiintyvä Essi.

Näidenkin kuvien välillä eroa on parikymmentä vuotta. Mutta hymy se vain levenee.
Näidenkin kuvien välillä eroa on parikymmentä vuotta. Mutta hymy se vain levenee.

Annakaisa 27-vuotiaana ja 37-vuotiaana. Aivan käsittämätön ero! Tai ehkei sittenkään.
Annakaisa 27-vuotiaana ja 37-vuotiaana. Aivan käsittämätön ero! Tai ehkei sittenkään.

Kymmenessä vuodessa ei välttämättä tapahdu kovin paljon...
Kymmenessä vuodessa ei välttämättä tapahdu kovin paljon...

... mutta 20 vuodessa ehtii joskus kasvaa aikuiseksi.
... mutta 20 vuodessa ehtii joskus kasvaa aikuiseksi.

Historiallinen draama Synkin hetki suhtautuu kritiikittä sankariinsa Winston Churchilliin.

Eletään vuoden 1940 toukokuuta ja toinen maailmansota riehuu Euroopassa. Englannissa ollaan tyytymättömiä pääministeri Neville Chamberlainiin. Hänen tilalleen valitaan Winston Churchill, jolla riittää vihollisia. Churchillillä on edessään mahdottomalta vaikuttava tehtävä: pysäyttää Hitlerin voittokulku.

Englantilainen ohjaaja Joe Wright muistetaan parhaiten loisteliaista pukudraamoistaan, kuten Keira Knightleyn tähdittämä Anna Karenina vuodelta 2012. Hänen uutuusdraamansa Synkin hetki tarjoaa sekin pienintä yksityiskohtaa myöten hiottua ajankuvaa.

Puvustaja Jacqueline Durran loihti myös Wrightin läpimurtoelokuvan, vuonna 2005 ilmestyneen Ylpeys ja ennakkoluulo -filmatisoinnin, häikäisevän puvustuksen. Churchillin aloittaessa pestinsä sota ei ollut tuhonnut Englannin kansantaloutta. Niinpä myös tavallisilla naisilla oli vielä varaa tyylikkäisiin asukokonaisuuksiin. Eniten vaivaa Durran on kuitenkin nähnyt Kristin Scott Thomasin näyttelemän Winstonin vaimon Clementine Churchillin tyyliin, jonka asua täydentää aina elegantti hattu tai hiuskoriste.

Pääroolia esittävällä Gary Oldmanilla oli työtä muuntautua Churchilliksi. Oldman on laiha, kun taas pääministeri oli virkaan astuessaan suorastaan muhkeassa kunnossa. Maskeeraaja Kazuhiro Tsuji onnistui taikomaan Oldmanille uskottavan kaksoisleuan. Yhdennäköisyyttä Churchillin kanssa Tsuji ei ole kuitenkaan tavoittanut. Oldman on Oldman, vain vanhempana ja tuhdimpana.

Elokuva pönkittää kuvaa Churchillistä suurmiehenä, sankarina, joka onnistui yksin pelastamaan Britannian – ja siinä sivussa koko Euroopan – Hitleriltä. Historiantutkimus suhtautuu Churchilliin kriittisemmin. Joidenkin näkemysten mukaan pääministeri ei ollut mikään nerokas strategi. Voitto saavutettiin pikemminkin Churchillistä huolimatta kuin hänen ansiostaan. 

Synkin hetki ***

 

Hugh Jackmanin musikaali The Greatest Showman nostalgisoi viihteen muotoa, jota ei ole ikävä.

P. T. Barnum (1810–1891) rikastui freak show -esityksillä, joissa yleisö sai pällistellä sellaisia ”kummajaisia” kuin parrakas nainen, maailman lihavin mies tai siamilaiset kaksoset. Nykynäkökulmasta viihde ei ollut eettistä: liikakarvoituksesta kärsiviä naisia, sairaalloisen ylipainoisia miehiä tai yhteen kasvaneita kaksosia ei enää pidetä friikkeinä, vaan ihmisiä siinä missä muitakin.

Tämä on Michael Graceyn uutuusmusikaalin The Greatest Showman ongelma. Se kertoo Barnumin (Hugh Jackman) menestystarinan kyseenalaistamatta yhteiskunnan hyljeksimien ihmisten hyväksikäyttöä. Elokuvassa esiintyjät laulavat ja esittävät huikeita tanssikoreografioita. Todellisuudessa ”luonnonoikkuja” oli tapana esitellä häkeissä.

Elokuvan pelastaisi esiintyjien oma näkökulma. Sen sijaan tapahtumat kerrotaan Barnumin kannalta. Asenne on nostalginen: oi niitä aikoja, kun kansa vielä pääsi nauttimaan näin ihmeellisestä viihteestä! ”Friikit” saavat sentään yhden oman laulunumeron, jossa juhlitaan jokaisen oikeutta olla sellainen kuin on. Tai niin kuin Barnum toteaa kenraali Tom Thumbiksi (suom. Pekka Peukaloiseksi) nimeämälleen lyhytkasvuiselle miehelle: ”Jos sinulle joka tapauksessa nauretaan, on parempi ottaa siitä maksu”. Maksusta tosin valui suurin osa Barnumin omaan taskuun.

Moraaliset pohdinnat sikseen. Musikaalinakaan elokuva ei ole katsomisen arvoinen. Voimaballadit ovat laskelmoituja ja tanssikoreografiat jäykkiä. Barnumin vaimoa näyttelevä Michelle Williams on muovinen kuin Barbie ja Barnumin liikekumppania tulkitseva Zac Efron vahamainen kuin Ken. Elokuvasta on turha hakea mitään tunteita. Ilo, riemu ja taika loistavat poissaolollaan. Niin kuin freak show’sta aikanaan.

The Greatest Showman **