Kuva: Shutterstock
Kuva: Shutterstock

Tuliko huono olo? Pääsi on saattanut altistua liikaa auringolle.

Ah, aurinko ja lämpö, tuo kesän lempikaksikko!

Hellepäivästä saa ja pitääkin nauttia – mutta turvallisesti.

Elimistön liika lämpeneminen voi nimittäin aiheuttaa vakavia oireita. Jotta elimistön lämmönsäätely voi toimia normaalisti, on riittävä veden juominen äärimmäisen tärkeää helteellä. Älä siis odota janoa vaan juo reilusti pitkin päivää.

Toisin kuin moni luulee, auringonpistos voi syntyä ilman fyysistä rasitusta. Auringonpistoksen saa silloin, kun ihminen oleskelee liian kauan suorassa auringonpaisteessa ja suojaamaton pää altistuu liian suurelle määrälle lämpöä.

Auringonpistoksen oireita ovat muun muassa päänsärky, ärtymys, pahoinvointi ja huimaus. Auringonpistoksen saanut henkilö voi vaikuttaa sekavalta tai poissaolevan rauhalliselta.

Jos elimistö alkaa oireilla kuumuuden vuoksi, on tärkeää hakeutua heti varjoon ja riisua ylimääräiset vaatteet. Viilennä ihoa ja päätä valelemalla kehoa kylmällä vedellä tai kylmäkääreiden avulla. Kylmää vettä kannattaa juoda runsaasti. Auringonpistoksesta toipuminen vaatii lepoa.

Jos oireet ovat erityisen vakavia eli kuumuudelle altistunut ihminen kärsii sekavuudesta, ihon kuivumisesta, näköhäiriöistä, voimakkaasta uupumisesta tai hän pyörtyy, hänet pitää toimittaa välittömästi sairaalahoitoon.

Helle voi aiheuttaa myös lämpöturvotusta jalkoihin. Lämmöstä johtuvaa turvotusta voi hoitaa nostamalla raajat kohoasentoon, juomalla runsaasti nestettä ja lepäämällä.

Hattu tai huivi suojaavat päätä porottavan auringon aiheuttamalta auringonpistokselta.

Lähteet: Terveyskirjasto, Tohtori.fi

Lue myös:

Juotko tarpeeksi vettä? Nämä oireet paljastavat sen

Kärähtikö iho? Pika-apua auringonpolttamiin

Johanna Koivu ei missään nimessä halua häistään pönötysjuhlia.

Muusikko, näyttelijä ja juontaja Johanna Koivu menee kesällä naimisiin.

– Tuntuu mukavalta, häät ovat iloinen asia. Se on tärkeä hyvän mielen juhla, mikä kokoaa koko suvun ja läheiset. Tykkään muutenkin juhlista, Johanna kertoi  Me Naisille A. Tillanderin Häälauantai -tapahtumassa.

– Haluan kirkkohäät ja kunnon juhlat. Häät ovat ainutkertainen tapahtuma, ja haluan panostaa siihen, että itsellä, sulhasella ja vierailla on hauskaa. En halua pönötysjuhlia. 

Johanna haluaa, että juhlissa on hyvä livebändi, paljon musiikkia ja perinteinen häävalssi. Myös tilaa tanssille pitää olla.

”Hääsuunnittelussa vaikein asia on ollut oikean häämekon löytäminen.”

Yksityiselämästään vaitonainen Johanna ei halunnut paljastaa, miten häntä kosittiin, saati sitä, kuka häntä kosi. Hääpuvustaan hän on kuitenkin valmis paljastamaan yksityiskohtia:

– Hääsuunnittelussa vaikein asia on ollut oikean häämekon löytäminen. Kävin lähes kymmenessä hääliikkeessä, kunnes löysin mieleisen häämekon. Lähdin etsimään mekkoa ummikkona, koska en ole perehtynyt hääteemaan aiemmin. En aluksi tiennyt, minkä tyylisen haluan, Johanna kertoo.

– Hääpukuni on samantyyppinen, mikä on nyt päälläni: yläosa on kapea ja olkaimellinen, ja alaosa on runsaampi.

Tässä on hääpuku Johannan mieleen! Kuva: Jonna Öhrnberg
Tässä on hääpuku Johannan mieleen! Kuva: Jonna Öhrnberg

Oma hyvinvointiohjelma

Moni muistaa Johannan Lauri Tähkän kanssa soittaneesta Elonkerjuu -bändistä. Nyt Johanna on vaihtanut kokonaan alaa.

– Kun soitin Elonkerjuussa viimeisen keikkani vuonna 2016, päätin pitää pitkän etsikkoajan. Olin tehnyt 16 vuotta keikkoja, ja minun oli pakko pysähtyä, ja miettiä, mitä haluan tehdä, Johanna kertoo.

Johanna suoritti tanssi- ja liiketerapiamenetelmien ohjaajan tutkinnon ja suuntasi sitä kautta hyvinvointialalle. Nyt Johanna käsikirjoittaa ja juontaa Alfa TV:llä kymmenosaista hyvinvointi- ja lifestyle -ohjelmaa nimeltä KoivuTV.

”Luovalla alalla täytyy uudistua välillä.”

– Luovalla alalla täytyy uudistua välillä. Ohjelmassa käsitellään sydäntäni lähellä olevia aiheita, kuten terveyttä, kauneutta ja hyvinvointia. Haluan inspiroida, tuoda ajattelemisen aihetta ja viihdyttää ihmisiä.

Johanna on myös suorittanut Lontoossa teatteritaiteen maisterin tutkinnon, mutta hän ei tällä hetkellä tee töitä näyttelijänä.

– Opetin aikoinaan päivätyökseni näyttelijäntyötä, ilmaisutaitoa ja liikeimprovisaatiota. Vedän vieläkin improkursseja ja vapaatanssin kursseja. Musiikkiuran jatkamistakaan en ole suunnitellut, mutta palo esiintymiseen on edelleen.

Brittilehdistön saamien tietojen mukaan pari on kertonut raskaudesta läheisilleen viime viikolla, ja kaikki ovat uutisesta innoissaan.

Brittiläismediat kertovat, että Cambridgen herttuataren Catherinen pikkusisko Pippa Middleton, 34, on raskaana. Tuleva pienokainen on Pippan ja hänen aviomiehensä James Matthewsin, 42, esikoinen.

The Sun -lehden mukaan lapsen laskettu aika on lokakuussa. Raskaus on siis jo toisella kolmannekselle. Lehden saamien tietojen mukaan pari on kertonut raskaudesta läheisilleen viime viikolla, ja kaikki ovat perheenlisäyksestä innoissaan.

Tulevalla syysvauvalla riittää lähipiirissä leikkikavereita. Herttuatar Catherinella ja prinssi William odottavat kolmatta lastaan. Pian syntyvän pienokaisen lisäksi kuningasparilla on tytär ja poika: 4,5-vuotias prinssi George ja pian 3-vuotias prinsessa Charlotte.

Myös Jamesin velipoika Spencer Matthews odottaa puolisonsa kanssa esikoista.

Pippa ja James avioituivat viime toukokuussa 2017. He menivät kihloihin kesällä 2016 vuosien yhdessäolon jälkeen.