Liian hapokasta? Kokeile jotain toista lajia! Kuva: Shutterstock
Liian hapokasta? Kokeile jotain toista lajia! Kuva: Shutterstock

Luulitko, että terveydestä huolehtimiseen kuuluu pelkkiä uhrauksia? Onneksi ei. Hyvinvointi saa olla myös hauskaa.

Hyvinvoinnin takia tehdyistä uhrauksista saattaa olla enemmän haittaa kuin hyötyä, urheilu- ja hyvinvointiekspertti Krista Stryker kirjoittaa
Mind BodyGreen
-sivustolla.

Hänen mukaansa kaikki vinkit eivät toimi kaikille. Sopimattomien neuvojen noudattaminen väkisin saattaa johtaa vain siihen, etteivät liikunta ja itsestä huolehtiminen enää tunnukaan hauskoilta.

Kristan mukaan seuraavat neljä tekoa eivät välttämättä ole hyväksi keholle, mielelle tai kummallekaan.

1. Itsensä pakottaminen juoksemaan

Juokseminen on hyvä keino päästä kuntoon – joillekin. Osa on luonnostaan juoksijoita, jotka kokevat endorfiinihumalan nopeasti, mutta toisille juoksu on maailman puuduttavinta tamppaamista.

Jep, suurin osa kyllä tottuu juoksemiseen ennemmin tai myöhemmin, mutta jos tekisit mieluummin mitä tahansa muuta kuin juoksisit, Krista kehottaa etsimään lajin, josta nautit. Sellaisesta harrastuksesta on helpompi pitää kiinni kuin tavasta lähteä lenkille hampaat irvessä.

2. Aerobisen- ja voimaharjoittelun erottaminen

Personal trainerit suosittelevat valmennettavilleen sekä lihaskunto- että aerobisia treenejä – mutta Kristan mukaan nämä kaksi voi ihan hyvin myös yhdistää. Näin treenistä on mahdollista saada supertehokasta.

Kokeile esimerkiksi kiertoharjoittelua, jossa vuorottelevat lihaskunto- ja aerobiset liikkeet. Toinen vaihtoehto esimerkiksi hyppiä narua tai tehdä lyhyitä juoksupyrähdyksiä lihaskuntoliikesarjojen välissä. Näin säästyy aikaa – ja kuntoonkin saattaa päästä nopeammin.

3. Suosikkiruokien välttäminen niiden mahdollisen epäterveellisyyden vuoksi

Moni dieetti pakottaa luopumaan kaikista herkuista. Ruokavalio alkaa maistua puulta, ja mielikin saattaa katkeroitua, kun kaikki nautinnot ovat kiellettyjä. Uhkana on repsahtaminen sillä hetkellä, kun tahdonvoima loppuu.

Kun treenaa säännöllisesti ja syö pääasiassa terveellisesti, mikään ei estä satunnaisten herkkujen sallimista. Tällainen käyttäytyminen myös kannustaa pysymään terveellisissä elintavoissa pidempään kuin kesäksi kuntoon -dieetin ajan.

4. Pakonomainen kaloreiden laskeminen ja liikunta

Krista kirjoittaa laskeneensa sekä syömänsä että kuluttamansa kalorit millintarkasti, mutta edistystä ei alkanut tapahtua ennen kuin hän hellitti hieman otettaan – rentous toi lopulta toivotut lopputulokset. Stressihormoni kortisoli yleensä hankaloittaa painonpudotusta, joten jokaisesta kalorista ei kannata kantaa huolta.

Lue myös:


8 tapaa, jotka sotkevat aineenvaihduntasi


Fitnessurheilija Janni Hussi: Ruokahalu palasi, kun stressi helpotti


Venytystä vai hierontaa? Näin palaudut treenistä fiksusti

”Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja”, Katariina kertoo Ilta-Sanomille.

Kirjailija Katariina Souri, 49, sai vuosi sitten psykiatrilta diagnoosiksi persoonallisuushäiriön ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Hän kertoi asiasta ensimmäisen kerran viime viikon lopulla Instagramissa julkaisemassaan kuvassa, jossa kuvaillaan hänen tulevaa omaelämäkerrallista Sarana – tunnustuksia taitekohdassa -kirjaansa.

Kirjan kuvauksessa kerrotaan, että Katariina järkyttyi diagnoosia ja esimerkiksi sitä, miten psyykelääke vaikuttaa häneen

Katariina kertoo tilanteestaan myös Ilta-Sanomien haastattelussa.

– Ajattelin että hetkinen, mitä tapahtuu luovuudelleni, Katariina kertoo IS:lle.

Kirjaa kuvailevassa otteessa kerrotaan, että Katariina mietti diagnoosin saatuaan uskaltaako alkaa syödä lääkkeitä ja mitä jos diagnoosi onkin väärä. Iltalehdelle Katariina kertoo, ettei alkanut syödä lääkkeitä, vaikka saikin kaksi eri reseptiä. Sen takia hän ei myöskään päässyt terapiaan.

– Ymmärrän, että jotkut tarvitsevat lääkitystä. Itse en sitä koe tarvitsevani, koska en esimerkiksi ole milloinkaan ollut psykoosissa tai itsetuhoinen.

”Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat.”

Katariinalla on aiemmin todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja hän on kertonut avoimesti myös kokemistaan paniikkihäiriöistä. Kirjassa hän kertoo myös ongelmistaan alkoholin kanssa. Kirjailija ei pelkää leimautumista mielenterveyspotilaaksi.

– Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat, hän kertoo IS:lle.

Timon ja hänen puolisonsa Maikin ensimmäinen yhteinen lapsi on poika. 

Timo Lavikaisen, 43, perheessä eletään jännittäviä aikoja.

Timo valmistautuu parhaillaan Putoukseen ja kuvaa sketsejä tammikuussa alkavaa ohjelmaa varten. Samaan aikaan on puhelimen oltava lähettyvillä, sillä Timon puolison Maikin laskettu aika on näillä hetkillä.

– Sitä ei tiedä, jos lähtö tulee tänään vaikka kesken näytöksen, Timo totesi, kun hän saapui 95-elokuvan kutsuvierasensi-iltaan Espoon kulttuurikeskukseen.

Timolla on niin sanotun ”tavallisen kansalaisen rooli” kaikkien aikojen suurimmassa suomalaisessa jääkiekkoelokuvassa. Elokuvaan liittyy jo nyt muitakin tärkeitä muistoja, Timo kertoo.

”Sitä ei tiedä, jos lähtö tulee tänään vaikka kesken näytöksen.”

– Kun minulla oli tässä viimeinen kuvauspäivä, vaimo teki positiivisen raskaustestin. Jouluvauvaa meille odotetaan.

Timolla on parikymppinen tytär, ja Maikilla on 10-vuotias tytär. Pian syntyvä lapsi on parin ensimmäinen yhteinen. Näyttelijä kertoo, että hartaasti odotettu vauva on poika.

– Meillä ehti olla useampi, kolme keskenmenoa ja sitten lopulta tärppäsi näin. Ne olivat kovia paikkoja.

Timo luottaa, että vauvan hoito palailee mieleen vanhasta muistista.

– Suhtaudun luottavaisesti. Uskon, että kasvattajana olen rennompi, kun kaikki ei ole ihan uutta.