Kuva: Shutterstock
Kuva: Shutterstock

Helsingin Sanomien mielipidepalstalla väitellään, onko runsas valinnanvara deittimaailmassa hyvä vai huono asia.

Helsingin Sanomien mielipidepalstalla on viime aikoina palloteltu ajatuksia nykypäivän deittailusta ja seurustelusta. Esimerkiksi nimimerkki Sinkkumaman mielestä kumppaninvalinnasta on tullut mahdotonta, koska ihmisillä on liikaa valinnanvaraa nettideittipalveluiden takia.

”Suuri tarjonta ei todellakaan helpota valintaa. Virheellinen luulo on, että jostain voi tulla entistäkin parempi vastaan. Josko joku olisi vielä täydellisempi kuin toinen? Vaan ei ole!” hän kirjoitti.

Hän kehottaa ihmisiä kääntymään kotikylän tarjonnan puoleen kumppania etsiessä.

Tänään nimimerkki Onnellinen nainen jakoi oman mielipiteensä aiheesta. Hän kertoo löytäneensä unelmiensa kumppanin Tinderistä ja puhuu deittipalvelun hienouden puolesta.

”On hienoa, ettei naisen tai miehen tarvitse nykyään tyytyä kotikylän pentteihin tai pirjoihin.”

”Mielestäni on hienoa, ettei naisen tai miehen tarvitse nykyään tyytyä kotikylän pentteihin tai pirjoihin, vaan verkkoja voi laskea isommillekin vesille.”

”Omaa parasta saa tavoitella, ja siihen oikeaan, itselle sopivaan kumppaniin saa uskoa. Jos haluaa elää sinkkuna eikä halua kelpuuttaa ketään, sen pitäisi olla kaikille täysin hyväksyttävää. Minun kumppanini ei ole täydellinen, mutta hän on minulle sopiva. Hänen kanssaan on hyvä olla. Kai se kohtalo voi puuttua peliin missä ja milloin vain – lähikaupassa tai deittisivustolla.”

Myös Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu Miia Ezen puhui Tinderin puolesta viime kesänä.

”Kuvat kertovat ihmisestä hyvinkin paljon, ja niiden perusteella sitä päättelee ihmisestä pelottavankin paljon.”

”Olenkin tavannut todella mielenkiintoisia ihmisiä Tinderin kautta. Voisinko sanoa, että he päihittävät mennen tullen baari-aikojeni tuttavuudet. Mielestäni kuvat kertovat ihmisestä hyvinkin paljon, ja niiden perusteella sitä päättelee ihmisestä pelottavankin paljon”, Miia kertoi blogissaan.

Oletko sinä löytänyt täydellisen kumppanin deittisovelluksen avulla vai ovatko ne mielestäsi ainoastaan vaikeuttaneet deittailua? Osallistu kyselyymme!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Vierailija

Nainen löysi täydellisen miehen Tinderistä – onko sinulle käynyt samoin?

Rumasinkkumies- kirjoitti: Naiset rakastaa renttuja , alkoholisteja väkivaltaisia miehiä. Lehdessä oli tänään juttu miten naista oli ammuttu ja nainen yritti itse ajaa sairaalaan koska halusi salata että sen oma mies ampui sitä. En ole koskaan tehnyt rikosta ja silti en ole koskaan päässyt treffeille enkä ole edes halannut naista. Kaikilla suomen tunnetuilla murhaajillakin on ollut vaimoja ja tyttöystäviä joten on selvää että kunnollinen mies ei kelpaa naisille. Keskiverron keskiluokkaisen...
Lue kommentti

Kuka sanoi, että perusruuan pitäisi olla mautonta? Pipsa ja Meri-Tuuli haluavat alentaa kansalaisten kokkailukynnystä.

IS TV-LEHTI: Samassa liemessä -uutuusohjelmassa kokit Pipsa Hurmerinta ja Meri-Tuuli Väntsi tekevät ruokaa rennolla otteella ja vastaavat katsojakysymyksiin.

– Ollaan huomattu, että meillä on paljon annettavaa ja helppoja reseptejä. Viime aikojen tv-ruokaohjelmissa on tehty paljon ravintolatyylistä ruokaa tai lautasannoksia. Haluttiin palata perinteeseen, jossa tehdään arkiruokaa. Haluamme alentaa kynnystä kokkailuun, tarjota vaikka maustamisidean. Tärkeää oli myös, että ohjelma on visuaalisesti kaunis, Meri-Tuuli Väntsi kuvailee.

Pipsa Hurmerinta on luonnehtinut Samassa liemessä olevan erityinen myös kaksikon läpänheiton takia.

– Kommunikointimme on rentoa ja luontevaa. Pipsa ei hienostele enkä minäkään, Väntsi komppaa.

He tapasivat catering-firmojensa kautta, kun katuruokabuumi rantautui Suomeen.

– Ymmärsin vihdoin löytäneeni kollegan, joka ymmärtää, mitä mun duuni on; osa sitä on siivota ja tiskata.

Alkujakso on nimeltäåän Ruuanlaiton ABC, ja toinen Juhlat. Siinä annetaan näyttelijä Sinikka Sokalle vinkkejä helposti tehtäviin tarjoiluihin ja synttäreillä Anna Puu laulaa.

– Vieraiksi otimme mukaan julkkiksia, joihin meillä on suhde – Sinikka on seinänaapurini, Anna Pipsan hyvä ystävä – sekä tavallisia ihmisiä.

Vastaatte katsojakysymyksiin. Mihin et itse osaisi vastata?

– Ananaksen leikkaamiseen ja kuorimiseen ei ole oikotietä. Pipsalla oli vastaus, johon totesin, että ”Ai, tuota en ole tajunnut”, paljastaa Väntsi.

 Samassa liemessä, AVA ke klo 20.00      

Lue, mitä tähdet kertovat tänään juuri sinulle.

 

VESIMIES

Kumoat esteet tieltäsi sisukkuudella. Ota kaikki irti ladatuista akuistasi. Pääset monta harppausta lähemmäksi tavoitteitasi tänään.

 

KALAT

Ota kaikki irti viehätysvoimastasi. Sinulle ei tuota vaikeuksia suostutella ihmisiä puolellesi. Menneiden muistelemisesta on hyötyä.

 

OINAS

Itsekurista on hyötyä. Muistuta itseäsi tavoitteistasi ja pyri niitä kohti koko voimallasi. On aika vähentää puhetta ja lisätä toimintaa.

 

HÄRKÄ

Älä anna takaiskujen lannistaa. Puske itsesi läpi esteistä tarmolla ja intohimolla. Olet pysäyttämätön, jos määränpääsi on sinulle selvä.

 

KAKSONEN

Älä lipsu liiallisuuksiin. Hillitse impulssejasi niin ihmissuhteissa kuin työasioissakin. Valitse tarkkaan, mihin käytät tänään rahasi.

 

RAPU

Keskity yhteen asiaan kerrallaan. Pidä sinua tukevat ja luotettavat ihmiset lähelläsi. Tarvitset onnistuaksesi tukiverkkoa ja itseluottamusta.

 

LEIJONA

Yritä olla joustava ja sopeutua nopeasti uusiin tilanteisiin. Joku saattaa sanella sinulle tänään kovia ehtoja. Etsi ratkaisua, joka palvelee kaikkia osapuolia.

 

NEITSYT

Tee jotain repäisevää. Lähde liikkeelle ja ota selvää sinua kiinnostavasta asiasta. Älä tee isoja ratkaisuja tunnekuohun vallassa.

 

VAAKA

Panosta kauniiseen ja toimivaan kotiin. Muutokset heijastuvat nopeasti myös ihmissuhteisiisi. Mieti, mitä itse haluat tulevalta.

 

SKORPIONI

Haluat elämääsi muutoksia. Anna mielikuvituksesi johdattaa sinua eteenpäin. Pidä rahanmenosi minimissä, niin vältyt stressiltä.

 

JOUSIMIES

Sinun ei tarvitse seurata massaa, jos vaistosi vetää sinua toisaalle. Älä anna kenenkään syyllistää sinua turhaan. Pidä puoliasi joka tilanteessa.

 

KAURIS

Erimielisyyksiä syntyy tänään helposti. Älä anna tunteidesi ottaa sinusta valtaa. On aika lisätä jäitä hattuun ja jättää suuret päätökset myöhemmäksi.