Viestin oikeaan alalaitaan ilmestyvät siniset väkäset paljastavat lähettäjälle, että vastaanottaja on lukenut viestin.
Viestin oikeaan alalaitaan ilmestyvät siniset väkäset paljastavat lähettäjälle, että vastaanottaja on lukenut viestin.

Helppo ja nopea kikka auttaa pääsemään eroon sinisistä merkeistä, jotka paljastavat viestin luetuksi.

Ilmainen WhatsApp-pikaviestisovellus on käytössä monella älypuhelimen omistajalla. Sen kautta teksti- kuva- ja ääniviestien lähettäminen on paitsi nopeaa ja näppärää myös maksutonta.

Yksi sovelluksen parhaista puolista on, että keskusteluketjuun ilmestyvistä sinisistä, oikeinmerkin näköisistä lukukuittauksista näkee, milloin viestin vastaanottaja on lukenut viestin.

Toisaalta, joskus paljastavista hakasista on myös haittaa. Entä jos viestin haluaisikin lukea rauhassa ja siihen tahtoisi vastata vasta myöhemmin ilman, että toinen tietää lukuajankohtaa?

Siihen on olemassa näppärä kikka: älypuhelimen lentokonetila-asetus.

Jos saat WhatsApp-viestin, josta et halua lähettää lukuhetkellä kuittausta, toimi näin:

1. Kun puhelimeesi ilmestyy ilmoitus uudesta WhatsApp-viestistä, älä avaa viestiä.

2. Mene puhelimen asetuksiin ja kytke lentotila-asetus päälle. Asetus katkaisee puhelimen verkkoyhteydet.

3. Kun lentotila on kytkettynä, voit avata WhatsApp-keskusteluketjun ja lukea viestin.

4. Viestin lukemisen jälkeen sulje WhatsApp-sovellus.

5. Voit nyt poistaa lentotila-asetuksen. Ja käyttää puhelinta normaalisti.

6. Muista, että heti, kun avaat WhatsApp-viestiketjun ollessasi verkkoyhteydessä, siniset lukukuittausmerkit näkyvät viestin lähettäjälle.

Lisävinkki: Lentotila-asetuksesta on apua myös silloin, jos haluaa pidentää akun kestoa. Lentotila-asetuksen ollessa päällä et voi soittaa tai vastaanottaa puheluita, surffata netissä, kuunnella nettiradiota tai tehdä mitään sellaista, mikä vaatii verkkoyhteyden tai matkapuhelinyhteyden. Sen sijaan voit käyttää sellaisia puhelimen sovelluksia, jotka eivät vaadi yhteyksiä.

Historiallinen draama Synkin hetki suhtautuu kritiikittä sankariinsa Winston Churchilliin.

Eletään vuoden 1940 toukokuuta ja toinen maailmansota riehuu Euroopassa. Englannissa ollaan tyytymättömiä pääministeri Neville Chamberlainiin. Hänen tilalleen valitaan Winston Churchill, jolla riittää vihollisia. Churchillillä on edessään mahdottomalta vaikuttava tehtävä: pysäyttää Hitlerin voittokulku.

Englantilainen ohjaaja Joe Wright muistetaan parhaiten loisteliaista pukudraamoistaan, kuten Keira Knightleyn tähdittämä Anna Karenina vuodelta 2012. Hänen uutuusdraamansa Synkin hetki tarjoaa sekin pienintä yksityiskohtaa myöten hiottua ajankuvaa.

Puvustaja Jacqueline Durran loihti myös Wrightin läpimurtoelokuvan, vuonna 2005 ilmestyneen Ylpeys ja ennakkoluulo -filmatisoinnin, häikäisevän puvustuksen. Churchillin aloittaessa pestinsä sota ei ollut tuhonnut Englannin kansantaloutta. Niinpä myös tavallisilla naisilla oli vielä varaa tyylikkäisiin asukokonaisuuksiin. Eniten vaivaa Durran on kuitenkin nähnyt Kristin Scott Thomasin näyttelemän Winstonin vaimon Clementine Churchillin tyyliin, jonka asua täydentää aina elegantti hattu tai hiuskoriste.

Pääroolia esittävällä Gary Oldmanilla oli työtä muuntautua Churchilliksi. Oldman on laiha, kun taas pääministeri oli virkaan astuessaan suorastaan muhkeassa kunnossa. Maskeeraaja Kazuhiro Tsuji onnistui taikomaan Oldmanille uskottavan kaksoisleuan. Yhdennäköisyyttä Churchillin kanssa Tsuji ei ole kuitenkaan tavoittanut. Oldman on Oldman, vain vanhempana ja tuhdimpana.

Elokuva pönkittää kuvaa Churchillistä suurmiehenä, sankarina, joka onnistui yksin pelastamaan Britannian – ja siinä sivussa koko Euroopan – Hitleriltä. Historiantutkimus suhtautuu Churchilliin kriittisemmin. Joidenkin näkemysten mukaan pääministeri ei ollut mikään nerokas strategi. Voitto saavutettiin pikemminkin Churchillistä huolimatta kuin hänen ansiostaan. 

Synkin hetki ***

 

Hugh Jackmanin musikaali The Greatest Showman nostalgisoi viihteen muotoa, jota ei ole ikävä.

P. T. Barnum (1810–1891) rikastui freak show -esityksillä, joissa yleisö sai pällistellä sellaisia ”kummajaisia” kuin parrakas nainen, maailman lihavin mies tai siamilaiset kaksoset. Nykynäkökulmasta viihde ei ollut eettistä: liikakarvoituksesta kärsiviä naisia, sairaalloisen ylipainoisia miehiä tai yhteen kasvaneita kaksosia ei enää pidetä friikkeinä, vaan ihmisiä siinä missä muitakin.

Tämä on Michael Graceyn uutuusmusikaalin The Greatest Showman ongelma. Se kertoo Barnumin (Hugh Jackman) menestystarinan kyseenalaistamatta yhteiskunnan hyljeksimien ihmisten hyväksikäyttöä. Elokuvassa esiintyjät laulavat ja esittävät huikeita tanssikoreografioita. Todellisuudessa ”luonnonoikkuja” oli tapana esitellä häkeissä.

Elokuvan pelastaisi esiintyjien oma näkökulma. Sen sijaan tapahtumat kerrotaan Barnumin kannalta. Asenne on nostalginen: oi niitä aikoja, kun kansa vielä pääsi nauttimaan näin ihmeellisestä viihteestä! ”Friikit” saavat sentään yhden oman laulunumeron, jossa juhlitaan jokaisen oikeutta olla sellainen kuin on. Tai niin kuin Barnum toteaa kenraali Tom Thumbiksi (suom. Pekka Peukaloiseksi) nimeämälleen lyhytkasvuiselle miehelle: ”Jos sinulle joka tapauksessa nauretaan, on parempi ottaa siitä maksu”. Maksusta tosin valui suurin osa Barnumin omaan taskuun.

Moraaliset pohdinnat sikseen. Musikaalinakaan elokuva ei ole katsomisen arvoinen. Voimaballadit ovat laskelmoituja ja tanssikoreografiat jäykkiä. Barnumin vaimoa näyttelevä Michelle Williams on muovinen kuin Barbie ja Barnumin liikekumppania tulkitseva Zac Efron vahamainen kuin Ken. Elokuvasta on turha hakea mitään tunteita. Ilo, riemu ja taika loistavat poissaolollaan. Niin kuin freak show’sta aikanaan.

The Greatest Showman **