”Lähteminen harkkoihin on vaikeinta, mutta aina siten ajattelee miten ihanaa oli”, Maija Hauvala sanoo.
”Lähteminen harkkoihin on vaikeinta, mutta aina siten ajattelee miten ihanaa oli”, Maija Hauvala sanoo.

Jäikö nuoruusajan aktiivinen harrastus elämän jalkoihin? Aloita rohkeasti uudestaan – kehosi muistaa kyllä!

Aika, aika ja aika. Siinä kolme tärkeintä syytä, miksi ruuhkavuosiaan elävien naisten harrastukset ovat hyytyneet.

– Kärjistetysti voi sanoa, että miehet kyllä löytävät tuntikausia aikaa golfharrastukselleen, mutta naiset jäävät kuljettamaan lapsia harrastuksiin ja huolehtimaan välipaloista, sanoo UKK-instituutin erikoistutkija Marjo Rinne.

Naiset siis seisovat futiskenttien ja kiekkokaukaloiden laidalla seuraamassa, kun toiset harrastavat ja jättävät omat harrastuksensa.

Aikuisten liikkumista tutkinut Rinne sanoo, että viime vuosiin asti aikuisille on ollut myös vähän vaihtoehtoja, jos ei ole kiinnostunut kuntokeskusten tarjonnasta. Monissa lajeissa, kuten baletissa tai telinevoimistelussa, aikuisille on tarjottu vain alkeisryhmiä.

Eräs Rinteen tutkimuksissa mukana ollut, aikoinaan koripalloa harrastanut nelikymppinen nainen, oli mennyt paikallisen seuran tapaamiseen, jossa koottiin aikuisten joukkuetta.

– Muut ”aikuiset” olivat 18-vuotiaita, ja valmentaja käytännössä mulkoili naisen sieltä pois. Nyt urheiluseurat ovat alkaneet oikeasti panostaa myös aikuisten harrastustoimintaan. Siihen saa yhteiskunnalta rahallista tukeakin.

Kun lapset kasvavat, naisilla alkaa olla taas aikaa omille jutuille. Moni ajattelee, että on syytä tehdä jotakin, joka tuntuu pelkästään kivalta. Rahaakin on jo usein sen verran, että on varaa vaikka aikoinaan kalliilta tuntuneisiin ratsastustunteihin.

Harrastukseen palaamista saattaa jarruttaa oma epäröinti siitä, osaako enää. Rinne rohkaisee, että nuorena opitut taidot ovat tallella ja keski-ikäiset aivotkin löytävät ne vielä.

Myös ulkoiset rajoitteet saattavat aiheuttaa jännitystä, kuten että onko tällaisella vanhalla fossiililla nyt aivan vääränlaiset urheiluvermeet.

– Tällaiset rajoitteet tulevat muualta kuin itse harrastuksesta. Niiden ei kannata antaa estää itseään, Rinne sanoo.

Maija Hauvala, 38, malliompelija, Tuusula, harrasti jalkapalloa 19-vuotiaaksi. Aloitti uudestaan 2012.

Vanhin lapseni Neea oli muutama vuosi sitten Uumajassa jalkapalloturnauksessa. Siellä pari jalkapalloäitiä kyseli, että mitä, jos alettaisiin itsekin pelata.

Minulle oli selvinnyt aiemmin, että kotikunnassamme on ikänaisten eli yli 35-vuotiaiden joukkue, mutta olin siinä vaiheessa joukkueeseen alaikäinen. Pelailimme sitten muiden äitien kanssa huvikseen, ja katselin sivusta ikänaisten treenejä. Ajattelin, etten ikinä pärjäisi siellä: meno näytti niin ammattimaiselta.

Äideistä koottu joukkue hyytyi, minulle tuli ikää ja rohkaistuin kolme vuotta sitten TuPS Ladiesiin. Kyllähän minä siellä pärjäsin, ja maalivahdin paita siirtyi ylleni.

Harjoittelemme jalkapallon perusasioita ja nauramme – se on hyvin isossa roolissa. Lähteminen harkkoihin on vaikeinta, mutta aina sitten ajattelee, miten ihanaa oli ja onneksi lähdin. Nilkassani on ollut vähän vikaa. Jos joudun olemaan treeneistä pois, eniten ahdistaa, etten näe joukkuekavereitani. Sen verran jalkapallo tuntuu jo kropassa, että olemme naureskelleet, että sitä naisten voihkintaa pitäisi nauhoittaa ja soittaa maksullisella puhelinlinjalla.

Muutto tuli, harrastus jäi

Nuoruuden jalkapalloharrastukseni hyytyi, kun muutin ylioppilakirjoitusten jälkeen mieheni Antin kanssa Tuusulaan. Mies pelasi Keravalla, kävin katsomassa matseja, ja kyllä meillä aina EM- ja MM-kisat on seurattu. Sillä tavalla jalkapallo on ollut aina meidän perheen laji.

Asuin lapsena Joutsassa, ja kun siellä perustettiin tyttöjen jalkapallojoukkue, olin isosiskoni kanssa heti mukana. Aika äkkiä minusta tuli maalivahti, sille paikallehan ei yleensä ole hirveästi tunkua.

Pelasin pari vuotta vanhempien kanssa, koska ikäryhmiä ei Joutsan seudun pallossa saatu tytöistä kasaan. Myöhemmin siirryin Jyväskylään pelaamaan JyPK:iin. Sielläkin oli maalivahtipula. Pelasin sekä A- että B-tyttöjen joukkueissa. Olin ihan hyvä siinä hommassa.

Meidän kolmilapsisella perheellämme on tällä hetkellä 14 futistreenit viikossa. Tekiksellä eli Tuusulan tekonurmella nähdään koko perhe. On kätevää, että kaikki tulevat harkkoihin samaan paikkaan. Nuorin lapseni Eevi katsoo joskus pelejämme, ja kun katselen Eeviin päin, hän huutaa, että ”älä kattele maisemia, keskity peliin”.

Avioliitto koetuksella

Käytännössä joukkueemme ei voita ikinä. Pelaamme talvisarjaa, jossa olemme hävinneet nuoremmille 10–0 tai 15–0. Jos joskus voitamme, sitä hehkutetaan Facebookissa kaksi kuukautta. Tavoitteena on, että pysyisimme kunnossa eikä tulisi loukkaantumisia. Futis on sellaista tämän ikäisille, että polvista on mennyt kierukoita ja nilkoista nivelsiteitä.

Kesällä osallistumme turnauksiin Keravalla ja Kirkkonumella. Aluksi suunnittelemme, kuinka turnauspäivän päälle saunotaan, mutta pelien jälkeen kaikki ovat niin poikki, ettei kukaan jaksa saunailtoja.

Kustannuksia tulee muutama sata euroa vuodessa. Meillä on pari sponsoria – muutaman joukkuekaverin miesten firmat – joiden rahoilla on ostettu pelipaidat.

Tällä hetkellä olemme ilman valmentajaa. Mieheni Antti vetää meille välillä treenejä. Nauran, että siihen meni minun oma harrastukseni. Välillä on avioliitto koetuksella. Yhdessä turnauksessa jouduin huutamaan miehelle kentältä, että ole nyt s****na hiljaa. Oikeasti on tietysti hyvä, että joku ohjaa sitä touhua.

Olen joukkuelaji-ihminen, haluan kuulua hyvään jengiin. Jos jalat eivät kestä enää jalkapalloa, se on istumalentopalloa seuraavaksi.”


Nina Mäenaho käy talleilla neljästä seitsemään kertaa viikossa. ”Meillä on hevoseni kanssa läheinen yhteys.”

Nina Mäenaho, 42, sairaanhoitaja, Jyväskylä, harrasti hevosia lukioikään asti. Aloitti uudestaan 2008.

Kävin vuosien ajan talleilla satunnaisesti taputtelemassa hevosia. Hevosten kuvia oli kyllä vihkojen kansissa ja tyynyliinoissa, mutta välissä oli pitkä aika, etten edes vilkaissut hevostalleille päin. Työ ja perhe veivät kaiken ajan.

Ajatus omasta hevosesta alkoi kyteä muutama vuosi sitten. Olin juuri alkanut ratsastaa uudestaan omien tyttöjeni kanssa, ja olimme löytäneet hyvän tallin Korpilahdelta. Sitten omistaja ilmoitti, että muuttaa kauemmas. Purskahdin melkein itkuun. Ajattelin, että oman hevosen kanssa tällaista ei tapahtuisi. Mietin pitkään, miten siihen olisi varaa ja missä sitä pitäisin.

Aloin selailla Hevostalli.nettiä. Pysähdyin aina hetkeksi erään tietyn ilmoituksen kohdalle: jokin hevosessa minua kutkutti. Se oli ihan tavallinen heppa, en etsinytkään mitään huippukilpahevosta.

Kävin ensin katsomassa hevosta itsekseni, toisella kerralla ratsastuksenopettajani kanssa. Kysyin häneltä mielipidettä. ”Ei se kovin häävi ole, mutta taidat olla siihen jo tykästynyt”, opettaja sanoi.

Niin sitten ostin Pekan vuonna 2009, luottokortilla vingutin. Se maksoi melkein 3000 euroa.

Rakkautta ensi silmäyksellä

Paras ystäväni Minna ala-asteella hössötti hevosista, ja se tarttui minuunkin.

Pyörimme Killerillä, jossa on ravirata ja talleja, ja kerran siellä oli tapahtuma, jossa oli talutusratsastusta. Olin vähän toisella kymmenellä, ja hevonen oli minua kymmeniä senttejä korkeampi. Taluttajatytöt laittoivat tamman ravaamaan. Melkein tipuin selästä, mutta myös rakastuin hevoseen sydänjuuriani myöten. Muistan vieläkin sen nimen, Black Lady.

Asuimme Säynätsalossa, josta jouduin menemään Killerille kahdella bussilla ja kävelemään vielä hyvän matkaa. Ratsastaminen oli silloinkin kallis harrastus. Kyselimme talleilta, olisiko siellä hevosia, joita voisimme hoitaa ja sitten ratsastaa niillä. Aina jotakin löytyi. Joskus olen ajatellut puolivitsillä, millainen esteguru olisin, jos harrastustani olisi tuettu kotona enemmän ja olisin käynyt vakitunneilla.

Nyt kun lapseni ovat pian 18- ja 15-vuotiaita, hevosille on taas enemmän aikaa.

Hevoseni Pekka on kaunis. Sillä on pieni vaalea tähdenaihe otsassa ja pilke silmässä. Olen löytänyt Pekasta sielunkumppanini. Se on vähän erikoinen, kuten minäkin.

Meillä on niin läheinen yhteys, että tiedän, mitä se ajattelee ja päinvastoin.

Aluksi saatoin vain seistä tuijottamassa Pekkaa ja ihailla sitä, kun se söi kauroja ja hörisi. Että siinä se nyt on, pienen tytön unelma, joka on tullut todeksi.

Teen tällä hetkellä kahta työtä ja käyn vaihtelevasti talleilla neljästä seitsemään kertaa viikossa. Omien lasteni into hevosiin on vähän hiipunut. Mieheni on käynyt talleilla muutaman kerran, eikä hevostouhu häiritse häntä.

Nuoret heppatytöt käyvät hoitamassa Pekkaa Killerillä. Meidän tallilla, jossa teemme paljon itse, hevosen ylläpito maksaa 300–350 euroa kuukaudessa.

Lähellä on upeat maastot. Pari talvea sitten ratsastin siellä tyttärieni kanssa. Kuu paistoi tähtikirkkaalta taivaalta, ja olimme kuin satumetsässä. Se oli ihana hetki, kunpa olisin saanut sen purkkiin.”

Sen kuin menet vain!

Jos vanha harrastus kutkuttaa, palaa rohkeasti lajin pariin.

1 Jos olet joskus harrastanut jotain, taito ei ole hävinnyt. Aivot kaivavat opittuja liikemalleja ihmeellisen syvältä.

2 Mikäli olet joskus harrastanut palloilulajeja tai voimistelua, se näkyy ketteryydessä ja kehon koordinaatiossa vuosienkin päästä.

3 Hae tuntumaa ja aloita rauhallisesti. Harrastusvälineet ovat kehittyneet viimeisen 15 vuoden aikana.

4 Hyväksy, että välillä tulee esteitä eikä treeneihin aina pääse.

5 Lämmittele ennen harjoituksia hyvin. Mitä enemmän ikää, sitä kauemmin pitää valmistautua.

Vinkit antoi erikoistutkija Marjo Rinne.

Lue lisää:

Etkö harrasta mitään? Kokeile näitä lajeja

Tutkimuksen mukaan pitkät ovat lyhyitä fiksumpia. Me Naisten koostamalta listalta voit tarkistaa, oletko Oprahin vai Steve Jobsin tasolla.

Pitkät ihmiset ovat tilastollisesti hieman älykkäämpiä kuin lyhyet, kertovat useammatkin tutkimukset. Mistä tämä johtuu? Uusi Helsingin, Kalifornian ja Bostonin yliopistojen tutkimus valottaa asiaa.

Tutkimuksen mukaan syy pitkien älykkyyteen löytyy totta kai heidän koostaan. Tutkimuksessa kerrotaan, että pitemmillä ihmisillä on keskimäärin myös isommat aivot – ja mikä tärkeintä, myös isompi aivokuori. Suuri aivokuori auttaa ihmistä ratkaisemaan ongelmia nopeammin.

Tutkijat huomauttavat, että vaikka tilastollisesti pitkät ovat lyhyitä todennäköisemmin teräväpäisiä, yksilölliset erot ihmisten välillä ovat isoja.

– Yksittäisen ihmisen pituudesta ei voi tehdä mitään johtopäätelmiä hänen älykkyydestään, kertoo tutkija Eero Vuoksimaa Helsingin Sanomien haastattelussa.

Myös katsaus historiallisiin älykköihin ja heidän mittoihinsa vahvistaa, ettei lyhyiden kannata tuosta noin vain heittää älykönuraa nurkkaan. Tiesitkö, että esimerkiksi huippuälykäs tutkija Marie Curie oli vain 155 senttimetriä pitkä? Hiljattain menehtynyt huippufyysikko Stephen Hawking ylsi puolestaan vain 169 senttimetriin.

Kokosimme listaksi yli 50 omalla tavallaan huippuvälkkyä tyyppiä pituuden mukaan. Kenen heidän kanssa sinä olet samanpituinen?

140–159 cm

148 cm: Kiti Kokkonen (näyttelijä)

152 cm: Äiti Teresa (pyhimys), Cleopatra (Egyptin kuningatar), Anna-Leena Härkönen (kirjailija)

155 cm: Marie Curie (Nobel-palkittu kemisti)

157 cm: Paula Vesala (muusikko)

160–169 cm

160 cm: Prince (muusikko)

163 cm: Mozart (säveltäjä), Kuningatar Elisabet II (Iso-Britannian monarkki), Sofi Oksanen (kirjailija), Betty White (näyttelijä)

164 cm: Mahatma Gandhi (pasifisti), Madonna (muusikko)

165 cm: Helen Keller (kuurosokea kirjailija), Charlie Chaplin (näyttelijä-ohjaaja), Angela Merkel (Saksan liittokansleri), J. K. Rowling (kirjailija), Hillary Clinton (poliitikko), Emma Watson (näyttelijä)

166 cm: Margaret Tacher (Iso-Britannian pääministeri)

167 cm: Kari Ketonen (näyttelijä)

168 cm: Meryl Streep (näyttelijä), Katariina Souri (kirjailija), Steve Wozniak (Applen perustaja)

169 cm: Steven Hawking (fyysikko), Oprah (juontaja-yrittäjä), Martin Luther King Jr. (Nobelin rauhanpalkinnon saaja), Beyoncé Knowles (muusikko)

170–179 cm

170 cm: Vincent van Gogh (taiteilija)

171 cm: Agatha Christie (kirjailija), Bob Dylan (muusikko), Isaac Newton (fyysikko), Tarja Halonen (Suomen presidentti)

172 cm: Salvador Dalí (taiteilija)

174 cm: J. R. R. Tolkien (kirjailija)

175 cm: Albert Einstein (fyysikko), Leonardo da Vinci (taiteilija)

176 cm: Jean Sibelius (säveltäjä)

177 cm: Freddie Mercury (muusikko), Bill Gates (Microsoftin perustaja), Pirkka-Pekka Petelius (näyttelijä), Sauli Niinistö (tasavallan presidentti)

178 cm: David Lynch (ohjaaja), Matt Damon (näyttelijä), David Bowie (muusikko)

180–189 cm

180 cm: Charles Darwin (luonnontieteilijä)

181 cm: Rowan Atkinson (näyttelijä)

182 cm: Leena Harkimo (poliitikko)

183 cm: Tuomas Enbuske (toimittaja)

188 cm: Nikolai Tesla (fyysikko-keksijä), Steve Jobs (Applen perustaja), Elon Musk (keksijä)

Yli 190 cm

191 cm: Markus Grönholm (autourheilija)

192 cm: Tommi Korpela (näyttelijä)

193 cm: Conan O’Brien (juontaja)

Huom! Tämä juttu ei ole kaiken kattava kokonaisuus maailman älykkäimmistä ihmisistä ja heidän pituuksistaan. Listasta uupuu lukuisia maailman älykkäitä ihmisiä – muun muassa Judith Polgar (äo 170) ja Terence Tao (äo 230) – koska Me Naiset ei ole saanut haltuunsa heidän pituustietojaan.

Lähteet: Me Naisten arkisto, menaiset.fi, mtv.fi, themodestman.com, iltalehti.fithetoptens.comfinancesonline.com, Wikipedia

Kerro kommenteissa, kuinka pitkä sinä olet! 

Louis Theroux pureutuu illan dokumentissa anoreksiaan, eikä hän takerru helpoimpiin selityksiin.

IS TV-LEHTI: Louis Theroux on palannut Amerikka-dokumenttiensa jälkeen Britanniaan. Hän tutustui kahden lontoolaisen hoitoyksikön potilaisiin, joilla on anoreksia nervosa: patologinen syömisen ja lihomisen pelko.

Potilaita kuunnellessa ei jää epäselväksi, kuinka vakavasta sairaudesta on kyse. Pahimmillaan he ovat nälkiinnyttäneet itsensä niin, että normaali liikuntakyky on mennyt, kuulo ja näkö heikentyneet ja sydän pettämässä – ja silti he saattavat itse kieltää sairautensa. Fyysiset ja psyykkiset oireet tekevät hoitokokonaisuudesta vaativan, eikä vaikeimpien tapausten kohdalla ole toivoakaan täydellisestä parantumisesta. Potilaita joudutaan valvomaan WC-käynneistä lähtien. Heitä pidetään jopa väkisin hengissä.

Theroux’n uteliaan empaattisessa metodissa on ongelmansa, mutta tulos on ravisteleva.

Theroux ei takerru helpoimpiin selityksiin, kuten muodin ja median vääristyneisiin kauneusihanteisiin. Pitkäaikaispotilas Jess sanoo, ettei kyse ole kauneudesta, vaan monimutkaisista psykologisista ongelmista, jotka tulevat pintaan itseruoskintana. Kertomuksissa toistuu hyytävä arvottomuuden kokemus. Anoreksialle ei ole löydetty yleispätevää tieteellistä selitystä, ja neuvottomuus tekee läheistenkin osasta raskaan.

Suomessa tuskin voisi tehdä dokumenttia, jossa yksittäisten mielenterveyspotilaiden asioita ruoditaan näin avoimesti hoitohenkilökuntaa myöten. Theroux’n uteliaan empaattisessa metodissa on ongelmansa, mutta tulos on ravisteleva.

Theroux ja anoreksia, TV2 klo 22.05