Miten tätä voisi olla rakastamatta? Kuva: Shutterstock
Miten tätä voisi olla rakastamatta? Kuva: Shutterstock

Syksy tuli, joten sen kanssa on elettävä. Vaikka olisit kesän lapsi, älä vaivu alakuloon, vaan ota kaikki irti maailman romanttisimmasta vuodenajasta. Toimituksen syksynrakastajat laativat to do -listan, jolla ruskakausi vie jokaisen pimeänvihaajan sydämen.

Satsaa uusiin kumppareihin! Valitse kaupan värikkäimmät ja odota märkiä kelejä, jolloin pääset tepastelemaan niissä töihin. Käy jokaisessa lätäkössä.

Uusi, parempi elämä alkaa aina syksyllä. Täytä kalenteri uusilla harrastuksilla ja kerhoilla. Olisiko kuorolaulu juttusi? Tai elävän mallin piirustus? Luultavasti marraskuuhun mennessä olet lopettanut kaikki, mutta ainakin hetken tunsit olevasi reipas!

Suuntaa sieneen. Pakota ystäväsi viemään sinut metsään ja paljastamaan salainen sieniapajansa. Jos hän ei suostu, käytä tätä vinkkiä: näin löydät sienipaikan Google Mapsin avulla.

Kirjastoon, mars! Kävele pimeässä syysillassa kirjaston valoon, lämpöön ja tarinoiden ääreen.

Polta paljon kynttilöitä.

Kulttuuria, kulttuuria, kulttuuria... Varaa liput kaikkiin syksyn ensi-iltoihin ja leffafestareille. Täytä iltasi kulttuurilla!

Aika vaihtaa! Nimittäin valkoviini punaviiniin.

Haaveile seuraavasta lomasta. Ihminen on onnellisimmillaan silloin, kun suunnittelee lomaa, ei sen aikana.

Joulutus voi alkaa. Aloita jouluvalmistelut, hurahdata jouluttamiseen!

Ihana syysmuoti. Syksyn muoti näyttää raikkaalta kesän jälkeen. Mahtavaa kun saa taas kääriytyä isoihin ja lämpimiin neuleisiin. Voisitko tehdä sellaisen tänä vuonna itse?

Käperry sohvalle. Siellä voit katsoa hyvällä omatunnolla putkeen sarjoja. Kaikki parhaat tv-sarjat alkavat nyt (esimerkiksi Sillan uusi tuotantokausi). Tiedätpähän ainakin, mistä lounaspöydässä puhutaan.

Omenahillo ja puolukat! Puolukat on vielä paljon kesämarjoja halvempia – ja ihan yhtä hyviä.

Ja muista: ihanaa kun saa vaan olla möllöttää kotona. Kukaan ei ruikuta terassille tai piknikille taas yhdeksään kuukauteen. Ota kaikki irti tästä lepoajasta.

Historiallinen draama Synkin hetki suhtautuu kritiikittä sankariinsa Winston Churchilliin.

Eletään vuoden 1940 toukokuuta ja toinen maailmansota riehuu Euroopassa. Englannissa ollaan tyytymättömiä pääministeri Neville Chamberlainiin. Hänen tilalleen valitaan Winston Churchill, jolla riittää vihollisia. Churchillillä on edessään mahdottomalta vaikuttava tehtävä: pysäyttää Hitlerin voittokulku.

Englantilainen ohjaaja Joe Wright muistetaan parhaiten loisteliaista pukudraamoistaan, kuten Keira Knightleyn tähdittämä Anna Karenina vuodelta 2012. Hänen uutuusdraamansa Synkin hetki tarjoaa sekin pienintä yksityiskohtaa myöten hiottua ajankuvaa.

Puvustaja Jacqueline Durran loihti myös Wrightin läpimurtoelokuvan, vuonna 2005 ilmestyneen Ylpeys ja ennakkoluulo -filmatisoinnin, häikäisevän puvustuksen. Churchillin aloittaessa pestinsä sota ei ollut tuhonnut Englannin kansantaloutta. Niinpä myös tavallisilla naisilla oli vielä varaa tyylikkäisiin asukokonaisuuksiin. Eniten vaivaa Durran on kuitenkin nähnyt Kristin Scott Thomasin näyttelemän Winstonin vaimon Clementine Churchillin tyyliin, jonka asua täydentää aina elegantti hattu tai hiuskoriste.

Pääroolia esittävällä Gary Oldmanilla oli työtä muuntautua Churchilliksi. Oldman on laiha, kun taas pääministeri oli virkaan astuessaan suorastaan muhkeassa kunnossa. Maskeeraaja Kazuhiro Tsuji onnistui taikomaan Oldmanille uskottavan kaksoisleuan. Yhdennäköisyyttä Churchillin kanssa Tsuji ei ole kuitenkaan tavoittanut. Oldman on Oldman, vain vanhempana ja tuhdimpana.

Elokuva pönkittää kuvaa Churchillistä suurmiehenä, sankarina, joka onnistui yksin pelastamaan Britannian – ja siinä sivussa koko Euroopan – Hitleriltä. Historiantutkimus suhtautuu Churchilliin kriittisemmin. Joidenkin näkemysten mukaan pääministeri ei ollut mikään nerokas strategi. Voitto saavutettiin pikemminkin Churchillistä huolimatta kuin hänen ansiostaan. 

Synkin hetki ***

 

Hugh Jackmanin musikaali The Greatest Showman nostalgisoi viihteen muotoa, jota ei ole ikävä.

P. T. Barnum (1810–1891) rikastui freak show -esityksillä, joissa yleisö sai pällistellä sellaisia ”kummajaisia” kuin parrakas nainen, maailman lihavin mies tai siamilaiset kaksoset. Nykynäkökulmasta viihde ei ollut eettistä: liikakarvoituksesta kärsiviä naisia, sairaalloisen ylipainoisia miehiä tai yhteen kasvaneita kaksosia ei enää pidetä friikkeinä, vaan ihmisiä siinä missä muitakin.

Tämä on Michael Graceyn uutuusmusikaalin The Greatest Showman ongelma. Se kertoo Barnumin (Hugh Jackman) menestystarinan kyseenalaistamatta yhteiskunnan hyljeksimien ihmisten hyväksikäyttöä. Elokuvassa esiintyjät laulavat ja esittävät huikeita tanssikoreografioita. Todellisuudessa ”luonnonoikkuja” oli tapana esitellä häkeissä.

Elokuvan pelastaisi esiintyjien oma näkökulma. Sen sijaan tapahtumat kerrotaan Barnumin kannalta. Asenne on nostalginen: oi niitä aikoja, kun kansa vielä pääsi nauttimaan näin ihmeellisestä viihteestä! ”Friikit” saavat sentään yhden oman laulunumeron, jossa juhlitaan jokaisen oikeutta olla sellainen kuin on. Tai niin kuin Barnum toteaa kenraali Tom Thumbiksi (suom. Pekka Peukaloiseksi) nimeämälleen lyhytkasvuiselle miehelle: ”Jos sinulle joka tapauksessa nauretaan, on parempi ottaa siitä maksu”. Maksusta tosin valui suurin osa Barnumin omaan taskuun.

Moraaliset pohdinnat sikseen. Musikaalinakaan elokuva ei ole katsomisen arvoinen. Voimaballadit ovat laskelmoituja ja tanssikoreografiat jäykkiä. Barnumin vaimoa näyttelevä Michelle Williams on muovinen kuin Barbie ja Barnumin liikekumppania tulkitseva Zac Efron vahamainen kuin Ken. Elokuvasta on turha hakea mitään tunteita. Ilo, riemu ja taika loistavat poissaolollaan. Niin kuin freak show’sta aikanaan.

The Greatest Showman **