Toimittaja pukeutui päiväksi joidenkin musliminaisten käyttämään niqabiin, koska halusi kyseenalaistaa omia ennakkoluulojaan.
Toimittaja pukeutui päiväksi joidenkin musliminaisten käyttämään niqabiin, koska halusi kyseenalaistaa omia ennakkoluulojaan.

Musliminaiselle huntuun kääriytyminen ei ole ongelma, mutta monelle ei-muslimille se on. Onko sinullekin?

Kangasta on valtavasti ja se tuoksuu suitsukkeilta. Hihansuihin on ommeltu pieniä, mustia helmiä. Abayaksi kutsuttu asu peittää minut päästä varpaisiin jättäen näkyviin vain kasvot. Päähäni sidotaan vielä niqab, kasvojen eteen laskettava huntu. Minut voi tunnistaa enää silmistä.

Tammikuisena aamuna olen Helsingin Hämeentiellä sijaitsevan, etnisiä vaatteita myyvän Harif Shopin ainoa ­asiakas, joten myyjällä Yusuf Ahmed Adanilla on aikaa opastaa, miten pukeudutaan kuten harras musliminainen.

Miksi? Koska minulla on ennakko­luuloja. Kun marketissa maitohyllylle osuu yhtä aikaa päästä varpaisiin hunnutettu nainen, huomaan ajattelevani ”voi raukkaa”. Tai pahempaa, huomaan ärtyväni. Miksi nainen suostuu tuohon?

En ole yksin. Aika moni länsimaalainen jää kiinni ajatuksesta, että musliminaiset täytyy pelastaa kaapujensa alta, vaikka naiset itse vakuuttaisivat, etteivät he tarvitse vapautusta. Samalla kuitenkin vastustan perussuomalaisten ehdotusta kieltää niqabien ja burkien käyttö Suomessa. Ihmisellä tulee olla oikeus ­pukeutua niin mielensä kuin uskontonsa mukaisesti.

Haluan ymmärtää musliminaisia ja hyvästellä ennakkoluuloni. Haluan tietää, miltä minusta tuntuu kohdata maail­ma verhottuna ja miten maailma minuun silloin suhtautuu.

Yusuf lyö ostokseni kassaan. Kolmekymmentä euroa abayasta, viisitoista niqabista. Kiitos ja näkemiin!

Muslimivaatteita Helsingissä myyvän Harif Shopin myyntivaltti ovat värikkäät huivit. Niqabeja menee joitakin kappaleita kuukaudessa.

Harvojen vaate

Suurin osa maailman musliminaisista ei peitä kasvojaan niin kuin minä olen nyt tehnyt. Vain silmät paljastava niqab on yleinen lähinnä Persianlahden arabimaissa ­kuten Saudi-Arabiassa. Silmätkin ristikolla peittävä burka puolestaan on afganistanilainen asu, johon naiset pakotettiin verhoutumaan taleban-hallinnon aikana. Burka on ­nykyään erittäin harvinainen missään, mutta arkikielessä moni kutsuu muslimi­naisten vaatetta virheellisesti burkaksi.

Harif Shopin Yusuf myy niqabeja ehkä kymmenkunta kuukaudessa, talvisin ­vähemmän, sillä kasvohuntua on hankala käyttää kylmillä ilmoilla. Paljon enemmän myydään iloisen värisiä huiveja, joita puoti on väärällään.

Muslimien pyhässä kirjassa Koraanissa ei käsketä käyttämään burkaa tai niqabia. Koraani kehottaa sekä naisia ­että miehiä pyrkimään vaatimattomuuteen ja häveliäisyyteen. Lisäksi naisia ohjeistetaan pukeutumaan niin että ”huntu verhoaa heidän povensakin”. Esimerkiksi Saudi-Arabiassa ja Iranissa ­uskonnollinen poliisi valvoo naisten ­pukeutumista, mutta Suomessa tällaista kontrollia ei ole.

Minä nousen niqabissani bussiin. Jännittää. Olen dramaattinen näky, ehkä hieman pelottavakin. ”Muumien mörkö”, pieni poikani kommentoi aamulla. Bussikuski ei vilkaisekaan minua vaan saan leimata korttini rauhassa. Istun nuoren naisen viereen. Hän jatkaa kännykkänsä räpläämistä minua noteeraamatta.

Jännitykseni laantuu, silti jotenkin nolottaa. Ajattelevatko muut matkustajat, että olen suostunut asuun ollakseni miehelleni mieliksi? En halua vaikuttaa alistetulta saati uhrilta. Vai ajattelevatko he minun olevan uskonnollinen kiihkoilija, ehkä jopa vaarallinen?

Seuraavaksi hävettää. Tekisi mieli läpsäistä itseään näin typeristä ajatuksista.

Suomalaiset suhtautuvat uskonnoista kielteisimmin islamiin. Maassa maan tavalla, perustelevat ne, jotka haluaisivat kieltää burkat ja niqabit.

Sakkoja pukeutumisesta

Jos olisin Ranskassa tai Hollannissa, en saisi ajella näin rauhassa. Joku voisi soittaa paikalle poliisin ja saattaisin saada 150 euron rapsut. Burkaan tai niqabiin pakottamisesta voi saada jopa 30 000 ­euron sakot.

Suomen islamilaisen neuvoston varapuheenjohtaja ja tiedottaja Pia Jardi ei tiedä yhtään naista, joka olisi Suomessa pakotettu niqabiin tai burkaan.

–  Syitä käyttää niqabia on monia, mutta kyse on naisen omasta tahdosta ja uskonnollisesta vakaumuksesta. Nainen ei ehkä esimerkiksi halua tulla arvioi­duksi ulkoisten seikkojen perusteella. Niqabin käyttö voi olla myös viesti. Olet uskosi kanssa korotetussa tilassa, ihsan, etkä silloin enää välitä maallisista asioista kuten muiden arvostelusta.

Sen sijaan Pia Jardi on kyllä kuullut muslimimiehistä, jotka ovat vastustaneet vaimon niqabin käyttöä.

–  Yksikin vanhempi mies olisi kovasti halunnut, että hänen nuori ja nätti vaimonsa olisi pukeutunut seksikkäästi, mutta nainen piti päänsä ja pukeutui muslimivaatteisiin. Usein ajatellaan, että muslimit ovat kaikki samanlaisia, mutta heidänkin joukossaan on eri ­tavoin ajattelevia.

Kun kiistelty burkalaki astui voimaan Ranskassa, musliminaiset protestoivat ja järjestivät mielenosoituksia. Lakia kritisoivien mielestä naisten ”vapauttaminen” on vain tekosyy, kun oikeasti kyse onkin vain vierauden pelosta. Meillä ­perussuomalaiset ovat väläytelleet burkien ja niqabien kieltämistä ”ennen kuin niistä tulee yleisempiä”. Kyse on kuitenkin hyvin marginaalisesta ilmiöstä:  niqabeja tai burkia käyttää muutama prosentti Suomen noin 60 000 muslimista.

Vastapäätäni istahtaa mukavan näköi­nen mies. Havahdun. Jos haluan esiintyä uskottavasti, minun ei pidä jäädä tuijottamaan miehiä. Musliminaiselta odotetaan säädyllistä käytöstä: ei flirttailua, ei kiroilua, ei kovaäänistä huutamista tai nauramista. Toisaalta tuntuu, että  kaapuni suojassa voin rauhassa tarkkailla. Kukaan ei tiedä, kuka olen.

Päästä varpaisiin hunnutettu nainen  on dramaattinen näky ja kerää katseita Helsingin keskustassa.

Katseiden kohteena

Säädyllinen musliminainen ei myöskään paljasta nilkkojaan. Muistan sen, kun meinaan kompastua abayaani. Joudun kannattelemaan helmojani ja hipsuttelen kuin tanssiaisasussa. Suuntaan  keskustassa Kampin ostoskeskukseen. Ovella vanhempi nainen katsoo pitkään ja tuhahtaa äänekkäästi.

Tuhahdus ei yllätä. Kirkon tutkimuskeskuksen parin vuoden takaisen tutkimuksen mukaan suomalaiset suhtautuvat eri uskonnoista kaikkein kielteisimmin ­islamiin. Alan ymmärtää, että niqabiin pukeutuminen vaatii rohkeutta. Pia Jardi kertoo, että kun pelkkänä huivipäänäkin saa osakseen häirintää, niqabiin ­pukeutunut kohtaa sitä vielä enemmän.

–  Niqab-siskoja kunnioitetaan. He ovat uskossaan niin vahvoja, että jos heidän päälleen syljetään, he ajattelevat, että se on heidän kohtalonsa, jumalan tahto.

Pia käyttää itse huivia, koska uskoo sen olevan Allahin määräys. Niqabiin hän ei ole pukeutunut.

– Vaikka haluaisinkin, se olisi hankalaa, koska olen töissä asiakaspalvelussa ja mukana myös politiikassa.

Huomaan, että vanhempien naisten lisäksi minua tuijottavat nuorehkot suomalaismiehet. Se on hassua, sillä jos niqabini tarkoitus on varjella vastakkaisen sukupuolen katseilta, nyt käy päinvastoin. Kun vähäpukeinen nainen ei enää hätkäytä, ehkä verhottu nainen kiehtookin mielikuvitusta enemmän.

Syöminen ja juominen niqabissa on hankalaa, mutta onnistuu.  Mutta apua, saivatko ­kädet näkyä?

Muslimi ja feministi

Isra Lehtinen seisoo peilin edessä ja kiepauttaa päänsä ympärille puuvillaisen bandanan. Päälle hän laskostaa ohuemman huivin, jonka hän nipsauttaa hakaneulalla kiinni leuan alta. Vielä huivin liepeet kiinni edestä ihan tavallisella ­hopeasormuksella.

– Näin minä opin huivin sitomaan aikanaan, mutta ­nykyäänhän nuorilla on omat tapansa. Bandana estää liukasta huivia valahtamasta alas, Isra selittää.

Isra kääntyi muslimiksi yli kaksi­kymmentä vuotta sitten. Tuolloin jo pelkkä huivin käyttäminen herätti suomalaisissa hämmennystä. Silloinen puolisokin oli muslimi, mutta hänellä ei ollut mitään tekemistä Isran kääntymisen kanssa. ­Isra oli kiinnostunut islamista jo aiemmin. Vielä vähemmän vaikutusta puolisolla oli ­Isran huivinkäyttöön.

– Hän itse asiassa vastusti sitä, koska pelkäsi, että sukuni ajattelee hänen painostaneen minua.

Isra opiskelee islamin opettajaksi ja tekee gradua islamilaisesta feminismistä muslimiyhteisöissä Pohjoismaissa. Isran mukaan huivit, niqabit ja burkat ovat harvoin musliminaisille itselleen mikään ongelmia.
Mistä sitten on syntynyt käsitys, että musliminaiset pitäisi vapauttaa?

–  Länsimainen feminismi on valkoisen, keskiluokkaisen naisen feminismiä, jonka näkökulmasta muut ovat ”toisia”. Islamilainen feminismi on feminismiä uskonnon sisällä. Muuten päämäärä on sama: naisten oikeuksien saavuttaminen ja tasa-arvo kaikilla tasoilla.

Toisaalta, jos nainen luopuu huivistaan kokonaan, saattaa hän saada yhteisössä paheksuntaa osakseen. Isra ei itse ­pukeutuisi niqabiin, ei Suomessa.

–  Koraani kehottaa vaatimattomuuteen, mutta niqabiin pukeutuneena olet kuin huutomerkki ja herätät paljon enemmän huomiota kuin pelkässä huivissa.

Isra selittää, että niqabin ja burkan käyttö pohjautuu Koraanin kohtaan, jossa puhutaan profeettojen vaimoista, jotka eivät ole kuin muut naiset. Heidän tulee sanoa sanottavansa ”verhon takaa”.

–  Mutta tavalliset naiset eivät ole profeettojen vaimoja. Tiedän joitakin, jotka ovat käyttäneet niqabia. Heillä sen käyttäminen on liittynyt uskoontulon alkuinnostukseen, kun on halunnut tehdä kaiken mahdollisimman ”oikein”, Isra ­sanoo.

Joskus Isra on miettinyt huivistakin luopumista. Hänestä usko ei ole kiinni vaatetuksesta.

– Olen kuitenkin tottunut huiviin, ja se on pelastanut monta kiireistä aamua, kun en ole ehtinyt pestä hiuksia.

Isra Lehtinen on iloinen huivistaan varsinkin silloin, kun on huono 
hiuspäivä.

Rauha sinulle!

”Olen uunituore niqab-sisko, muslimi­vuosia tosin jo yli 20, mutta niqabiin ­’hurahdin’ vasta nyt. Käyttöni on ollut sellaista ’tilanteen mukaan’, mutta insha ­Allah pian se tuntuu yhtä helpolta kuin huivin käyttö. Tunnelmat niqabin takana vaihtelevat – joskus se tuo ihanan turvallisuudentunteen ja rauhan mieleeni, ­alhamdulillah, välillä kiskaisen sen ahdistuneena pois...”
Näin pohdiskelee nimimerkki ­Meryam muslimien Islamtieto-keskustelupalstalla.

Niqabin käyttämisestä tekevät vaikeaa paitsi ihmisten ennakko­luulot myös ihan käytännön seikat. Esimerkiksi pankissa ­asioidessa kasvot on pakko paljastaa.

Minua katseiden kohteena oleminen ­alkaa jo väsyttää. Huomaan myös, miksi niqab ei ole talvivaate. Kylmällä hengitys kastelee kasvoharson, ja se tuntuu ikävältä.

Päätän lähteä Itä-Helsingissä sijaitsevaan Itis-kauppakeskukseen, sillä siellä liikkuu paljon muslimeja. Metrossa hätkähdän nähdessäni mustan hahmoni ikkunasta. Ei ilmeitä, ei kasvonpiirteitä. Ei-muslimien pelkokin on ymmärrettävää, kun miettii, että ihmiset viestivät kasvoillaan ja ilmeillään. Niqabissa kieltäytyy siitä.

– Salaam alaikum, nuori tumma­ihoinen nainen sanoo ja katsoo minua ystävällisesti, kun astun ulos metrosta.

Rauha sinulle. Lämpö läikähtää rinnassa, vaikka tuntuukin, etten huijarina oikein ansaitsisi tervehdystä. Myös muut vastaan tulevat muslimit tervehtivät. Minulla on harvoin maahanmuuttajien kanssa minkäänlaista kontaktia, mutta nyt tuntuu kuin minut olisi vihitty johonkin jengiin.

Muslimimiehet ­eivät uskalla katsoa silmiin, mutta heistäkin moni heilauttaa kättä kohdalla. Niqab voi olla myös merkki, että haluaa rauhaa. Niqab-siskojen yksityisyyttä kunnioitetaan.

Janottaa. Päätä särkee, sillä happi tuntuu välillä loppuvan harson takana. Kahvilassa tilaan tuoremehun. Myyjätyttö ei näytä hätkähtävän olemustani ja sujauttaa lasiini pyytämättä pillin. Syöminen olisi hankalaa ellei jopa mahdotonta. ­Tosin Islamtieto-palstan Meryam on käynyt niqabissaan ravintolassakin:

Myönteisin kokemus oli käydessäni syömässä halal ravintolassa; mieheni pyysi pilkkomaan pihvini suupaloiksi ja tuomaan juomaan pillin. Kuulemma söin ruokani kauniisti sormin, huomiota herättämättä ja vaatteeni olivat esiintymiskuntoiset ruokailun jälkeenkin...Niqabissa ulkona syöminen asettaa tietyt rajoitukset ruokalajien valintaan...”

Vain silmänsä paljastavia niqab-­siskoja kunnioitetaan muslimien keskuudessa. Asu voi olla myös merkki siitä, että haluaa rauhaa.

Mystifioitu vaatekappale

Niqab-kokeiluni jää yhteen päivään. ­Haluan kuitenkin vielä tavata naisia, jotka ovat syntyneet muslimeiksi, sillä Isra Lehtinen ja Pia Jardi ovat muslimeiksi kääntyneitä suomalaisia. Maryan Abdulkarim ja Warda Ahmed ovat somalialaissyntyisiä suomalaisia, koulutettuja feministejä – jotka pukeutuvat niin kuin säädyllisen musliminaisen kuuluukin. Keskustelu vaatetuksesta turhauttaa heitä.

– Tuntuu, että kaikki länsimainen ­islamfobia ja -viha kiteytyy muslimi­naisten vaatteisiin, Maryan sanoo.

Naisia loukkaa, että huiviensa takia heitä pidetään uhreina, joilla ei ole omaa ääntä.

–  Suomessa on valinnanvapaus, mutta jotkut joutuvat selittelemään enemmän omia valintojaan. Että vaikka kuinka sanoisit, että ihan itse puin, niin ei uskota, Maryan sanoo.

Viime kesänä Femen-ryhmän aktivistit vaativat musliminaisten vapauttamista huivipakosta osoittamalla mieltään rinnat paljaina moskeijan edessä Tukholmassa. Se oli naisista älytöntä ja loukkaavaa. Maryan ja Warda ovat törmänneet myös siihen, ettei muslimi­naisen uskota voivan olla feministi.

– Minäkin voisin alkaa saarnata, että länsimaisten naisten tulee vapautua korko­kengistään ja minihameistaan.

Warda huomauttaa, että jos häntä vastaan kävelee nainen niqabissa, hänen ensimmäinen ajatuksensa on, että onpa rohkea tyyppi. Naisten mielestä niqabin käyttämistä on silti myös mystifioitu.

– Se on kuitenkin vain vaatekappale. Tiedän naisia, jotka voivat joinain päivänä haluta käyttää sitä ja joinain ei, Maryan­ lisää.

Maryan katsoo minua ja tämän­päiväistä vaatetustani haastavasti: farkut, kauluspaita, neulepusero. Kaulan ympärillä villahuivi.

–  Pukeutuminen on musliminaiselle valinta siinä missä sinullekin. Pukeuduitko tänään noin peittävästi, koska olit tulossa tapaamaan muslimeja?

Mitä ajatuksia hunnutettu nainen herättää?

Eeva-Riitta Vilkki, 76

Ei mitään vastaan, jokaisella on oikeus pukeutua vakaumuksensa mukaisesti. Se herättää kuitenkin sääliä, jos nainen ei saa esiintyä sellaisena kuin itse haluaisi.

Erkki Hulkki, 57

Näen naisen, joka on ­pukeutunut noin kulttuurinsa ja uskontonsa takia. Meillä on ollut vasta vähän aikaa maahanmuuttajia. Ymmärrän, että joitakin vieras voi pelottaa.”

Inka Holma, 38

Onko nainen itse tyytyväinen? Jos on, hyvä niin. Jos ei, se on ongelma. Muslimiasujen kieltäminen ei kuitenkaan ole ratkaisu, koska se ei poista ydinongelmaa.”

Lue myös:

Unohda hipsterit, nyt tulevat mipsterit

Iranin katumuoti ei ole sitä, mitä kuvittelet

Ympärileikatun naisen tarina

 

Hyönteisruoka on saapunut Suomeen ja siitä povataan maailman ruokakriisin pelastajaa. Mutta miltä se maistuu? Vai maistuuko miltään?

”Hieman makea”, ”jännä jälkimaku”, ”yksinään vähän tunkkainen”, ”mielenkiintoisella tavalla huokoinen”.

Näin Me Naisten raati kuvaili Belgiassa kasvatettujen ja uunissa paahdettujen kokonaisten kotisirkkojen makua hyönteisruokatestissä.

Granolassa kotisirkat olivat silmällä selvästi havaittavissa kaurahiutaleiden, siementen, omenan ja puolukkajauheen seassa, mutta rapsakka suutuntuma katosi muun rouskeen sekaan eikä sirkkoja aamiaisjugurtissaan mitenkään maistanut tai tuntenut. Moni piti sirkkamysliä perushyvänä granolana.

– Ei tämä minua ällötä millään tavalla. Hyvää on, kommentoi yksi raatilainen.

– Nyt ollaan syvästi omien ennakkoluulojen kanssa tekemisissä, myönsi toinen, mutta pisteli reippaasti kipollisen sirkkagranolalla ryyditettyä jugurttia menemään.  

– En ostaisi maun takia. Ei mitenkään ihmeellinen, kommentoi kolmas.

Onko liian madventuresia vai maistuisiko sirkkamysli?
Onko liian madventuresia vai maistuisiko sirkkamysli?

Hyönteisruoan trendikkyys näkyykin tällä hetkellä sirkkaruoan hinnassa. Pieni 200 gramman paketti granolaa maksaa noin 9 euroa. Hintaa nostaa ehkä myös se, että kotimaisten sirkkojen kasvatus on vasta alussa ja sirkat tuodaan Suomeen muualta Euroopasta.

Trendin aallonharjalla

Suomessa jyllää tällä hetkellä pienimuotoinen hyönteisruokabuumi.

Fazerin leipomosta kerrotaan, että he eivät ole aina saaneet sirkkajauhoa Hollannista niin paljon ja nopeasti, kuin heidän leipurinsa sitä taikinaansa tarvitsisivat. Kaikki sirkkaleivät menevät ja illalla kyselijöille pitää tarjota 'ei oota'.

Se ei ole ihme.  Hyönteisleipä maistuu nimittäin pelkän Oivariinin kanssa erinomaiselta. Sen sirkkajauhopitoisuus on kolme prosenttia, ja kuulostaa hämmästyttävältä, että yhteen pieneen leipään on silti käytetty 70 kotisirkkaa.  

Näyttää ja maistuu vastaleivotulta leivältä, mutta sisältää 70 kotisirkkaa jauhettuna. Kuva: Fazer
Näyttää ja maistuu vastaleivotulta leivältä, mutta sisältää 70 kotisirkkaa jauhettuna. Kuva: Fazer

– Olin vähän varautunut, ennen kuin laitoin leivän suuhuni, mutta tämähän on hyvää, testiryhmäläinen kehuu.

– Siemenet tekevät leivästä rapsakan. Kivalla tavalla vähän pähkinäinen ja paahteinen maku.

– Leipä on niin hyvää, että unohdin sirkat kokonaan. Olen pääosin kasvisyöjä, joten en ehkä kuitenkaan ota sitä jokapäiväiseen käyttöön.

Hyönteisten tunteet

Sirkkaleipää ja sirkoista valmistettuja einespihvejä mutustellessaan voikin miettiä tuntevatko hyönteiset ja sattuuko niihin.

Ympäristön kannalta hyönteissyöntiä pidetään kuitenkin niin paljon parempana ratkaisuna kuin perinteistä lihansyöntiä, että sen myötä vegaanius on saanut uuden muodon: entovegaani sallii ruokavalioonsa hyönteiset ja hyönteisperäiset tuotteet, mutta ei lihaa, kalaa tai maitotuotteita.

Ilmeisesti kaikki valmistajatkaan eivät pidä kotisirkkoja liharuokana, sillä kaupan einesaltaassa myytävät sirkkajauheella ryyditetyt pihvit on nimetty kasvispihveiksi. Ne sisältävät 83% kasviksia ja 4,6% kasvatetun kotisirkan jauhetta, ja saavat raadilta kehuja.

– Tämähän on miellyttävä tuttavuus einespihvien joukossa.

– Tuhti, ruokaisa, täyttävä eikä lainkaan kuiva. Kiva, että pinaatti, parsakaali ja kaikki ainekset  – paitsi kotisirkka – maistuvat.

Hyönteispihvit voittavat pinaattiletut ja monet kasvispihvit niin maussa kuin proteiinipitoisuudessa.
Hyönteispihvit voittavat pinaattiletut ja monet kasvispihvit niin maussa kuin proteiinipitoisuudessa.

Testasimme tuotteet: Fazer Sirkkaleipä 250g, 3,99e, Veljekset Mattilan Sirkka-kasvispihvit 300g, 3,98e ja Samu sirkkagranola 200g, 8,90e

Illan Suomi Love -jaksossa Simo haluaa yllättää tyttärensä Hennan. – Haluan sanoa hänelle tämän kappaleen kautta, että isä välittää omasta tyttärestään.

Lauantai-iltana esitettävässä Suomi Love -jaksossa kempeleläinen Simo haluaa ilahduttaa 26-vuotiasta tytärtään Hennaa. Simo kertoo jaksossa, että hänellä on aina ollut läheiset välit tyttäreensä.

– Henna on aina ollut isän tyttö. Ehkä isältä saa joitain asioita helpommin periksi, Simo kertoo Suomi Love -jaksossa hänen ja tyttärensä suhteesta.

Keväällä 2014 Simo sai kuulla ilouutisen, kun Henna ja tämän puoliso Jani kertoivat odottavansa lasta.

– Se oli todellinen ilouutinen. Todella mahtava tunne, Simo muistelee.

”Tutkimuksissa todettiin kallonpohjan syöpäkasvain.”

Kesän edetessä Henna alkoi kuitenkin saada erikoisia oireita. Simo ajatteli niiden liittyvän raskauteen.

– Kun vaikeudet jatkuivat, Henna hakeutui kesäkuun lopulla OYKSiin. Tutkimuksissa todettiin kallonpohjan syöpäkasvain. Se oli valtava isku perheelle ja kaikille, Simo kertoo ohjelmassa liikuttuneena.

Samana päivänä, kun Henna sai tietää kasvaimesta, hän ja Jani saivat toisenkin uutisen. He saivat tietää, että syksyllä syntyvä lapsi on tyttö.

– Hennalla oli elokuun alussa ensimmäinen leikkaus, ja tyttö kasvoi mahassa. Sitten 1.lokakuuta syntyi Emppu-tyttö sädehoitojen keskellä.

”Hän ei anna periksi.”

Simon mukaan kasvain on yhä olemassa.

– Mutta kun Hennan luonteen tietää, niin hän ei anna periksi. Hän on ollut koko ajan sillä asenteella, että kyllä täältä tullaan.

Simo haluaa yllättää tyttärensä Haloo Helsingin Vapaus käteen jää -kappaleella. Kappale on Hennalle tärkeä – ja se oli myös Hennan ja Janin hääkappale vuonna 2015.

”Haluan sanoa Hennalle, että isä välittää omasta tyttärestään.”

– Haluan sanoa Hennalle tämän kappaleen kautta, että isä välittää omasta tyttärestään. Ja nyt kun on jaksamista tämän sairauden keskellä, niin me tullaan olemaan tukena.

Suomi Love TV1:llä la kello 21.15.