Näyttelijä Blanca Blanco ei tukenut seksuaalisen ahdistelun vastaista kampanjaa asuvalinnallaan sunnuntain Golden Globe -gaalassa. Kuva: Reuters
Näyttelijä Blanca Blanco ei tukenut seksuaalisen ahdistelun vastaista kampanjaa asuvalinnallaan sunnuntain Golden Globe -gaalassa. Kuva: Reuters

Näyttelijä Blanca Blancon asuvalinta saattoi olla avokämmen naissukupuolen poskelle, pöljyyttä tai ihan vain perinteinen julkisuustemppu. 

Yhdysvaltain aikaa eilen sunnuntaina nähty Golden Globe -gaala tullaan muistamaan Time's Up -kampanjasta, jonka tarkoitus on nostaa esiin lukuisilla eri aloilla jatkuvasti tapahtuvaa seksuaalista häirintää ja kerätä rahaa, jotta kaikilla häirintää kokeneilla olisi varaa saattaa tekijät vastuuseen. 

Osana kampanjaa naisia kannustettiin pukeutumaan mustiin Golden Globe -gaalaan ja kiinnittämään rintaansa Time's Up -pinssi.

Ajatus huomiotaherättävästä mustien pukujen massasta toteutui yli odotusten, sillä lähes kaikki gaalaan osallistuneet naiset pukeutuivat mustiin, ja uusi häirinnästä vapaa aikakausi esiintyi taajaan kiitospuheissa ja haastatteluissa. 

Ainakin kolme naista kuitenkin uhmasi pukukoodia: tuottaja, näyttelijä Meher Tatna, näyttelijä, malli Barbara Meier ja näyttelijä Blanca Blanco.

Vapaus pukeutua miten haluaa

Kullakin oli massasta poikkeavaan asuun syynsä, eikä kukaan kertonut tarkoituksekseen vastustaa Time's Up -liikettä. Barbara Meier kirjoitti Instagram-tilillään siitä, että naisten ei pidä joutua pukeutumaan mustiin tullakseen vakavasti otetuiksi. 

– Olemme pitkään taistelleet saadaksemme vapauden pukeutua miten haluamme ja todistaaksemme, että vähän seksikkäämpikin pukeutuminen on ok. Jos nyt rajoitamme tätä vapautta siksi, että jotkut miehet eivät osaa hillitä itseään, minusta se on tosi iso askel taaksepäin, Meier perustelee Instagramissa. 

Hän sonnustautui gaalaan hopeanhohtoiseen, kolmiulotteisin kukkakuvioin koristeltuun mekkoon. 

Presidentti punaisissa

Meher Tatna taas pukeutui punaiseen asuun, jonka rinnuksiin hän oli kiinnittänyt Time's Up -pinssin.

Siinä missä Meier ja Blanco olivat gaalassa vieraina, Meher Tatna oli eräänlainen emäntä. Hän on nimittäin Golden Globeja järjestävän Hollywood Foreign Press Association -journalistiyhdistyksen tämänhetkinen presidentti. 

Tatna kertoo Entertainment Todayn haastattelussa valinneensa asunsa jo muutama kuukausi sitten äitinsä kanssa. Tatna on syntyjään Mumbaista, ja hänen mukaansa asuvalinta liittyi kulttuuriin.

– Kun on juhlat, ei pukeuduta mustiin. Äitini olisi kauhistunut, jos olisin pukeutunut mustaan. Joten tämä asu on omistettu äidilleni, Tatna sanoo haastattelussa. 

Gaalan vihatuin puku

Punaisessa iltapuvussa punaisella matolla nähdyllä Blanca Blancolla puolestaan oli asuvalinnalleen kulttuurista ja ideologioista vapaa syy:

– Tykkään punaisesta. 

Näin Blanco kirjoittaa Refinery29-sivustolle antamassaan lausunnossa. Siinä hän myös kertoo, ettei ole millään tavalla Time's Up -kampanjaa vastaan. 

Blanco postasi asuvalintansa illan alkajaisiksi Twitteriin, ja paljon ihoa näkyviin jättävä punainen mekko aiheutti välittömän, raivoisan vastareaktion. 

Mitä tästä oikein pitäisi ajatella?

Vaihtoehto 1: Blanca Blanco ei tajunnut, mitä teki

Osa twitterinkäyttäjistä vitsaili asukuvan nähtyään, että Blanco didn't get the memo, eli ei saanut viestiä, jossa kerrottiin pukukoodista.

Jos näin on, Blancoa voi oikeastaan hieman sääliä. Kyseessä on elokuvista ja joillekin tosielämästäkin tuttu ”luulin, että nämä olivat naamiaiset”-tyyppinen tilanne, jossa pukuvalinta menee totaalisen metsään.

Jos punainen kerran on Blancon lempiväri, ehkä hänellä oli kaapissaan vain punaisia iltapukuja?

Kun tähän lisää sen, että Golden Globeissa väärä asuvalinta saatettiin lukea seksuaalisen häirinnän puolustamiseksi, karmea nöyryytys on valmis.

Vaihtoehto 2: Kyseessä oli hyvin onnistunut julkisuustemppu

Todennäköisimmältä vaikuttaa, että Blanco näki punaisessa koltussa tilaisuuden 15 sekuntiin julkisuudessa. Jonkinasteinen julkkis hän toki on jo valmiiksi, kun kerran punaisella matolla astelee, mutta eturivin tähtiin häntä ei lueta. Blancosta ei esimerkiksi ole Wikipedia-artikkelia.

36-vuotias Blanco on Popsugar-sivuston mukaan esiintynyt muun muassa elokuvissa Beverly Hill Christmas ja  Showgirls 2: Penny's From Heaven, mutta paremmin hänet taidetaan tuntea 68-vuotiaan näyttelijä John Savagen tyttöystävänä. 

Nyt Blanca Blancon nimi on kaikkien huulilla, kiitos yhden punaisen puvun. 

Vaihtoehto 3: Blancolla oli vain punaisia mekkoja

Jos punainen kerran on Blancon lempiväri, ehkä hänellä oli kaapissaan vain punaisia iltapukuja? Tai ehkä hän halusi välttää huomion herättämistä ja yritti punaisella mekollaan sulautua punaiseen mattoon. 

Punainen on intohimoinen, Blanca Blanco totesi Twitterissä gaalan jälkeen. 

Viime Oscar-gaalassa Blancolla kylläkin oli keltainen mekko. Silloin hän joutui otsikoihin vähän liian näyttävän halkion takia.

Vaihtoehto 4: Tässä meillä on individualistisen ajan roolimalli

Punainen mekko sai Twitterissä raivon lisäksi myös paljon kiitosta.

Osa Blancon kuvaa kommentoineista oli sitä mieltä, että oli rohkeaa olla välittämättä siitä, että muut naispuoliset gaalavieraat halusivat kiinnittää huomion pukujen sijaan yhteiskunnalliseen aiheeseen. 

On ilmeisesti näkökulmakysymys, onko yhteisen asian ajamisesta kieltäytyminen törkeää epäsolidaarisuutta vai tervettä itsekkyyttä, jota nykyään pidetään arvossa. 

Upea mekko! Kiva nähdä jonkun ajattelevan itse sen sijaan, että vain seuraisi laumaa, Twitterissä kiiteltiin. 

Vaihtoehto 5: Blanca Blancoa tarvitaan näyttämään, ettemme vieläkään osaa käyttäytyä

Se, että kieltäytyy osallistumasta seksuaalisen häirinnän vastustamiseen, koska pitää punaisesta väristä, ei oikein mitenkään käänneltynä kuulosta hyvältä idealta.

Blanca Blanco ei silti ansaitse sellaista joukkolynkkausta, jonka hän on netissä saanut osakseen. Blancon puvun aiheuttama raivo on ikävä osoitus siitä, että ”väärin” – esimerkiksi seksikkäästi tai huomiota herättävästi – pukeutuva nainen nostattaa edelleen vuonna 2018 moraalipaniikin. 

Vierailija

Näetkö punaista? 5 teoriaa Golden Globe -gaalan vihatuimmasta mekosta

Ihmeellistä kiusaamista. jospa hän oli haaveillut tämän puvun kantamisesta tilaisuudessa jo ennen kohua, eikä halunnut perua, koska pitää puvusta niin paljon. Koko me too kampanjan idea vesittyy, jos sitäkin käytetään kiusaamiseen. Naisten arvostelemiseen jatuomitsemiseen. Keneltäkään ei ole pois, mitenkään, vaikka vain muutama olisi käyttänyt mustaa. Ajatus on tärkein. En edes jaksa lukea tätä juttua, eikö ole mitään muuta asiaa.
Lue kommentti

Vaikka elokuvan kohtaukset eivät ole kovin suunniteltuja, leffa toimii erinomaisesti.

IS TV-LEHTI: Svengijengi ’62 (American Graffiti) valmistui 1970-luvun alussa, jolloin näin sen ensi kertaa. Samaisen vuosikymmenen lopun Suomessa nuorisokulttuuri jakaantui kahtia: oli vain punkkareita ja rokkareita, tai ainakin siltä se teininuoren yksioikoisessa elämässä tuntui.

Jälkimmäinen, torttutukkainen ryhmä, omi ymmärrettävästi American Graffitin, sillä eihän 1960-luvun amerikkalaisuuden ihannointi olisi mitenkään istunut punk-aatteisiin eikä etenkään vaatteisiin.

Joskin elokuvan musiikista tehtyä tuplalevyä Original Hits from the Soundtrack of American Graffiti kuunneltiin kavereilta salaa, ja taitaa se edelleen levyhyllystä löytyä.

Nyt elokuvaa voi katsoa ilman minkäänlaisia suotimia ja nauttia sen käheä-äänisen dj:n Wolfman Jackin juontojen matkassa etenevästä musiikista ja nostalgisesta maailmasta, jollaista ei ehkä koskaan ollut olemassa. Siinä mielessä se muistuttaakin Aki Kaurismäen menneisyyden kaihon suotimen läpi katsottuja elokuvia.

George Lucasin toinen ohjaus kuvaa viimeistä villiä kesäänsä viettäviä nuoria, jotka tietävät kaiken kohta muuttuvan, kun valmistautuminen aikuisuuteen alkaa.

Viattomuutta uhkuva Amerikka on vielä toivoa täynnä. Pikkukaupungin katuja toinen toistaan upeimmilla autoilla kruisailevien nuorten maailmassa ei Vietnamin sodasta ollut vielä tietoakaan, ja presidenttien salamurhat siinsivät jossain ankeassa tulevaisuudessa.

Varsinaista juonivetoista tarinaa ei oikeastaan ole, sillä elokuva etenee nuorten parinmuodostusyritysten ja kaikenlaisten pikku kepposten tekemisen virtana.

”Elokuva on edelleen yksi parhaita teinikulttuuria kuvaavia elokuvia.”

Kohtaukset eivät aina ole kovin suunnitellun oloisia. Näyttelijätkin (mm. Richard Dreyfuss, Ron Howard, Paul Le Mat, Harrison Ford) tuntuvat välillä heittävän juttua aivan lonkalta.

Kokonaisuus kuitenkin toimii erinomaisesti. Elokuva on edelleen yksi parhaita teinikulttuuria kuvaavia elokuvia.

Kengännauhabudjetilla, vain vajaalla 800 000 dollarilla pyöräytetty filmi on ollut kuluihinsa suhteutettuna yksi kaikkien aikojen parhaiten tuottaneita elokuvia.

Svengijengi '62, Kutonen to klo 21.00

Maria Veitola muistelee kirjassaan, miten vaikeaa oli saada omat vanhemmat ymmärtämään, että kaikki hänen kaverinsa laihduttivat amfetamiinilla ja Nutriletilla.

Toimittaja Maria Veitola, 45, muistelee uutuuskirjassaan Veitola päihteidenhuuruista nuoruuttaan. Hän kirjoittaa, miten ihanaa 21-vuotiaana oli, kun elämä oli ”pelkkää nousua” ja ”hetkessä elämistä”.

– Joka ilta oli täynnä absurdeja tapahtumia ja hassuja ihmiskontakteja. Minä lörpöttelin ja tanssin niin, että mekot repesivät päältäni ja kengät hävisivät. Mennään yhdelle saattoi venyä kolmipäiväiseksi seikkailuksi, Veitola kirjoittaa.

”Olen kymmenen tuntemattoman ihmisen kanssa jatkoilla, ja me ollaan vedetty jotain, ja mä saan paniikkikohtauksen.”

Hän huomasi kuitenkin jossain vaiheessa, että kaikkeen kyllästyy. Klubeilla naamat kävivät tutuiksi, ja bileiden jälkeen yhä useammin tuntui ontolta. 

– Aina välillä minulla on ikävä sitä huumaavaa ja hasardia tunnetta, jonka muistan vanhoilta ajoilta. Sitä tunnetta ostaisin itselleni, jos voisin. Mutta sitä tunnetta en kyllä ostais, kun olen kymmenen tuntemattoman ihmisen kanssa jatkoilla, ja me ollaan vedetty jotain, ja mä saan paniikkikohtauksen eikä ole ketään kenelle voisin sanoa: ”Auta. Musta tuntuu, että mä joko sekoan tai kuolen”, Veitola kirjoittaa.

”Söin pari päivää sitten jotain missä oli Fido Didon kuva tai Mersun merkki.”

Amfetamiinilla ja Nutriletilla laihduttaminen ei ollut epätavallista

Hän muistelee myös erästä reissua Saimaan-mökille vanhempiensa kanssa. Ennen sitä Veitola oli ollut juhlimassa pari päivää putkeen.

– Siellä tutussa mökkisaaren metsässä mustikanvarvut muuttuivat väriseväksi ja hehkuvaksi sotkuksi ja tuntui siltä kuin metsä olisi halunnut imaista mut sisäänsä. Rämmin sieltä metsästä ulos ja itkin holtittomasti.

– Kerroin vanhemmille, että tämä johtuu siitä, kun söin pari päivää sitten jotain missä oli Fido Didon kuva tai Mersun merkki enkä oo paljon sen jälkeen nukkunut. Äiti ja isä oli kamalan järkyttyneitä, huolissaan ja vihaisia. – – On vaikea saada heitä ymmärtämään, että hei, ei tässä oo mitään ihmeellistä, kaikki mun kaverit laihduttavat amfetamiinilla ja Nutriletilla, se on ihan tavallista.

”Me tarvittiin apua niiden kaikkien tunteiden käsittelyyn.”

Veitola kirjoittaa, että sekä hän itse että hänen ystävänsä elivät parikymppisinä vaihetta, jolloin arki ei välillä riittänyt ja välillä se oli liikaa.

– Me tarvittiin apua niiden kaikkien tunteiden käsittelyyn. Tai eihän niitä tunteita käsitelty. Ne herätettiin, voimistettiin tai turrutettiin. – – Mutta onko mitään surullisempaa fiilistä kuin etsiä jonkun klubin vessan kiiltäviltä pinnoilta, että olisiko jollain jäänyt sinne joku murunen jotain valkoista.

Veitolan mukaan hänen oma päihdetoleranssinsa oli hänen onnekseen niin onneton, että hän itse oli usein se, joka huolehti muista. 

Maria Veitola: Veitola (Johnny Kniga, kirja on juuri ilmestynyt)