Nykyihminen kärsii iästä riippumatta neljänkympin kriisistä. Tarkempi diagnoosi on: ”liikaa valinnan mahdollisuuksia”.

Ku en tiiä, onko meilläkään mitään yhteistä loppujen lopuksi. Että oisko parempi erillään. Jotain pitäis keksii. Mikä ois semmosta merkityksellisempää työtä. Pitäisikö se lapsikin vielä. Toisaalta ei huvita, mutta katuuko sitten?

Siinä on ihmisiä vatuloimassa, isojen päätösten äärellä! Tuttua näinä päivinä, varsinkin jos koolla on kolmi-nelikymppisiä. Ihan kuin kaikki miettisivät, onko tullut tehtyä oikeita ratkaisuja. Tarvittaisiinko uusi ammatti, elämänmuutos, ruokavalio, ero? Mitä pitäisi tehdä?

Kaikilla on kriisi

Runebergintorttu vai laskiaispulla? Hillo vai manteli?

– Näyttää siltä, että yhä useammat ovat hukassa, sanoo filosofi, psykoterapeutti Antti S. Mattila.

Antti on pitänyt Helsingissä filosofin vastaanottoa 90-luvulta asti. Hänen luonaan käy paljon ihmisiä, jotka elävät iästä riippumatta neljänkympin kriisiä.

– Nuorena on luonnollista, että haetaan suuntaa. Sitten tulee kolmenkympin kriisi ja muut pyöreiden vuosien kriisit. Kaikissa on sama sisältö: mitä tekisin loppuelämälläni.

Vastaanotolla mietitään, mitä pitäisi tehdä. Keskustellaan, missä ihminen on taitava, kartoitetaan saavutuksia ja mietitään uusia vaihtoehtoja tukkoon menneen polun tilalle. Näkökulman vaihtaminen on Antin mielestä tärkeä taito.

– Ihmiset keskittyvät liikaa siihen, mitä heillä ei ole! Meillä on perusasiat kunnossa, asiat keskimäärin sujuvat yhteiskunnassa – täällä voi iloisena tehdä valintoja omien voimavarojen pohjalta.

Vaihtoehtojen paljousahdistus

Yhteishaku! Pitäisikö hakea, olenko liian vanha? LVI-ala? Työ, jolla on tarkoitus? Vai pysyisikö samassa sittenkin?

Nykyihmisen valintaongelmiin on helppo löytää syypää: modernisaatio. Asumme demokraattisessa, tasa-arvoisessa, vauraassa maassa, ja yksilöllä on paljon vaihtoehtoja. Ennen elämän isot ratkaisut oli tehty kaikille valmiiksi. Mentiin naimisiin ja pysyttiin naimisissa, oli onnellista tai ei. Lapsia saatiin jos saatiin – ei mietitty, ollaanko valmiita vanhemmuuteen. Töitä tehtiin. Elettiin kuten muutkin, ei yritetty kummempia.

Nyt, kun on valinnan luksus, elämä on huumaavan vapaata – ja hankalampaa. Mutta onko se onnellisempaa?

– Psykologiassa on tutkittu, että mitä enemmän ihmiselle annetaan vaihtoehtoja, sitä enemmän häntä ahdistaa. Jo kaupan leipähyllyllä huomaa, että vaihtoehtoja on liikaa. Sitten ottaa aina saman leivän, miettii sosiaalipsykologi ja elämäntaitovalmentaja Tiina Österholm.

Tiinan mukaan ihmisiä on kahdenlaisia. Toiset haluavat maksimoida ja löytää aina parhaan vaihtoehdon.

– He kärsivät valinnanvarasta eniten: vertailemisessa menee aikaa. Mahdollisuuksia tuhraantuu, kun ei saa tehtyä ratkaisuja. Maksimoijat katuvat useimmin valintojaan – jos valinta alkaa tuntua väärältä, he ajattelevat olevansa epäonnistuneita.

Toinen tyyppi tekee valinnan heti, kun kohdalle osuu riittävän hyvä vaihtoehto.

– He lopettavat vertailun, kun valinta on tehty. Maksimoijat menestyvät rahallisesti paremmin, mutta riittävän hyvään tyytyväiset ovat onnellisempia.

Tiinan valmennuksessa käy paljon ihmisiä, joiden pitäisi tehdä valinta. Kyse on usein työpaikasta, opiskelupaikasta tai parisuhteesta.

– Usein näen heti, kumman vaihtoehdon he oikeasti haluaisivat valita. Monesti he tietävät itsekin, mutta tarvitsevat ääneen miettimistä. Taustalla on pelkoja tai muiden odotuksia.

Monet harkitsevat isoa suunnanmuutosta, mutta Tiina kehottaa miettimään, tarvitaanko sellaista. Riittäisikö asenteiden muuttaminen – jos mikään itsessä ei muutu, uudessa työssä on pian yhtä tyytymätön kuin entisessä.

Kannattaako valintoja tehdä järki vai tunne edellä?

– Tunteeseen kannattaa luottaa.

Kunpa äiti kertoisi

Äänestääkö vaiko nukkua? Persut vai vihreät? Laittaisinko äänestyskopissa seiskaan poikkiviivan vai en?

– Ajattele, miten rentouttavaa tuo olisi, sanoi kaveri Turkissa katsellessaan rukoushetkeä moskeijassa.

– Selkeää, ei tarvitsisi koko ajan miettiä, mitä tehdä. Tiettyinä aikoina rukoillaan, elämällä on raamit.

Sitäkö me kaipaamme: että imaami, presidentti tai kylänvanhin kertoisi, mitä pitää tehdä? Lapsena riitti, kun totteli vanhempia. Vapautta ei paljon ollut, mutta elämä oli huoletonta. Äidille ei vain ilkeä enää nelikymppisenä soitella koko ajan, eikä äiti muutenkaan enää ole mikään auktoriteetti.

Tiina Österholm myöntää kaipaavansa joskus itsekin henkilökohtaista elämänvalmentajaa.

– Toivoisin, että joku kertoisi, mitä bisnesratkaisuja kannattaisi tehdä. Tai valitsisi ostoskärryyni ruuat, jotka ovat oikeasti terveellisiä. En jaksaisi itse ottaa niin paljon selvää.

Onnellisuutta etsimässä

Vielä ehtisi juhannukseksi rantakuntoon, mutta jaksaako? Paleo vai karppi? Vai Gustafsberg?

– Ei haittaa, jos ahdistaa. Se on hyvä merkki. Silloin tajuaa valintaan liittyvän vastuun. Kaikki valinnat eivät ole samanarvoisia, Antti Mattila toteaa.

No, miten valitaan onnellinen elämä?

– On tärkeää tajuta, että onnellisuutta on kahdenlaista. Toinen on kapeampaa, sitä mitä psykologit edustavat. Hyvää fiilistä. Mutta senhän saa vaikka viinalla ja huumeilla.

Toinen taas on Mattilan ja antiikin filosofien mielestä suositeltava vaihtoehto: laajempi onnellisuus.

– Se tarkoittaa hyvää elämää, kukoistusta. Mutta projekti voi vaatia myös kipua ja kärsimystä. Pitää jaksaa esimerkiksi kouluttautua, jotta saisi elämästä enemmän asioita irti.

Mattilan mielestä sen miettiminen, haluaako lapsia vai ei, on esimerkki siitä, että hyvä elämä ei ole koko ajan hauskaa.

– Lasten jälkeen ihmisten onnellisuus tutkitusti laskee. Mutta toisaalta lapset lisäävät mielekkyyttä ja tekevät elämästä täydempää.

Hygge käyttöön

Loma tulossa, meinaanko jatkaa sen jälkeen samassa työpaikassa? Toisaalta, irtisanoutuminen pelottaa.

– Me suomalaiset olemme aika onnellisia. Toisiksi onnellisimpia heti tanskalaisten jälkeen, Antti Mattila toteaa.

Onnellisia ihmisiä yhdistävät tietyt piirteet. Heillä on aikaa ystäville, he ovat optimistisia, he liikkuvat ja pystyvät sopeutumaan muutoksiin. Heillä on usein joku elinikäinen päämäärä peruselämän lisäksi.

Jos Tiina Österholmiin on uskominen, he eivät jää raapimaan päätään valintojen äärellä. Mitä ne tanskalaiset sitten tekevät, koska ovat niin onnellisia?

– Sehän se mysteeri on. Tanskalainen tuttuni väittää, että heidän salainen aseensa on ’hygge’. Se tarkoittaa yhdessäoloa, vaikka sitä, että nautitaan työkavereiden kanssa kahvia ja pullaa kynttilänvalossa.

Ei kuulosta vaikealta! Vatuloinnilta porukalla, elämän suunnan miettimistä. Sitähän me jo teemmekin, tarvitsee vain keittää pullakahvit.

Me Naiset kysyi, millaista on tylsä työ ja miten sitä kestää. Ja näin meille vastattiin.

Tuntuuko töihin lähteminen välillä raskaalta ihan vain siksi, että siellä on niin pirun tylsää? Siivoatko joskus muidenkin sotkut, kun omat hommasi eivät riitä koko päiväksi?

Et ole ainoa, jos vastasit kyllä. Me Naiset etsi viime viikolla Suomen pitkäveteisintä työtä, ja saimme lähes 70 vastausta kyselyymme.

Työtehtävien tylsyys on tunnistettu ilmiö meillä ja maailmalla. Niin kutsuttu boreout eli tylsistyminen on aito ongelma nykyajan työelämässä: se voi pahimmillaan aiheuttaa jopa unettomuutta ja masennusta.

Työterveyslaitos teki boreoutista tutkimuksen vuonna 2014. Siitä ilmeni, että tylsyydestä kärsivät yhtä lailla suorittavaa ja luovaa työtä tekevät ihmiset. Useimmiten sen uhri on alle 36-vuotias. 

 Muun muassa näissä ammateissa työskentelevät suomalaiset kokevat tehtävänsä tylsiksi:

 

1. Huonekalumyyjä

”Välillä on niin tappavan hiljaista eikä ole enää mitään tekemistä, kun olen puunannut kaapit, siivonnut ja käynyt tarjoukset läpi. Selkä ja peffa ovat kipeät istumisesta. Kun tylsistyminen pääsee tiettyyn pisteeseen, en jaksa innostua mistään. Aamulla ei ole kiva herätä, kun ei ole motivaatiota lähteä töihin. Jo ajatus töistä masentaa, mutta onneksi voin työpäivän aikana soittaa pitkiä puheluita kavereille. Välillä venyttelen, teen happihyppelyitä pihalla ja selaan nettiä.” Nainen, 46

 

2. Kahvilatyöntekijä

”Kahvin kaatamista ja kuppien keräämistä sekä asiakkaiden kitinää. Siinäpä tylsän työni sisältö. Asiakkaat kiukkuavat, jos joutuvat odottamaan jonossa kahta sekuntiakaan. Jotkut lähmivät, hipaisevat kädestä ja iskevät silmää. En jaksaisi lähteä enää lainkaan töihin, mutta palkkakuitti ja rahat häämöttävät silmissä.” Nainen, 25

 

3. It-alan työntekijä

”Olen töissä it-alalla, jossa on paljon turhia palavereita ja kyvyttömyyttä tehdä päätöksiä. Lisäksi liian itsekeskeinen ja 'minä itse haluan olla esillä' -tyylinen työilmapiiri tuo työhön ikäviä piirteitä. Välillä tuntuu, että itsensä esille tuominen ja besserwissaaminen ovat tärkeintä työssämme; työn tekeminen kunnolla alusta loppuun vastuullisesti ei näytä olevan niin tärkeää. Puhetta ja powerpointteja piisaa.

”Koen välillä turhautumista, kiukkua ja ärtyneisyyttä, mutta olen opetellut hidastamaan tahtia.”

Minulla on 30 vuoden työkokemus, mutta ikää on sen verran, että ikärasismi iskisi, jos yrittäisin vaihtaa töitä. Koen välillä turhautumista, kiukkua ja ärtyneisyyttä, mutta olen opetellut hidastamaan tahtia. Pidän pidempiä taukoja ja pyrin ottamaan etäisyyttä tilanteissa, jossa kiukku nostaa päätään. Lisäksi pyrin kiinnittämään huomion oleelliseen ja jätän turhan hötkyilyn sekä säätämisen pois. Läsnäolo- ja meditaatioharjoituksilla saan opeteltua oleellisen huomiokyvyn parantamista.” Nainen, 53

 

4. Lastenhoitaja

”Olen töissä päiväkodissa ja joudun selittämään moneen kertaan lapsille asioita, jotka eivät mene sittenkään perille kaikille. Puuduttavaa on myös toistuvien rutiinien tekeminen, kuten pukeminen ja riisuminen.  Palaudun ainoastaan lomalla ja viikonloppuna, jolloin teen aina kaikkea kivaa. Mutta uusiin töihin minusta ei ole lähtijäksi, sillä olen jo niin vanha eikä minulla ole muuta koulutusta.” Nainen, 52

 

5. Toimistotyöntekijä

”Yleensä työni ei ole tylsää, mutta ajoittain työtehtäväni saattavat olla hyvin yksitoikkoisia tai joudun työskentelemään pitkiä aikoja yksin. Silloin laitan radion päälle. Tauoilla saatan lukea lehtiä. Mutta hyvä palkka, edut ja joustavuus pitävät minut työssäni.” Nainen 25

 

6. Kirjastonhoitaja

”Organisaatiomuutos keskitti aiemmat työtehtävät muille. Työni on muuttunut niin paljon: pitäisi koko ajan opettaa, neuvoa, ohjata ja organisoida. Sellainen ei kiinnosta minua, mutta asuntolainan vuoksi olen töissä. Välillä olen hieman masentunut ja kyyninen.

”Tylsänä hetkenä otan esille Duolingon ja opiskelen kieliä sillä tai surffailen muuten netissä.”

Olen täällä vain töissä ja ”ihan sama” -asenteella. Tylsänä hetkenä otan esille Duolingon ja opiskelen kieliä sillä tai surffailen muuten netissä.” Nainen, 45

 

Ai, minullako tylsää? Kuva: Shutterstock
Ai, minullako tylsää? Kuva: Shutterstock

 

7. Varahenkilö

”En saa koskaan päättää mitään ja minulta ei koskaan kysytä, mitä minä haluan, vaan minut määrätään aina sinne tänne tai tuonne. Mutta minulla on onneksi paljon aikaa suunnitella tulevaa lomaa ja säästää siihen rahaa.” Nainen, 60

 

8. Palveluneuvoja

”Olen koko ajan uupunut ja melankolinen, ja päällä on pieni ketutus. Kuulen samat asiat päivästä toiseen. Samat vitsit ja selitykset jokaiseen asiaan. Onneksi pääsen vapaa-aikanani metsään, jossa voin välillä vähän itkeä ja purnata.” Nainen, 47

 

9. Asiantuntija

”Asiakkaat ja kurssilaiset sekä mukavat työkaverit kantavat pitkälle, mutta työni on silti tylsää. Se johtuu tekemisen puutteesta.

Joskus soitan kollegalleni ja sovimme tapaamisen, jossa keksimme uusia tehtäviä.” Mies, 52

 

10. Siivooja

”Johto on toisessa kaupungissa ja minä työskentelen yksin kohteessa. Päiväni toistuvat samanlaisina. Kukaan firmastamme ei käy ikinä siellä, missä siivoan. Tuskin he edes muistavat olemassaoloani. Arkeni on tasapaksua, yhtä harmautta. Ennen loman alkua on yleensä puhtia eri tavoin, kun on jotain, mitä odottaa.” Nainen, 35

 

11. HR-assistentti

”Työpaikan tyypit ovat unohtaneet, että heillä on assari. Kenelläkään ei ole ollut aikaa perehdyttää minua. Toisena päivänä pomoni totesi, että keskity vaan vastaamaan puhelimeen. Sinällään hyvä, mutta puhelin soi kaksi–kolme kertaa päivässä.

Iloa tähän tuo se, että soittajat, jotka yleensä ovat hädissään, rauhoittuvat, piristyvät ja tulevat onnelliseksi, kun joku kerrankin kuuntelee heitä oikein viimeisen päälle. Samaan aikaan työkaverini ovat hukkumaisillaan töihin, mutta hierarkkinen työympäristö ja pelko estävät heitä jakamasta töitä kanssani.” Nainen, 30

Kysely

Oletko jatkuvasti tylsistynyt työssäsi?

Amos Rex -taidemuseo ei ole vielä auennut, mutta museon kattopiha on jo Instagram-tähti.

Helsinkiläiset kaverukset Erika Haavisto ja Heli Koistinen potkaisevat sandaalit jalastaan ja kipuavat ylös jyrkkää kivetystä paljon ketterästi. Erikan puhelimen muistiin tallentuu yhteiskuva – kuulemma kaverusten ensimmäinen tästä paikasta.

Vilkaisen Instagramista mallia ja könyän koristekivetystä pitkin erikoisen lasirakennelman viereen. Kurkkaan valtavan periskoopin näköisestä ulokkeesta. Sisällä ei näy oikein mitään.

Nilkkaani sattuu, sillä se on luonnottomassa asennossa. En tiedä, mitä yleensä teen käsilläni. Laitan ne taskuun, kuten eräs toinen herra teki tässä samassa paikassa omassa Insta-kuvassaan.

Räps, räps. Kuvaaja napsii otoksia, kun poseeraan kuperalla katoksella. Vähän hävettää, mutta ei paljon. Onhan täällä muitakin samoissa puuhissa.

Tätä Amos Rexin kattopihaa näkee Instagramissa nykyään usein. Helsingin Lasipalatsinaukiolla sijaitsevasta paikasta on tullut turistien ja paikallisten suosima kuvauskohde. 

Heli tutkii paikalta aiemmin näpättyjä otoksia Instagramista.

– Onpas hienoja kuvia, hän ylistää.

Ei tosin minun kuvani kohdalla. Vaatteeni ovat muotitiedottoman valinta ja taskusta törröttää kynä.  Tuskin sitä kehtaa edes ladata.

 

 

A post shared by Timo Riitamaa (@timoriitamaa) on  

 

A post shared by Elsa Hessle (@elsahess) on

Täydellinen Insta-kuva toimittajalle! Kuva: Amanda Aho
Täydellinen Insta-kuva toimittajalle! Kuva: Amanda Aho

 

Mielenkiintoinen masto

Uuden taidemuseon kattoa käytetään tapahtuma-alueena. Ulkonäöltään se on aika erikoinen. Muutaman metrin korkuiset nupulakivimäiset kummut täydentyvät ruotsinlaivan hytti-ikkunoita muistuttavista, mutta kymmenkertaisen kokoisista laseista.

Kumpujen taustalta kohoaa kymmenien metrien korkuinen valkoinen pylväs, joka muistuttaa ulkomuodoltaan laivan mastoa. Sinne sitten tähystelemään, on moni rohkea varmaan tuumannutkin. Tuskin kukaan on mennyt.

Italialainen Nini Ciccarese ihasteli korkeaa mastoa. Kuva: Amanda Aho
Italialainen Nini Ciccarese ihasteli korkeaa mastoa. Kuva: Amanda Aho

Tiistaisena iltapäivänä paikalla on lähinnä turisteja, kun oppivelvolliset pakertavat pulpeteissaan. Täällä nukutaan ilman pelkoa opettajan valvovasta silmästä.

Italialaisen Nini Ciccaresen mielestä pytinki sopii hienosti Helsinkiin. Hänen mukaansa se näkyy hyvin korkeilta kattoterasseilta.

Erikoinen tolppa kiinnostaa monia. Kuva: Amanda Aho
Erikoinen tolppa kiinnostaa monia. Kuva: Amanda Aho

– Masto on hieno. Se ei ollut tässä vielä viime Suomen-vierailullani, Helsingissä usein käyvä Nino kertoo.

Kuvaajia tulee ja menee. Kohde selvästi kiinnostaa kuin joulukuinen Teneriffa suomalaisia.

Tunnin aikana selfien ottajia ilmestyy useampia. Jos paikalta mielii täydennystä omaan Instagram-profiiliin, kannattaa piipahtaa nopeasti. Muuten saattaa hukkua massaan.

itserakkauden amtööri

Helsingin keskustaan nousi vaivihkaa Instagram-edelläkävijöiden uusi pyhiinvaelluspiste – testasimme, miltä se näyttää kuvassa

Vieläkään en ymmärrä, miksi ihminen kuvaa itseään.Ketä kiinnostaa, itse itsestään otetut kuvat,siis oikeasti? Aivan sama miltä ja mitä somessa näytät, selfieinstituutio kertoo justiinsa sen, kuinka paljon toiset kiinnostaa, ja kiinnostus siihen, mitä maailmassa oikeasti tapahtuu, on aikalailla nolla.
Lue kommentti