Nykyihminen kärsii iästä riippumatta neljänkympin kriisistä. Tarkempi diagnoosi on: ”liikaa valinnan mahdollisuuksia”.

Ku en tiiä, onko meilläkään mitään yhteistä loppujen lopuksi. Että oisko parempi erillään. Jotain pitäis keksii. Mikä ois semmosta merkityksellisempää työtä. Pitäisikö se lapsikin vielä. Toisaalta ei huvita, mutta katuuko sitten?

Siinä on ihmisiä vatuloimassa, isojen päätösten äärellä! Tuttua näinä päivinä, varsinkin jos koolla on kolmi-nelikymppisiä. Ihan kuin kaikki miettisivät, onko tullut tehtyä oikeita ratkaisuja. Tarvittaisiinko uusi ammatti, elämänmuutos, ruokavalio, ero? Mitä pitäisi tehdä?

Kaikilla on kriisi

Runebergintorttu vai laskiaispulla? Hillo vai manteli?

– Näyttää siltä, että yhä useammat ovat hukassa, sanoo filosofi, psykoterapeutti Antti S. Mattila.

Antti on pitänyt Helsingissä filosofin vastaanottoa 90-luvulta asti. Hänen luonaan käy paljon ihmisiä, jotka elävät iästä riippumatta neljänkympin kriisiä.

– Nuorena on luonnollista, että haetaan suuntaa. Sitten tulee kolmenkympin kriisi ja muut pyöreiden vuosien kriisit. Kaikissa on sama sisältö: mitä tekisin loppuelämälläni.

Vastaanotolla mietitään, mitä pitäisi tehdä. Keskustellaan, missä ihminen on taitava, kartoitetaan saavutuksia ja mietitään uusia vaihtoehtoja tukkoon menneen polun tilalle. Näkökulman vaihtaminen on Antin mielestä tärkeä taito.

– Ihmiset keskittyvät liikaa siihen, mitä heillä ei ole! Meillä on perusasiat kunnossa, asiat keskimäärin sujuvat yhteiskunnassa – täällä voi iloisena tehdä valintoja omien voimavarojen pohjalta.

Vaihtoehtojen paljousahdistus

Yhteishaku! Pitäisikö hakea, olenko liian vanha? LVI-ala? Työ, jolla on tarkoitus? Vai pysyisikö samassa sittenkin?

Nykyihmisen valintaongelmiin on helppo löytää syypää: modernisaatio. Asumme demokraattisessa, tasa-arvoisessa, vauraassa maassa, ja yksilöllä on paljon vaihtoehtoja. Ennen elämän isot ratkaisut oli tehty kaikille valmiiksi. Mentiin naimisiin ja pysyttiin naimisissa, oli onnellista tai ei. Lapsia saatiin jos saatiin – ei mietitty, ollaanko valmiita vanhemmuuteen. Töitä tehtiin. Elettiin kuten muutkin, ei yritetty kummempia.

Nyt, kun on valinnan luksus, elämä on huumaavan vapaata – ja hankalampaa. Mutta onko se onnellisempaa?

– Psykologiassa on tutkittu, että mitä enemmän ihmiselle annetaan vaihtoehtoja, sitä enemmän häntä ahdistaa. Jo kaupan leipähyllyllä huomaa, että vaihtoehtoja on liikaa. Sitten ottaa aina saman leivän, miettii sosiaalipsykologi ja elämäntaitovalmentaja Tiina Österholm.

Tiinan mukaan ihmisiä on kahdenlaisia. Toiset haluavat maksimoida ja löytää aina parhaan vaihtoehdon.

– He kärsivät valinnanvarasta eniten: vertailemisessa menee aikaa. Mahdollisuuksia tuhraantuu, kun ei saa tehtyä ratkaisuja. Maksimoijat katuvat useimmin valintojaan – jos valinta alkaa tuntua väärältä, he ajattelevat olevansa epäonnistuneita.

Toinen tyyppi tekee valinnan heti, kun kohdalle osuu riittävän hyvä vaihtoehto.

– He lopettavat vertailun, kun valinta on tehty. Maksimoijat menestyvät rahallisesti paremmin, mutta riittävän hyvään tyytyväiset ovat onnellisempia.

Tiinan valmennuksessa käy paljon ihmisiä, joiden pitäisi tehdä valinta. Kyse on usein työpaikasta, opiskelupaikasta tai parisuhteesta.

– Usein näen heti, kumman vaihtoehdon he oikeasti haluaisivat valita. Monesti he tietävät itsekin, mutta tarvitsevat ääneen miettimistä. Taustalla on pelkoja tai muiden odotuksia.

Monet harkitsevat isoa suunnanmuutosta, mutta Tiina kehottaa miettimään, tarvitaanko sellaista. Riittäisikö asenteiden muuttaminen – jos mikään itsessä ei muutu, uudessa työssä on pian yhtä tyytymätön kuin entisessä.

Kannattaako valintoja tehdä järki vai tunne edellä?

– Tunteeseen kannattaa luottaa.

Kunpa äiti kertoisi

Äänestääkö vaiko nukkua? Persut vai vihreät? Laittaisinko äänestyskopissa seiskaan poikkiviivan vai en?

– Ajattele, miten rentouttavaa tuo olisi, sanoi kaveri Turkissa katsellessaan rukoushetkeä moskeijassa.

– Selkeää, ei tarvitsisi koko ajan miettiä, mitä tehdä. Tiettyinä aikoina rukoillaan, elämällä on raamit.

Sitäkö me kaipaamme: että imaami, presidentti tai kylänvanhin kertoisi, mitä pitää tehdä? Lapsena riitti, kun totteli vanhempia. Vapautta ei paljon ollut, mutta elämä oli huoletonta. Äidille ei vain ilkeä enää nelikymppisenä soitella koko ajan, eikä äiti muutenkaan enää ole mikään auktoriteetti.

Tiina Österholm myöntää kaipaavansa joskus itsekin henkilökohtaista elämänvalmentajaa.

– Toivoisin, että joku kertoisi, mitä bisnesratkaisuja kannattaisi tehdä. Tai valitsisi ostoskärryyni ruuat, jotka ovat oikeasti terveellisiä. En jaksaisi itse ottaa niin paljon selvää.

Onnellisuutta etsimässä

Vielä ehtisi juhannukseksi rantakuntoon, mutta jaksaako? Paleo vai karppi? Vai Gustafsberg?

– Ei haittaa, jos ahdistaa. Se on hyvä merkki. Silloin tajuaa valintaan liittyvän vastuun. Kaikki valinnat eivät ole samanarvoisia, Antti Mattila toteaa.

No, miten valitaan onnellinen elämä?

– On tärkeää tajuta, että onnellisuutta on kahdenlaista. Toinen on kapeampaa, sitä mitä psykologit edustavat. Hyvää fiilistä. Mutta senhän saa vaikka viinalla ja huumeilla.

Toinen taas on Mattilan ja antiikin filosofien mielestä suositeltava vaihtoehto: laajempi onnellisuus.

– Se tarkoittaa hyvää elämää, kukoistusta. Mutta projekti voi vaatia myös kipua ja kärsimystä. Pitää jaksaa esimerkiksi kouluttautua, jotta saisi elämästä enemmän asioita irti.

Mattilan mielestä sen miettiminen, haluaako lapsia vai ei, on esimerkki siitä, että hyvä elämä ei ole koko ajan hauskaa.

– Lasten jälkeen ihmisten onnellisuus tutkitusti laskee. Mutta toisaalta lapset lisäävät mielekkyyttä ja tekevät elämästä täydempää.

Hygge käyttöön

Loma tulossa, meinaanko jatkaa sen jälkeen samassa työpaikassa? Toisaalta, irtisanoutuminen pelottaa.

– Me suomalaiset olemme aika onnellisia. Toisiksi onnellisimpia heti tanskalaisten jälkeen, Antti Mattila toteaa.

Onnellisia ihmisiä yhdistävät tietyt piirteet. Heillä on aikaa ystäville, he ovat optimistisia, he liikkuvat ja pystyvät sopeutumaan muutoksiin. Heillä on usein joku elinikäinen päämäärä peruselämän lisäksi.

Jos Tiina Österholmiin on uskominen, he eivät jää raapimaan päätään valintojen äärellä. Mitä ne tanskalaiset sitten tekevät, koska ovat niin onnellisia?

– Sehän se mysteeri on. Tanskalainen tuttuni väittää, että heidän salainen aseensa on ’hygge’. Se tarkoittaa yhdessäoloa, vaikka sitä, että nautitaan työkavereiden kanssa kahvia ja pullaa kynttilänvalossa.

Ei kuulosta vaikealta! Vatuloinnilta porukalla, elämän suunnan miettimistä. Sitähän me jo teemmekin, tarvitsee vain keittää pullakahvit.

Illan Suomi Love -jaksossa Simo haluaa yllättää tyttärensä Hennan. – Haluan sanoa hänelle tämän kappaleen kautta, että isä välittää omasta tyttärestään.

Lauantai-iltana esitettävässä Suomi Love -jaksossa kempeleläinen Simo haluaa ilahduttaa 26-vuotiasta tytärtään Hennaa. Simo kertoo jaksossa, että hänellä on aina ollut läheiset välit tyttäreensä.

– Henna on aina ollut isän tyttö. Ehkä isältä saa joitain asioita helpommin periksi, Simo kertoo Suomi Love -jaksossa hänen ja tyttärensä suhteesta.

Keväällä 2014 Simo sai kuulla ilouutisen, kun Henna ja tämän puoliso Jani kertoivat odottavansa lasta.

– Se oli todellinen ilouutinen. Todella mahtava tunne, Simo muistelee.

”Tutkimuksissa todettiin kallonpohjan syöpäkasvain.”

Kesän edetessä Henna alkoi kuitenkin saada erikoisia oireita. Simo ajatteli niiden liittyvän raskauteen.

– Kun vaikeudet jatkuivat, Henna hakeutui kesäkuun lopulla OYKSiin. Tutkimuksissa todettiin kallonpohjan syöpäkasvain. Se oli valtava isku perheelle ja kaikille, Simo kertoo ohjelmassa liikuttuneena.

Samana päivänä, kun Henna sai tietää kasvaimesta, hän ja Jani saivat toisenkin uutisen. He saivat tietää, että syksyllä syntyvä lapsi on tyttö.

– Hennalla oli elokuun alussa ensimmäinen leikkaus, ja tyttö kasvoi mahassa. Sitten 1.lokakuuta syntyi Emppu-tyttö sädehoitojen keskellä.

”Hän ei anna periksi.”

Simon mukaan kasvain on yhä olemassa.

– Mutta kun Hennan luonteen tietää, niin hän ei anna periksi. Hän on ollut koko ajan sillä asenteella, että kyllä täältä tullaan.

Simo haluaa yllättää tyttärensä Haloo Helsingin Vapaus käteen jää -kappaleella. Kappale on Hennalle tärkeä – ja se oli myös Hennan ja Janin hääkappale vuonna 2015.

”Haluan sanoa Hennalle, että isä välittää omasta tyttärestään.”

– Haluan sanoa Hennalle tämän kappaleen kautta, että isä välittää omasta tyttärestään. Ja nyt kun on jaksamista tämän sairauden keskellä, niin me tullaan olemaan tukena.

Suomi Love TV1:llä la kello 21.15.

Essi Pöysti ja ex-koripalloilija Ville Mäkäläinen ovat nyt kolmen lapsen vanhempia.

Vuoden 2009 Miss Suomi Essi Pöysti, 30, ja hänen puolisonsa, ex-koripalloilija Ville Mäkäläinen, 32, ovat saaneet lapsen. Lapsi on parille kolmas. Ville kertoi perheenlisäyksestä Facebook-sivuillaan tänään lauantaina.

”Äiti ja poika voivat hyvin.”

– Kauan jo rakastettu pikkuveikka on syntynyt tänään 11.50. Äiti ja poika voivat hyvin, Ville kirjoitti julkaisemansa kuvan yhteyteen.

Essi kertoi aikaisemmin tänä syksynä, että pelko on varjostanut raskautta aikaisempien keskenmenojen takia.

– Ei ole ollut helppoa olla raskaana, kun takana on kaksi myöhäistä keskeytynyttä raskautta, kaksi enkelivauvaa. Toivomme sydämestä, että kaikki menee tällä kertaa paremmin ja joulukuussa meitä on viisi, Essi kirjoitti syksyllä Instagramissa.

Essi Pöysti ja Ville Mäkäläinen menivät naimisiin kesällä 2015. Ville lopetti koripallouransa tänä vuonna. Kuva: Sanoma-arkisto / Tatu Lertola
Essi Pöysti ja Ville Mäkäläinen menivät naimisiin kesällä 2015. Ville lopetti koripallouransa tänä vuonna. Kuva: Sanoma-arkisto / Tatu Lertola

Essillä ja Villellä on entuudestaan kaksi lasta: Alma ja Aaro. Vuonna 2015 syntynyt Alma syntyi mummolan eteiseen, mutta kaikki meni lopulta hyvin.

– Siinä tilanteessa en ehtinyt pelätä tai miettiä. Kaikki kävi niin nopeasti, vartissa. Ei ehtinyt tulla edes hiki. Pelko siitä, kuinka olisi voinut käydä, iski vasta jälkeenpäin, Essi muisteli synnytystä Meidän Perhe -lehdelle.