Silloin kun ei Mervi tai Marko ehdi itse kokata, perheen suosikkivalmisruoka on gluteenittomat kalapuikot tai falafelpullat ja pakastetut porkkana- ja palsternakkatikut ranskalaisten korvikkeena. Kuvat: Hanna-Kaisa Hämäläinen
Silloin kun ei Mervi tai Marko ehdi itse kokata, perheen suosikkivalmisruoka on gluteenittomat kalapuikot tai falafelpullat ja pakastetut porkkana- ja palsternakkatikut ranskalaisten korvikkeena. Kuvat: Hanna-Kaisa Hämäläinen

Yhä harvempi perhe syö yhdessä joka päivä. Kävimme kolmessa kodissa päivällisaikaan. Mitä pöytään katetaan ja mistä puhutaan?

Ekoperhe: luomua & lähilihaa

Mervi Kumpulainen, akupunktiohoitaja, hieroja ja kiinalaisen lääketieteen asiantuntija. Marko Kupari, myymäläpäällikkö. Miro Kupari, ekaluokkalainen. Palokka, Jyväskylä.

– Otatko vettä vai kauramaitoa? Mervi Kumpulainen kysyy Miro Kuparilta, jolla on vähän vaikeuksia istua aloilleen ruokapöydän ääreen. Samaan aikaan pitäisi vastata uuteen puhelimeen ukille, että soittaa myöhemmin, esitellä tehtyjä läksyjä ja kertoa koulupäivästä. Koulukirja lentää olan yli kaaressa olohuoneen puolelle.

– Tämä perheen ruokahetki ei vilkkaan muksun kanssa ole aina niin ruusuinen, Mervi nauraa.

Marko Kupari kurkkaa keittiössä liinan alla nousevaa ruistaikinaa.

– Kunnollinen, hiivaton täysjyväruisleipä on aika kallista. Ollaan nyt muutama vuosi tehty leipä itse luomujauhoista.

Kumpulainen-Kuparin perheessä syödään joka päivä yhdessä kaksi kertaa: aamulla puuro ja vanhempien työpäivän jälkeen päivällinen.

– Ruoka ei ole vain vatsantäytettä, vaan siihen liittyy sosiaalinen aspekti, jakaminen ja ruuan kunnioittaminen. Nykypäivänä yhteistä aikaa perheen kanssa on liian vähän. Ruokapöydässä siihen on tilaisuus, Mervi sanoo.

Samalla perheen ekaluokkalaiselle kerrotaan, ettei ruoka ole itsestäänselvyys eivätkä kaikki voi valita, mitä syövät.

– Ehkä kaikkein tärkein eettinen asia meille on, ettei ruokaa haaskattaisi ja heitettäisi pois.

”Olen tajunnut, ettei tarvitse vetää mitään lihakuuria, että jaksaa käydä punttisalilla.”

Mervin lapsuudenkodissa syötiin yhdessä joka päivä ja puhuttiin samalla päivän asiat, myös murheet.

– Välillä äiti kyselemällä kyseli, mikä mieltä painoi, kun näki sen päällepäin. Sitten oli hyvä mieli, kun sai puhuttua.

Siivouksen sijaan ruokahetkiä

Mervi tutustui luomuruokaan 1990-luvun puolivälissä asuessaan Saksassa, ja lähes kaikki perheen ruoka on luomua tai eettisesti lähellä tuotettua.

– Itse heräsin parisuhteessa kiinnostumaan ruuan alkuperästä. Olen tajunnut, ettei tarvitse vetää mitään lihakuuria, että jaksaa käydä punttisalilla, Marko sanoo.

Tänään on ruokana pizzaa. Sen on saanut valita Miro, joka purskauttaa pizzapalansa päälle luomuketsuppia.Yleensä arkiruoka on kasvispainotteista.

– Kolme neljä kertaa viikossa syödään lihaa tai kalaa, muuten kasviksia, Marko arvioi.

Molemmat vanhemmat joutuvat tekemään kerran pari viikossa iltaisin töitä. Siksi kaikki ylimääräiset iltamenot on jätetty pois, jotta yhteiselle ruokahetkelle jäisi mahdollisimman usein aikaa.

– Emme myöskään tuunaa ja puunaa kotia koko ajan. Omiin liikuntaharrastuksiin käytetään aamuaikaa.

Kilautus lähitilalle

Mervi on päävastuussa arkiruuasta. Raaka-aineet valikoituvat sesongin mukaan. Rivitaloyhtiössä on kellari, jonne säilötään turpeeseen luomujuureksia ruokapiiristä ja Mervin äidin kotipaikasta Savosta. Mervin isän naapurista Iisalmesta perhe saa kotimaista järvikalaa, valmiiksi vakuumiin pakattua haukea ja kuhaa.

” Pidän aika tarkkaa kirjaa ruokakuluista. Maksimissaan menee 700 euroa kuussa.”

Mervi ei epäröi soitella lähitiloille ja kysellä, voiko tulla ostamaan ruokaa.

– Mervi suunnittelee ruuat tosi hyvin, meillä ei käytännössä mene mitään hukkaan, Marko kehuu.

– Pidän aika tarkkaa kirjaa ruokakuluista. Maksimissaan menee 700 euroa kuussa. Välillä mietin, miten Mervi pystyy siihen, eikä me todellakaan syödä huonosti.

Pizzapalat ovat kadonneet lautasilta, ja niin on pöydästä ajat sitten kadonnut Mirokin. Pian poika sujahtaa taas keittiöön kyselemään jälkiruokaa. Äiti menee kaivelemaan pakastinta.

– Kesällä on syöty aika usein jäätelöä arkenakin. Ja tämä ei nyt ole luomua!

 


Päivällispizza Kumpulainen-Kuparien tapaan.
Päivällispizza Kumpulainen-Kuparien tapaan.

Kumpulainen-Kuparien pöydässä

Tänään: Pizza, jossa ruisjauhopohja, jonka seassa luomuvehnäjauhoja ja luomurypsiöljyä. Paseerattua luomutomaattia, lähitilan luomupihvilihaa, luomusuippopaprikaa, oman pihan kesäkurpitsaa ja luomugoudaa. Mausteetkin osin luomua.

Tavallisesti: Juures- ja linssikeitot ovat vakiovalikoimaa. Makaronilaatikko tehdään spelttimakaronista soijamaitoon, ja lähilihan lisäksi sinne upotetaan porkkanaa ja lehtikaalia.

 

Markettiperhe: pikapastaa & porukkapäivällisiä

Sanna Aho, kalusteartesaani, verhoilija. Kimmo Aho, lehtori. Peppi, 13, Elli, 10, ja Anni, 8, Aho. Lohikoski, Jyväskylä.


– Onko Annia näkynyt, Kimmo Aho kyselee ja puolittaa sämpylöitä. Kello on jo reilusti yli puoli kuusi, ja kohta Pepillä alkavat cheerleading-treenit. Sitä ennen on syötävä.

Pian Anni ilmestyy ulko-ovelle. Tässä naapurustossa kuljetaan rennosti huushollista toiseen.

– Joskus meillä on ruoka-aikaan joka lapsella kaveri kylässä, Sanna kertoo.

Ahojen ison keittiönpöydän ääreen kyllä mahtuu porukkaa.

– Teen yleensä ruokaa sen verran, että siitä riittää ylimääräisille syöjille. Meille voi aina tulla syömään, arkiruokavastaava Kimmo sanoo.

Vanhempien työajat ovat sen verran säännölliset, että perhepäivällinen onnistuu yleensä ilman säätöä. Ahoilla syödään suomalaisittain myöhään, usein lähempänä iltaseitsemää.

– Eniten haastetta on saada lapset kavereilta ja menoistaan paikalle.

Tänään ruokana on ”hamppareita”.

– Tämä on vähän tällainen keräilyeräruoka. Jääkaapissa oli jauhelihapihvejä, jotka piti syödä pois.

Syömisen yhteydessä puhutaan, tai ainakin yritetään puhua, päivän tapahtumat.

– Toiset kertovat enemmän, toiset vähemmän, Sanna nauraa.

Yhdessä syöminen on vanhempien mielestä tärkeää myös siksi, että siinä opetellaan samalla pöytätapoja ja otetaan muut perheenjäsenet huomioon. Perheen kesken käydään myös yhdessä ravintolassa opettelemassa, miten siellä käyttäydytään.

Ei paineita nirsoilusta

Ruokanirsoilusta ei perheessä oteta paineita. Sanna ei lihan lisäksi syö mielellään kaaleja, Elli ei tykkää kalasta eikä Anni omien sanojensa mukaan tykkää mistään. Pöydästä kukin ottaa lautaselleen mitä haluaa.

– Peppi ja minä tykättäisiin perunamuussista, mutta sen tekemiseen menee arkena liikaa aikaa, Kimmo harmittelee.

”Minä olen meidän perheen kaikkiruokainen, aivot ja munuaisetkin menee.”

– Itse tykkäisin syödä keittoja, lapset taas ei oikein tykkää mistään keitoista, Sanna nauraa.

Kimmo haluaisi tehdä perheelleen enemmän kalaa, mutta muut perheenjäsenet eivät innostu.

– Minä olen meidän perheen kaikkiruokainen, aivot ja munuaisetkin menee.

Ahojen ruokaostokset hoidetaan perusmarketeissa, Lidlissä, Citymarketissa ja lähinnä olevassa Minimanissa. Ruokamenoista he eivät pidä kirjaa.

Elli röyhtäisee kuuluvasti.

– Elli! Sanna sanoo.

– Se oli kohteliaisuus!

 


Itse tehty hamppari.
Itse tehty hamppari.

Ahojen pöydässä

Tänään: Hampparit eli Kimmon tekemät sämpylät, joiden kanssa aiemmin tehtyjä jauhelihapihvejä, salaattia, pekonia, tomaattia, suolakurkkua, majoneesia ja ketsuppia.

Anni laittoi sämpylän väliin vain ketsuppia, salaatinlehden ja tomaatinviipaleen. Sanna ei syö lihaa, joten hänen hampurilaisensa täytteeksi löytyi jääkaapista lohenpala.

Tavallisesti: Useimmiten arkena on pastaa. ”Pasta on tylsää ruokaa, mutta se on nopeaa ja kelpaa kaikille”, Kimmo sanoo. Kesällä perheen pastoihin saadaa vaihtelua, kun Kimmo maustaa pastan omassa pihassa kasvavalla salvialla.

 

Afganistanilaistaustainen perhe: pilauta ja nakkikeittoa

Mir Masiullah Wayezy, ravintolayrittäjä. Nushin Wayezy, opiskelija. Tabasum, 9, Baaset, 6, ja Benjamin, 3, Wayezy. Kangaslampi, Jyväskylä.


Isä Mir Masiullah pitää ravintolaa Jyskässä, äiti Nushin kokkaa kotona. ”Yleensä lapset karkaavat pöydästä heti kun ovat syöneet”, Nushin sanoo.

– Kysytpä keneltä tahansa afgaanilta, lempiruoka on aina riisi ja liha, nauraa Nushin, ja kauhoo painekattilasta valkoiselle tarjoilulautaselle riisiä ja lihaa, pilauta.

– Tämä on niin perinteinen afgaaniruoka kuin voi olla, ja tätä on aina oltava, jos tulee vieraita tai sukulaisia syömään.

Kolmevuotias Benjamin istuu pöydän päässä haarukka ja veitsi tanassa. Omakotitalon keittiöön kuuluu, kuinka poikien huoneessa raikaa Risto Räppääjä.

– Meille on tosi tärkeää, että ollaan ruokapöydässä yhdessä. Siinä vaalitaan meidän kulttuuria ja perinteitä, ja toivon, että lapset oppivat saman tavan aikuisina, Nushin sanoo.

Ihan joka päivä koko perhe ei pääse yhdessä ruokapöytään, sillä Mir Masiullah on töissä ravintolassaan myös perheen ruoka-aikaan.

Kun kaikki ovat koolla, suunnitellaan kyläilyjä ja puhutaan paitsi omista myös tuttavien kuulumisista. Ja ruuasta.

– Kerron perheelle, jos olen löytänyt netistä tai lehdestä jonkin uuden suomalaisruuan reseptin ja varoitan, että aion nyt kokeilla tällaista. Ettei tarvitse ihmetellä, jos se ei ensimmäisellä kerralla onnistu.

Nushin käy kerran viikossa ruokakaupassa. Hän arvelee, että viisihenkisen perheen ruokiin kuluu noin 900 euroa kuussa.

” Jälkiruuaksi teen melkein aina jotain suomalaista, rahkaa tai kiisseliä.”

Mikä on lasten lempiruoka?

– Saanko minä vastata? yhdeksänvuotias Tabasum kysyy.

– Nakkikeitto.

Lapset syövät päiväkodissa ja koulussa suomalaisia perusruokia, ja ne ovat myös Wayezyn perheen ruokalistalla.

– Fifty-fifty syödään suomalaisia ja afgaaniruokia. Jälkiruuaksi teen melkein aina jotain suomalaista, rahkaa tai kiisseliä, Nushin sanoo.

– Varsinkin silloin, jos tulee afgaanivieraita. Haluan, että he saavat maistaa jotakin erilaista.

Lapsille maistuvat kaikki ruuat.

– Paitsi silloin, kun ovat kipeinä.

Turshia sukulaiselta

Baaset ei halua syödä valkoiselta lautaselta ja häipyy pöydästä. Muut jatkavat syömistä.

– Älä mun huoneeseen mene, mene omaasi! Tabasum huutaa.

Baaset palaa hetken päästä ja saa pilaunsa Angry Birds -lautaselta.

Pilaun lisäkkeenä syödään turshi-nimistä kasvissäilykettä, jossa on kasviksia, chiliä ja etikkaa. Sitä tekee Nushinin sukulainen, ja se sopii pilaun kanssa kuin nenä päähän.

Tabasum kippaa lautaseltaan lihanpalat isän lautaselle. Isä haarukoi ne tottuneesti suuhunsa.

 


Wayezyien pilau.
Wayezyien pilau.

 

Wayezyien pöydässä

Tänään: Pilauta. Liha oli luullista lammasta ja riisi vähän basmatiriisiä muistuttavaa pamir-riisiä. Pilaussa oli porkkanaa ja rusinoita, lisukkeena salaattia ja maustamatonta jogurttia.

Tavallisesti: Suomalaisista ruuista pinaattikeitto ja -letut, makaronilaatikko, spagetti ja jauhelihakastike, lihapullat ja perunamuussi.

Mieli tekisi useammin

Suomalaiset syövät yhä harvemmin yhdessä, mutta haluaisivat tehdä sitä paljon useammin.

Maailman terveysjärjestön WHO:n kyselyssä vuonna 2009 selvisi, että Suomessa syödään yhdessä harvemmin kuin muissa teollisuusmaissa. Selityksinä olivat niin vaihtelevat työajat, perheen harrastukset kuin erilaiset ruokamieltymyksetkin.

Suomessa kokoontuu yhdessä syömään useimmiten perhe, jossa on alle 12-vuotiaita lapsia.

91 prosenttia pitää yhdessä syömistä hyvänä tai tavoiteltavana asiana, mutta vain puolet perheistä venyy siihen päivittäin, selviää tuoreesta kyselytutkimuksesta.

Yhteiset ruokahetket näyttäisivät olevan yhteydessä muun muassa parempaan työkykyyn, terveyteen ja henkiseen jaksamiseen.

Yhdessä syöminen on yksi Suomen 100-vuotisjuhlavuoden teemoista.

Kaija Koota on tituleerattu esimerkiksi voimaeläimeksi, kansallisaarteeksi ja naiseuden puolestapuhujaksi. Kukapa meistä ei haluaisi olla ainakin himpun verran kuin hän!

 

Ensi kesän morsiamet, varautukaa uudenlaisiin huomenlahjoihin. 

Sensuellit boudoir-henkiset kuvat morsiamesta ovat olleet trendikäs huomenlahja muutaman vuoden ajan, ja voimaannuttavat alaston- sekä alusvaatekuvaukset ovat muutenkin kasvattaneet suosiotaan.

Nyt sensuellien kuvien ottaminen näyttää saapuneen myös miesten keskuuteen, ainakin Yhdysvalloissa. Trendin nimi on dudeoir. Idea on tismalleen sama kuin perinteisissä boudoir-kuvissa, mutta naisten boudoir-kuvia mukailevat asennot ja asetelmat tuovat dudeoiriin ylimääräisen ripauksen huumoria. 

Kurpitsakuvat leviävät netissä

Arizonassa on julkaistu jo toinen dudeoir-kalenteri, jossa parrakkaat ja vatsakkaat miehet poseeraavat metsämaisemissa vain boksereihin ja flanellipaitoihin pukeutuneina. Valokuvaaja Masika May on kuvannut useammankin yhdysvaltalaisen aviomiehen dudeoir-hengessä lahjaksi heidän vaimoilleen. 

Tennesseessä valokuvaaja Gayla Thompson suostutteli hiljattain aviomiehensä poseeraamaan vähissä vaatteissa Halloweenin kunniaksi. #kurpitsapylly-hashtagilla varustetuista kuvista tuli nopeasti huippusuosittuja sosiaalisessa mediassa.

– Nämä olivat minun ideoitani, mutta kun aloimme kuvata, mieheni otti ohjat omiin käsiinsä, eikä ohjeistusta tarvittu. Hän on tosi hyvä malli, Thompson kertoo Huffington Postissa.

Ehkäpä jo ensi kesän morsiamet saavat huomenlahjaksi eroottisia kuvia.